Instagramissa monen feedissä on varmasti tullut vastaan Instagramin vuoden tykätyimmät kuvat, eli #bestnine. Minäkin päätin ladata omani ja käydä samalla läpi vuoden Instagram-kohokohtia. Voit ladata oman kuvakollaasisi täällä, jos sinulla on julkinen Instagram-tili.
#bestnine-kuvien seurauksena rupesin jälleen pohtimaan somea. Mulla on tällä hetkellä (taas) vähän ristiriitaiset fiilikset somesta ja siitä, miten se maailma pyörii. Tiedän että onnellisuus, seksi, upeat vartalot ja kauniit ihmiset ja maisemat myyvät, mutta kun mua itselläni on tullut jo mitta täyteen tätä kaikkea. Tuntuu, että sometilit toistavat toisiaan – samat asennot, vaatteet, korut, kuvauspaikat ja jopa kuvankäsittelytapa. Alkaa kyllästyttää.
Rakastan katsoa upeita valokuvia ja niissä kauniita ihmisiä, upeita koteja ja asuja, mutta tulen surulliseksi siitä, miten some hallitsee meitä. Viime viikolla Teneriffalla lomaillessa näin muutaman vaarallisen ja hullunkurisen kuvaustilanteen, joka todennäköisesti tapahtui vain, koska some. Esimerkiksi näin, miten joku nainen oli kiivennyt todella jyrkän rotkon reunalla olevan kaiteen päälle keikkumaan. Siellä hän kädet ylhäällä hymyili ja hänen miehensä otti kauempana kuvaa. Järjetöntä! Mulla teki pahaa jo katsominen ja oli pakko lähteä pois. En olisi halunnut olla todistamassa, jos hän tippuu. Tuntuu, että halutaan kokea asioita vain kertoaksemme somessa, että katso nyt minua. Tietenkin upeassa paikassa, lomafiiliksissä, haluaa välittää someen terkut, että täällä ollaan, mutta se, että lähdetään keikkumaan johonkin epäinhimillisiin mestoihin vain saadaksemme kuvan someen tai muuta vastaavaa, niin ei.
En jaksanut lomamatkallamme ottaa montaakaan kuvaa, en taaskaan ottanut puhelimeeni mobiiliverkkoa enkä hankkinut hotellihuoneeseemme lisämaksusta wi-fi-yhteyttä. Tietokone oli ihan kaiken varalta mukana, jos rupeaisi tuntumaan siltä, että kaipaa pääsyä ulkomaailmaan, tai jos haluaisin päivittää blogia, mutta kone pysyi laukussa koko reissumme ajan. Yritin jälleen sen sijaan elää niitä hetkiä ja tallentaa niitä mieleeni. Olin kyllä totisesti myös loman tarpeessa ilman mitään sen kummempia some- tai blogivelvoitteita, vaikka maisemia ja kuvauspaikkoja tuolla olisi ollut vaikka kuinka. En vaan jaksanut nyt yhtään.
Tässä somen vääristämässä maailmassa minua surettaa erityisesti nuoret tytöt. Jotkut käytännössä antavat itsensä ilmaiseksi tykkäysten tähden. Toiset kriiseilevät, koska oma elämä vaikuttaa niin lattealta somestaroihin verrattuna. Ihmettelen jatkuvasti, miksi pitää laittaa paljasta pyllyä ja tissiä internetiin muiden ihmeteltäväksi? Tätä tehdään useammalla tyylillä: on ihan sitä ronskia pehmopornoa, on hienovaraisempaa vähäpukeisuutta, joka tulee joko bikinikuvien tai treenikuvien muodossa. Näissä on selvä ero, mutta onko sitten lopulta kuitenkaan? Mä en edes paheksu, mä ihmettelen ja toivon samalla kovasti, ettei omien tyttöjen tarvitse koskaan laittaa itseään puolialasti nettiin tai muokata ulkonäköään kenenkään toisen vuoksi.
Olen tullut siihen tulokseen, että vähäpukeisuus ja seksi muodossa tai toisessa taitaa olla edellytys menestyvälle sometilille. Tämän lisäksi toki myös kauneus monessa muodossaan ja meille tarjotut illuusiot eri asioista. Mä toisaalta ymmärrän hyvin, miten tämä homma toimii ja osin myös “hyväksyn” sen, mutta tämä aiheuttaa minussa ristiriitaisia tuntemuksia.
