Pitkästä aikaa salitreeni

Meille oli ehtinyt tulla yli parin viikon mittainen salitreenitauko ja salille lähtö tuntui yhtäkkiä tosi vaikealta. Saimme eilen kuitenkin perheen liikkeelle alkukankeuksien jälkeen ja hurautimme Salmisaareen. Mulla oli jo heti alkuun sellainen olo, että tästä ei tule mitään. Oli vain vaivainen tunti aikaa salillaoloon, koska lapsiparkki menisi kiinni reilun tunnin päästä. Lämmittelin 10 minuuttia ja sen jälkeen siirryin kyykkypaikalle. Nostin tangon päihin 20 kg kiekot ja menin tangon alle. Rutiinilla vain kyykkyyn ja jo ensimmäinen kyykky tuntui vaikealta. Jalat vain notkahti voimattomina. Ihan outo fiilis – mä en jaksa mitään! Sykkeet tuntui kurkussa ja **tutti, mutta psyykkasin itseni jaksamaan. Sykevyö jäi perjantaina töihin, joten en tiedä millä sykkeillä mä siellä riehuin, mutta raskaalta tuntui. Tein seuraavanlaisen setin.

10 min lämmittely juoksucrossarilla
3 x 15 kyykkyä 60 kilolla (raivolla)
3 x 15 jalkojen nostoa käsien varassa
3 x 15 maastavetoa 60 kilolla
Rintaa vinopenkissä 15 toistoa 20 kg, 7 x 30 kg, 6 x 30 kg ja 15 x 20 kg
3 x 15 keskitetty hauis mutkatangolla 12 kg (jos oletetaan, että tanko painaa 7 kg – paljonkohan se painaa?)
Olkapäät 3 kg painoilla kädet suorana eteen, sivulle, alas 3 x15
3 x 15 pohkeet istuen 40 kilolla
3 x 15 jalat naruissa, hooverasennossa jalkojen koukistus vatsan alle
3 x 15 ojentajadippiä 16 kg kuula sylissä 
3 x 10 yhden jalan kyykkyä narujen avulla
3 x 15 vatsarutistusta pallon päällä
3 x 15 alataljasoutua 33 kg, 26 kg, 26 kg
3 x 10 sivutaivutusta selkäpenkissä/puoli
Loppulämmittely jäi väliin, koska piti kiiruhtaa hakemaan tytöt lapsiparkista. Treeni taisi mennä perille, koska treenin jälkeen tärisin kauttaaltani enkä meinannut saada käsiä ylös.  

Kesto: 1 h 5 min

Tänään onkin sellainen olo, että tuli treenattua eilen. Pitkästä aikaa joka paikka kipeä. Ihanasti!

Eilisen aamupala – rahkaa, banaania, kiiviä, pähkinöitä, siemeniä ja rusinoita. Namia!

Lounas – kanaa, salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, raejuustoa ja siemeniä

Iltaruoaksi tehtiin pitsaa ja iltapalaksi sämpyölöitä. Mun herkkulakko on mennyt ihan reisille. Ei jotenkin ole yhtään kiinnostanut lakkoilla. En näe herkuttelua enää ongelmaksi enkä jaksa muutenkaan nipottaa. Mun herkutteluhimoja hillitsee se, kun tiedän, että maha on seuraavan päivän ihan epäkunnossa, jos herkuttelen. Yritän löytää itselleni vatsaystävällisiä herkkuja, mutta eipä niitä hirveästi ole.

Se on mun selkä 😀

Adios, mä menen nyt imurin varteen.

8 thoughts on “Pitkästä aikaa salitreeni”

  1. Elinainen: Treeni oli kyllä melkoinen ja ruuatkin maistui! 🙂

    aniiri: Jos kolme viikkoa synnytyksestä kroppa olis viimeisen päälle tikissä, niin mun mielestä silloin olis jotain pielessä. <3

    Bobby Jean: Okei, kiitos tiedosta! 🙂 Keskitetty hauiskääntö tuntuu paljon tiukemmalta kuin normikääntö. Mistä tää johtuu?

    tiiti: Unohdin kirjoittaa, että teen kahta liikettä vuoroparein, eli en palauttele, sillä mä saan tuon setin mahtumaan tuntiin. Suosittelen kokeilemaan tuollaista koko kropan rääkkitreeniä just tuolleen, ettei palauttele välissä. Se on sitten käytännössä aerobinen lihaskuntotreeni ja olo on treenin jälkeen ihana ja ei pitäis kauheasti ylimääräistä energiaa jäädä. 😀

  2. Hellurei! Kuntoilijanaaraana osaisit varmaankin antaa hyviä vinkkejä rasvanpolttoon? Toivomuspostausta esittää uudenvuodenlupauksen tehnyt lössykkä ;).

  3. Pakko vastata vaikkei multa kysytty: keskitetty hauiskääntö tuntuu siksi tiukemmalta, koska silloin yleensä kroppa ei pääse huijaamaan, vaan hauikset tekevät yksistään sen työn. Normaalissa hauiskäännöksessä hauis saa ns. apua toisilta lihaksilta todella helposti. 🙂 Ainakin minun käsityksen mukaan, saa korjata! 😀 Mutta ihanan näköstä ruokaa, hyvä treeni ja upea selkä!

  4. Hannele: Hmm. Mä oon tosi huono tuollaisissa. Mä vaan liikun ja yleensä tykkään liikkua niin että tuntuu ja hiki lentää. Näin äkkiseltään tuntuis, että pitkäkestoinen ei liian kuormittava treeni vois olla kaikin puolin aika hyvä. Siinä kasvaa peruskunto eikä tunnu liian raskaalta, joten siihen voi jopa jäädä koukkuun. 🙂 Voisin silti yrittää raapustaa jotain vinkkipostausta tähän liittyen.

    Anonyymi: Tuo se juttu varmasti onkin. Täytyypä tehdä näitä jatkossakin, mutta seuraavalla kerralla taidan napata käsipainot, ettei vasen tuu beesissä.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *