Joulukuntoon

Olen tästä ennenkin meuhkannut ja aiemminkin läpällä tällaisen tempauksen läpi vienyt. Kesäkunto on niin väsynyt läppä. Miksi pitäisi olla kesäkunnossa tai rantakunnossa, jos voi olla joulukunnossa? 😀 Ja ei, vaikka ehkä tästä ironisesta tyylistä voisitte arvailla, että vedän itteni palleroksi, niin en mä nyt kuitenkaan.

Jos haluaa olla kunnossa, niin olisi parempi olla kunnossa läpi vuoden. Kunnossa oleminen on taas sitten niin monipiippuinen juttu, että lähestyn tätä nyt jälleen vain tästä oman napani ympäristöstä. Minulle kunnossa oleminen on tarkoittanut tässä vuosien varrella montaa eri asiaa. Ennen lapsia oli tärkeintä, että oli laiha. Aivan sama mitä söi tai miten liikkui, kunhan oli laiha. Lasten syntymän jälkeen aloin juosta ja tärkeintä oli, että pystyi juoksemaan mahdollisimman pitkän matkan nopeasti. Sitten aloin vähän ymmärtää ruokavalion päälle ja kuulin sanan proteiini. Samaan aikaan löysin myös kuntosalit. Kun lihakset alkoivat proteiinitietoisen syömisen jälkeen kasvaa, halusin että lihakset erottuu ja samaan aikaan pitäisi pystyä juoksemaan pitkälle ja nopeasti. Tämä yhtälö on asia erikseen, siitä ehkä joskus toiste. Viime aikoina, kun elämä on pyöritellyt, on tullut huomattua henkisen hyvinvoinnin merkitys, joka edellyttää myös fyysistä hyvinvointia. Jopas menikin vaikeaksi. Hyvinvointi koostuu kolmesta palikasta – keho, mieli ja ruokavalio. Yritäpä laittaa nämä asiat tärkeysjärjestykseen. Itse ainakin siinä vaiheessa havahdun, että jokaisella osa-alueella on tärkeä rooli kokonaisuuden kannalta.

Olen tässä syksyn mittaan listaillut tänne blogiin erilaisia keinoja välttää kaamosmasennus. Miten kävi bloggaajalle itselleen? Ei tehnyt mitä itse opasti, vaan lankesi lähes kaikkiin sudenkuoppiin. Annettakoon kuitenkin anteeksi eikä jäädä sitä nyt märehtimään, vaan nyt niskasta kiinni ja ryhtiä tähän elämään. Mulla on salikortin hyllyttämisen ja muun elämänmuutoksen mukana hävinnyt rytmi. Olen toki liikkunut, mutta säännöllisyys puuttuu. Rytmin ja rutiinien katoaminen tuntuu kamalalta.

Mitä mä nyt oikein ajan tällä projektillani takaa? Aion voida hyvin. Ihan alkuun lopetan stressaamisen ja hönkimisen, että pitää tehdä tätä ja tuota. Ei pidä. Minulle hyvinvointi tarkoittaa sitä, että syön niin, että vatsani ei ole kipeä ja kroppa ei reagoi muutenkaan kiukkuilemalla syömisiini. Liikun sen verran, että jaksan ja kroppa tuntuu ryhdikkäältä. Ja annan itselleni tilaa ja yritän kuulostella itseäni. Teen ratkaisuja itseni vuoksi, en sellaisia päätöksiä, joita pitää tehdä.

Ensin alkuinnostuksissani ajattelin, että nyt kun ruvetaan vetämään itseään “kuntoon”, niin heti kerralla ruokavalio tiukaksi ja kroppa nopeasti tikkiin. Päätin, että nyt sitten kokeilen gluteenitonta ja maidotonta ruokavalioa… Jospa nyt en kuitenkaan. Se ei ole hyvinvointia (minulle). Ruokavalio ei saa aiheuttaa stressiä ja tuo aiheuttaisi mulle ylimääräistä stressiä. Minulle ei sovi myöskään se tyyli, että kiellän itseltäni jotakin. Siinä vaiheessa huomaan, että mopo on karkaamassa kaasu pohjassa pöpelikköön. Jos kiellän itseltäni karkit ja roskaruoan, niin mitä mulla tekee mieli? No just niitä!

Mitä konkreettista aion tehdä? Aion nyt suunnitella aina kulloisenkin viikon aikataulut treenien ja muiden menojen osalta, jolloin minulle hahmottuu se asia, että kiire on usein vain tunne. Kiireen tunteesta osan saa pois organisoimalla asioita, priorisoimalla tai sitten karsimalla. Jatkuva kiire ei ole hyvästä, kertoo kokemuksen rintaääni. Aion herätä joka aamu samaan aikaan, jolloin toivottavasti nukkumaanmenokin jossakin kohtaa asettuisi johonkin järkevämpään ajankohtaan. Ennen kaikkea olen läsnä. Kuulostaa helpolta, mutta tällaiselle multitaskaajahäärälle, jolla on koko ajan tuhannen kohdan lista päässä ja miljoona vastaamatonta sähköpostia odottaa, kännykkä rimputtaa koko ajan, Wilma-viestit odottaa lukijaa ja vastaajaa, pyykit pitää pyykätä, kämppä pitää kondiksessa, lasten harrastukset ja läksyt, omat treenit, niin kyllä on vaikeaa. Olen aloittanut nämä läsnäoloharjoitukset työmatkoista, jolloin en enää kuuntele musiikkia, vaan olen vaan ja yritän olla ajattelematta mitään tai ratkaisematta mitään siinä tilanteessa. Ehkä se tästä. Jouluna olen niin zen, että häikäisen mun rauhallisuudellani kaikki. 😀 Yksi konkreettinen asia vielä. Aion jättää nyt alkoholin sinne kaupan hyllylle muita varten. Se ei tee kenellekään hyvää, varsinkaan, jos on alakuloon taipuvainen. Karkit ja sokeri on toinen mikä ei tee hyvää, mutta tässä kohtaa yritän käyttää käänteistä psykologiaa ja sallia sen täysin. 😀

Lähteekö joku mukaan tähän mun epämääräiseen joulukuntoon-haasteeseen? Kuulisin mielelläni ajatuksia aiheesta.

Ps. Ollakseni täysin rehellinen, niin kyllä se ulkoinenkin kondis kelpais.