Lepopäivän pohdintoja ja reissun pisin marssipäivä

Ensimmäisen vaelluspäivän kertomus
Toisen vaelluspäivän kertomus
Kolmannen vaelluspäivän kertomus
Neljännen vaelluspäivän kertomus
Viidennen vaelluspäivän kertomus

Aamu oli ennustuksen mukaisesti harmaa ja sateinen. Yöllä satoi ja tuuli, muttei niin kovaa kuin olin pelännyt ja silti olin heräillyt murehtimaan asiaa. Edessä oli pitkä päivä ilman mitään tekemistä. Aloittelimme päivää nautiskelemalla myöhäistä aamiaista.

*Jetboil Stash -keitin saatu Luonterra-verkkokaupasta.
*Riippumattosetti saatu Luonterra-verkkokaupasta
Routasenkurun putous

Sade oli aika hentoa eikä ennustettua rankkasadetta vielä näkynyt. Pohdiskelimme tulevien päivien reittejä ja käyskentelimme leirin ympäristössä. Sää oli suorastaan hyvä, joten päätimme lähteä katsomaan Routasenkurun isoa putousta, jota emme edellisvuonna nähneet. Putous oli kieltämättä vaikuttava, vaikka samalla pohdiskelin tarvetta käydä katsomassa tunnettuja nähtävyyksiä. Pienen patikkareissun jälkeen palasimme leiriin ja melkein heti alkoi sataa. Menimme riippumattoihimme suojaan odottelemaan lounasaikaa. Odottellessa kirjoittelin vaelluspäiväkirjaa.

Lepopäivänä oli aikaa pohdiskella asioita ja sulatella kokemaansa. Pohdin, mikä vaeltamisessa viehättää ja miten voisin kuvailla kaikkea sitä kokemaani. Kirjoitin päiväkirjaani näin:

“En ole missään muualla näin oma itseni. Ilman kännykkää ja arjen odotuksia minusta kuoriutuu juuri se, kuka eniten olen. En ole missään muualla myöskään näin läsnä ympäristölle ja itselleni. Täällä minusta tuntuu, että tunnen itseni. Itsellenikin yllätykseksi tunnistan itsessäni myös sellaisia vahvuuksia, joita arjessa on hankala tunnistaa kaiken riittämättömyyden tunteen keskellä. Tunnen, miten väsymys tai nälkä vaikuttaa ajatteluuni tai toimintaani.

Olen täällä poikkeuksellisen varovainen. Ei ole tarvetta ottaa riskejä ja saada sitä kautta kiksejä, kun kaikki ympärilläni oleva tarjoaa jo tarpeeksi elämyksiä. Tykkään tästä puolesta itsessäni. Olen kerrankin harkitsevainen ja rauhallinen.

Kaupungin vilskeessä tai erämaan rauhallisuudessa – minussa on aina voimakkaana uteliaisuus ja halu ihmetellä asioita. Kauneutta, rumuutta, ilmiöitä…”

Saimme syötyä lounaat kuivina, kunnes viimein se koko päivän odottamamme sade alkoi. Lepopäivä oli kirjaimellisesti lepopäivä. Lounaan jälkeen lueskelin riippumatossani kirjaa ja kuuntelin sateen ropinaa tarppia vasten, kunnes taas piti syödä. Lopulta oli ilta ja kävin taas aikaisin nukkumaan.

Reissun loppu lähestyy

Heräsin todella pirteänä ja iloisena kauniiseen aamuun. Aamun auringonpaiste ja kauneus tuntui yhtä hyvältä kuin rakkaan ystävän näkeminen pitkästä aikaa. Maltoin odottaa melkein yhdeksään ennen kuin herätin Ramin.

Aamupalaa syödessä havahduin siihen, että reissun loppu lähestyy. Asiaa konkretisoi aamupalapussissa jäljellä olevat kaksi leipää kahden jäljellä olevan aamun merkiksi. Tänään meillä oli edessä pitkä päivä yhden välipäivän takia, joten valmistauduin henkisesti edessä olevaan päivään.

Näkymät aamulla riipparista.
Ristijärvi
Lounastauolla
Maisemia itärajaa kulkevalta mönkijäuralta.
Vihdoinkin leirissä!

Lähdimme ensin kulkemaan Ristijärven suuntaan. Kävimme vilkuilemassa siellä olevia putouksia ja otimme suunnan itärajan tuntumassa olevalle polulle. Odotin, että saavutamme mönkijäuran, koska ajattelin, että sitä olisi helppo kulkea. Väärin luultu. Maasto oli vaikeakulkuista isoa kivilouhikkoa. Ihmettelin, miten siellä voi ajaa mönkijällä. Kuljimme mönkijäuraa kymmenisen tylsältä tuntuvaa kilometriä Uutuanjoelle asti.

Mönkijäuran varrella olevat maisemat eivät olleet kummoiset. Eteneminen oli vain suorittamista, marssia. Päivän ankeutta oikein alleviivasi se virhe, jonka tein tauolla – avasin puhelimen, josta sain huonoja uutisia. Sain lomautukseen liittyvän työttömyyspäivärahapäätöksen, joka oli aivan hämmästyttävän surkea. Tätä asiaa oli vaikea karistaa mielestä, mutta kuten niin monesti ennen – luonto hoiti mielen tasapainoon.

Matka tuntui kestävän ikuisesti eikä kävely loppumatkasta oikein maittanut. Kroppa kyllä jaksoi, mutta mieli ei. Vihdoin ja viimein kellon kartan ylälaitaan ilmestyi Uutuanjoki, joka täytyi vielä ylittää. Olimme päättäneet leiriytyä joen rannalle. Taas tuli päivälle pituutta: 7 tuntia kävelyä ja 18 taitettua kilometriä. Perille päästyä olin helpottunut ja väsynyt. Ihan ensiksi piti laittaa leiri pystyyn, sillä pian aurinko laskisi. Aloin heti valmistaa iltaruokaa ja Rami rupesi sytyttelemään nuotiota. Olin yhtäkkiä aivan pirteä, vaikka muina päivinä olin tähän aikaan ollut jo unen partaalla.

Koko päivän ilmassa oli tuntunut pieni koleus ja nyt ilta viileni kovaa vauhtia. Rami luovutti ja siirtyi riippumattoonsa. Minä ruokin tulta ja nautiskelin ihanasta olosta täydellä mahalla. Taivaalta tihkutti pientä sadetta, mutta se ei latistanut tunnelmaa. Hehkuttelin oloani Ramille sen verran tehokkaasti, että hän päätti sittenkin liittyä takaisin seuraani. Fiilistelimme iltaa siihen asti, kunnes oli pakko päästä vaakatasoon lepuuttamaan rasittuneita jäseniä.

Päivän reitti
Routasenkuru–Uutuanjoki
Kesto: 7 h 32 min, josta liikkeellä 5 h

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *