Lauantai-illan treeni

Mä en osaa kevennellä. Mies maanitteli mut lähtemään salille. Mun oli tarkoitus tehdä kevyttä ja räjähtävää, mutta taas meni voimatreeniksi. Toisaalta. Onko pakko palautella, jos ei tunnu siltä, että pitää? Kroppa jaksaa hyvin ja sykkeetkin heiluu ihan normitasolla.

Mä oon ihan rakastunut tuohon sykemittariin. Yksi ihana asia on se, että kello istuu ranteeseen eikä paina eikä hölsky ja toinen asia on se, että kello pysyy valkoisena, vaikka on ranteessa 24/7 ja vaikka siihen sotkeutuu välillä meikatessa meikkivoidetta. Saippuavedellä vaan puhtaaksi ja taas on hohtavan valkoinen.

Treeniasu: Socin trikoot, kengät ja toppi paidan alla. Pitkähihainen riepu on pesussa venynyt ja epämuodostunut gina tricotin rytky.

Olimme salilla illan viimeistä porukkaa. Salil vika oli kyllä tänään Steffi. 🙂 Oli kiva vihdoinkin nähdä tuo valoisa voimanainen livenä. Toivottavasti näemme taas joskus paremmalla ajalla. Nyt kummallakin oli kiire saada salin aukiolon puitteissa treeni valmiiksi.

Tein aivan sillisalaattitreenin toistomäärillä 3 x 15 (yhtäkkiä taas)

Soutua 5 min/ ~1km
Juoksucrossaria 5 min
Jalkaprässi 100 kg + telakka
Vatsat TRX:llä (kuva edellisessä postauksessa)
Penkkipunnerrus käsipainoilla 16 kg/käsi, vika sarja 14 kg
Vatsat pallon päällä 15 kg levypainon kanssa
Pohkeet Smithissä 60 kg
Keskitetty hauiskääntö mutkatanko + 8 kg
Kulmasoutu 40 kg
Askelkyykky Smithissä 60 kg
Loppuun vatsoille staattista pitoa V-asennossa samalla kavereille whatsapaten 😀

Ja sama toisesta kuvakulmasta. Ei kipuu ei hyötyy. 😀

Kesto: 58 min
Syke: keski – 137 bpm, max – 159 bpm
Kalorit: 439 kcal

Nyt istun tuossa nojatuolissa kirjoittamassa tätä postausta.

Leppoista lauantaita! <3

Salitreeniä kuvina

Kävin eilen ensimmäistä kertaa tälle viikolle salilla. Aiempaan postaukseen kirjoitinkin, niin tällä viikolla ei ole kyllä treenitunteja tullut yhteensä kuin ehkä kolme.

Eilen revin väkisin penkistä enkkarit ylös. Oli oikeesti aika nihkee treenifiilis. Oon vetänyt alkuviikon antibioottia ja eilinen työmatkajuoksu oli taas niin nihkeetä, että. Uhosin, että nyt nousee 60 kg, mutta aivan nipin napin ja viimeisllä voimilla muristen sain kaksi etäisesti toistoa muistuttavaa liikettä 50 kg ylös penkistä. Siitä ei tietenkään ole kuvaa, koska miehen piti varmistaa. Kyllä musta vielä vahva tulee.

Ostin torstaina nuo uudet Socin trikoot. Tykkään tosi paljon! Väri on kiva, materiaali hyvä ja pituus on täydellinen. Alennuksessakin olivat 39 e.

Mies veti mulle hauistreenin, kun sanoin, etten saa niitä koskaan kipeiksi. Tehtiin käänteisiä pudotussarjoja, siis niin, että aloitettiin pienistä painoista ja pitkistä sarjoista, mutta otettiin jokaisella sarjalla isommat painot ja vähennettiin toistoja. Jo sain tuntumaa.

Pitkästä aikaa vähän käsiseisontaa.

Ylätaljaa kapealla otteella.

Ojentajia naruilla pään yli.

Ojentajia naruilla perinteiseen tyyliin.

