Uimataitoviikko

*Allas Sea Pool kutsui meidän uintijengin uimaan ja lounaalle

Tämä viikko on uimataitoviikko ja sen kunniaksi haluan puhua vähän uimisesta ja uimataidon tärkeydestä.

Olen treenannut Team Speedon kanssa kerran viikossa aikalailla vuoden alusta saakka. Ihan jokaisiin treeneihin en ole päässyt työkiireiden vuoksi mukaan, mutta aina mahdollisuuksien mukaan olen halunnut raahata itseni tiistaiaamuna Märskyyn. Meidän ryhmä treenaa pitkälti Anne Hiltusen johdolla, mutta porukassamme on myös muita kokeneita uimareita, jotka ottavat tilanteen helposti haltuun, jos Anne puuttuu. Anne on entinen kilpauimari ja on töissä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa.

Uimataitoviikon kunniaksi treenasimme tänä tiistaina Helsingin Kauppatorin kupeessa sijaitsevassa Allas Sea Poolissa. Olin nähnyt paikasta kuvia sosiaalisessa mediassa, mutten ollut koskaan käynyt paikassa. Olin ollut siinä uskossa, ettei siellä voi treenata uimista, vaan paikka on enemmän elämyksellistä kellumista varten. Pelkäsin myös, että vesi ei ole riittävän lämmintä. Paikka oli aivan ihana, vaikkakin vielä hiukan keskeneräinen. Laajennusremontit ovat vielä viimeistelyä vaille valmiit ja paikka on avattu uudestaan ihan hetki sitten. Laajennuksen myötä Allas Sea Pool on kuin helsinkiläisten oma olohuone, jossa voi istuskella kattoterassilla nauttimassa maisemista ja baarin antimista, tai sisällä ravintolassa syömässä korkeatasoista ruokaa. Söimmekin treenin jälkeen herkulliset ruuat Neighbour Bistrossa.

Tämän viikon treenin aluksi suoritimme uimataitotestin, eli uimme jokainen 200 metriä yhteen menoon valitsemallaan uintityylillä ja sen jälkeen vielä 50 metriä selkäuintia. Jokainen läpäisi, yllättäen. 🙂 Vesi oli lämmintä ja sää oli mitä parhain. Paikka on kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen, suosittelen. Pääsylipun hinta on hiukka suolainen, 12 euroa.

Uimataitoviikon tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä uimataidon tärkeydestä. Kesä lähestyy ja sitä myöten myös rantakelit ja veneilykausi. Joka juhannuksena uutisoidaan hukkuneiden lukumäärä. Osaatko sinä uida?

Meidän lapsuudenkodissa uimataito oli tärkeä taito, joka pyrittiin opettelemaan niin varhain kuin mahdollista. Perheemme vietti kesät merellä purjehtien ja sitä kautta oli olennaista osata uida, kunnioittaa vettä elementtinä ja olla veden kanssa sinut. Opin uimaan jo reilusti ennen kouluikää. Kävin muistaakseni lapsena jonkin uimakoulunkin ja koulun kanssa kävimme muutamia kertoja uimassa. Pidin paljon uimisesta ja vedestä. Olin ihan kohtuullisen hyvä uimari ilman erityisempiä uimakouluja. En tiennyt uintitekniikoista mitään ennen viime vuotta ja ensimmäisiä uimatreenejä Noora Valkosen kanssa. Lapsuudesta muistan, että kesän alussa testattiin veneen pelastusliivit hyppäämäällä liivien kanssa veneen kannelta veteen. 🙂

Olen vienyt omia lapsiani säännöllisesti uimaan heti siinä vaiheessa kun selviydyin uimahalliin yksin kaikkien kolmen kanssa. Omatkin lapseni ovat oppineet uimaan jo hyvissä ajoin ennen kouluun menoa. Mielestäni uimataitoa kannattaa vaalia. Se on myös mahtava koko perheen yhteinen harrastus. Parasta uimisessa on se, että siellä ei ole häiriötekijöitä (=puhelimia), vaan ollaan ihan oikeasti läsnä ja yhdessä.

Faktaa

• 250 uimahallia ja kylpylää
• yli 25 miljoonaa uimahallikäyntiä / vuosi
• 300 000 km rantaviivaa
• 1,16 miljoonaa venettä
• Joka neljäs 6.-luokkalainen ei osaa uida kunnolla
• Joka kolmas aikuinen ei osaa uida kunnolla
• 160 hukkunutta / vuosi = suhteutettuna asukaslukuun huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa
• Hukkuminen on yksi yleisimmistä lasten tapaturmaisista kuolinsyistä
• Hukkumiskuolemien merkittävimmät syyt: alkoholi, puutteellinen varustautuminen, heikko toimintakyky ja uimataito sekä lasten jättäminen valvomatta veden äärellä.

Uimaan voi oppia kaikki, vaikkapa vasta aikuisena. Uiminen on mahtava liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille. Rohkaisenkin kaikkia menemään uimahalliin ja rohkeasti hakeutumaan vaikkapa aikuisten uimakouluun. Voit yllättyä miten hauskaa se voi olla! Itseäni jännitti esimerkiksi tähän uimajengiin meneminen ja alastomuus, mutta sitäkään ei enää edes ajattele. Ei sillä ole mitään merkitystä miltä näyttää, pääasia on, että on kivaa ja kannustava ilmapiiri.

Uiminen toimii itselläni palauttavana ja kuntouttavana treenimuotona. Vesi on rauhoittava elementti, kun sen kanssa ensin tulee tutuksi. Minulle erityisesti yksin tehdyt pitkät uintitreenit toimivat meditaationa ja pään totaalisena tyhjentämisenä. Vesi on jotenkin ihanan syleilevä ja lempeä, niin mielelle kuin kehollekin.

Minkälainen suhde sinulla on uimiseen?

Kuvat: Seppo Kabongo / Red Ground Photography

3 thoughts on “Uimataitoviikko”

  1. Itse en lapsuudessa jostain syystä oppinut uimaan. Ei kai ollut oikein hyviä tilaisuuksia oppia, enkä koulun uimahallikäynneilläkään oppinut. Vesi pelotti. Mun uintini on aina ollut räpiköimistä, ja kauhu on iskenyt, jos en saa halutessani varpaita pohjaan. Tokan aikuisten uimakoulun jälkeen sisuunnuin, ja aloin opetella Youtube-videoiden avulla kunnon tekniikan, ja nyt homma on parasta mitä tiedän! Aloin kirjoittaa opettelustani myös blogia 🙂 https://uintimatka.wordpress.com/

      1. Kiitos, laita ihmeessä kommentteja jos herää ajatuksia. Ajattelu on niin keskeistä tässä lajissa, että treeneissä on lujilla sekä aivot että kroppa 😀

Leave a reply to Elina Hovinen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *