to top

Päivän eväät

Tänään on siis vuorossa odotettu ruokapostaus. Tämä päivä ei ole mikään esimerkkipäivä, mutta tämä on tämän päivän totuus siitä mitä olen suuhuni laittanut. En noudata mitään ruokavaliota. Syön ruokaa mistä tykkään ja silloin kun on nälkä.

Aamupalaksi kaksi Real-leipää, jonka päällä rasvaa, kinkkua, juustoa ja salaattia. Lisäksi kahvia ja vettä.

Lounaaksi työpaikkaruokalasta erilaisia makkaroita, perunamuussia ja salaattia. Juomaksi maito ja vesi.


Näitä tällaisia juon päivän aikana kolme-neljä.

Välipala, tämän lisäksi kahvi

Illalla kotona kaapit ammottivat tyhjyyttä. Lapsille annoin eilen tehtyä ruokaa, jota ei riittänyt minulle asti. Tein itselleni melkein samat leivät kuin aamulla. Rahkaakaan ei kaapissa ollut. Paistoin leivän päälle kananmunat aamuisten päällysten lisäksi.

Iltapalaksi turkkilaista jogurttia, päälle marjoja ja banaania (nyt on kaupassa käyty).

Ei tosiaan mikään ihannepäivä, mutta tätä se arki välillä on. 

  • Anu

    Hei!
    Ihana oikeastaan kuulla että joku ei noudata mitään ruokavaliota 🙂 Oon jo aikalailla kyllästyny hiilarittomaan, paleoon, ym. ruokavalioihin. Tuntuu että pian ei “saa” syödä yhtään mitään… Näköjään ihan normi ruokavaliolla ja kovalla treenillä voi saada tuollasen mahtavan kropan 🙂 Lisää vaan ruokapostauksia 🙂

    January 23, 2014 at 9:13 am Reply
  • Ansku

    Yhdyn edelliseen! Ihanaa että joku täällä osaa syödä rennommin ja näyttää silti noin hyvältä! Jos kuluttaa paljon niin ei sitä ruokavaliota tarvi niin tarkasti syynätä, ite oon huomannu. Ja tuokin kuitenkin on melko perusterveellinen päivän ruokavalio jos nyt mietitään “fitnessboxin” ulkopuolelta…

    January 23, 2014 at 10:33 am Reply
  • Riikka

    En tiedä olenko ennen täällä kommentoinut, mutta blogiasi olen seurannut jo ainakin vuoden. Hih, voisi olla ihan suoraan mun ruokalistani (paitsi noi urheilu?juomat). Lautasliinakin näyttää olevan Amican, kuten meidän työpaikkaruokala…..näköjään bratwurstipäivä ja samat jäävuorisalaatiti kuin meidän ruokalassa. Yhdyn edellisiin, virkistävän tavallinen ruokavalio. Ja niin tuttua toikin ttä edellisen päivän ruoista riitti lapsille, itse saa leipää (jos sitäkään).

    January 23, 2014 at 2:54 pm Reply
  • Roosa

    Moi! Nyt on kyllä pakko tulla kommentoimaan ja yhtymään osaksi edellisiin kommentteihin. Oon seuraillut jo jonkun aikaa sun blogia, ja oon tosi iloinen että joku ”treenibloggaa” vielä terveellä maalaisjärjellä ja suhteellisen normaaleja elämäntapoja noudattaen. Tällaisista blogeista ja instagrameista itse kyllä saan sen parhaan inspiksen! 🙂

    January 23, 2014 at 4:21 pm Reply
  • Tiina/Fit Fat Mama

    Jes, kiva löytää treenibloggaaja jolla on myös lapsi(a) :).
    Itelläni on 4kk ikäinen poika ja kävin salilla raskauden loppumetreille asti. Nyt yritän saada karistettua mahalöllerön. Treenaaminen tuo ihanaa vastapainoa vauva-arjelle :).
    Jatkan seurailuasi!
    http://fitfatmamatiina.blogspot.fi/

    January 24, 2014 at 7:18 pm Reply
  • Mimmi

    Näitä postauksia lisää! Reenaan itsekin päivittäin, mutta kuolisin nälkään tuolla ruokamäärällä. Pärjäät yllättävän vähällä tai sitten olen itse melkoinen energia syöppö 🙂 Yhdyn edellisiin kommentteihin kaikenmaailman kojimarjoista ja luolamiesdieteistä. Meillä on metsät täynnä ilmaisia marjoja joiden ravintoarvo on huikea ja pelloilla hyvää viljaa, perunaan napaan ja baanalle :):) Stemppiä reeniin!

    January 25, 2014 at 1:09 pm Reply
  • Ekaterina

    Komppaan edellisiä kommentoijia: ihanaa, kun löytyy ruuan kanssa “ei niin hifistelevä” urheileva nainen. Ja tosi hyvältä nuo sinun annokset näyttävät. Itse olen kokeillut tiukkaa ja löysempää syömistä. Herkuttelu on paheeni, mutta minun on syötävä ilman tarkkoja ohjelmia, muuten se kostautuu ennen pitkään. 🙂
    Nyt aloitin arkipäiviä koskevan herkkulakon, kun ryöpsähti käsistä tuo herkuttelu TÖISSÄ! Viikko mennyt hyvin ja on pirteämpi olo:)

    January 26, 2014 at 12:14 am Reply
  • Minna

    Ihanan tavallista ja tervettä!!!Olen tullut siihen lopputulokseen syömisen suhteen, että parasta on kohtuus kaikessa ja hyvä mieli. Naisen elämässä hormonit vaikuttavat hirveästi syömiseen (ainakin minulla). Välillä haluttaa syödä koko ajan ja vaikka mitä, sitten taas on jaksoja, kun ruokahalu tasoittuu ja voi olla vähemmällä. Liikunta lisää ruokahalua, sen avulla ainakaan minä en laihdu. Se kuitenkin antaa mielenvirkeyttä ja pitää runkoa kasassa kauniimmin.

    January 26, 2014 at 1:47 pm Reply

Leave a Comment