Ympyrä sulkeutuu

Aloitin blogin kirjoittamisen tammikuussa 2010. Moni teistä varmasti muistaa tämän tarinan. Aloitin blogin kirjoittamisen ylläpitääkseni kirjoitustaitoa. Jouduin tuolloin jättämään juuri aloittamani toimittajaopinnot kesken ja menemään töihin. Tuli finanssikriisi, joka vei meidän perheeltä kaiken.

Elämä kuljettelikin sitten melkoisen töyssyistä tietä tähän pisteeseen. Aikamoinen matka on tullut kuljettua. Viime päivinä olen käynyt läpi blogin alkuaikojen tekstejä. Vaikka etenkään alussa en kirjoittanut niistä asioista, jotka aiheuttivat elämässäni myllerrystä, niin minä muistan ne tunnelmat selvästi. Ajattelinkin tehdä jonkin koostepostauksen näistä vanhoista postauksista. Ajatuksia-kategorian loppupäästä löytyy kaikenlaisia kryptisiä ajatelmia ja nauruntyrskähdyksiä aiheuttivat Treenipäiväkirja-kategorian alta löytyvät belfiet ja muut kummalliset poseeraukset. Aika paljon olen muuttunut ja kasvanut noista vuosista. Suhtautumiseni on muuttunut niin monella tavalla.

Välillä tekee mieli listata kaikki kamalat vastoinkäymiset ja kirjoittaa auki kaikki se kokemani tuska. Mutta mitä menneessä rypeminen auttaisi? Heikkona hetkenä muistan vain kaikki vastoinkäymiset, mutta juuri nyt muistan myös onnistumiset ja ajatukseni tulevaisuudesta ovat valoisia.

Tällä viikolla opintorekisteriin napsahti ammattikorkeakouluopintojen viimeinen suoritus. Viimeisen kurssin suorittaminen oli yllättävän vaikeaa henkisesti. Pelkäsin jostakin selittämättömästä syystä, etten pääsisi kurssia läpi. Kirkkaasti hyväksytty suoritus käynnisti tunnemyrskyn. Silmieni edessä vilisivät vuodet 2006–2019. Muistin ne kaikki kompuroinnit ja haasteet. Olen selviytynyt niistä kaikista ja nyt olen tässä. Aika kova suoritus. Juuri nyt pystyn näkemään sen, että olen selviytyjä. Nyt on kaikki hyvin ja edessä on varmasti hyvä tulevaisuus.

Aloitin blogin harrastuksena ja päätän bloggaajaurani siihen, että teen tätä jatkossa vain harrastuksena. En lupaa vilkasta julkaisutahtia, vaan kirjoitan silloin kun minulla on halu kirjoittaa tai jakaa kuvia. Tämä uusi blogipohja on täydellinen myös valokuvien jakamiseen. Bloggaaminen on antanut mulle valtavasti. Tuskin ilman blogia olisin tullut pohtineeksi elämääni, arvojani, ajatuksiani, mielipiteitäni ja kaikkia valintojani näin juuria myöten. Se on ollut paikoitellen todella raskasta ja ahdistavaa, mutta olen oppinut paljon. Muun muassa sen, miten paljon helpommalta elämä tuntuu ilman säännöllistä blogin ja somen päivittämistä.

Olen saanut teiltä seuraajilta valtavasti. Olen saanut vertaistukea, lohdutusta, vinkkejä, viisautta ja maailmankuvan avartamista. Yhtenä todella konkreettisena esimerkkinä on tänään vietettävät kemut, joihin tulee viime kevään #endorfiinikoukussarun-juoksuporukka. Elämääni jäi nippu upeita ihmisiä.

Blogin hienosäätö on vielä hiukan kesken. Jos huomaat toimimattomia linkkejä, puuttuvia kuvia tai muuta kummallista, niin laittaisitko mulle viestiä tai kommenttia aiheesta? Blogin bannerikuvakin on nyt vain joku, että päästään alkuun. Mun silmä on jo tottunut tuohon. Tuossa hetkessä mulla oli hetken hyvä olla, vaikka kesä muuten vaikea olikin.

Mikäli jaksat vielä roikkua mukana, kertoisitko minulle, mikä saa sinut tulemaan blogiini?

❤️Elina

Valehtelenko minä somessa?

Blogeissa kiertää haaste, joissa esitetään väittämiä ja bloggaajat vastaavat niihin. Tässä minun vastaukseni.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Hah. En todellakaan. En ole tehnyt tätä koskaan. Teen lähtökohtaisesti vain sellaisia asioita, joista pidän. Olen kyllä saanut kutsuja upeisiin paikkoihin, joista olen mielellään somettanut tai tehnyt postauksia. Rakastan kaikkea kaunista, joten kivahan se on kuvata ympärillä olevaa kauneutta.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

