Haluaisin tehdä kesän aikana x 10

Kesä on vihdoinkin täällä ja loma on onneksi vielä edessä. Listaan nyt tyttäreni innoittamana asiat, joita haluan ehtiä kesän aikana tekemään. Tytär teki myös oman listansa. Listan sisältö jäi multa vielä hämärän peittoon, mutta siellä on varmasti paljon uintia, jäätelön syöntiä, Linnanmäkeä…

1.

Haluan päästä purjehtimaan. Olen tehnyt lähes joka kesä lasteni kanssa viikon pituisen purjehdusreissun ja haluaisin ehdottomasti, että tämä perinne jatkuu. Omat parhaat lapsuusmuistot ovat mereltä. Haluaisin myös ehtiä purjehtimaan ilman lapsia ja se haave voisi toteutua tekemällä etätöitä veneessä.

2.

Haluan juosta kivuttomia pitkiä lenkkejä kesäillassa yksin ja siskon kanssa. Heidin kanssa haluaisin päästä juoksemaan taas aamulenkkejä. Haluaisin myös juosta tänä vuonna yhden pitkän kisan, vaikkapa maratonin (kadulla tai poluilla). Tämän vuoden päätavoite piti olla maraton, mutta suhtaudun siihen nyt hiukan varauksella tämän jalan vaivan vuoksi. Seuraillaan kärsivällisesti tilannetta ja edetään sen mukaan.

3.

Haluaisin päästä mahdollisimman pian uimaan avoveteen. Märkäpuku on roikkunut tuolla kylpyhuoneessa jo muutaman viikon muistuttamassa tästä haaveesta. Menen viimeistään sitten kun loma alkaa ja kiireet hellittää. Suunnitelmissa on myös osallistua swimrun-kisaan. Rikoskumppani on vaan etsinnässä, nimittäin tuo kisa, johon ajattelin osallistua, on parikisa. Ehdotuksia?

4.

Haluan treenata mahdollisimman paljon ulkona ja niin, että myös lapset ovat mukana. Kesällä ei paljon salitreenit kiinnostele. Ulkona voi tehdä tosi monipuolista ja mielekästä treeniä.

5.

Haluan tehdä pitkiä maantiepyörälenkkejä ja lyhyempiä pyöräretkiä lasten kanssa. Pitkät maantielenkit on niin ihania lämpimänä kesäiltana. Hyviä muistoja on Marun kanssa tehdyistä pitkistä lenkeistä sekä Arin kanssa tehdyistä lenkeistä, jolloin mä vedän omilla rajoilla kun taas Arille nämä lenkit on palauttelevaa höntsää. 🙂 Lasten kanssa pyöräillään puolestaan maksimissaan 10 kilometriä uimarannalle syömään jätskiä ja takaisin. 🙂

6.

Haluan ehtiä pelaamaan pihapelejä lasten kanssa. Pihapelit on niin kivoja! Se on mukava tapa viettää aikaa yhdessä ja samalla tulee liikuttua. Fudista, korista, keinupalloa…

7.

Haluan päästä monta kertaa maastoon pyöräilemään, että pystyn suoriutumaan Saariselkä MTB:n kolmen päivän etappikisasta kunnialla. Tämä kisa on tarkoitus suorittaa Martina Aitolehden kanssa parikisana.

8.

Haluan päästä retkeilemään koko porukalla sekä Ramin kanssa kahdestaan. Juhannuksena olemme menossa ensimmäiselle yhteiselle telttaretkelle lasten kanssa. En malta odottaa! Syksyn Lapin reissua varten ollaan jo aloitettu varustelu. Ostettiin ihka oma uusi teltta, uudet puukot ja molemmille omat keittimet.

9.

Haluan myös jatkaa Jukolan jälkeen suunnistusharrastusta ja tätä haluaisin tehdä myös omien lasten kanssa. Suunnistuksesta on tullut tärkeä harrastus, jota aion ehdottomasti jatkaa.

10.

Haluan ehtiä käymään myös joka tiistaisissa Speedo Teamin treeneissä, jotka ovat kesän kunniaksi siirtyneet Allas Sea Poolille. Lapsetkin ovat pyytäneet päästä myös tänne mukaan. Hoituu. 🙂

 

Mitä sinä haluat ehtiä tekemään kesällä?