Viime aikoina olen päivittänyt avoimesti tilanteestani ja nämä alakuloisemmat päivitykset ovat olleet joillekin seuraajilleni liikaa. Seuraajamäärät ovat tippuneet ropisemalla. En kuitenkaan aio sen vuoksi ihmeellisesti “piristyä” tai muuttaa mitään, koska tein jo pitkän aikaa sitten sellaisen päätöksen, että en lähde käsikirjoittamaan elämääni somekelpoiseksi tai julkaise mitään feikkiä. Elämäni on ollut viime viikkoina ja kuukausina raskasta ja silloin se näkyy myös somessa ja blogissa, en aio sitä pyydellä anteeksi. Kuten tiedätte, olen ollut sairaslomalla marraskuun alusta alkaen. Virallinen sairasloma päättyy tänään, mutta päätin että otan koko loppuvuoden rauhassa ja teen some- ja blogijuttuja juuri sen verran kuin jaksan ja tammikuusta alkaen aloitan taas kovemmilla tehoilla.
Tammikuussa alkaa uusi arki, uusi sivu kääntyy elämässä. Kerron tästä teille pian! 🙂 Olen innoissani ja varma siitä, että edessä on vielä loistava tulevaisuus. 🙂 Kohta päivitän someen pelkästään kaikkea ihanaa. He he. Tietysti toivoisin, että minulla olisi aina päivitettävänä vain onnellisia ja ihania asioita. Silloin kun elämässä on peruspilarit paikoillaan, näkee paljon enemmän mahdollisuuksia ja onnenhippuja ja niitä sitten levittää ympärilleen. Sitä odotellessa. 🙂
Halauksia sinulle ja armollisuutta kaikkeen mitä kohtaat <3
Tämä oli ja on todella tarpeellinen teksti, kiitos sen jakamisesta. Toivon monen heräävän ajattelemaan ja ymmärtämään.
Ihana aito oikea Elina ❤️ Olet parasta juuri sellaisena!
Kiitos Jaana! <3
Itselläni tökkii sometilit/blogit jotka ovat vimpan päälle ja elämä on aina ihanaa, en pysty oikeasti seuraamaan sellaista. Tai jatkuvasti hehkutetaan jotain siistii juttuu ja blablablaa, todellakin, on jo nähty. Eiks ihmisellä saa mennä ikinä “huonosti”? Väittäsin että pohjamudan kautta syntyy ne upeimmat jutut… tsemppiä sinulle elina, pidä some minäsi jatkossakin rehellisenä ja aitona! Tuokoon ensivuosi auringonpaistetta elämääsi.
Mulla on näihin täydellisiin tileihin kaksijakoinen suhtautuminen. Toisaalta ne ovat tosi kauniita ja jollakin tapaa myös inspiroivia, mutta samalla ärsyynnyn siitä täydellisyyden illuusiosta, koska se on niin kaukana todellisuudesta. Mut se taitaakin olla juuri se juttu niillä tileillä. Voi olla, että jos he raottaisivat sitä elämän todellista puolta, niin heille kävisi samoin kun mulle, että seuraajat karkaa. 😀 Ja sehän se vasta on kamalaa. 😀
Kiitos! Ensi vuosi näyttää toistaiseksi tosi lupaavalta, kun opinnot alkaa tammikuussa. Aurinkoa sinunkin elämääsi! <3
Itse arvostan aivan ryökäleesti sitä, että joku jaksaa kaiken tämän kiiltokuva-somekuplan keskellä kertoa mitä elämä tosiasiassa on: ylä – ja alamäkeä. Vaikka kuinka yritän muistuttaa itseäni siitä, että kaikilla menee joskus päin pyllyä on se vaikeata jos kaikki somekanavat ovat yhtä posh-posh-blingblingiä. Toisaalta ymmärrän tavallaan ihmisiä jotka haluavat paeta omaa rankkaa arkea blogeihin ja karttavat niitä realistisempia juttuja, koska ne muistuttavat arjesta ja omasta kenties rankasta tilanteesta. Onneksi kaikilla on oikeus ja mahdollisuus valita itse ketä seuraavat ja lukevat ja ketä eivät. Itse arvostan sua for real Elina yhä enemmän kun olet näyttänyt itsestäsi “enemmän “. Samaistun sinuun osittain tuhat kertaa enemmän kuin pari vuotta sitten kun silmät kiiluen kadehdin vatsapalikoitasi ja treenasin porkkanan voimalla; olemme molemmat ihmisiä. Hali sinne ja toivottavasti kortisonipiikki helpottaa oloa 🙂
Jossu! <3 Sun kommentti lämmitti NÄÄÄÄIN paljon mun mieltä! <3 Kiitos!
Elina tsemppiä jatkoon! Olen lukenut blogiasi jo vuosia ja saanut aikoinaan siitä itse innostusta juoksuun. Olen tykästynyt blogiisi koska se on kaikinpuolin aito. Olen karsinut omista seurattavistani enemmän blogeja ja ig-tilejä jotka ovat liian päälleliimattuja. Niiden kuvat liian teennäisiä ja tulee olo että onko elämä oikeasti tuollaista. Jatka samaan malliin omana itsenäsi, uskon että se on monelle seuraajallesi tärkeää 🙂
Kiitos Poutinen! <3 Mä todellakin jatkan omana itsenäni, en oikein muutakaan osaa. 😀 Kulissit on riisuttu aikoja sitten enkä siihen enää lähde.
