Tällä viikolla olen tehnyt tunnustelevaa paluuta treenien pariin. Huomaan kyllä todella selvästi mikä vaikutus treenaamisella on mielialoihini. Treenitauon aikana (2 viikkoa), tulin monta kertaa miettineeksi sellaisten ihmisten oloa, joiden elämään liikunta ei kuulu. Ei voi olla kovin hyvä olo kehossa. Ihmettelen myös miten voi olla hyväntuulinen ja tasapainoinen, minusta tulee puolihullu änkyrä. Minähän en sitten treenannut koko kahden viikon aikana oikeastaan yhtään. Kävin vähän metsässä samoilemassa, jonka kyllä lasken liikunnaksi, mutta minun kroppa ja mieli tarvitsee sellaista liikuntaa, jossa saa kunnolla hien pintaan tai lihakset tutisemaan.
Huomaan omista lapsistani selvästi milloin he ovat liikkuneet ja milloin eivät. Passiivinen elämäntyyli ei tee hyvää. Lapsista tulee kiukkuisia ja turhautuneita. Minusta on ihan hyvä, jos käy vaikka kävellen kaupassa ja kantaa ostokset sieltä kotiin. Käy vähän käveleskelemässä lähiympäristössä ihmettelemässä maailmaa, omia olotiloja ja ajatuksia. Luonto tekee hyvää, samoin ulkoilma ja siihen kun lisää vielä kevyen liikunnan, niin ollaan jo hyvällä tiellä. Siihen vielä vähitellen kun lisää hikiliikuntaa, niin hyvä tulee.
Tällä viikolla en ole tehnyt kovin kummoista treeniä, enhän vielä sellaiseen oikein kykene, mutta jo se, että voi saada vähän lihaksia kipeäksi ja hikeä pintaan, niin mieliala kohoaa raketin lailla. Huomenna olisi tarkoitus mennä tunnustelemaan vesijuoksua. Vihaan sitä, mutta annan vielä sille mahdollisuuden. Yritän kovasti opetella nauttimaan asioista, joiden tekeminen on mulle nyt välttämätöntä.
Ps. Pahoittelen hidasta ja epäsäännöllistä postaustahtia. On ollut vähän liikaa kaikkea. Pyrin tekemään tähän muutoksen. Mulla on vaikka mitä hyviä ja tärkeitä postausaiheita tulossa, mutta ei ole ollut aikaa muuhun kuin tällaisiin nopeisiin kukkuupöö täällä ollaan -postauksiin.
Pps. Postaustoiveita otetaan vastaan.
Tsemppiä vesijuoksuun! Se on sairaan tylsää. Mulla on polvivamma, jonka takia se on kuntopyörällä ajon lisäksi ainut liikuntamuoto, jota voin tehdä. Yritän nyt tsempata itseäni vesijuoksemaan ajattelemalla, että se tylsyys tekee näiden ruuhkavuosien keskellä hyvää :). En tiedä, auttaisiko sama ajatus sinua. Olen myös houkutellut kaveria mukaan.
Kiitos! Ehkä se tylsyys on just sitä mitä tällä hetkellä tarvitsen. Tilaa ja aikaa ajatella omia ajatuksia. 🙂
Mua motivoi myös ne tarinat huippu-urheilijoista, jotka ovat vammautumisen jälkeen kuntouttanut itsensä vesijuoksulla ja tehnyt sen jälkeen enkkareita! Kannattais vaan jaksaa. 🙂
Kokeile vesijuoksussa vaikka tasajalkahyppyjä, loikkia tai taaksepäin juoksua. Ei oo niin tylsää kun tekee vähän vaikeampia juttuja. Kokeiltu on 🙂
Hyvä idea! Kiitos! 🙂 Toivottavasti en huku. 😀
Moikka, voin niin samaistua sun tämän hetkiseen olotilaan. Itse sairastuin kesäkuun puolessa välissä flunssaan ja sitten keuhkoputkentulehdukseen ja viimein keuhkokuumeeseen. Juoksut ja kaikki muu liikunta on siis kesältä ollut tauolla ja sekös on ottanut koville niin henkisesti kuin fyysisesti. Pinna kireenä, mieli maassa ja kroppa jumissa ja joka paikkaa kolottaa. Tänään viimein pääsin juoksemaan ja hyvältä tuntui eli valoa tunnelin päässä 🙂 Tälläiset sairastelut ja treenitauot laittaa väkisinkin arvostamaan enemmän omaa terveyttään ja mahdollisuutta liikkua. Tsemppiä Elina sulle ja kiitos ihan mahtavasta blogista, jota on ollut ilo lukea jo vuosien ajan 🙂
Kiitos myötätunnosta, Sanna! Toivottavasti sullakin sairastelut on nyt takanapäin ja pääset nauttimaan liikkumisesta. Kyllä sitä tosiaan osaa ihan eri tavalla arvostaa terveyttä, kun on ollut jotakin ongelmaa/sairastelua.
Hehee, tuo on niin hassua, miten hirveän moni sanoo vihaavansa vesijuoksua. Itse rakastan sitä ja sen tuomaa rennon raukeaa, mutta lihaksia tärisyttävää olotilaa altaasta noustessa! 😀 Erityisesti nyt, kun olen raskaana, se on tuntunut huimasti paremmalta, kuin kovalla maalla tehdyt treenit. Anna, Elina, mahdollisuus sillekin lajille – jos se vaikka riittävän monta kertaa totuttelemalla alkaisi tuntua ihan mukavalta ja mielekkäältä. Toivottavasti se myös tuo itsellekin näkyviä tuloksia, mikä varmasti ainakin motivoi lajin pariin. Tsemppiä, tsemppiä ja paranemista! 🙂
Ehkä tässä on vähän sama juttu kuin juoksussakin. Osa vihaa, osa rakastaa. Mä luulen, että opin kyllä tykkäämään, kunhan vaan pääsen lajiin sisälle. 🙂