Aina vaan korvaavia treenejä

Saanko hiukan avautua? Avaudun silti.

Tämä vuosi alkoi hienosti juoksun merkeissä. Olin aivan innoissani ja motivoitunut. Juoksut lähti sujumaan hienosti punttitalven jälkeen. Kunto nousi nopeasti ja tuloksia rupesi syntymään. Juoksu tuntui paremmalta kuin aikoihin. Kävin juoksun tasotestissä huhtikuun alussa, jonka jälkeen en olekaan sitten juurikaan juossut, koska pitkään oudolla tavalla kireältä tuntunut takareisi äityikin oikein kunnolla kipeäksi. Mulla on kahdet uudet lenkkaritkin kokonaan korkkaamatta.

Olen toki hoitanut vammaa kaikin tiedossani olevin keinoin. Tuukka (osteopaatti) on hoitanut  jalkaa, lääkäri on antanut oman näkemyksensä ja fysioterapeutti antoi älyttömän hyvät ja konkreettiset vinkit takareisien ja pakaroiden vahvistamiseksi.

Urheiluvammat ovat siitä viheliäisiä, että pitäisi olla kärsivällinen. Minulta sitä ominaisuutta ei luonnostaan löydy, joudun tosissaan tekemään töitä, että löydän oikeanlaisen suhtautumisen tilanteeseen. Meinaa nimittäin motivaatio lopahtaa kokonaan. Alkaa kummasti jätskit, pullat, sohva ja töllö kiinnostelemaan. Mennä nyt jonnekin altaaseen vesijuoksemaan. En. Vaan kun kannattaisi! Ihan oman pääkopan ja vamman hoitamisen takia. Tekee mieli heittäytyä kiukuttelevaksi marttyyriksi – en sitten tee mitään!

Meni kuukausi aivan läpsytellessä. Ostin bussikortinkin ja kuljin bussilla joka paikkaan. Kävin muutaman kerran uimassa, kävellen suunnistamassa ja pari kertaa salilla. Toukokuussa löysin motivaation tehdä edes jotakin. Nöyrryin tekemään niitä asioita, joita pystyn nyt tekemään ja oikeasti nautin niistä. Kävin pyöräilemässä maastossa ja maantiellä, uimassa, vähän salillakin.

Täytyy nyt rehellisyyden nimissä sanoa, että on ottanut mielen päälle. Nyt kun muutenkin elän melko stressaavaa aikaa, olen alkanut väsyä. Liikunta on minulle tärkeää. Tarvitsen liikuntaa jaksaakseni arjessa ja nyt kun iso pala on viety pois, eli kovat treenit, olo on ollut melko vaillinainen. Päätin sitten bussilipun kauden päättyessä, että nyt riittää marttyyrius ja alan taas pyöräilemään työmatkat, jos muuta liikuntaa en pysty tekemään. Muka. Todellakin pystyn.

Sitten alkoi puhdistautuminen. Hah. Aloitin syömään lisäaineettomia Puhdas+ -vitamiineja ja lisäravinteita siinä toivossa, että väsyttäisi vähemmän ja hiustenlähtö rauhoittuisi, rupesin taas pyöräilemään työmatkat ja tekemään taas kehonpainojumppaa, siirryin luonnonkosmetiikkaan ja tänään solmin yhteistyön uuden hierojan kanssa Verstas Helsingistä, Riku lupasi laittaa hanurini ja takareiteni kondikseen. Kyllä, kiitos. Tänä aamuna kävin ensimmäistä kertaa leivottavana. Heti sain neuloja jalkoihini, jotka olivat keskiviikkoaamuisesta Nannan ja Eevskun Hero-kesätreenistä aivan pökkelöinä. Oli muuten sellainen peppuhyppelytreeni, että oksat pois. 😀 Odotan innolla jatkoa, enkä malta odottaa, että pääsen taas juoksukuntoon.

Nyt nukkumaan ja huomenna laulamaan suvivirttä.

