Taannoisen Instagramin arvontapostauksen yhteydessä kysyin, minkälaista sisältöä toivoisitte, että tekisin. Toivoitte paljon sellaisia aiheita, joista jo teen sisältöä, mutta yhtenä toiveena nousi ruokavalio ja ravintoasiat. Klikkasin blogini ruoka ja ruokavalio -kategoriat auki ja selasin vanhoja postauksia.
Ennen tänne uudelle blogialustalle siirtymistä kävin läpi vanhoja postauksia ja hymähtelin moneen kertaan. Blogin alkutaipaleella minulla oli syömishäiriö ja häiriintynyt suhde kehooni. Kaikki se välittyy teksteistäni. Tuntuu surulliselta se, että olen inspiroinut omalla häiriintyneellä toiminnallani muita tekemään samoin. En silloin itsekään tajunnut tilannettani. Kuvittelin olevani terve ja terveellinen. Vasta nyt ymmärrän, että en ollut.
Kirjoitin keväällä 2011 syöväni vain yhden aika pienen lämpimän aterian päivässä, joka sisälsi niukasti hiilareita. Välipalaksi kerroin syöväni hedelmän tai teollisen proteiinijuoman, iltaruoka olikin sitten leipää tai rahkaa. Minulla oli tuohon aikaan paljon erilaisia sääntöjä ja rajoituksia syömiseen. Enkä edes kovin usein muistanut syödä välipalaa. Muistan, että olin usein nälkäinen, mutta nautin siitä tunteesta, koska tiesin silloin pysyväni hoikkana. Ajattelet nyt varmaan samaa kuin minäkin? Sairasta.
Kirjoitin tammikuussa 2012 näin: “Luulitteko että mun herkkulakko on kosahtanut? Ehei. Kaksi viikkoa tuli tänään täyteen. Ollaan herkuteltu eilen ja tänään luvallisilla herkuilla. Tämä viikonloppu on kunnon mättöjuhlaa.” Olin syönyt siis ihan jopa salaattia, vähän juustoja ja tortillaa. Ja postauksen otsikko oli herkuttelua. Samaisessa postauksessa vielä erikseen kirjoitin, että hiilarit on näin herkkulakon aikaan mulle herkkua. Todella tervettä yhä edelleen. Herkkulakolle luonnollisesti oli todella suuri tarve, sillä painoin alle 60 kiloa ja treenasin vähintään 10 tuntia viikossa. Kuinka pihalla ihminen on voinut olla?
Sama sairas laulu jatkuu vielä keväällä 2014: “Sain sähköpostiini yhteydenoton, jossa kysyttiin, haluanko testata detox-kuuria. Ensin mietin, että en todellakaan, ei yhtään mun juttu. Sitten ajattelin, että mikäs siinä, kun herkuttelu oli taas jälleen kerran lähtenyt käsistä, onhan se mielenkiintoista kokeilla.”
Sairastuin masennukseen syksyllä 2013, tai silloin hakeuduin lääkäriin sietämättömän olon vuoksi. Aloitin kaksi vuotta kestäneen psykoterapian vuoden 2014 alussa. Terapian myötä aloin vähitellen vahvistumaan ja hyväksymään itseni tällaisena. Terapiassa ei suoranaisesti käsitelty syömishäiriötä tai kehonkuvaa, mutta samalla kun käsiteltiin kaikin puolin muuten vinoutunutta suhtautumista itseeni, alkoi myös aueta nämä itseni piiskaamiseen liittyvät solmut.
Itseni rankaiseminen alkoi helpottaa terapian aikana ja työskentely näiden asioiden parissa on jatkunut senkin jälkeen kun terapia päättyi. En ole enää laatinut itselleni mitään sääntöjä syömiseen tai liikkumiseen. En palkitse enää itseäni ruualla tai rankaise “liiallisesta” syömisestä liikkumalla hullunlailla. Syön mitä huvittaa ja liikun silloin kun huvittaa.
Nykyään herkuttelu kuuluu mun elämään. Nautin herkkuja silloin kun mieli tekee ja nykyään pystyn aidosti nauttimaan niiden syömisestä. Enää syömisestä ei tule morkkista eikä myöskään tule sellaisia ylilyöntejä kuin ennen. Ennen saatoin ahmia itseni todella huonovointiseksi, koska ajattelin, että vedetään nyt sitten koko rahan edestä, kun kerran “repsahdin”. En enää myöskään liiku syyllisyydentunnosta ja rangaistuksena, vaan liikun, koska pidän siitä. Nykyään nautin myös kävelylenkeistä. Se on yksi mukavimmista liikkumismuodoista. Ennen pidin kävelyä turhana, koska siinä ei tullut hiki eikä palanut niin paljon kaloreita. Liikunta on mulle edelleen tärkeää, mutta en suorita sitäkään pakolla.
Enää en myöskään tarkastele jatkuvasti itseäni peilistä tai treenaa muokatakseni ulkonäköäni. Olin silti ilahtunut, kun huomasin, että onnistumisen kokemuksia tarjonneet voimatreenit näkyvät myös kehossani. Erityisen ilahtunut olen siitä, että en aloittanut voimatreenejä sillä ajatuksella, että nyt muokkaan kehoani, vaan kehon muutokset ovat tulleet ikään kuin kaupan päälle. Parasta silti on onnistumiset ja liikkumisen ilo.
Kenenkään ulkonäkö tai ruokailutottumukset eivät määrittele ihmistä millään tavalla. Jokainen on arvokas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on.
Ruokapäiväkirjapostauksia:
Sensuroimaton ruokapäiväkirja
Elinan lautasella
Päivän eväät