On se kaunista kun nainen treenaa! 😀

Sivuvatsoja selkäpenkissä.

And done! Harmaata ja mustaa päästä varpaisiin. Nyt Heidin kanssa lenkille. 🙂

Aurinkoista lauantaita kaikille!

Niistotreeni

Karkasin tänä aamuna salille. Siellä oli ihanan rauhallista, sai hyvällä omallatunnolla varata kahta paikkaa samaan aikaan. Tein osan treenistä supersarjoina, mutten vastakkaisille lihasryhmille, vaan esim. kyykky + penkki, maastaveto + vatsat jne. Treenasin ennen lähes aina koko treenin “supersarjoina”, mutta nyt olen oppinut palauttelemaankin. Kiva tehdä eri tyylisiä treenejä. Huomaan, että voima on kehittynyt erityisesti sellaisten treenien ansiosta, jolloin palauttelen maltilla ja kun teen toistoja, teen niitä maksimipainoilla 12-10-8 toistomäärillä. Tämä “supersarja”tyylinen treenaaminen on sitä mun vanhaa tuttua kuritustreeniä – niistetään kaikki luulot pois. Ei siis todellakaan mitään voimatreeniä, mutta ihanan väsyttävää. Ihana tulviva hiki ja rinnassa koko ajan tiukkaa tahtia hakkaava sydän. Tykkään!

Yritin olla nopea, mutta kyllä sitä taas aikaa kului, kun liikkeitäkin oli taas paljon.

Kyykyt 70 kg
Maastaveto suorin jaloin 70 kg
Penkki 40 kg
Jalkojen nostot
Alataljasoutu 47 kg + pikkupalikka
Ylätalja kapealla otteella 40 kg + palikka
Hoover + 20 kg kiekko selän päällä
Vatsat TRX-naruilla
Vipunostot sivuille 5 kg/käsi
Pystypunnerrus 12 kg/käsi
Boksihypyt 3 x 15
Kuminauhan heilutukset, yhteensä n. 200 toistoa
Sivuvatsat selkäpenkissä
Ojentajat naruilla pään yli 12,5 kg
Hauikset naruilla, taljassa tangolla 14 kg ja vikat pitkät sarjat 5 kg käsipainoilla (menin ottamaan kuvat saliin eikä siellä ollut isompia painoja

Aika brutaali tuo vatsalihasten rako. Tässä kuvassa erottuu selvästi. Vatsalihakset repesivät erilleen ensimmäisessä raskaudessa eivätkä ne ole palautuneet ennalleen.

Tämä treeniasu on mun lemppari. Jatkuvasti joko päällä tai pesussa. Tykkään tuosta oranssista topista (Stadiumista saatu), sukista (Zero Pointilta saatu) ja lyhyistä trikoista. Nyt vielä kun voi treenata lyhyissä, niin viimeiseen asti. Tai en mä tiedä paleleeko talvella salilla, mut jotenkin tuntuu alastomalta olla talvella lyhyissä salilla.

Kesto: 1 h 23 min
Syke: keski – 139 bpm, max – 166 bpm
Kalorit: 619 kcal

Normitreeni, vai oliko sittenkään

Eilen lähdin salille kahden entisen naapurin kanssa. Molemmat naiset ovat hauskoja ja puheliaita, joten luvassa oli ainakin hyvää läppää ja naurua. Naisia kuulemma jännitti miten mä aion niitä piiskuroida. 😀 Kyselin minkälaista treeniä saisi olla. Kuulemma sitä samaa mitä mä teen normaalisti, mutta koko kroppa kerralla treenattuna. Olin ajatellut jotain lempeämpää, mutta saamanne pitää, naiset! 😀 