Valoa tunnelin päässä

Vihdoinkin lähes neljän viikon sairastaminen näyttää siltä, että loppu todellakin häämöttää. Enpä olisi voinut huonompaan saumaan tilata tällaista flunssaa. Ehkä se oli vaan nyt tarpeen, vaikka kärsivällisyyttä koeteltiin ihan urakalla. Tulipahan katsottua telkkaria, neulottua pitkästä aikaa ja urpoiltua kotona neljän päivän sisällä siihen pisteeseen saakka, että Rami sanoi mulle, että “mene ulos, mene edes seisomaan tuohon pihalle hetkeksi”. 😀 Minulle ei sovi liikkumattomuus, vaikken mikään himotreenaaja ole ollut enää ainakaan vuoteen, ehkä jopa kahteen vuoteen.

Tiistaina kävin kokeilemassa treenaamista – tuntui hyvältä!
Tänään pyöräilin töihin ja fiilistelin uutta sykemittaria. Suunto Spartan Ultraa. Tästä juttua myöhemmin. 🙂

Neljän viikon sairastaminen tarkoittaa myös neljän viikon lähes totaalista treenitaukoa. Arvaatteko jo? Ei, en silti ole perumassa Saariselkä MTB:tä, mutta tässä tilanteessa alkuperäistä suunnitelmaa on ollut pakko muuttaa. Lopullista päätöstä matkan ja etappien määrästä emme ole tehneet, mutta ainakin perjantain etappi jätetään väliin. En osaa sanoa vielä muuta. Mua harmittaa ihan hirveästi, kun suunnitelma muuttui. Tuntuu, että olen pettänyt Heidin ja yhteistyökumppanit, mutta ei sairastumiselle voi mitään (tietenkään). Terveydellä en aio leikkiä, kolmen lapsen äidin ei ole varaa hölmöillä. Ja nyt varsinkin osaa arvostaa terveyttä kun on ollut monta viikkoa sairas/puolikuntoinen.

Lauantaipäivän kisavarustus, sään mukaan täytyy valita joko pitkät tai lyhyet trikoot. (*Varusteet saatu blogin kautta, paitsi kypärä ja työkalut.)
Sunnuntaipäivän kisavarustus ja eväitä, jälleen täytyy valita sään mukaan pitkät vai lyhyet trikoot. (*Kaikki paitsi kengät ja kypärä saatu blogin kautta).

Treenitauon aikana on tullut mietittyä jälleen omaa suhdetta liikkumiseen ja mikä minua kiinnostaa ja motivoi. Tykkään tehdä monenlaisia juttuja, mutta tekemiseni vaatii jonkin punaisen langan. Tarvitsen tavoitteen jota kohti mennä että tekeminen tuntuu mielekkäältä ja sitä myöten usein myös treeneistä tulee johdonmukaisempia ja suunnitelmallisempia. Nyt syksyksi on jo yksi tavoite, se on Espoon Rantamaratonilla puolikas New Balancen tiimissä. Alunperin olin ajatellut kokonaista, mutta tällä sairastelemisella varmaan parempi tyytyä puolikkaaseen.

Nyt kuitenkin lopetan jaarittelun ja painun pehkuihin, huomenna aamulla aikaisin (jo klo 05) lähtö kohti Lappia. Kuullaan. Ehkäpä jo autosta päivitän jotakin. 🙂

Pyöräilyn etiketti

Olen huomannut pyöräillessä, että lajin sisällä on tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, joita pyöräilijät noudattavat. Kuntosalien etiketistä ja sen rikkomisesta on blogeissa paljon kirjoiteltu, mutta mitä pyöräilyn etiketti pitää sisällään. Alle listaamani ohjeet pätevät ehkä paremmin maantiepyöräilyyn, mutta toki myös maastopyöräilyyn.

  • Moikkaa vastaantulijaa vasemmalla kädellä sormia nostaen. Kättä ei irroteta ohjaustangosta. Tähän voisin huomautuksena sanoa, että mua ei aina moikata, koska useimmiten en ole pukeutunut katu-uskottavasti pyöräilyyn tarkoitettuihin vetimiin, vaan tavallisiin treenivaatteisiin. Moikkaan silti sinnikkäästi vastaantulijoita hymyn kera. Jostakin luin, että moikkaamattomuuteen voi olla syynä myös liian hidas pyöritysnopeus, eli kadenssi. Kadenssin tulisi olla ainakin 90 pyöräytystä minuutissa.
  • Jos ajat porukassa, varoita takana pyöräileviä maaston muutoksista, joita letkan perässä ajava ei pysty itse havainnoimaan. Merkit näytetään yleensä sivulla aika alhaalla, koska ne näytettävät asiat ovat myös siellä maassa/tiessä.
  • Puhumalla/huutamalla varoittaminen on myös suotavaa. TIE! AUTO! KOIRA! OJA!
  • Suuntamerkkiä näytetään aina. AINA!
  • Käyttäydy hyvin ja huomioi kanssakisaajat/porukassa pyöräilijät. Tässäkin lajissa pätee auttamisvelvollisuus, kuten vaikkapa polkujuoksussa.

