Laura Peippo sohaisi muurahaispesää kirjoituksellaan, joka käsitteli lasten herkuttelua. Teksti oli kärkäs ja onnistui tehokkaasti provosoimaan ihmisiä. Jaoin tämän tekstin myös blogini facebookissa ja tänään minusta on tuntunut siltä, että haluaisin vähän avata omia ajatuksiani asiaan.
Olen Lauran kanssa samaa mieltä siitä, että lapsille pitäisi tarjota parasta mahdollista ravintoa ja olisi ihanteellista, jos koko perhe söisi samaa ruokaa. Tuntuu käsittämättömältä, että rakkaimmille ja tärkeimmille ihmisille maailmassa syötettäisiin sellaista ravintoa, jota ei itse ole valmis syömään.
En ole kuitenkaan yhtä ehdoton kuin Laura. 🙂 Mielestäni sokeri ei ole myrkky tai huume, joskaan ei kuitenkaan mitenkään välttämätön ravintoaines, puhumattakaan, että se olisi tervellistä tai suositeltavaa. Itse suosin kaikessa elämässä sellaista mukavaa keskitietä.
Meidän lapset saivat karkkia ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun osasivat itse sitä pyytää, limukat ja sipsit eivät ole kuuluneet meidän ruokakaappiin koskaan. Karkkipäivä tuli käytännöksi lasten tultua kouluikään. Meidän perheessä on karkkipäivä perjantaisin. Lapset saavat valita ostavatko maksimissaan 150 grammaa karkkia vai jotakin muuta heille mieleistä herkkua. Voi valita myös ottaa karkkipäivän rahana. Muuten herkuttelua on satunnaisesti, jos siltä tuntuu.
Ravintoon täytyy toki kiinnittää huomiota, mutta nykylasten kohdalla olen enemmän huolissani lasten liikkumisesta. Älypuhelimet passivoivat niin huolestuttavan paljon. Tämä onkin itselleni jatkuva haaste. Miten saan lapseni liikkeelle niin, että se on heille mieluista.
Eri ikäisten lasten kanssa on omat kasvatukselliset haasteensa. En ole koskaan kummemmin stressannut lasten syömisestä. Meillä on tehty yksi ja sama ruoka koko porukalle. Jos se ei ole kelvannut, sitten on joutunut odottamaan seuraavaan ruoka-aikaan, jolloin pahimmassa tapauksessa se sama lautanen on ollut odottamassa. Salaattien ja kasvisten kanssa täytyi jossakin vaiheessa käydä pientä neuvonpitoa. Aina niitä oli tarjolla ja aina piti maistaa, mutta kaikkea en pakottanut syömään. Nykyään tytöt syövät salaatteja ja kasviksia lähestulkoon siinä missä minäkin. Jokaisella on tosin omat mieltymyksensä.
Meidän perheessä syödään edelleenkin ihan tavallisesti. On leipää, hedelmiä, pastaa, perunaa, riisiä, lihaa, kalaa, kanaa, salaattia, marjoja, jogurttia… Itse en käytä juurikaan superfoodeja tai muitakaan lisäravinteita (vatsa ei kestä niitäkään). Pyrin jättämään kaupan hyllyille prosessoidut ja lisäaineita sisältävät tuotteet, sillä itse saan niistä vatsanväänteitä.
Minulla oli jossakin vaiheessa kieroutuneita ajatuksia oikeanlaisesta syömisestä ja podin morkkista vaikkapa leivän syömisestä, puhumattakaan jos erehdyin syömään pullan. Ajattelin tuolloin, että nyt pitää kiireesti lähteä lenkille tai muuten peli on menetetty. Ei se terveys yhteen pullaan kaadu, kunhan sitä ei puputa joka päivä tai kerrallaan kamalia määriä. Nykyään on ihanaa, kun ei tarvitse syyllistyä syömisistä. Tänään söin aivan tyytyväisesti kaksi jäätelöä peräkkäin. Okei, tuli paha olo. Yksi olisi riittänyt. 😀
Mitä ajatuksia herää asiasta?
Olet ihana! Keskitie on parasta kaikessa. Ehdottomuus suuntaan tai toiseen ei toimi pitemmän päälle. Ihanaa lomaa teille.
Kiitos Anna! 🙂 Oon ihan samaa mieltä – ehdottomuus ja mustavalkoisuus ei auta mitään.
Itselläni tämä aihe on ollut pitkään pinnalla. Lapsia minulla ei ole, mutta olen miettinyt paljon asioita omalle kohdalleni. Muistan, kun olin lapsi ja teini ja asuin vanhemmillani, minulla oli herkkupäivä joka perjantai; limsaa, karkkia ja sipsiä ja niitä sai sitten syödä vaikka koko viikonlopun ja usein siinä unohtui muun ruuan syöminen ja koko viikonloppu vedettiin herkkujen voimalla. Nyt, kun olen tätä asiaa miettinyt, niin minua mietityttää esimerkiksi karkkipäivä. Miksi sellainen tulee olla? Itselläni tämä ei ainakaan toimi. Olen päätynyt siihen että paremmin toimii, että herkkuja ostetaan, kun tekee mieli ja olen huomannut, ettei oikeastaan niin usein tee mieli, kun sitä ei osteta vain tavan vuoksi.
On hyvä kyseenalaistaa totuttuja malleja. 🙂 Itse näen omien lasteni kanssa, että heille täytyy asettaa rajat herkutteluun, muuten he herkuttelisivat mielellään koko ajan. Koen myös, että karkkipäivänä ostettavien herkkujen määrää tulee rajoittaa, sillä lapset syövät juuri niin paljon herkkuja kuin niitä on saatavilla.
Omalla kohdallani toimin juurikin noin, että ostan silloin kun mieli tekee ja pyrin syömään vain sen verran, että himo tyydyttyy. Ei aina ole helppoa tämäkään.
Hyvältä kuulostaa!:) Meillä mennään hyvin paljon samalla kaavalla; perjantaina on karkkipäivä ja muina päivinä ei osteta karkkia mutta jos on vieraita tai ollaa kyläilemässä, saavat limpparia ja muita herkkuja. Muuten sitten hyvää ja terveellistä ja monipuolista kotiruokaa. Kesä tuo taas haasteensa kun pojat ovat keskenään koko kesäkuun pitkät päivät ja vielä pari viikkoa elokuussa. Pitää yrittää keksiä ruokia joita heidän olis helppo tehdä/lämmittää keskenään. Viime kesä oli eka näin ja tein poikkeuksia einesten suhteen, olosuhteiden pakosta niitäkin oli poikkeuksellisesti ruokavaliossa.
Mukavaa lomaa teille! 🙂
Samoilla linjoilla. Samaa ruokaa koko perheelle. Pyrin itse tekemään ruoan lähes aina ei eineksiä. Lapset syö myös vihanneksia vapaaehtoisesti ?