Treenattiin niin ahkerasti, että kuvia otettiin vasta treenin lopuksi

Eikun löytyihän tällainen tärähtänyt otos treenin lomastakin

Meikä vääntää haukkaa – ei kipuu, ei hyötyy. Naa! Salil eka salil vika

Treenistä tuli aivan jäätävän pitkä, mutta olihan siinä lihasryhmiä kuritettavaksi. Kyykkyä, maastavetoa, penkkipunnerrusta, vatsoja, ylätaljaa, alatalja soutua, vatsoja, vatsoja, pystypunnerruksia, vipunostoja, sivuvatsoja, hauiksia, ojentajia ja yhden jalan kyykkyjä. Tähän sisältyi paljon hikeä, lattialla keräilyä, täriseviä käsiä, naurua, pelleilyä, kouristeleviä ja kipeitä kämmeniä ja lopuksi hyvä olo. Vai puhunko mä liikoja teidän puolesta, naiset?

Kesto: 1 h 41 min
Syke: keski – 117 bpm, max – 154 bpm
Kalorit: 480 kcal

Mulla oli tosi hauskaa. Mutta eikö yleensä hyvässä seurassa ole hauskaa? Toki jalat olisin saanut jättää tekemättä, mutta ehtii nuo tuosta vetreytyä vielä ennen lauantai-iltaa.

Huomenna on tosiaan luvassa värikuulasotaa ja firman kekkerit. Saa nähdä miten meikäläisen kontrolli pitää, koska lauantai on täynnä urheilullista ohjelmaa. Aika luottavaisia olette mun kunnon suhteen (viittaan edelliseen postaukseen), mutta hyvä niin. Antaa luottoa itsellekin. Muistakaa muuten osallitua tuohon Caseapp-arvontaan, mikäli mielit saada uniikit kännykän kuoret. Arvonta sulkeutuu huomenna vuorokauden vaihtuessa.

Aamusali

Seuraan instagrammissa muutamia inspiroivia sportti-ihmisiä, joista yksi inspiroivimmista on Tickle Your Fancy -blogin Sara. Hänen treenikuvat ovat aina sellaisia, että tulee välitön halu päästä salille. Nyt. Ja nuo inspiroivat kuvat saavat aamusalitreenit näyttämään tosi ihanilta. Mun aamutreeni on lähestulkoon aina joko pyöräily tai juoksu, mutta salilla en ole käynyt aamulla varmaankaan koskaan. Eilen menin. Päätin jo torstai-iltana, että huomenna aamulla menen salille. Nyt ymmärrän niitä ihmisiä, joille treenaamaan lähteminen on vaikeaa. Mulle tuollainen normaalirutiinista poikkeaminen tuotti melkoista organisoimista ja säätämistä. Halusin, tietenkin, mennä salille pyörällä, että pääsen salilta näpsäkästi myös töihin ja töistä kotiin pyörällä. Mun piti pakata reppuun treenikamat ja seuraavan päivän työvaatteet. Piti miettiä aikataulutus tarkkaan, että ehdin ensin pyöräillä salille, treenata siellä järkevän mittaisen treenin, syödä aamupalan, ehtiä ajoissa töihin ja siihen aikaan, että ehdin tehdä täyden päivän ja ehtiä vielä hakemaan päiväkotilaisen viideltä päiväkodista. Taas pieni palapeli askarreltavaksi. Oli aikomus lähteä kotoa kuudelta, mutta sainkin lähdettyä vasta puoli seitsemän jälkeen, olin salilla vähän seitsemän jälkeen ja töissä suihkun kautta varttia vaille 9. Aamupalan nappasin työpaikan kahviosta palaveriin mukaan.

Salilla oli yllättävän paljon porukkaa tuohon aikaan, joten en viitsinyt ottaa itsestäni kuvia eikä kyllä ollut aikaakaan, kun piti tehokkaasti suorittaa treeni.

