Mulla meni reilut kaksi vuotta lähestulkoon kokonaan juoksematta. Tuona aikana jalka ei kestänyt oikein mitään muutakaan rasitusta. Jouduin pitämään pitkiä treenitaukoja ja tekemään vain rauhallista liikuntaa. Mun oli pakko opetella muita keinoja, jotka korvaisivat urheilusta saatavan hyvän olon. Mun piti opetella pysähtymään ja nauttimaan rauhallisemmista liikuntamuodoista.
Aluksi se oli tosi vaikeaa, koska olen tottunut siihen, että urheilu auttaa mua keskittymään, lievittää stressiä ja pitää minut energisenä ja hyväntuulisena. Näin jälkikäteen ajateltuna urheiluvamma ja muu kropan reistailu oli osa isompaa uupumusvyyhtiä ja sen vuoksi oli tärkeää pysähtyä kuulostelemaan tuntoja vähän syvemmältä. Liikunta on ollut mulle tapa purkaa tuntoja ja siirtää ikäviä tunteita syrjään. Se on ollut myös tapa paeta vaikeita asioita.
Muistan elävästi sen tunteen, joka mulle nousi, kun katsoin onnellisena kirmaavia juoksijoita. Kaikki juoksijat näyttivät poikkeuksetta minun silmissä aivan liian onnellisilta ja hyväkuntoisilta. Mun teki mieli kampata juoksijoita tai heitellä niitä pikkukivillä kateuksissani. En kuitenkaan tehnyt mitään tuollaista, vaan yritin selvittää, mitä nämä tunteet yrittävät mulle sanoa. Urheiluvamman pitkittyminen tuntui katkeralta ja epäreilulta. Juoksu on ollut mulle aina tärkein ja rakkain laji. Tuntui todella pahalta, kun jossakin vaiheessa lääkäri arveli, etten ehkä koskaan enää voisi juosta tavoitteellisesti. Urheilu ja liikunnallinen elämäntyyli on osa mun identiteettiä ja yhtäkkiä sitä ei ollut.
Kahden vuoden aikana kunto ehti monin tavoin rapistua, vaikka oli tuosta rauhallisemmasta ajanjaksosta paljon hyötyäkin. Tuli mietittyä, miksi liikunta on minulle niin tärkeää ja miksi ylipäänsä urheilen. Ulkonäköseikat ja muu pinnallinen on nykyään toissijaisia, kun terveys ja mielen hyvinvoinnin merkitys on korostunut.
Joulukuussa päätin aloittaa #juostenjouluun-juoksuhaasteen. Kehitin haasteen, että saisin elvytettyä rakkaan harrastuksen uudestaan henkiin. Ajattelin, että hyväksi havaittu keino toimii varmasti, eli julkinen projekti. Aloitin kerrankin treenit hyvin maltillisesti ja vähän kerrallaan tehoja nostaen. Tämä on osoittautunut hyväksi menetelmäksi, sillä kroppa on kestänyt vähitellen kasvavan rasituksen.
Mulle juoksun uudelleen aloittaminen on ollut merkityksellistä. Juoksu on mulle se laji, jonka avulla tunnen olevani enemmän elossa kuin milloinkaan muulloin. Juostessa olen läsnä itselleni. Olen ollut jokaisesta onnistuneesta lenkistä kiitollinen. Loukkaantumisjakso opetti sen, ettei terveyttä voi pitää itsestään selvänä. Itsestään täytyy pitää huolta – niin kehosta kuin mielestäkin.
Projektia aloitellessa en uskaltanut asettaa kummempia tavoitteita, mutta lähestyvä puolimaraton tuntuu nyt ihan mahdolliselta. Mitään ennätyskuntoa en ole ehtinyt kasvattamaan, vaikka näin ensin kuvittelin. Olen tyytyväinen, jos juoksen puolimaratonin alle kahteen tuntiin ja pysyn kunnossa heinäkuun lopun Levi Extreme Triathloniin saakka. Jos pysyn kunnossa kesän yli, haaveilen siitä, että juoksisin syksyllä maratonin kuuden vuoden tauon jälkeen.