En. En sisusta enkä myöskään kuvaa kotiani blogiin tai someen. Joskus jos näytän mielestäni hyvältä, saattaa tulla mieleen, että voisi ottaa kuvan blogiin.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Jokainen seuraajani tietää, että meikittömyys ei ole mulle mikään juttu. Kuvaan videoita jättimäisissä silmäpusseissa ja ilman meikkiä, jos minulla tulee sillä hetkellä fiilis, että haluan sanoa jotakin someen. Retkille ja purjehdusreissuille en edes pakkaa meikkejä mukaan.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Kyllä varmasti. Endorfiinikoukussa-brändi on minun näköinen, joten tietysti teen asioita ja valintoja, jotka sopivat minulle ja brändilleni. Pyrin kuuntelemaan arvojani ja tekemään valintoja niiden pohjalta. Haluaisin olla esimerkillinen esimerkiksi ekologisten valintojen suhteen, mutta tiedän, että minulla on vielä pitkä matka siihen, että olisin esimerkillinen. En haluaisi olla ristiriitainen missään asiassa, mutta olen hyväksynyt, että me kaikki ihmiset olemme ristiriitaisia joissakin asioissa.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

En käsittele kuviani siten, että muuttaisin ulkonäköäni. Muokkaan kuvistani valotusta, sävyjä ja kontrastia, en koskaan ota kuvista mitään pois tai lisää mitään tilalle.

Silottelen elämääni somessa.

Varmasti teen tätä jonkin verran. Jätän somen ja blogin ulkopuolelle lähes kaikki elämän haasteet. Kirjoitan vain omista oivalluksistani ja asioista, jotka liittyvät minuun. Kaikki sellainen, johon liittyy muita ihmisiä jää blogin ulkopuolelle. Esimerkiksi tällä hetkellä tuntuu typerältä kirjoittaa tällaista tyhjänpäivästä, kun elämässä on isompiakin asioita menossa.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

En varsinaisesti kadu, mutta olen tehnyt yhteistöitä, joita en enää tekisi tai tekisin toisin.

Bloggaajien elämä on glamourista.

Hah jälleen. Ei todellakaan ole. Jokainen ihminen syö ja kakkaa ja kohtaa elämässään iloja ja suruja.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

En enää. Ennen näin maailman etsimen läpi, sitten tuli totaalinen kyllästyminen ja turhautuminen koko someen ja valokuvaamiseenkin. Lakkasin tekemästä sisältöä ensisijaisesti muita ajatellen ja miettien mitä minulta odotetaan. Rupesin ottamaan kuvia vain, jos minusta tuntuu siltä. Pitkään aikaan ei huvittanut kuvaaminen edes lomalla tai reissuissa, vaikka niistä olisi saanut upeita kuvia.

Koko tämän ajan olen kuitenkin kuvannut jonkin verran, vaikka vähemmän kuin ennen. Otan kuvia kaupallisiin tarkoituksiin, mutta pyrin tekemään niistäkin omannäköisiä.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Joskus kun tulee riittävän masokistinen olo, niin saatan googlata nimeni. Luen Jodelia epäsäännöllisesti.

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

On se. Miksei olisi? Itselleni bloggaaminen ja some on tällä hetkellä pääasiallinen tulonlähteeni. Blogin tekeminen vie valtavasti aikaa ja vaatii monenlaista osaamista. Kyllä se minusta on työ siinä missä muukin.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.

En osta vaatteita muutenkaan oikein ollenkaan. En osta enkä lainaa tuotteita tai vain kuvaa varten. En myöskään ota vastaan vaatteita tai tarvikkeita, joita en käytä tai joita en tarvitse.

*Kuvissa näkyvät purjehdusvaatteet saatu Helly Hansen

Satunnaisia poimintoja blogihistorian varrelta

Aloitin bloggaamisen tammikuussa 2010. Elämä oli tuolloin melko haastavaa, mutta se ei näkynyt juurikaan ulospäin. Ennen blogin perustamista olin hurahtanut treenaamiseen. Innostuin treenaamisesta keskimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Olin blogin perustamiseen asti jakanut urheilufiilistelyitä Facebookissa, mutta halusin löytää fiilistelylle oman paikan.

Näiden yli kahdeksan vuoden ajan olen jakanut blogiin palasia arjestani. Näihin vuosiin on mahtunut vaikeita ja kipeitä asioita. Nämä kokemukset ovat muuttaneet minua. Vasta ihan viime vuosina olen uskaltanut kertoa kokemuksistani ja ajatuksistani syvällisemmin.

Inspiroiduin Monnan postauksesta ja ajattelin tehdä tällaisen blogihistorian pikakelauksen. Ei niinkään mitään tähtihetkiä, vaan satunnaisia poimintoja vuosien varrelta.

2010

Maaliskuu 2010, sain työpaikan vakuutusyhtiöstä, jossa viihdyin viisi vuotta. Otsahiukset olivat kertaluontoinen kokeilu. Ei tule toistumaan.

Kuvassa ensimmäiset blogin kautta saadut lenkkarit keväältä 2010. Naama piti jostakin syystä blurrata. Se kuului tuolloin tapoihin, samoin tällaiset kollaasit oli muotia.

2011

Kolmenkympin kriisissä päätin leikata hiukseni lyhyiksi.

Juoksin tai pyöräilin työmatkat. Tytöt olivat vielä pieniä. <3

2012

Jokakesäiselle purjehdusreissulle lähdössä. Tuolloin purjehdimme viikossa Vaasasta Kokkolaan.

Juoksin ensimmäisen maratonin. Puolikkaita oli jo useampi takana.

2013

Kyykkypainona lapsi. 😀 Treenejä ei jätetty väliin. Treenasin joko aamulla varhain tai illalla myöhään.

Olkapääleikkauksen jälkeen. Treenimania oli pahimmillaan leikkauksen jälkeen. Olin timmeimmilläni tuolloin.