Alkulämmittelynä pyöräily 25 min (7 km)
Kyykyt 3 x 15, 55 kg
Maastavedot 3 x 15, 55 kg
Jalkojen ja lantion nostot penkillä maaten 3 x 15
Penkkipunnerrus 3 x 10, 30 kg (teki tosi tiukkaa)
Ojentajadipit omalla painolla käsien varassa 3 x 5 enempää ei mennyt
Keskitetty hauiskääntö 3 x 10, noin 12,5 kg
Yhden jalan kyykyt narujen avulla 3 x 10/jalka
Vatsoja jalat naruissa ja kädet suorina, suorin käsin hooverista jalkoja koukistaen vatsan alle 3 x 15
Ojentajadippi penkin reunalla 3 x 15, sylissä 20 kg kiekko
Oman kehon nosto naruilla 3 x 10
Kulmasoutu 3 x 10, 40 kg
Olkapäät, kädet suoraksi eteen, sivulle, alas 3 x 15, 3 kg

Kesto: 40 min
Syke: keski – 138 bpm, max – 161 bpm
Kalorit: 255 kcal

Palautusjuomaa ja kahvia, sämpylä on mennyt jo kitusiin

Hyvä aamu!

Voisinpa yrittää tehdä tämän joku toinen aamu uusiksi. Mua houkuttelisi myös aamu-uinti, jota siskoni harrastaa. Ensin vaan pitäisi saada olkapää kuntoon. Kävin eilen lääkärillä. Sain lähetteen ortopedille, jospa nyt vihdoinkin selviäisi mikä tuota kättä vaivaa. Nyt työterveyslääkäri epäili olkapään pinneoireyhtymää. Huonokuntoisten ja ylipainoisten mummojen sairautta. Jee! Uskon vasta, kun ortopedi sanoo saman.

Pitkästä aikaa salitreeni

Meille oli ehtinyt tulla yli parin viikon mittainen salitreenitauko ja salille lähtö tuntui yhtäkkiä tosi vaikealta. Saimme eilen kuitenkin perheen liikkeelle alkukankeuksien jälkeen ja hurautimme Salmisaareen. Mulla oli jo heti alkuun sellainen olo, että tästä ei tule mitään. Oli vain vaivainen tunti aikaa salillaoloon, koska lapsiparkki menisi kiinni reilun tunnin päästä. Lämmittelin 10 minuuttia ja sen jälkeen siirryin kyykkypaikalle. Nostin tangon päihin 20 kg kiekot ja menin tangon alle. Rutiinilla vain kyykkyyn ja jo ensimmäinen kyykky tuntui vaikealta. Jalat vain notkahti voimattomina. Ihan outo fiilis – mä en jaksa mitään! Sykkeet tuntui kurkussa ja **tutti, mutta psyykkasin itseni jaksamaan. Sykevyö jäi perjantaina töihin, joten en tiedä millä sykkeillä mä siellä riehuin, mutta raskaalta tuntui. Tein seuraavanlaisen setin.

10 min lämmittely juoksucrossarilla
3 x 15 kyykkyä 60 kilolla (raivolla)
3 x 15 jalkojen nostoa käsien varassa
3 x 15 maastavetoa 60 kilolla
Rintaa vinopenkissä 15 toistoa 20 kg, 7 x 30 kg, 6 x 30 kg ja 15 x 20 kg
3 x 15 keskitetty hauis mutkatangolla 12 kg (jos oletetaan, että tanko painaa 7 kg – paljonkohan se painaa?)
Olkapäät 3 kg painoilla kädet suorana eteen, sivulle, alas 3 x15
3 x 15 pohkeet istuen 40 kilolla
3 x 15 jalat naruissa, hooverasennossa jalkojen koukistus vatsan alle
3 x 15 ojentajadippiä 16 kg kuula sylissä 
3 x 10 yhden jalan kyykkyä narujen avulla
3 x 15 vatsarutistusta pallon päällä
3 x 15 alataljasoutua 33 kg, 26 kg, 26 kg
3 x 10 sivutaivutusta selkäpenkissä/puoli
Loppulämmittely jäi väliin, koska piti kiiruhtaa hakemaan tytöt lapsiparkista. Treeni taisi mennä perille, koska treenin jälkeen tärisin kauttaaltani enkä meinannut saada käsiä ylös.  

Kesto: 1 h 5 min

Tänään onkin sellainen olo, että tuli treenattua eilen. Pitkästä aikaa joka paikka kipeä. Ihanasti!

