Minä juoksen taas!

Viime sunnuntaille olin merkannut kalenteriini Naisten Kymppi. Vielä pari viikkoa sitten en tiennyt pystynkö ylipäänsä juoksemaan. Reilu viikko sitten oli DLNjuoksutiimin maratonviesti, joka meni mun osalta ällistyttävän hyvin ja jalka toipui juoksusta pian. Maratonviestissä juoksuosuuteni oli 7 kilometriä. Vasta maratonviestin jälkeen uskalsin päättää, että lähden kokeilemaan myös Naisten Kymppiä.

Mitään aikatavoitteita en uskaltanut asettaa, enhän edes tiennyt millä tasolla kuntoni on. Viime aikoina olen kuntoillut vain pyöräilemällä. Olen toki pyöräillessä huomannut, että vauhti on kasvanut ja sykkeet eivät nouse enää niin korkealle.

Talven ensimmäisillä pyörälenkeillä yhdessä tietyssä pitkässä ylämäessä mun syke oli yli 170, nyt se on samassa kohdassa 20 pykälää alempana. En ole ollenkaan liioitellut sanoessani, että kuntoni on ollut huono. Se todella on ollut huono, mutta se on myös kohentunut nopeasti!

Sunnuntaina heräsin vasta lähempänä kymmentä. Söin normaalin kananmuna-ruisleipä aamiaisen ja soittelin Heidin kanssa päivän aikatauluista. Olimme sopineet, että menemme yhtä matkaa tapahtuma-alueelle. Päätimme, että menemme pyörällä.

Juuri ennen lähtöä muistin, että viimeksi pyörävarastossa käydessäni huomasin, että pyörän eturengas on tyhjä. Kävin hakemassa renkaan pyörävarastosta. Otin ulkokumin pois ja kaivoin tyhjentyneen sisäkumin esiin. Täytin tyhjentyneen kumin löytääkseni vuotokohdan, mutta huomasinkin, ettei se ollutkaan puhjennut. Venttiili oli ollut löysällä ja rengas oli tyhjentynyt sen vuoksi. Sisäkumi takaisin, ulkokumi päälle ja renkaaseen sopivat paineet.

Rengasepisodin takia mulle tuli kiire, joten pyöräilin Heidin kanssa sopimaamme kohtauspaikkaan niin kovaa, että reisiin iski maitohapot. Mietin siinä, että onneksi kyseessä ei ole mikään “oikea kisa”, vaan menen vain kokeilemaan, miten juoksu tänään sujuu.

Menimme Alma-talolta hakemaan juoksupaidat ja nostamaan maljat 35-vuotta täyttävälle tapahtumalle. Kisapaitojen pukeminen nostattaa aina omanlaisensa jännityksen. Juttelimme Heidin ja Lindan, että juostaan ihan rennosti vaan. Ei mitään aikatavoitteita.

Lähdimme vähitellen valumaan kohti lähtöviivaa. Kisa-alueella oli kunnon meiningit pystyssä ja maisema oli pinkkinä kisapaitaisia kilpailijoita. Abreu tanssitti jengiä lavalla ja kuhina kävi.

Asetuimme vähitellen lähtöviivalle odottamaan lähtölaukausta. Linda ja Heidi siinä vähän yritti lämmitellä, mutta ei siinä tungoksessa oikein ihmeitä pystynyt tekemään. Kisaajat lähetettiin matkaan ja aiottu 5’45 min/km vaihtui lähes 2 minuuttia kovempaan tahtiin. Enhän minä sitä tahtia pitkään jaksanut ja pissahätäkin vaivasi. Kävin heti ensimmäisessä reitille osuneessa yleisövessassa.

Vauhti asettui 5 minuutin kilometrivauhdin molemmin puolin. Juoksu tuntui koko ajan aivan hämmästyttävän hyvältä ja tutulta. Tuntui kuin olisin viimein taas minä. Se tyyppi, joka rakastaa juoksua.

Sykkeet taas pumputteli aika korkeita lukemia, mutta tällä kertaa en välittänyt enkä edes ihmetellyt, koska kropassa tuntui niin hyvältä. Olin koko matkan aivan epäuskoinen vauhdista ja tuntemuksista. Pelkäsin, että noutaja tulee. Vaan ei tullut. Saavuin maaliin ajassa 53 minuuttia ja rapiat. Joskus olen juossut vastaavan ajan Midnight Runilla ja silloin olen ollut kunnossa. Mitä ihmettä?

Heidi paukutteli kympin rennosti 49 minuuttiin ja Linda tuli heti mun jälkeen maaliin. Sellaista sunnuntailenkki tällä kertaa. Juoksun jälkeen pääsimme Alma-talolle Naisten Kympin tarjoamalle lounaalle. Oli ihana höpötellä naisten kanssa ja tutustua yhteen uuteen.

Olen niin onnellinen, että voin taas juosta! Jalka ei ole edes kummemmin kipeytynyt eikä jäykistynyt, vaikka juoksun viimeisellä kilometrillä tuntui kiristystä. Alan vihdoinkin uskoa siihen, että tämä vaiva alkaa olla voiton puolella! Vielä pitää jatkaa kuntouttavaa treeniä ja kuulostella tarkkaan tuntemuksia, mutta hyvä tästä tulee.

*Sain kutsun tapahtumaan. Minun ei tarvinnut maksaa osallistumisesta. Juoksuvarusteet saatu.