Kuka muistaa Veto-salin rantatreenit? Minäkin kävin siellä.

Maratonkesä. Olin parhaimmassa kunnossa koskaan.

Tällaisia kuvia blogissa ei näkynyt. Sairastin masennusta. Elämä oli vaikeaa. Kävin kaksi kertaa viikossa psykoterapiassa seuraavien kahden vuoden ajan.

2014

Vanhoja kuvia selatessa tulee pieni myötähäpeä ja myötätunto sen aikaista itseäni kohtaan. Minä edestä, minä takaa. Tässä minä ja mun vatsalihakset, taas. Kroppahan oli vimpan päälle hyvässä kunnossa. Omaankin silmään näyttää hyvältä, mutta tuolloin en siltikään riittänyt itselleni. En ulkoisesti enkä muutenkaan.

Parisuhde veteli viimeisiään. Käänneltiin viimeisiä kortteja ja kesällä oli lopullisen päätöksen aika.

Masennuksesta ja kipeistä asioista huolimatta sekaan mahtuu aina myös hyviä hetkiä. Tämä on jokavuotiselta purjehdusreissultamme.

Eron jälkeen piti opetella elämään elämää uudestaan. Treenaamiseen oli vaikea löytää aikaa ja asioiden läpikäyminen vei voimia. Eron jälkeen meni myös työpaikka vaihtoon.

2015

Sitten yhtäkkiä elämääni pölähti tyyppi, johon olen edelleenkin ihan umpirakastunut. Häntä ei vain voinut päästää menemään, vaikka juuri olin ehtinyt julistaa, etten tarvitse ketään elämääni.

Uusperhearkeen sopeutuminen vei aikaa. Vietimme paljon aikaa yhdessä. Emme kyläilleet oikein kenenkään luona, vaan pyrimme pitämään kaiken ylimääräisen minimissä, että saisimme rauhassa totutella uudenlaiseen elämään. Eron jälkeen minulle otti koville lapsista erossa oleminen. Tuntuu, että vasta nyt, neljä vuotta eron jälkeen, olen tottunut viikko-viikko-systeemiin.

Menimme kihloihin ja aloitimme retkeilyharrastuksen.

2016

8.1.2016 menimme naimisiin vain läheisten todistajien läsnä ollessa.

Tämän kevään kuvien selaaminen auttaa ymmärtämään, miksi väsähdin. Tahti oli aika huima. Jatkuvasti oli jotakin tapahtumaa ja sen lisäksi muut arjen haasteet. Uusperheeksi ei sulauduta kuukaudessa tai kahdessa.

Jokaisena iltana olen onnellinen, että saan mennä tuon miehen viereen nukkumaan. Tunnen oloni turvalliseksi ja hyväksytyksi. Saan olla sellainen kuin olen eikä minun tarvitse olla riippuvainen kenestäkään. Saan olla itsenäinen.

2017

Minun tärkeimmät. Äidin roolin merkitys on korostunut eron jälkeen.

Eihän uskoisi, että olin kuvaa ottaessa aivan älyttömän väsynyt ja ärtynyt? Tuohon aikaan kiukkusin läheisille turhasta, koska olin niin stressaantunut.

Minun oli päästävä metsään, että rauhoittuisin edes vähän. Yritin rauhoittua kuuntelemalla äänikirjoja ja joogaamalla.

Viime juhannuksen koko perheen yhteinen telttaretki oli niin kiva, että teemme saman tänä vuonna uudestaan.

Tältä näyttää tyyppi, joka on pääsemässä merelle!

Ja tältä näyttää nainen, jonka akku on ihan tyhjä. Aikalailla tämän jälkeen jäinkin sairaslomalle.

Opintojen jatkaminen oli paras päätös aikoihin!

Tähän päättyy tämä muistelo. Vanhojen kuvien läpikäyminen on mulle terapiaa. Se on mulle yksi tapa kohdata vaikeat tunteeet. En ole poistanut itseltäni mitään ikäviä muistoja nostattavia kuvia tai kuvia entisestä elämästä. Ne ovat kaikki osa sitä tarinaa, joka on tehnyt minusta minut.

Kaupallisen sisällön tunnistaminen blogeissa

Välillä törmään keskustelupalstoilla ja blogien kommenttibokseissa siihen, että lukija ei postauksen luettuaan aina tiedä, oliko sisältö toteutettu kaupallisessa yhteistyössä vaiko ei. Bloggaajia koskee journalistin ohjeet ja lisäksi bloggaajan täytyy noudattaa kuluttajalainsäädäntöä. Näiden virallisten ohjeiden lisäksi blogiportaaleilla on omat yhtenäiset säännöt ja tavat merkitä kaupallinen sisältö lukijoille selkeällä tavalla. Siitä huolimatta usein törmään itsekin sisältöön, josta jää hämmentynyt fiilis ja mietin olikohan tämä nyt yhteistyöpostaus vai ei.

Ohjeet mainossisällön merkitsemiseen blogeissa

Lähde: Kilpailu- ja kuluttajavirasto

 Mainos on voitava tunnistaa mainokseksi heti ensisilmäyksellä ilman tarkempaa tutustumista siihen. Blogin pitäjää voi ohjeistaa seuraavilla tavoilla: 

Yhteistyösopimuksesta kerrotaan blogin etusivulla tai muuten selkeästi esim.

