Onnellisuus

Olen viime aikoina miettinyt paljon onnellisuutta. Mitä tarkoittaa olla onnellinen? Miten tullaan onnellisiksi? Voiko onnellisuutta oppia? Näihin kysymyksiin ei taida olla mitään absoluuttista vastausta tai totuutta. Onni ja onnellisuus on kuitenkin subjektiivinen kokemus ja tunne. Itsekin voin vain peilata omia tuntemuksiani aiempaan elämääni ja kokemuksiini.

Viime syksynä valotin teille hieman mielenmaisemaani, joka on ollut usean edellisen vuoden aika synkkä. Ulospäin en ole synkkyyttä juurikaan näyttänyt ja olen vaikeimpinakin aikoina selvinnyt arkisista askareista jotenkuten. Menneitä asioita käsitellessä ja omaa mielen kiemuroita tonkiessa olen tajunnut, että masennus on seurausta jostakin. Jos ei ole tilaa kasvaa henkisesti ja olla oma itsensä, voi masentua. Ei ole itsekkyyttä pitää itsestään huolta ja antaa itselleen lupa tavoitella omaa onneaan. Kukaan ei täällä pärjää yksin, eikä ihmistä ole tarkoitettu yksin taivaltamaan, mutta jos et itse pidä puoliasi ja huolehdi itsestäsi, niin kuka sen sitten tekisi? Erityisesti äitinä ja roolimallina koen tärkeäksi sen, että teen elämässäni ratkaisuja, jotka tekevät minut onnelliseksi. Se onni ja hyvä olo heijastuu ulospäin ja levittää ilosanomaa muillekin.

Olen joutunut tekemään kipeitä ratkaisuja matkalla kohti onnellisuutta ja parempaa itsetuntemusta. Kohdallani onnellisuuden saavuttaminen on ensin vaatinut monta kompastumista. Välillä on tullut ruhjeita ja välillä olen kompastuessani kaatanut mukanani muitakin. En usko voivani olevan näin onnellinen, jos en tietäisi mikä tekee kipeää. Liitän onnellisuuteen vahvasti sen, että pitää viihtyä omissa nahoissaan ja hyväksyä itsensä kaikkine virheineen. Minulle vaikein rasti oli antaa itselleni anteeksi tekemäni virheet. Kukaan ei ole täydellinen ja siinäpä se vitsi piileekin. Mä olen onnellinen ehkäpä juuri siksi, koska olen ollut niin hemmetin onneton ja ahdistunut. Olen löytänyt tien sieltä pimeästä pois. Ei se häikäisevä kirkkaus ensin kivaa ollut, kun tuntui, ettei näe mitään. Sitten kun valoon tottui eikä enää tarvinnut käyttää aurinkolaseja nähdäkseen, näen harvinaisen selvästi, miten hyvin asiat ovat nyt. Nyt voin sanoa olevani onnellinen. Ei elämä ole pelkkää onnenhattaraa ja ruusunpunaista unelmaa vieläkään, mutta ette usko miten hyvältä nyt tuntuu.

Onni tuntuu rintalastassa hyrinänä. Tällä hetkellä mun juuret on tiukasti maassa. Mulla on tilaa kasvaa joka suuntaan. Osa oksista on vielä vähän kuihtuneita, koska matka kohti vehreyttä jatkuu. Nyt mun rinnalla kasvaa puu, joka antaa mulle tilaa eikä peitä minulta auringonvaloa. Siinä se puu on lähellä, oksat koskettaen turvallisesti omiani, seurana, tukena ja turvana, aina saatavilla. Nyt hymy tulee sielusta asti. On ihan mieletön voimavara olla onnellinen ja jakaa sitä onnea toisen kanssa.

Mielestäni onnellisuutta ei voi oppia. Positiivista ajattelua voi oppia ja sitä kautta tasoittaa omaa kulkuaan, mutta aito onni tulee sisältä, eikä sitä voi teeskennellä.