Fillarifoorumin keskustelusta lainattua:

  1. Aina on tarjottava apua, jos kohtaa tienvarrelle teknisen ongelman takia pysähtyneen yksinäisen pyöräilijän.
  2. Avusta on aina kieltäydyttävä, jos suinkin pystyy jatkamaan itse matkaa.
  3. Jos rengas on rikki, eikä ole paikkausvälineitä mukana, pitää kaikesta avusta kieltäytyä ja kävellä kotiin, koska on tyhmästi lähdetty matkaan liian vähin varustein.
  4. Kehä 3:n ulkopuolella moikataan kaikkia samaa lajia harrastavia. Lajittelu ulkonäön perusteella.
  5. Jos on seuran vaatteet päällä, niin ei tarvitse moikata, kuin seurakavereita.
  6. Karvajalkaiset sukkistelijat ovat teeskentelijöitä.
  7. Maantielenkille ei lähdetä reppu selässä.
  8. Työmatka on kilpailu.
  9. Jokaisen mäen päällä on kirimaali.
  10. Kaikkea netistä luettua ei tarvitse ottaa vakavasti.

Sellainen maailma se. 😀 Jostakin luin, että aina tulisi pyöräillä ajoradalla, mutta mä en varsinkaan kaupungissa uskalla. Saan usein kuulla ajavani väärässä paikassa. Pyörätiellä mulle sähistään, että aja autotiellä ja autotiellä autot tööttäävät tai katsovat vihamielisesti. Pyöräilijä ei kuulu näemmä mihinkään.

Asutusalueen ulkopuolella uskallan ajaa ajoradalla, JOS vieressä EI ole pyörätietä. Välillä ihmettelen Nuuksion suunnalla pyöräileviä, miksi he pyöräilevät autotiellä, jos vieressä kulkee vimpan päälle hyväkuntoinen pyörätie?

Mulla on jostakin syystä ihan kauheat antipatiat pyöräilyvaatteita kohtaan. Ne ovat vaan ihan sairaan rumia. Ymmärrän selässä olevan taskun käytännöllisyyssyistä, koska sinne saa varakumin ja evästä. Mutta miksi niissä paidoissa pitää olla t-paidan hihat? Tai jos on hihaton, niin sen pitää olla sellainen liivi. Yäh. Miksi vaatteissa on niin paljon isoja tekstejä ja logoja? Vaippahousut ovat ihan pakolliset, ellet halua kiljua lenkin jälkeen suihkussa kirvelyn vuoksi, ne mä hyväksyn, mutta en halua niihinkään mitään isoja tekstejä ja monenkirjavia raitoja. Onneksi nykyään on myös siistejä pyöräilyvaatteita, joskaan ne eivät varmasti ole oikeiden pyöräilijöiden mielestä oikeanlaisia. Kuvissa olevat pyöräilyvaatteet mä kelpuutan. 🙂 Yläosat ovat Craftin (molemmilla) ja kuvissa mulla on 2XU:n triathlonpöksyt, joissa voi myös juosta. Näiden housujen pehmuste on aika kevyt. Näissä en välttämättä lähtisi 100 kilometrin maantielenkille, mutta lyhyemmille maastolenkeille ovat ihan oivalliset, koska maastopyöräilyssä ollaan paljon myös irti satulasta.

