Olkapään kuntoutus leikkauksen jälkeen

Mun olkapää leikattiin kolme kuukautta sitten. Olkapää oli vaivannut jo pitkään ennen leikkausta ja käden oireilun syytä oli arvuuteltu työterveyslääkärin, satunnaisen fysioterapiakäyntien ja hierojan toimesta. Elin kipuilevan käden kanssa tapaturmapäivästä vuoden eteenpäin, jonka jälkeen vihdoinkin pääsin olkapäävammoihin erikoistuneen ortopedin vastaanotolle ja magneettitutkimukseen. Olkapäävaiva alkoi siis työmatkatapaturmasta, jolloin liukastuin töistä kotiin juostessa jäällä ja otin kädellä vastaan. Magneettitutkimus paljasti, että takalabrumissa oli 2,5 cm repeämä ja vaiva saataisiin leikkaushoidolla kuntoon. Puntaroin leikkaukseen menoa vakavasti ja mietin erilaisia vaihtoehtoja. Olkapään kanssa olisi voinut elää ilman leikkaustakin, mutta minun olisi täytynyt heittää hyvästit monelle urheilulajille ja lihaskuntoliikkeille. Lisäksi käsi alkoi loppuvaiheessa olla leposärkyinen, vihlaisi ilkeästi  monta kertaa päivässä ja häiritsi välillä untakin. Lopulta päädyin valitsemaan leikkaushoidon, joka tiesi pitkän sairasloman ja pitkän ja pitkäjänteisen kuntoutusjakson.

Leikkaus meni tosi hienosti, vaikka leikkauksessa havaittiin, että myös hauisjänteeni oli rispaantunut ja tulehtunut. Tämä korjattiin samalla. Neljä viikkoa käsi oli yötä päivää kantositeessä. Neljän viikon jälkeen sain vähitellen ruveta tekemään arkiaskareita leikatulla kädellä ja viikko viikolta kuvioon tuli raskaampia kuntoutusharjoituksia ja lupa tehdä raskaampia asioita. Päätin jo ennen leikkausta, että jos menen leikkaukseen, hoidan kuntoutuksen niin hyvin kuin ikinä voin. Tavoitteena oli päästä mahdollisimman pian töihin, mutta töihinpaluu edellytti sitä, että käden kunto todella oli sellainen, että käden kanssa voi palata töihin. Alunperin sairaslomaa oli kirjoitettu juhannukseen asti, mutta jo kuuden viikon jälkeen aloin miettiä töihin menoa. Seitsemän viikon sairasloman ja kuntouttamisen jälkeen palasin töihin. Ensimmäiset kaksi viikkoa käsi muistutteli mitä sille on tehty, mutta nykyään käsi ei enää rasitu työnteosta. Varominen ja kipu on kuitenkin niin tarkasti muistissa, että joka kerta kun avaan raskaan oven tai kurotan korkealta jotakin tai nostan painavampaa leikatulla kädellä tekee mieli hihkaista “mä pystyn tekemään tämänkin taas ilman kipua”. En ole katunut leikkauspäätöstä alun horrorkipujen jälkeen.

Kävin ensimmäistä kertaa työpaikan salilla. Siellä minä ähisevien äijien keskellä tein omaa kuntoutustreeniä keijukaispainoilla. Kädet on vielä ihan narut, mutta äkkiä ne siitä kasvaa.

Penkkipunnerrus 20, 18, 16 toistoa – 8  kg käsipainot
Ylätalja 20, 18, 16 toistoa – 25 kg
Pystypunnerrus 20, 18, 18 – 5 kg (ens kerralla kuutosilla)
Kulmasoutu (kämmenselkä eteenpäin, ensin lapa ylös, sitten kyynärpää sivulle) 20, 18, 15 – 5 kg
Vipunosto sivulle tasaisella vauhdilla 20, 18 – 3 kg
Kotona kuminauhan venytystä – ulkokiertoa kolmessa eri asennossa 3 x 10 toistoa/liike

Tänään kääntyi sivu tässä kuntoutusstoorissa. Mä kävin salilla nostamassa painoja! Tein olkapäätreenin! Jos minulla olisi ollut yhtään enempää aikaa kuin 25 min treenin läpiviemiseen, olisin tehnyt treenin oikein herkuttelemalla enkä suorittamalla. Aivan ihanaa! Jalkojen huono kunto on masentanut, niin tämä piristää ihan hirveästi. Jos juoksu ei onnistu tänä kesänä, niin salitreenit ainakin onnistuu. Tuntuu ihan epätodelliselta, että voin ruveta suunnittelemaan ihan koko kropalle uutta saliohjelmaa. Aion myös herätellä rakkaan harrastukseni taas uudestaan. Arvaatteko minkä? Joogan! ♥ Fysioterapeutin mukaan syksyllä käden voimataso on samaa luokkaa kuin ennen leikkausta. Huippua!