Eilisen aamupala – rahkaa, banaania, kiiviä, pähkinöitä, siemeniä ja rusinoita. Namia!

Lounas – kanaa, salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, raejuustoa ja siemeniä

Iltaruoaksi tehtiin pitsaa ja iltapalaksi sämpyölöitä. Mun herkkulakko on mennyt ihan reisille. Ei jotenkin ole yhtään kiinnostanut lakkoilla. En näe herkuttelua enää ongelmaksi enkä jaksa muutenkaan nipottaa. Mun herkutteluhimoja hillitsee se, kun tiedän, että maha on seuraavan päivän ihan epäkunnossa, jos herkuttelen. Yritän löytää itselleni vatsaystävällisiä herkkuja, mutta eipä niitä hirveästi ole.

Se on mun selkä 😀

Adios, mä menen nyt imurin varteen.

Hieno viikko!

Sykemittari sanoi mulle tänään “hieno viikko”! Viikko oli kyllä hieno muutenkin kuin treenien puolesta. Elo ilman lapsia on tosiaan ollut aika omituista, mutta samalla leppoisaa. Ollaan saunottu pitkän kaavan mukaan joka päivä ja rötvätty verkkareissa.

Lauantaipäivä meni aivan vain lojuessa. Illalla ysin aikaan vähän ryhdistäydyin ja järjestelin kodin. Tuosta parin tunnin päästä mies valitteli tosi kovaa vatsakipua, löysin hänelle laukun pohjalta pari buranaa. Seurailin meininkiä sivusta ja kohta ehdotin, että mitä jos lähdettäisiin käymään päivystyksessä. Ensin hän ei ollut ollenkaan lähdössä, mutta kohta miehen hengailu oli jo sen näköistä, että aloin huolestua. Ehdotin taas vähän päättäväisemmin, että mitä jos nyt ihan oikeasti lähdettäisiin. Yhden aikaan starttasimme kohti Jorvia. Mies pääsi heti tarkkailutilaan lepäämään ja sai kunnollista kipulääkettä. Mä en saanut mennä tarkkailuosastolle, vaan odottelin aulassa. Miehen kännykästä oli akku loppu, hain kännykän, hyppäsin autoon latailemaan kännykkää ja samalla ajelin kotiin hakemaan laturin. Pelkäsin, että mies joutuu leikkaukseen ja laturi todellakin on tarpeen. Vein kännykän ja laturin takaisin miehelle ja lähdin kotiin nukkumaan.

Kuudelta aamulla mies soitti, että nyt voi tulla hakemaan. Kaiken maailman labrat oli otettu ja todettu, että kyseessä oli ehkä sappikivet tai refluksi ja käteen tyrkättiin nippu lääkereseptejä.

Nukuimme tänä aamuna pitkään. Mies on ollut edelleen aika voipunut ja maha on kipulääkkeistä huolimatta muistutellut eilisestä. Odottelimme aamusta alkaen lapsia kotiin, mä siivoilin odotellessa. Lopulta pienet savunhajuiset pirpanat saapuivat. Olivat kuulemma laskeneet pulkkamäkeä ihan koko ajan. Jaksoivat olla sisällä vain hetken, kun piti taas päästä pulkkamäkeen. Rakkaat.

Illalla riuhtaisin itseni salille tuulettumaan. Olo oli aivan totaalisen löysä, mutta jostakin sitä virtaa löytyi kun vain aloin treenaamaan. Loppujen lopuksi treeni oli tosi onnistunut.