Ps. Maastopyöräilykypärässä on lippa ja maantiekypärässä ei.
Pps. Pyörää ei nosteta pään yläpuolelle, ellet ole tyyliin maailman mestari tai voittanut Ranskan ympäriajon.
Ppps. Koska olen edelleenkin amatööri, voit täydentää listaa kommenttiboksiin. 🙂

*Pyöräilyvaatteet saatu

 

Pirunkorvessa

Tänään oli ensimmäiset viralliset maastopyöräilytreenit Heidin kanssa. Saavuimme iltapäivällä Peijaksen sairaalan pihalle, jossa meitä odottikin kaksi neonväriseen paitaan pukeutunutta miestä pyörineen. Siellä meitä odotti siis Atte ja hänen kaverinsa Juha. Atte oli suunnitellut meille huikeat tekniikkatreenit Pirunkorven pusikkoon, josta olen nähnyt mitä upeimpia kuvia Aten instagramissa.

Pienen tiepätkän jälkeen saavuimme keskelle tiheää havumetsää. Olin ihan haltioissani, nimittäin tuollaisia metsiä ei meidän suunnalta löydy. Juurakkoisia ja kivikkoisia polkua hetken rymyttyämme saavuimme pienelle kangasmetsäpätkälle, johon Atte oli virittänyt meille radan valmiiksi. Ensin harjoittelimme hiukan pyörän käsittelyä. Kiihdytystä ja pysäyttämistä pyörän melkein kokonaan kuitenkaan laskematta jalkoja pois polkimilta ja taas kiihdytys ja pysäytys. Yritimme harjoitella track standia, eli pyörän pystyssä pitämistä laskematta jalkoja maahan. Se oli vaikeaa ja pelottavaakin lukkopolkimien kanssa.

Sitten harjoittelimme keulimista molemmilla päillä – etupään nostamista ja perän nostamista. Treenien lomassa Atte kertoi meille pyöräkilpailun etiketistä. Miten kuuluu toimia, jos haluaa ohi (huutaa oikea tai vasen riippuen siitä kummalta puolelta aiot ohittaa), mitä merkkiä näytät, jos haluat pysähtyä (käsi ylös) ja että täytyy varoittaa kanssapyöräilijöitä vaikeista paikoista, kuten kuopista, sillasta, ojasta, isosta kivestä jne.

Tekniikkatreeneissä harjoittelimme myös pyörän päältä alastuloa vauhdista ja pyörän nappaamista kantoon kesken pyöräilyn. Tämä oli Heidin bravuuri. 😀 Lopuksi vielä kikkailimme puunrunkojen yli.

Tekniikkaopastuksen jälkeen vedimme rundia ympäri Vantaan upeita maisemia ja lopuksi kävimme kallioilla, josta olen nähnyt paljon Aten ottamia valokuvia, eli paikkaan, josta näkee Helsinki-Vantaan lentokentän kiitoradalle.

Oli ihan superhauskaa opetella uutta ja huomata, miten löysin sisältäni pikkupojan, joka oli aivan liekeissä pyörällä rälläämisestä. Maastopyöräily on tosi hauskaa ja siinä tyhjenee pää ihan totaalisesti kaikista ylimääräisistä ajatuksista, koska koko ajan on pakko olla hereillä ja havainnoida maastoa. Keskittymisen herpaantumisesta voi tulla rumaa jälkeä.

Harjoitukset jatkuu. Ehkäpä päästään vielä samalla jengillä treenaamaan uudestaankin? Tai ehkäpä ystäväni Ari ehtii joku päivä lenkille?

*Kiitos pyöräilyvaatteista 2XU Suomi ja Craft Suomi

Animal spinning

Sain somesta tutulta @jukka_jii:ltä kutsun heidän treeneihin. Jukka pyöräilee Team Rynkeby Espoossa. Joukkueen on tarkoitus tehdä pyöräilemällä hyvää, he keräävät rahaa syöpäsairaille lapsille ja heidän perheilleen. Nyt he treenaavat eläimellisen kovaa ensi kesän koitosta varten. He pyöräilevät ensi kesänä Euroopan halki Pariisiin. Mukana on 1600 pyöräilijää viidestä eri maasta ja kaikki pyöräilevät omista maistaan kohti Pariisia. Lue Rynkebystä lisää täältä.