Hyvää joulua sulle ja perheellesi! <3
Kommentoin harvoin, mutta menköön nyt tämän kerran. Olen miettinyt tuota positiivisuusasiaa itse viime aikoina tosi paljon. On ollut itselläkin kohtalaisen raskasta, ja kuten sinäkin, en myöskään jaksa feikata mitään vaan laitan someen myös niitä ei-niin-positiivisia fiiliksiä (on eri asia kuin ainainen valitus, jota meistä kumpikaan ei harrasta). Ja kyllä se nyt vaan niin menee, että ne “jeejee elämä on ihanaa” -postaukset saavat paljon enemmän tykkäyksiä kuin ne, joissa pohdiskelen, että voishan tämä elämä joskus olla vähän helpompaakin.
Nuo sun kaksi viimeistä lausetta ovat niin totta. Hitto että mulla tulee korvista sellainen “asenne ratkaisee” -lätinä. 😀 Siis onhan se totta, että sillä, mitä ajattelemme asioista on tosi suuri merkitys. Mut onhan se nyt vaan ohan hemmetin paljon helpompaa olla positiivinen silloin, kun ne elämän peruspilarit on kunnossa! 😀 Ne on sitten todellisia sankareita, joilla on elämässä oikeasti vaikeaa, ja siitä huolimatta jaksavat nähdä asioiden hyvät puolet. Mut se ei tarkoita sitä, että ei saisi surra ja olla pettynyt. Nuokin tunteet nyt vaan kuuluvat elämään, ja mun mielestä se on tyhmää, jos niitä ei saisi tuoda julki.
Tsemppiä muuten takareiden ja muiden haasteiden kanssa. Kuulostaa ihan omalta elämältä, joten mulla on ehkä aavistus, miltä susta tuntuu.
Tosi kiva kuulla, että se mun positiivinen elämänasenne kuitenkin välittyy kaiken arkirealismin altakin. Mä nimittäin olen elämäniloinen ja positiivinen, vaikka elämä miten moukaroisi. On hetkiä, päiviä ja viikkoja, jolloin niitä positiivisia asioita on vaikea tai jopa mahdotonta löytää.
Kiitos tsempeistä ja tosi kiva kun jaksoit kirjoittaa kommentin! Kiva saada tietää minkälaisia lukijoita siellä on ja mitä te kelailette asioista!
Tsemppiä sun haasteisiin ja pysytään iloisina kaikesta huolimatta! <3
Hyvää joulua Suvi!
Onpa jännä ilmiö. Musta sun blogista on vaan tullut parempi ja mielenkiintoisempi. Ite en ainakaan nimittäin jaksa lukea pelkkiä hehkutuspostauksia.
Tuo seuraajien kato on käynyt lähinnä Instagramissa. Blogin puolella saa kirjoitettua vähän syvällisemmin ja tarttumapintaa on varmaan paremmin kuin Instagramissa ja sieltä ihmiset hakee varmasti vähän erilaisia juttuja.
Mutta tosi kiva kuulla, että tämä syvällisempi ja avoimempi linja on ainakin sun mieleen! 🙂
Olen tehnyt saman havainnon somesta, ja vaikka ymmärränkin todellisuuden kuvien takana niin olen myös kurkkuani täynnä. Ihanaa, että uskallat rapsuttaa kuvien pintaa ja kertoa tunnelmia niiden takana. Olet tosi rohkea kun kerrot elämästäsi – varsinkin näistä negatiivisista tapahtumista – näinkin avoimesti. Uskon että me, jotka olemme kokeneet samoja asioita, saamme kirjoituksistasi paljon voimaa ja vertaistukea. Kiitos kun kirjoitat! ❤️
Tämä on juuri se syy, miksi uskallan näin tehdä. Jos joku, edes yksi ihminen, saa mun kirjoituksista voimaa tai rohkaisua, niin olen tyytyväinen.
Kiitos Maija kommentista! <3
Olet ainut, jonka blogia on jaksanut seurata vuodesta toiseen, samalla kun muut pinnalliset ja kauniit blogit on alkaneet väsyttää. Parasta on, kun tämä sun kuvaus on niin tavallista, että siihen todella voi samaistua. Kun “paljastat” epätäydellisyytesi, teet samalla itsestäsi kauniin. Et jaksa aina urheilla, olla nättinä, pirteänä työkuntoisena, joskus kaikki vaan ahdistaa (taustasi ei varmaan yhtään helpota asiaa) – sama täällä!! Siks!
Oi wau! Kiitos, todella kiva kuulla ja miten kauniisti kirjoitit! Kiitos!
Tsemppiä sinnekin!