Viikon treenit

Ma: Pyöräilyt töihin ja takaisin
Ti: Pyöräily töihin ja takaisin
Ke: Pyöräily töihin (en enää muista miksi pyörä jäi töihin)
To: Pitkä salitreeni poikien kans
Pe: Juoksu töihin ja takaisin
La: Lötväilypäivä
Su: Salitreeni

Tänään puuhastelin salilla seuraavaa

Alkuverryttely
Boksikyykyt 3 x 15 – 50 kg
Penkki 15, 12, 10 – 30 kg
Dippi omalla painolla käsien varassa roikkuen 3 x 5 enempää en jaksanut
Jalkojen ja lantion nosto 3 x 15
Ranskalaiset punnerrukset 3 x 15 – 7 kg
Yhden jalan kyykyt narujen avulla 3 x 10/jalka
Jalat naruissa suorin käsin punnerrusasennossa koukistelen jalkoja vatsan alle 3 x 15
Yhden jalan maastavedot 3 x 10 – 20 kg
Vatsarutistukset pallon päällä
Olkapäät – kädet suoraksi eteen, sivulle, alas 3 x 15 – 3 kg
Kulmasoutu 3 x 15 – 12 kg/käsi
Pohkeet istuen 3 x 15 – 40 kg
Naruista “roikkuen” takakenossa ja siitä ruhon hilaaminen ylös (kuinka vaikeaa näiden liikkeiden selittäminen on?)
Vinot vatsat en edes yritä selittää miten, pakko kuvata joskus
Selänojennus 3 x 15 – 10 kg
Lantiosilta lapaluut penkin reunalla 3 x 15 – 25 kg, 33 kg, 33 kg
Loppuverryttely

En taas osannut lopettaa, vaan piti tehdä niin kauan, että oli kokovartalotärinä.

Kesto: 1 h 21 min
Syke: keski – 134 bpm, max – 162 bpm
Kalorit: 578 kcal

Hyvillä fiiliksillä uuteen viikkoon!

Päivä ilman lapsia

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Itse en ole kauheasti pysähtynyt päivän sanoman äärelle, vaan olen nauttinut miehen kanssa vapaudesta. Lapset lähtivät aamulla mummin ja ukin kanssa loppuviikoksi mökille. Me miehen kanssa pakkasimme salikassit ja lähdimme Salmisaareen. Salilla oli jo valmiiksi miehen kaverit. Lämmittelyn jälkeen tungin itseni miesten seuraan. Kerrankin mulla oli siis treeniseuraa eikä tarvinnut miettiä mitä liikkeitä tehdään, tein vaan perässä + muutamat omat ekstraliikkeet, että pysyin koko ajan lämpimänä.

Treeniposse

Miehillä oli tänään treenivuorossa kädet, erityisesti olkapäät ja vatsat. Sehän sopi mulle, kun mulla on yläkropan kasvatus menossa. Pidettiin hooverkisa, tein oman enkkarin 3:30 min. Tein vielä poikien liikkeiden ulkopuolelta vähän kevyehköjä kyykkyjä ja maastavetoja + selkää ja haukkaria. Jätin sunnuntaille vielä rinnat, selkä ja ojentajat.

Treenin jälkeen lähdimme yhtä heppua lukuun ottamatta samalla possella syömään. Päätimme mennä vielä päivän päätteeksi katsomaan uusimman Bondin. Aivan huippukiva päivä, joka huipentuu vielä pieruverkkareissa Linnanjuhlien katselemiseen.

Huomenna on tiedossa toinen kiva päivä, kun vietämme töiden jälkeen miehen synttäreitä/pikkujouluja. Lauantaina haluaisin mennä Flamingoon käyttämään sinne saadun lahjakortin ja sunnuntaina käydä salilla ennen kun lapset tulevat takaisin kotiin. Omituista olla ihan kahdestaan kotona ja omituista, että voi koko päivän marhata kaupungilla vailla mitään velvollisuuksia. Tekee hyvää!

 

, Elina

 

Ps. Käykääpäs hakemassa uusin Evita, siellä on teille tutusta tyypistä juttu. 😉

Tämän kauden ensimmäinen kaatuminen

Eilen oli juoksupäivä, tänään pyöräily- ja salipäivä. Eilen juoksin työmatkat molempiin suuntiin. Juoksu kulki ihanan kevyesti. Tein sellaisen päätelmän, että hyvin kulkeva juoksu on vahvempien reisien ansiota. Oli nautinnollista juosta ja se on harvinaista työmatkajuoksulta. Jalat tuntui sitkeän räjähtäviltä, vaikka juoksin ihan hiljakseen. Yleensä työmatkajuoksut on niin tahmeita.

