…on poutasää. Kaksi päivää. Kaksi upeaa aurinkoista joulukuun päivää. Ensimmäistä kertaa vuosiin tämä pimeä vuodenaika ei ahdista eikä väsytä. Vaikka tämäkin vuosi on ollut varsin vaiherikas eikä pelkästään hyvällä, niin siitä huolimatta positiivinen pohjavire on säilynyt läpi kaikkien vastoinkäymisten.
Otsikko ei oikeastaan liity kovin paljon mihinkään, tuli vain maanantaina todettua, että onpa upea sää. Tänäänkin oli. Lauantaina ennen myrskyn nousemista kävin äitini kanssa juoksemassa. Ikkunasta katsottuna ilma oli kuin lonkerolasiin olisi katsonut eikä mitenkään houkutellut ulkoiluun, mutta lenkillä molemmat hihkaisimme muutamaan otteeseen, että onpa mahtavaa olla ulkona. Rantaviivaa juostessa aisti tulevan myrskyn. Tyrskyt iskeytyivät rantakallioon ja tuuli vihmoi tihkusadetta virkistävästi kasvoille. Juoksimme 13 kilometriä ihan rauhassa. Aika huippua, että lähellä asuu äiti, jonka kanssa voi tehdä tuollaisia asioita yhdessä.
Olen tällä hetkellä monesta asiasta tosi kiitollinen. Elämä tuntuu ihanalta ja kaikki on tällä hetkellä tosi hyvin. Aloitin eilen uudessa työpaikassakin. Siitä ajattelin kertoa teille vähän myöhemmin.
<3 Arvotan sussa kovasti sitä, että osaat arvostaa pieniä asioita. Oot juuri sen tyyppinen ihminen, joita haluan pitää lähipiirissäni ja joiden kanssa tulen toimeen. Susta on tosi helppo tykätä. 🙂
Hirmu kivaa keskiviikkoa ja innostavia hetkiä uudessa työssä!
Oi kiitos, Suvi! Ihanasti sanottu! <3
Heippa Elina!
Käyn aina välillä kurkkimassa sun juttuja, mutta useimmiten jää kommentoimatta.
Mä tuun nykyään aina tosi hyvälle mielelle nun käyn täällä, niin onnelliselta vaikutat ❤ kaikkea hyvää sinulle ja rakkaimmillesi!
Ehkä törmäämme joskus ja jossain ?
Moi ihana Heli! Kiva kuulla, tuli tosi hyvä fiilis tästä! <3 Ehkäpä törmäämme, olisi kiva! 🙂