Yhteistyössä yrityksen X / tuotteen X kanssa tai
Sponsorina yritys X / tuote X

Edellä mainittua tapaa voi käyttää myös, kun bloggaaja saa korvausta siitä, että lisää postaukseensa linkin yrityksen verkkokauppaan tai kertoo esimerkiksi Kiosked-logon välityksellä, mistä tuotteen voi ostaa.

Lisäksi tuotteen arvioinnin yhteydessä kerrotaan esim. suluissa tai ✱-viittauksella:

Saatu blogin kautta yritykseltä X tai
Sain tuotteen lahjaksi/ilmaiseksi/arvioitavaksi/lainaan yritykseltä X tai
Tuote on arvioitu yhteistyössä yrityksen X kanssa

Epämääräisiä ilmauksia, kuten ”osa tuotteista saatu blogin kautta” tai ”postilaatikkoon kolahti tuote X” ei tule käyttää, koska niiden perusteella lukija ei voi tietää, onko kyseessä mainos vai ei.

Tuotteesta kirjoitettaessa viittaus markkinoivaan yritykseen on tehtävä joka kerta, kun tuote mainitaan tai se liittyy muuten olennaisesti postaukseen. Riittävää ei ole, että asiasta on mainittu aikaisemmissa postauksissa.

*Kuvassa näkyvät ulkoiluvaatteet saatu blogin kautta: Jack Wolfskin / Scandinavian Outdoor

Kaupallisen sisällön tunnistaminen blogeissa

Haluan aina toimia avoimesti ja rehellisesti. Toivon kovasti, että ette ole joutuneet täällä minun blogissani arvuuttelemaan, mikä on kaupallista sisältöä ja mikä ei. Ajattelin, että kirjoitan auki omat periaatteeni kaupallisen sisällön merkitsemiseen sekä valotan minkälaisia sääntöjä me täällä Anna-lehden blogeissa noudatetaan.

Bloggaajat saavat paljon “ilmaisia” tuotteita. Tapaan sanoa niille, jotka ilmaisevat edes leikillään kadehtivansa minulle tulevia ilmaisia tuotteita, että mikään ei ole ilmaista. En saisi mitään ilmaiseksi, ellen olisi kahdeksan vuoden ajan tehnyt viikottain töitä blogini eteen ja useimmiten ilmaisia tuotteita vastaan joutuu tekemään edes jonkin verran töitä. Hyvin harvoin jätän kokonaan kirjoittamatta tai kuvaamatta saamiani tuotteita.

Osa tuotteista tulee postissa tai lähetillä pyytämättä ja yllättäen, mutta suurin osa tuotteista saapuu vasta, kun olet sanonut olevasi kiinnostunut kokeilemaan jotakin tuotetta ja antanut yhteystietosi sähköpostitse. Tällaiset tuotteet merkitsen kuvan alle näin: *saatu.

Joidenkin tuotteiden tai palveluiden kohdalla on sovittu etukäteen, että niitä vastaan tehdään sisältöä blogiin tai someen tai sekä että. Tällaisten postausten alkuun merkitsen blogissa: Mainos: Tuotemerkki. Lisäksi mainos-tunniste näkyy palkkina postauksen aloituskuvan yläreunassa. Aiemmin kaupallinen sisältö merkittiin Kaupallinen yhteistyö: Tuotemerkki. Aina tämä mainos-merkintä ei siis tarkoita sitä, että raha on liikkunut bloggaajan ja yrityksen välillä.

Yksi mainonnan muoto on myös kaupalliset linkit (affiliate), jotka merkitään postauksen alussa tunnisteella *postaus sisältää kaupallisia linkkejä. Bloggaaja saa kaupallisten linkkien kautta tehdyistä ostoista ennalta määritetyn palkkion, joka on tyypillisesti jokin tietty prosentuaalinen osuus toteutuneesta myynnistä. Itse en ole oikein tykännyt näitä tehdä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Tämä tyyli ei vain tunnu minulle sopivalta, ellei tuote tai palvelu ole ihan mielestäni todella hyvä.

Bongaan usein blogeista sisältöä, jonka tiedän olevan jollakin tapaa kaupallista, mutta kaupallisen sisällön tunnistetta ei löydy missään muodossa. Tämä ei ole oikein! Välillä on toki vähän vaikeaa miettiä missä raja kulkee. Hyvin usein kuvissa näkyy jotakin ilmaiseksi saatua, mutta jos kuvissa näkyvät tuotteet eivät liity postauksen sisältöön mitenkään, näissä tapauksissa jätän tuotteet mainitsematta. Silloin kun postauksen sisältö liittyy kuviin, kuten vaikkapa treenipostauksissa, kerron tarkemmin tuotemerkit ja ovatko ne itse hankittuja vai saatuja.

Kaupallisen sisällön tunnistaminen Instagramissa

Instagramissa kaupallisen sisällön bongaaminen on vieläkin vaikeampaa. Joskus postauksiin haluaa merkitä brändin sometilin vähän kuin kunnianosoituksena, vaikka tuote olisi itse ostettu. Useammin tagaaminen on kuitenkin merkki siitä, että tuote on saatu ilmaiseksi ja osoittaa tällä tavoin kiitoksen tuotteen antajalle. Jos sisältö on yhdessä ennalta sovittu, aikataulutettu tai tästä maksetaan, kuvatekstissä lukee yhteistyö.