Juoksu töihin
Matka: 8.0 km
Kesto: 51 min
Syke: keski – 147 bpm, max – 166 bpm
Kalorit: 433 kcal

Juoksu töistä kotiin
Matka: 7.78 km
Kesto: 49 min
Syke: keski – 142 bpm, max – 159 bpm
Kalorit: 383 kcal

Tämä aamu meni hässäköidessä. Heräsin aivan liian myöhään ja rupesin arpomaan millä menen töihin. Eipä siinä hirveästi vaihtoehtoja ollut, kun bussikortilla ei ole arvoa eikä ei ollut käteistä rahaa. Joko juosten tai pyörällä, mutta pyörässä oli kesärenkaat vielä alla. Äkkiä toimeksi. Kävin hakemassa pyörän varastosta ja askartelin supervauhdilla talvirenkaat alle. Kaiken tämän tein eilen lakkaamillani glitterkynsillä. 😀

Kotimatka oli jännittävä. Olin kerrankin ollut järkevä ja varannut riittävästi aikaa kotimatkaan. Lunta oli pyryttänyt koko päivän ja tiet oli ihan sairaan liukkaat. Olin päässyt työpaikasta maksimissaan 400 metrin päähän, kun kaaduin. Ei onneksi sattunut mitään ihmeempää. Kolautin polveni tankoon ja pelästyin, ei sen kummempaa. Tuon jälkeen päätin, että ostan ne leveämmät talvirenkaat, joissa on nastoja myös sivuilla eikä vain keskellä. Ärsyttävä pyöräillä, kun pelkää koko ajan kaatumista.

Illalla vääntäydyimme koko perheen voimin torstaiseen tapaan salille. Lähtö venähti, kun meinasi hanurit jumittua sohvaan kiinni. Ehdimme vain tunniksi treenailemaan. Tunti riitti loppujen lopuksi ihan hyvin, kun tein tehokkaasti vuoroparein. Oon nyt viime aikoina treenannut jalkoja kevyehkosti ja yläkroppaa vähän tehostetummin. Yritän saada yläkroppaa jalkojen tasalle.

Kerrankin rohkaistuin kaivamaan kännykän käsivarsikotelosta ja otin peräti kuvan.

Kesto: 1 h
Syke: keski – 138 bpm, max – 162 bpm
Kalorit: 465 kcal

 

 

Pumppaa pumppaa

Tämän viikon treenit taitaa olla taas taputeltu, ellen yhtäkkiä illalla innostu tekemään jotakin aerobista, mutta epäilenpä, ettei sellaiselle ole aikaa.

Eilen treenin jälkeen. Hyvä fiilis!

Maanantai
Illalla kevyt hölkkä
 
Matka: 6.42 km
Kesto: 42 min
Syke: keski – 137 bpm, max – 163 bpm
Kalorit: 322 kcal

Tiistai
Juoksu töihin ja pyöräily kotiin

Löntystellen töihin
Matka: 8.38 km
Kesto: 54 min
En muistanut ottaa sykemittarista dataa ulos ennen seuraavaa treeniä ja näin se on kätevästi pyyhkiytynyt pois. En vieläkään ole oppinut muistamaan tätä.

Pyöräillen kotiin
Matka: 8.43 km
Kesto: 27 min

Keskiviikko
Pyöräily töihin ja takaisin

Töihin
Matka: 9.17 km (päiväkodin kautta)
Kesto: 25 min
Syke: keski – 144 bpm, max – 158 bpm
Kalorit: 205 kcal

Töistä kotiin
Matka: 8.0 km
Kesto: 29 min

Torstai
Pyörällä töihin, töistä pyörällä salille, salitreeni ja salilta pyörällä kotiin

Pyöräily töihin
Matka: 9.28 km
Kesto: 27 min
Syke: keski – 141 bpm, max – 157 bpm
Kalorit: 214 kcal