Jukka kutsui minut spinningtunnille ja mä sanoin tietenkin heti kyllä. Spinnasin joskus ahkerastikin Elixia-aikoina. Tykkäsin siitä ihan hulluna, mutta jossakin vaiheessa keskityin salilla vain punttaamiseen ja treenasin pyöräilyä ja juoksua sitten ulkona. Ei vaan enää jostakin syystä tullut mentyä sisällä pyöräilemään tai juoksemaan.

Viimeisestä pyörälenkistä on aikaa, ja tosiaan viimeisestä spinningtunnista on kulunut vuosia. Lähdin aika itsevarmana treeneihin. Olenhan mä nyt pyöräillyt eikä kuntokaan ole mikään huonoin mahdollinen.

Team Rynkebyn treenit ei sitten ollutkaan mitkään ihan tavalliset treenit, vaan kyseessä oli animal spinning. Treenin vetäjä kertoi alussa, että luvassa on tosiaan ihan eläimellistä menoa. Sitähän se sitten oli. Harmitti ihan hirveästi, koska olin unohtanut sykemittarin kotiin. Alku oli tietysti aika lempeetä. Satasen kadenssilla lämmittelyä hyvin pienillä vastuksilla. Sitten alkoikin eläimellinen osuus. Treeni koostui melkeinpä kokonaan vedoista. Minuutin, puolen minuutin ja 15 sekunnin. Jos ei ole aiemmin pyöräillyt kadenssiin keskittyen, nämä mun höpinät ei ehkä ihan avaudu, mutta koitan selittää. Normaalisti maantiepyöräilyssä hyvä kadenssi, eli pyöritystiheys on hyvä olla noin 90 pyöritystä minuutissa. Se tuntuu maantiellä välillä haastavalta ainakin minulle hitaalle löntystäjälle. Näissä treeneissä vedettiinkin sitten ensin istuen 120 kadenssilla minuutin. Olin jo tässä vaihessa silmät kauhusta lasittuneina ja ajattelin, et okei, yritän. Sen jälkeen otettiinkin ihan kunnolla luulot pois ja lopulta piti pyörittää jopa 160 pyöräytyksen vetoja. Vähän meinasi oksu pyrkiä kurkkuun.

Eikä tässä vielä mitään. Sitten pyöriteltiinkin putkelta, eli seisten lähes samat kadenssit. En millään pystynyt tuollaiseen pyöritystiheyteen. Jalat eivät vaan totelleet ja syke hakkasi niin kovaa, että mä kuulin sykkeen korvissani. Sain varmasti sykkeet käymään maksimissa. Vitsit, kun ei ollut sitä mittaria mukana.

Välissä vedettiin “maantiepätkää” 90 kadenssilla neljä minuuttia ja lopussa vielä ylämäkeä samoilla pyöritysnopeuksilla putkelta. Huhheijaa. Meinas ihan oikeasti oksennus tulla. Oli pakko löysätä kierroksia, ettei tarvinnut laatoittaa spinningsalin lattiaa.

Mä masokistina kuitenkin tykkäsin tosi paljon. Ihan mielettömät endorfiiniryöpyt treenin jälkeen ja hullun hyvä meno oli treeneissä muutenkin. 🙂 Sain luvan mennä toistekin. Varmasti menen. Ja silloin muistan ottaa sykemittarin.

Kiitos hyvästä treenistä!

Joukkueen löydät Instagramista @trespoo

Behind the scenes

Mulla on kiva työ ja kiva työyhteisö. Yksikään päivä ei ole samanlainen ja työnkuvakin elää jatkuvasti. Muutama viikko sitten eräänä kauniina kesäisenä aamuna aloitimme kuvaukset Vantaan peltojen keskellä, josta siirryimme metsän kautta urbaanimpaan ympäristöön. Tässä vähän tunnelmia kulisseista ja saatte nähdä myös lopputuloksen.