Instagramin tarinoissa pätee sama linja. Yritysten tagaaminen useimmiten tarkoittaa jonkin asteista yhteistyötä. Jos sisältö on yhdessä suunniteltu ja sovittu tai siitä on maksettu, siitä merkitään selvästi, että kyseessä kaupallinen yhteistyö.

Arvot yhteistöiden takana

Pyrin tekemään yhteistyötä vain sellaisten yritysten kanssa, joiden arvot kohtaavat omieni kanssa. En haluaisi kannustaa ketään ylimääräiseen kuluttamiseen, vaan paremminkin tarjoamaan hyviä vaihtoehtoja tarpeisiin. Tämä ristiriita on aina bloggaamisen kaikessa tekemisessä läsnä. Poden omantunnontuskia uusista treeni- ja ulkoiluvaatteista ja niiden mainostamisesta, vaikka samaan aikaan kuitenkin iloitsen niistä. Suosin laadukkaita ja pitkäikäisiä hankintoja ja pyrin kierrättämään kaiken mahdollisen vaatteista jätteisiin. Kierrätän minulle tarpeettomiksi jääneet vaatteet ja varusteet ensisijaisesti siskoille, ystäville ja äidille, jotka ovat onneksi suurinpiirtein saman kokoisia kuin minä. Valitsen kosmetiikka- ja pesutuotteista mahdollisimman pitkälle ekologiset ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavat vaihtoehdot ja näitä pyrin ensisijaisesti myös mainostamaan.

Totta kai tiedän olevani ristiriitainen ja tunnen tästä piston sydämessäni, mutta pyrin kuitenkin tekemään kaiken mainostamisen mahdollisimman vastuullisesti ja arvoilleni sopivasti.

Yhteistökumppanin valitsemiseen vaikuttaa:

  • Tuotteen hinta – Voisinko itse ostaa tuotteen? Saako ostaja rahoilleen vastinetta? Onko tuote laadukas?
  • Käytänkö tuotetta oikeasti
  • Pidänkö itse aidosti tuotteesta/palvelusta

En siis koskaan mainosta tuotteita, joita en itse käytä tai en ole todennut hyväksi. Olen kuitenkin mainostanut tuotteita tai palveluita, joihin minulla ei olisi varaa, mutta olen mainostanut näitä silti, koska olen kokenut nämä joko oikeasti toimiviksi ja/tai hintansa arvoisiksi. Tästä esimerkkinä vaikkapa kasvohoidot, kalliit kosmetiikkatuotteet ja ulkoiluvaatteet.

Virheitä on tässä matkan varrella tullut tehtyä ja niistä opittua. Täytyy myöntää, että olen joskus tehnyt yhteistyösisältöä puhtaasti rahan takia, mutta nykyään en enää siihen lankea, vaikka kaikki ylimääräinen raha olisi enemmän kuin tervetullutta. Vääristä syistä tehty yhteistyö ei yleensä palvele ketään, päinvastoin. Siksi yhteistyöt vääristä syistä kannattaa jättää tekemättä, se lopulta kääntyy vain itseään vastaan eikä sellaista sisältöä ole edes kiva tehdä.

Tuliko uutta tietoa? Mitä ajatuksia kaupallinen sisältö blogeissa ylipäänsä herättää? Kommentteja, palautetta, ajatuksia – kerro kaikki. 🙂

Hei Anna!

Olen Elina Hovinen, 36. Kuka sinä olet?

Muutin tänne Anna-lehden blogeihin juuri ja ajattelin vähän esittäytyä.

Olen kovaa vauhtia keski-ikäistyvä kolmen teini-ikäistyvän tyttären äiti ja olen kirjoittanut Endorfiinikoukussa-nimistä blogia nyt reilut seitsemän vuotta.

Aloitin bloggaamisen tammikuussa 2010. Elämäni oli tuolloin käännekohdassa. Olin juuri joutunut lopettamaan journalismin opinnot ja menemään töihin muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Halusin pitää kirjoittamisen elämässäni, vaikka päädyin päivätöihin ihan toiselle alalle. Blogin kirjoittaminen tuntui minulle sopivalta tavalta ylläpitää kirjoitustaitoa. Kerroin blogin aloittamisesta vain isosiskolleni, muilta pidin blogin kirjoittamisen salassa.

En mainostanut blogiani missään, mutta lisäsin blogini silloiselle Blogilistalle. Olin ihan hämmästynyt, miten blogiini löysi joka kuukausi vain enemmän lukijoita. Vuoden blogikirjoittelun jälkeen minut pyydettiin silloisen Evita-lehden bloggaajaksi. Vasta siinä vaiheessa kun blogini siirtyi lehtitalon alle, uskalsin kertoa avoimesti kirjoittavani blogia.

Olin tuohon aikaan melkoisen urheiluhullu. Urheilin lähestulkoon 10 tuntia viikossa. Kuljin työmatkat joko pyöräillen tai juosten, kävin sen lisäksi kolme kertaa viikossa salilla ja viikonloppuisin juoksin vielä pitkän lenkin. Olin itselleni todella ankara, kielsin itseltäni kaikenlaisen herkuttelun ja vartioin painoani punnitsemalla itseni joka aamu. Podin kovaa morkkista, jos jokin treeni jäi välistä.