Töistä salille
Matka: 9.0 km
Kesto: 28 min
Syke: keski – 137 bpm, max – 153 bpm
Kalorit: 250 kcal

Sali
Kesto: 1 h 13 min
Syke: keski – 129 bpm, max – 158 bpm
Kalorit: 466 kcal

Salilta kotiin
Matka: 7.76 km
Kesto: 25 min
Syke: keski – 136 bpm, max – 155 bpm
Kalorit: 190 kcal

Perjantai
Lepo

Lauantai
Salitreeni

Sali:
Kesto: 1 h 30 min
Sykemittari hukassa. 

Viikon molemmat salitreenit menivät aika pitkälti samalla kaavalla. Torstainen ehkä paremmilla tehoilla ja lauantainen kevyesti ja vähän taputellen. Molemmista jäi tosi hyvä fiilis. On sellainen olo, että kehitystä tapahtuu. Mä en tiedä mikä vipu mun aivoissa on väärässä asennossa, koska taas menin kokeilemaan liikettä, johon kipeä olkapää ei pysty. Nostin 17 kg tangon pystypunnerruksena ylös – AU! Urpo! Eilisillan olkapää kipuili ja sama jatkuu tänäänkin. Kipu lähtee olkapään etuosasta ja heijastelee hauikseen. Vähän jotenkin tuntuu, että se on se hauiksen pitkän pään jänne, jossa on joku ongelma. Osteopaatille seuraavaksi kokeilemaan onneani.

Listaan vielä salitreenin koostumuksen, jos jotakuta kiinnostaa. Teen aina kolme sarjaa ja 15 toistoa, ellen toisin ilmoita. Ja teen liikkeet aina pareina, eli en palauttele, vaan teen esim. kyykkyjä ja maastavetoja vuorotellen suoraan. Muistin varassa mennään, ehkä se treenivihko vois olla näppärä. Käytättekö treenivihkoa? Mitä kirjaatte sinne?

Lämmittelyt alussa ja lopussa 10-20 min
Kyykyt ihan syvään kevyillä painoilla 40 kg/30 kg
Suorinjaloin maastavedot keskittyneesti 60 kg/55 kg
Jalkojen nostot (suorana) käsien varassa roikkuen, toisena päivänä jalkojen nostot + lantion nostot penkillä selinmakuulla
Hoover 3 min, 2 min, 1 min
Hauikset käsipainoilla 7 kg, toisena päivänä 17 kg tangolla
Ojentajat käsipainoilla 6 kg, toisena päivänä dipit omalla painolla
Vipunostot sivuille5 kg, toisena päivänä suorin käsin sivuille, eteen alas 2 kg x 20
“Punnerrukset” narujen varassa, jalat tangolla, omaa painoa nostellen ylös x 10
Penkki 30 kg x 12 
Vatsat puolipallon päällä x 20
Pohkeet istuen 40 kg
Ylätalja leveällä otteella 33 kg
Yhden jalan kyykyt narujen avulla x 10 (rakastan tätä liikettä!)
Torstaina tein lantion nostot selinmakuulla sylissä 35 kg
Sivuvatsat jalat ilmassa 10 kg levypainoa siirrellen puolelta toiselle x 20

Salitreeni maistuu mansikalta pitkästä aikaa! Ihanaa!

Kaipaisin yläkropalle vaihtelevia liikkeitä. Ideoita? Muutenkin saa kertoa kaikenlaisia treenivinkkejä! Eilen just tajusin, että olen treenannut 7 vuotta yksin. Treeniseurakin voisi olla joskus ihan kivaa, toinen näkee tekniikkavirheet paremmin kuin itse.

Vuoden kaikki treenit laatikoina. On sitä näköjään tullut liikuttua, mutta ei mitenkään ihan ylettömästi.

Tää biisi olis pitänyt laittaa eilen. Ihan huippu! Video on hervoton!

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=J0ZTQa6MvhU&w=560&h=315]