to top

Kahdeksat lempilenkkarit ja perustelut niille

Väännän nyt veistä omassa haavassani ja näytän teille kaikki lempilenkkarini perusteluineen. Oikean takareiden vamman vuoksi tämän vuoden juoksut oli juostu jo maaliskuussa, mutta ihan viimeisetkin toiveenrippeet juoksusta jätin viime viikolla kortisonipiikin pistämisen jälkeen lääkärin pöydälle. En siis juokse enää tänä vuonna ja loppuvuosi kuluukin sujuvasti takareiden vammaa parannellessa. Nyt on takana ensimmäinen täysi lepoviikko jalalle, ei siis lainkaan alakroppaa rasittavaa liikuntaa. Vielä toinen viikko pitäisi malttaa ja sen jälkeen alkaa varovainen ja tunnusteleva kuntouttava treeni. Luvassa siis uintia, pyöräilyä ja jonkinmoista lihaskuntojumppaa. Nyt niihin kenkiin. Meidän kodin kenkäkaapit pursuavat lenkkareita ja mies aina hämmästelee mihin niitä kaikkia muka tarvitaan. Uskokaa huviksenne, että olen karsinut sellaiset kengät, joita en käytä aktiivisesti (siis silloin kun pystyn harrastamaan juoksua). Nämä kahdeksan ovat sellaisia, jotka ovat...

Continue reading

Juoksukaverit ja niiden tossut

Ensin aioin kirjoittaa postauksen omista lenkkarisuosikeistani ja perustella kaikkien yli kymmenen tossuparin olemassaolon merkitystä, koska jokaiselle on tietenkin ihan oma tehtävänsä. Teen sen myöhemmin, mutta nyt päästän juoksukaverini ääneen. He esittelevät omat lempilenkkarit ja kommentit lempikengistä. Janne Hietala, on poluilla peto, mutta oikeasti varsin lempeä tyyppi. Tämä kaveri viipottaa käsittämätöntä vauhtia ja käsittämättömiä matkoja pitkin tuntureita, vuoria ja polkuja. Janne valmensi Suunto Salomon Teamia pari vuotta takaperin, kun treenasimme Vaarojen maratonille. Yllättäen polkujuoksumiehen lempikenkä on polkujuoksukenkä. Jannen lempikenkä on Salomonin S-Lab Sense Ultra. Mun lempikenkä on tänä keväänä uudistunut Salomon S-Lab Sense Ultra. Minun suhteellisen kapeaan jalkaani polkujuoksuun tarkoitettu kenkä istui kuin sukka heti ensikokeilulla ja todelliseen testiin popot pääsee toukokuun lopulla Karhunkierroksen 53 km matkalla. Sense Ultra on jonkin verran S-Lab Senseä vaimennetumpi, joten se soveltuu loistavasti pidempien matkojen juoksuun....

Continue reading

Aamutreenit kirkonportailla

Keskiviikkoaamuna kävin Under Armourin uuden kenkämalliston lanseeraustilaisuudessa Mikonkadun Intersportissa. Kutsussa luki, että he lanseeraavat uuden juoksukenkämalliston Gemini 2:n. En ollut tiennyt, että Under Armour valmistaa lainkaan juoksukenkiä, joten halusin mennä katsomaan minkälaisista kengistä on kyse. Tunsin itseni aluksi hieman eksyneeksi siellä bloggaajastarbojen seassa, mutta ihmisiä me kaikki ollaan ja kaikki osoittautuivat oikein mukaviksi, niin heittäydyin täysillä mukaan. Oli tosi mukavaa! Oona Tolppanen veti meille Senaatintorilla tosi hyvät treenit. Lämmittelyn jälkeen tehtiin erilaisia koordinaatioharjoituksia, joita esimerkiksi futaajat tekevät lämmittelyinä. Sen jälkeen pompittiin kirkonportaita ylös eri tavoin. Lopuksi vielä pelattiin ultimatea. Olen aina julistanut vihaavani joukkuepelejä, mutta ultimate oli tosi hauskaa! Jenkkifudis on muutenkin ainoa pallo, jota osaan edes jotenkin hallita. Jenkkifudista tuli nuoruusvuosina heiteltyä rannalla. Pojat opettivat mulle silloin, miten sitä käsitellään. Pelatessa nauru raikasi ja meininki oli...

Continue reading

Juoksutekniikkaa ja lempparitossut

*Yhteistyössä New Balance Juoksukenkien valinta on ihan älyttömän vaikeaa. Olen tässä juoksuhistoriani aikana huomannut muutamaan otteeseen, että kun kengät eivät sovi jalalle, niin ne eivät vaan sovi. Välillä mua on ottanut ihan urakalla päähän, kun on ostanut kalliit ja kauniit juoksukengät ja muutaman lenkin jälkeen ne ovat roskiskamaa. Itse olen kärsinyt muutamaan kertaan sinnikkäästä penikkataudista, josta eroon pyristeleminen on ollut tuskaista ja vaatinut kärsivällisyyttä. Saman merkin ja mallin ostaminen vuodesta toiseen ei myöskään ole välttämättä ratkaisu, koska nekin muuttuvat aina hieman. Näillä kengillä on jo juostu muutama kymmentä kilometriä ja väritys onkin sen mukainen Mulla penikkatautivaivoista eroon pääseminen on vaatinut uusien minun jalalle sopivien juoksukenkien lisäksi kehonhuoltoa, hierontaa, juoksutaukoa, mutta tärkeimpänä ja kauaskantoisimpana apuna on ollut juoksuaskelluksen muuttaminen. Juoksutekniikan parantaminen on osoittautunut asiaksi, jossa on...

Continue reading