Kirjoitin blogia Bonnierin alla niin pitkään kuin Evita-lehden taru jatkui, jonka jälkeen siirryin juuri avattuun FitFashioniin keväällä 2013. FitFashionissa kirjoittelin kaksi vuotta.  Talvella 2014 vaihdoin blogiosoitteen sekä työpaikan osoitteen Sykesportiin. Tämä vaihe kesti vajaan vuoden, jonka jälkeen olen kirjoitellut blogia omillani. Olin veteraanibloggaajana melkoisen otettu, kun Anna-lehdestä otettiin yhteyttä ja kysyttiin olisinko kiinnostunut liittymään heidän bloggajien joukkoon. Mielelläni!

Bloggaamiseni on ollut jonkinlaisessa murroksessa kolme edeltävää vuotta, sillä elämässäni on tänä aikana tapahtunut isoja asioita – avioero, masennuksesta toipuminen, uudet työpaikat, uusi kumppani, uusperhe. Elämänarvot ovat menneet pitkälti uusiksi. Nyt tuntuu, että olen löytänyt tasapainon itseni kanssa ja näin ollen bloggaaminen on taas helpompaa, kun tietää itse mitä elämältään haluaa ja mitä asioita itse pitää tärkeänä. Enää ulkonäkökeskeinen liikkuminen ja liikuntaan pahan olon purkaminen ei ohjaa minua, vaan liikun saadakseni siitä nautintoa ja hyvää oloa. Harrastan edelleenkin juoksua, pyöräilyä ja kuntosalia, mutta olen löytänyt myös uusia liikkumismuotoja, joista nautin todella paljon. Retkeilystä on tullut tärkeä harrastus, sillä luonnossa liikkuminen tuo tärkeää vastapainoa kiireiselle arjelle.

Nyt on sinun vuorosi kertoa kuka sinä olet ja tulitko tänne ensimmäistä kertaa, vai oletko jo vanha tuttu. 🙂 Voit myös kysyä minulta, jos haluat tietää vielä jotakin.

Vatsapalat piiloon! Miksi?

Jatkanpa aiemmin aloittamiani pohdintojani bloggaamisestani. Olen muuttunut tässä bloggaajaurani aikana melkoisesti.

Kuluneen parin vuoden aikana olen kaiken kriiseilyn seurauksena löytänyt elämääni tasapainon ja olen vihdoinkin sinut itseni kanssa. Enpä arvannut, että tämä elämän arvojärjestyksen löytyminen muuttaisi minua bloggaajana. Olen pohtinut, miksi bloggaaminen samaan tapaan kuin ennen ei tunnu enää mielekkäältä. Miksi en laita enää kuvia, joissa näkyy paljasta pintaa? Miksi en edes treenaa niin paljon ja pakkomielteisesti, että ne vatsalihakset enää edes näkyisivät?


Muutokseen on monta syytä. Yksi ehkä isoimmista on se, että olen vihdoinkin hyväksynyt itseni. Vaikken millään myöntänyt tai vilpittömästi edes tajunnut hakevani tietynlaisilla jutuilla ja kuvilla hyväksyntää tai huomiota, niin kyllä se näin jälkikäteen ajateltuna sitä oli. Suhtaudun tällä hetkellä hieman huvittuneesti näihin kuviin ja suhtaudun myötätuntoisesti sen aikaista itseäni kohtaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, ettei koskaan tullut postattua mitään kovinkaan uskaliasta.

Toinen merkittävä syy postaamani sisällön muuttumiseen on omat lapseni. Lapset kasvaa ja sitä myöten tulevat mukaan sosiaaliseen mediaan. Minä äitinä ja vanhempana olen se henkilö lapsilleni, jonka tehtävänä asettaa tytöille rajat ja opettaa medialukutaitoa. En halua, että lapset seuraavat vaikkapa instagramissa tilejä, joihin tulee vähäpukeisia kuvia. Onkin aika selvää, etten voi itsekään tehdä sellaista ollessani roolimalli lapsilleni. Miltä se nyt näyttäisi, jos oma äiti olisi muiden vartaloaan puolialastomana mutkalle vääntelevien naisten jatkona?

Vähäpukeisuus tuntui jossakin vaiheessa kuuluvan bloggaamiseen. Että olisi jotenkin suorastaan välttämätöntä näyttää, miltä treenattu vartalo näyttää. Ulkonäkö oli keskiössä eikä kokonaisvaltainen hyvinvointi, puhumattakaan henkisestä hyvinvoinnista. Onneksi treenaaminen ei ole minulle enää vartalon muokkausta, vaan se on taitojen opettelemista, itsensä haastamista ja nautintoa.

Enää ei blogissa näy tämänkaltaisia kuvia. Tämän postauksen kuvat ovat vuosilta 2013 ja 2014. Mitä mieltä muutoksesta? Onko muutos välittynyt teille? Miltä se tuntuu?