Oletko sä joutunut pitämään taukoa liikunnasta? Minkälaisia tunteita se on sulla nostattanut?
Joo taukoa on ollut.. 2017 joulukuussa paha nilkkamurtuma ja 7kk pois töistä. Ei juoksua, ei vaelluksia ja nyt odotellaan ruuvien ja levyjen poistoon aikaa. Ehkä sitten. Ottaa päähän kun sitten tuo maha ei tajua sitä että liikunta loppuu kuin seinään. Jääkaappiin pitäis laittaa munalukko kun yksim kökötät kotona jalkapuolena…Ammatti on kuntoutuksen puolelta ja silti olen ihan kädetön itseni kanssa. Päätin tälle kesälle opetella melomaan ja liikkua niin luonnossa. Rakkakiville ei lähdetä vielä…
Auts. Tällaisten kautta saa kyllä perspektiiviä myös omaan tilanteeseen. Nämä vammat on kyllä monella tavalla opettavaisia, koska niiden seuraukset heijastuu ihan kaikkeen – mieli, itsetunto, identiteetti, olo – kaikki. Helppo se on sanoa, miten pitäisi tehdä, mutta mites teet. Se on toinen juttu!
Toivottavasti tuut pian kuntoon ja pääset tekemään niitä asioita, joista eniten nautit! <3
Sääriluun murtuma 8 kk sitten. Ensimmäiset 4 kk oli järkyttävää, liikuntahan loppui kuin seinään ja pää meinasi hajota. Lihakset häviävät hirvittävän nopeaa vauhtia ja elimistö kaipasi kovasti sykkeiden nostoa.
Pikkuhiljaa nyt kuntouduttu ja ehkäpä kesällä olisi jo mahdollista pienet juoksulenkit.
Onneksi on vesijuoksu, pyöräily ja kuntosali.
Liikkumattomuus opettaa kyllä sen, kuinka paljon tervettä kehoa arvostaa!
Onneksi on korvaavia lajeja, joista voi oppia tykkäämään. Mä löysin aikanaan pyöräilyn ja uinnin juurikin loukkaantumisien kautta. Nykyään nautin myös niistä lähes yhtä paljon kuin juoksemisesta.
Toivottavasti sun jalka tulee pian kuntoon!
Uupumusvyyhti on pakottanut pitämään useita kertoja treenitaukoa tai saanut treenaamaan epäsäännöllisesti. Jos elämäntilanne on ruuhkainen ja stressi sekä negatiiviset tunteet ja jatkuvat muutokset vievät voimia tai en nuku, kova treeni ei vain mulla onnistu enkä nykyisin yritä väkisin. Rapistukoon kunto, ensin pitää päästä balanssiin.
Olen sellainen kaikki tai ei mitään -ihminen eli kun treeni kulkee, olen helposti hiukan fanaattinen asian suhteen, tulee vedettyä vähän sata lasissa. Kroppaa tai painoa en niinkään ajattele enää, pikemminkin kyse on muunlaisesta itseltä vaatimisesta ja jostain höyryjen purkamisesta.
Kyllä tämä rapakunto harmittaa, ja olen päättänyt, että tästä noustaan vielä! Olen puolen vuoden epäsäännöllisen liikkumisen jälkeen palannut jumppaan ja lenkille ja kärvistelen. Liikunta ei vielä tunnu hyvältä treenin aikana mutta on ihana huomata miten oli tulee illalla ja olo on päivällä energisempi.
Tsemppiä sinulle, liikunta on pohjimmiltaan iloa!
Sama juttu täälläkin. Aina vahingossa kaasu hirttää kiinni, kunnes täytyy taas levätä ja miettiä, miten tässä taas näin kävi. Tämä on jatkuvaa oppimista ja tasapainoilua.
Rapakunto harmittaa ja se, että enää (tai vielä) ei pysty samaan mihin ennen, mutta samalla on oppinut vähän kerrallaan lempeyttä ja armollisuutta itseään kohtaan.
Tsemppiä myös sulle! Liikunta on nimenomaan iloa, se ei saa olla kärsimystä tai itsensä rankaisemista.