Tuo päivä kului kahden entisen hiihtäjän kanssa. Nuo samat jampat heittää täällä toimistolla tyhmää läppää. Samoissa tiloissa meillä on täällä myös toinen yritys. Välillä me Sykesporttilaiset ollaan kaikki trikoissa ja hikisinä myös toimistossa, joskus myös ihan tavallisissa kamoissa. Olen saanut osakseni kuittailua, siis silloin kun olen pukeutunut ja meikannut, että näytän välillä ihan ihmiseltä. 😀

Sykesportin puolella lisää juttuja ja videoita pyöräilystä. Tsekkaa!

https://youtu.be/bYVSQXsX14Q

 

Kaunis aamuaurinko ja työmatkapyöräily

Aamuissa on taikaa. Mä tiedän sen, vaikken enää juuri koskaan saa itseäni kovin varhain liikkeelle. Eilen kuvasimme Sykesportiin työmatkapyöräilystä kertovaa videoa ja lähdin kotoa kuuden aikaan. Aamu oli uskomattoman kaunis (alla olevalla videolla todisteita).

https://youtu.be/_OMWaYnznZ4

Mä nautin työmatkapyöräilystä lähes poikkeuksetta. Siinä on vaan jotakin sellaista mitä ilman en halua elää. Eilisten kuvausten aikana tulin ajatelleeksi, että voisin vaihtaa työmatkareittiä ihan vain sen takia, että saisin vähän vaihtelua maisemiin. Ei haittaa, vaikka matka pitenisi muutamalla kilometrillä.

Varusteilla saa pyöräilystä miellyttävämpää. Kuten olen aiemmin sanonut, että melkein lajiin kuin lajiin hurahtaa ja haluaa koko ajan saada vain parempia varusteita. Niin se on myös pyöräilyn kanssa. Jopollakin pääsee, mutta kyllä tuollaisella virtaviivaisella cyclocrossilla homma on mukavaa ja nopeampaa, varsinkin kun on lukkopolkimet ja pyöräilykengät. Välttämätön varuste mulle on myös vedenpitävä Haltin reppu sekä sateen pitävä tuulitakki. Kesällä ei haittaa, vaikka vähän kastuisi, kun kerroksia on sen verran vähän, että ne ehtii kuivata päivän aikana. Syksyllä ja talvella haasteet lisääntyy pukeutumisen suhteen. Vähitellen, varuste kerrallaan, voi satsata, että pyöräily onnistuu vuoden ympäri.


Reppu ja pyörä saatu blogin kautta.

Mä tiedän, että teissä on työmatkapyöräilijöitä. Kertokaa parhaat työmatkapyöräilykokemuksenne. 🙂

Kuvat: Jesse Väänänen

Potkupyöräarvonnan voittaja

Arvontageneraattori arpoi voittajaksi kommentin nro 122, jonka kirjoitti Mari. Paljon onnea! Voittajalle on lähtenyt sähköposti. Mikäli vastausta ei kuulu viikon sisään, arvon potkupyörän seuraavalle.

YKC4021602.jpg_6

 

Toivottavasti tieto Blogilistan loppumisesta on välittynyt teille, nimittäin maanantaina 1.6.2015 tuo palvelu lakkaa olemasta. Mikäli olette seuranneet blogiani Blogilistan kautta, niin siirtykää seuraamaan muista kanavista.

Blogiani voi seurata Facebookissa | Instagramissa | Bloglovinissa

Aina on hyvä sää urheilla

Tänään ei olisi yhtään huvittanut lähteä pyörällä töihin. Minun motivaatiotaistelun ratkaisi uudet 2XU:n pyöräilytrikoot, joita piti päästä testaamaan. Satoi ihan kunnolla vettä, sellaista kylmää alkukesän sadetta. Taisteltuani itseni pyöränselkään, fiilis oli kuitenkin katossa. Elämä on niin maukasta nyt – kaikki on vaan niin hyvin. Ei haitannut sade, oikeastaan päinvastoin. Oli kesäinen olo. Ulkona tuoksui tuomet tai syreenit, jotka kukkii ja se sateen ääni autonrenkaissa. Jotain ihanaa siinä on.


*Trikoot saatu blogin kautta

Eilen puolestaan paistoi aurinko ja oli ihanan lämmin. Eilen kävimme Sykesportin yhteislenkillä, jonne oli saapunut aurinkoinen juoksuporukka. Hölkättiin rentoa vauhtia Töölönlahtea ympäri. Matkaa kertyi viisi kilometriä ja reissuun meni reilut puolituntia aikaa. Kiitos seurasta! Ensi keskiviikkona juoksemme taas, tervetuloa! Lenkki lähtee keskiviikkona 27.5. klo 16.30 Finlandia-talon takana olevalta parkkipaikalta.

Elämäni kevät! <3