Into piukassa

Oon niin innoissani tästä uudesta blogista, että haluaisin vain koko ajan kirjoittaa tänne. En ole ehtinyt valmistelemaan mitään uusia postauksia. Postausaihioita toki on pyörinyt mielessä. Ajatukset kirjoittamisesta on jännästi laajentunut. Yhtäkkiä tekee mieli kirjoittaa vähän enemmän ja eri tavalla. Otta kantaa, pohtia, kirjoittaa hyvinvoinnista vähän syvällisemmin. Mutta mietin mitä te haluaisitte lukea tai nähdä blogissani? Minkälaiset jutut teitä kiinnostaa? Lisää videoita? Mistä aiheesta? Jatkoa endorfiinikylässä-videosarjalle? Kauneudenhoitoa? Hiustenhoitoa? Treenivinkkejä? Mielipiteitä? Syvällisempä pohdintaa?

Blogin siirron yhteydessä viimeisimmät kommentit eivät valitettavasti siirtyneet. Siirtyneisiin kommentteihin vastasin hetki sitten. Antakaa ihmeessä palautetta blogin ulkoasusta, toiminnallisuudesta ja kaikesta. Voisin arpoa vastanneille jonkin pienen yllätyslahjan.

Eilen oli aivan huikea treeni. Sen ukrainalaisen painonnoston olympiavoittajan treeniohjelmat toimii ihan hämmästyttävällä tavalla. En ole montaakaan kertaa tehnyt esimerkiksi tempausta, mutta nyt se yllättäen alkaa sujua ja eilinen kyykkyenkkakin tuli aivan yllätyksenä. Sanoin Ramille ennen treeniä, että mun maksimi syväkyykyssä on 60 kg (en ollut koskaan kyykännyt vastaavalla painolla syvästä), mutta sainkin sitten kyykättyä 70 kiloa peräti kaksi kertaa. Vitsit mikä fiilis! 🙂 Tällä viikolla oon tehnyt lähes kaikissa liikkeissä ennätykset. 🙂 Olen käynyt salilla nyt vasta ihan muutaman kerran, siltikin tällaiset tulokset! Tulee mieleen, että pitäiskö sitä joskus kokeilla jotakin urheilulajia ihan tosissaan? Mitäköhän sitten tapahtuisi?

Sain yhteistyökumppanilta WobleFit-geenitestin, jossa katsotaan geeneistä mitkä edellytykset mun geenien perusteella on mihinkin urheilulajiin. Testin perusteella saan tarkan analyysin neljästä harjoitteluun vaikuttavasta geenistä seuraavilta osa-alueilta: palautuminen, hapenottokyky, kestävyys-/voimaominaisuudet ja aerobinen kunto. Tosi mielenkiintoista! Teen testin ensi viikolla ja kirjoittelen sitten tuloksista, kunhan saan ne käsiini.

Mutta nyt, hyökätkää kommenttiboksiin kertomaan palautetta, olisin siitä tosi kiitollinen. 🙂 Päätän arvonnan viikon päästä sunnuntaina.

Uusi alku

Tänään päättyi kymmenen kuukauden oppimatka Sykesportissa. Sain tuossa ajassa oppia paljon sisällöntuotannosta, videotuotannosta, monikanavaisesta viestinnästä, markkinoinnista ja pienen yrityksen meiningistä. Kaksi viikkoa sitten minulle ilmoitettiin, että saan lähteä tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Tähän kahteen viikkoon mahtui monenlaisia tunteita. Tunteet heittelivät riemusta uudesta alusta epätoivoon. Jokainen, joka on ollut vastaavassa tilanteessa varmasti ymmärtää. Tänään oli se viimeinen päivä.

Toisaalta on kutkuttava olo siitä, kun en tiedä mitä mahtavaa elämä järjestää eteen ja toisaalta pelottaa se kaikki epävarmuus ja epätietoisuus järjestyykö kaikki oikeasti. Olen pysynyt ihmeen rauhallisena ja optimistisena. Jotenkin mulla on voimakas intuitio siitä, että tämä on sysäys kohti loistavaa tulevaisuutta. Tiedän sen, etten ole päässyt vielä näyttämään maailmalle mihin kaikkeen musta on. Tähän pisteeseen, tähän itsevarmuuteen on ollut pitkä ja vaikea matka, jonka mukana teistä osa on kulkenut.

En ole täällä koskaan kovin henkilökohtaisia asioita kirjoitellut. Kunpa tietäisittekin mitä nämä lähes kuusi bloggaajana vietettyä vuotta on pitänyt sisällään. Voin kertoa, että olen sen verran monessa tulikuumassa liemessä keitetty, että elämän korkeakoulua on käyty oikein pitkää oppimäärää. Tämä kaikki on nyt tässä uuden elämän ja uuden alun kynnyksellä puskenut pintaan. Monenlaista myllerrystä on käyty pääkopassa. Eilen päässä humisi treenistä korkea syke, mutta monena muuna päivänä siellä on melskannut omat ajatukseni. Näinä päivinä mun henkireikä on jälleen ollut treenaaminen. Aikoinaan kun en ollut kyvykäs käsittelemään tunteitani puhumalla tai ajattelemalla, urheilu oli ainoa tapa purkaa tuntemuksiani. Tässäkin tilanteessa urheilusta on ollut iso apu, mutta sitäkin suurempi tuki ja turva mulle on tuo mun puoliso.

