Osaatko uida?

Tämä viikko on uimataitoviikko ja siksi haluan taas kirjoittaa uimisesta ja samalla muistuttaa uimataidon tärkeydestä.

Haastan sinut ja lapsesi testaamaan tällä viikolla uimataitosi. Testin voi suorittaa näin: hyppää veteen altaan päästä/turvallisesta paikasta laiturilta ja ui vapaalla tyylillä 200 metriä, joista 50 metriä tulisi uida selkäuintia. Onnistuuko?

Meidän tytöt kävivät viimeksi eilen keskenään meressä uimassa. Uskallan päästää heidät, koska tiedän, että he osaavat uida. Muistan toki ne ajat, kun rannalla ei voinut kääntää hetkeksikään katsetta pois, koska pelkäsin, että juuri sillä hetkellä jonkun pää painuu veden alle. Meidän äiti helpotti tätä asiaa aikoinaan ostamalla meille mahdollisimman räikeät uima-asut, jotka oli helppo erottaa massasta. Ihan hyvä strategia.

Minä opin uimaan jo ennen kouluikää. Olen pitänyt huolen, että myös omat lapseni oppivat uimaan. Opin uimaan ilman uimakoulua ja samoin oppivat myös lapseni. Meille uimataito on tärkeä taito myös siksi, koska vietämme kesäisin aikaa merellä purjehtien. Purjehtiessa meillä on aina pelastusliivit päällä, mutta siitä huolimatta on tärkeää osata uida ja olla vedessä. Purjehdusreissulla tulee vietettyä aikaa satamissa, eikä koskaan voi tietää, jos liukastuu laiturilla. Muistan omasta lapsuudesta tapauksen, kun kovassa myrskyssä satamassa ollessamme viereisen veneen mies putosi kallistuneelta laiturilta mereen. Meidän isä huomasi tilanteen ja pelasti hänet vedestä. Muistan myös sen, että samainen mies toi seuraavana päivänä meille kiitokseksi täytekeksejä.

Uinnin opettelu kannattaa aloittaa siitä, että tutustuu ensin veteen elementtinä. Ei kannata lähteä suin päin opettelemaan tekniikkaa, tai sitä varsinaista uimista, vaan kannattaa ensin räpistellä, tunnustella ja kokeilla laittaa pää veden alle. Vaikka opettelisit uimaan vasta aikuisena, kannattaa ensin totuttautua vedessä olemiseen ja vasta sitten vähitellen lähteä opettelemaan, miten siellä vedessä liikutaan. Moni pelkää pään laittamista veteen. Ymmärrän tämän tosi hyvin ja varsinkin kun siihen lisätään hengästyminen, niin jo on jännää. Muistan hyvin kun päätin muutama vuosi sitten opetella uimaan vapaata. Minusta aluksi tuntui siltä, että hukun.

Viime viikon lomalla uin avovedessä ilman märkäpukua. Se oli ihanaa, mutta myös jännittävää. Olen aina aiemmin uinut avovedessä matkaa märkäpuvun kanssa. Märkäpuku tuo turvallisuuden tunteen, koska se kelluttaa mukavasti. Tällä kertaa en pakannut reissuun mukaan märkäpukua enkä myöskään maantiepyörää, vaikka näin Ramille uhosin ennen lähtöä. 😀

Avovesiuinti on ihan oma lajinsa. Luonnonvesissä on tietysti kasveja ja mereneläviä, ja siellä on myös virtauksia ja aallokkoa. Altaassa uidessa voi ajatella samalla kaikenlaista, tai olla ajattelematta yhtään mitään. Avovedessä puolestaan joutuu olemaan eri tavalla skarppina ja rauhallisena. Olen hätäinen luonne ja avovedessä uidessa hoen itselleni kaikenlaista: “pysy rauhallisena”, “ui veto kerrallaan”, “se oli vain kala”, “jos jotain käy, käänny selälleen”, “älä mene liian kauas rannasta”, “hengitä rauhallisesti”…

Luonnonvoimia täytyy aina kunnioittaa ja siksikin avovesiuinti pakottaa nöyräksi. En ole vielä kovin kokenut uimari ja siksi jännitän avovedessä uimista. Avovesiuinti on samaan aikaan ihan älyttömän siistiä, ehkä juuri osittain tuon jännityksen vuoksi. Erityisesti viime viikolla Kreikassa oli aivan käsittämättömän hienoa uida, kun näki koko ajan pohjaan. Veden alla näki kaikki kalaparvet, pohjan hiekan muodot, roskat, kivet – kaikki. Suomessa avovesiuinnissa lisäjännityksen tuo se, kun veden alla ei näe mitään, ei lähestulkoon edes omia käsiään.

Minun kaikki uimavarusteet: Speedo *saatu

Ps. Tulevat kaksi viikkoa tulevat olemaan erittäin kiireisiä. Suoritan seuraavan kahden viikon aikana kesäopintoja intensiivisesti  (klo 9.30-20.30), joten en uskalla luvata julkaisevani tuona aikana blogipostauksia, ellen ehdi kirjoittamaan postauksia varastoon.