Jollain jännällä tavalla ympyrä nyt sulkeutuu. Aloitin blogin pitämisen tammikuussa 2010, jolloin elin aivan kamalaa aikaa. Elämä oli silloin heittänyt kuperkeikkaa ja kaikki oli epävarmaa. Halusin kirjoittaa blogia, että pysyisin positiivisella mielellä. Lisäksi halusin siirtää facebookista urheilufiilistelyt johonkin muuhun kanavaan. Siitäkin ajasta selvittiin ja selvisin. Enempää en ainakaan vielä halua näistä elämäni käänteistä kertoa.

Ympyrä sulkeutuu siksi, koska tilanne muistuttaa niin paljon aikaa, jolloin aloitin blogin pitämisen ja myös siksi, koska nyt olen ensimmäistä kertaa sitten kevään 2011 itsenäinen bloggaaja! Se tuntuu jostakin selittämättömästä syystä todella hyvältä. Se tuntuu isolta asialta. Mä voin tehdä nyt just sitä mitä mä haluan.

Tuuletuksia! Aika hyvä fiilis just nyt.

Ps. Tein tänään syväkyykkyenkkani: 2 x 70 kg!!

Blogi muuttaa

Hei ystävät,

blogini siirtyy ensi viikolla uuteen osoitteeseen. Siirryn ihan omilleni osoitteeseen endorfiinikoukussa.com. Uusi osoite ei ole vielä auki, mutta pistäkää osoite talteen. Avaan uuden blogin viimeistään maanantaina 23.11.2015. Yritän saada blogin viimeisteltyä siihen mennessä. 🙂

20110706-180022.jpg

cropped-banneri-with-text.jpg

2015-05-011

11641879_10153455672061584_903425221_o

tekstibanneri

Olen uudesta blogista ja uudesta startista aika innoissani. Jutut jatkuu blogin muutosta huolimatta samoina kuin tähänkin asti.

❤️ Elina

Vääränlainen muille?

Olin jo päättänyt, etten jaksa vaivautua kommentoimaan aihetta, mutta kommentoin sittenkin. Minusta ja läheisistäni on ollut viimeisen reilun puolen vuoden ajan vähän väliä keskustelunavauksia keskustelupalstalla, jonka nimeä en edes viitsi mainita. Julkista blogia pitävänä tiedän, että asetun blogia pitäessäni samalla ihmisten arvosteltavaksi. Minua saa arvostella, mutta jokin raja tälläkin läpänheitolla on. Keskustelujen joukkoon eksyi sellaista tietoa, jonka vain lähipiirini tietää ja jotain sellaista, jota en itse ole blogissani päättänyt kertoa. Tässä vaiheessa astutaan alueelle, jolla on kaksi rikosnimikettä – toisen henkilön yksityisen tiedon levittäminen tai kunnianloukkaus. Rikosilmoitus on tehty.

Minulla on blogi, jossa käsittelen hyvin pientä osaa elämästäni. Aiemmin, jolloin lukijamäärät olivat pieniä ja kommentointi varsin mukavaa ja rakentavaa, uskalsin heittää itseäni enemmän likoon. En enää. En halua löytää keskustelupalstalta arvostelua kasvattamisestani, spekulaatiota eron syistä tai uuden kumppanin sopivuudesta, puhumattakaan, että mukaan on revitty myös ex-mieheni ja hänen uusi kumppaninsa. Nämä eivät mitenkään liity blogini aihepiiriin.

Useimmille medialukutaitoisille on sanomattakin selvää, että blogi on vain tarkoin valikoitu annos elämästäni, joskin todenmukainen ja rehellinen annos siitä osasta elämääni. En ole koskaan täällä puhunut kasvattamisesta, henkilökohtaisista valinnoista, puinut parisuhdetta tai muita henkilökohtaisia ongelmia.

Viimeisin keskusteluketju, joka minulle linkitettiin sisälsi seuraavaa:

– Ei se ole Elina ole mikään kedon kaunein kukkanen, silmätkin liian lähellä toisiaan
– Mitä se mies Elinassa näkee
– Puuma
– Vartalo ihan päärynän mallinen, liian raskas alakroppa verrattuna yläkroppaan

Ihan oikeasti? 😀 En vaan voi millään käsittää, miten jotakin häiritsee vartaloni malli niin paljon, että jaksaa vaivautua kirjoittamaan siitä keskustelupalstalle? Otan tuon imarteluna. Minä herätän noin paljon tunteita, että täytyy ihan mennä erikseen asiaa ihmettelemään? Oh wau. Puhumattakaan siitä, että kukaan ylipäänsä jaksaa kirjoittaa millekään keskustelupalstalle jotain noin turhaa.

En ole kaunein, fiksuin, menestynein eikä mulla ole kovin ihmeellinen vartalokaan. En ole oikeastaan missään erityisen hyvä enkä edes yritä antaa sellaista käsitystä. Olen vain ihan tavallinen Elina. Kolmen lapsen äiti. Käyn töissä ja urheilen, koska pidän siitä. Teen paljon muutakin, josta en blogiini kirjoita. Blogin ulkopuolelle jää henkilökohtaisen elämän valinnat, ongelmat ja ilonaiheetkin. Kerron täällä blogissani urheilulliseen elämäntapaan liittyviä asioita. Söin eilen litran jäätelöä ja vaikeroin koko loppuillan pahaa oloa. Mulla on reisissä selluliittiä ja painan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mun kroppa on tällainen ja tällainen se saa ollakin. Jos se ei mua häiritse, niin miksi se häiritsee jotakin toista. Sitä en ymmärrä.