*Yhteistyössä Alku.fi
Minulla meni vuosia löytää itselleni sopiva ruokavalio. Vuosikausia ihmettelin vatsaoireita, joille en millään löytänyt yhteistä nimittäjää. Samoihin aikoihin rääkkäsin itseäni treenaamalla hirveitä määriä ja näännyttämällä itseäni aivan liian niukalla ruokavaliolla. Ei ollut mitenkään poikkeuksellista, että korvasin lounaan karkkipussilla. Toisena päivänä saatoin syödä pelkkää leipää ja sitäkin ihan liian vähän. Jo näitä kun miettii, niin onpa kumma, että vatsa oli kipeä ja olo nuupahtanut.
Minulle sopiva ruokavalio löytyi aikoinaan Alku.fi-ruokavaliokokeilun avulla. Samalla löysin tasapainon syömisiini. Olin ennen tätä aina tuijottanut vain vaa’an lukemaa. Vain painolla oli väliä eikä siltä miltä kehossa tuntuu tai minkä näköinen muija peilistä katsoo. Aamuinen painolukema määritteli minulle päivän fiiliksen. Tuohon aikaan en osannut ajatella, että illalla tehty kova treeni näkyy vaa’alla samoin huonosti nukuttu yö. Kävin vaa’alla joka aamu ja väitin tuolloin kirkkain silmin, ettei mulla ole mitään ongelmaa syömisten tai kehonkuvani kanssa. Tuolloin en uhrannut ajatustakaan sille, että olisi tärkeämpää voida hyvin.
Löysin tasapainon elämääni sekä oikean polun hyvinvointiini pitkän ja kivikkoisen tien kautta. Kivikkoisesta taipaleesta voitte lukea tarkemmin Vaakakapina-sivustolle antamastani haastattelusta. Aloin vähitellen ymmärtää, mitä hyvinvointi tarkoittaa. Se ei tarkoita jatkuvaa itsensä ruoskimista eikä näännyttämistä, eikä sitä että on mahdollisimman laiha tai timmi. Kehoa täytyy rakastaa ja kunnioittaa, sille pitää antaa riittävästi ravintoa, että jaksaa suoriutua arjesta ja treeneistä. Treenaava ihminen tarvitsee proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja sopivassa suhteessa. Se, mistä nämä ravintoaineet ottaa, on jokaisen itsensä päätettävissä. Toinen tekee valinnat puhtaasti makrojen perusteella, toinen suosii puhdasta käsittelemätöntä ruokaa ja toisen valintoja, kuten minua, ohjaa suolistovaivat. Nyt tuntuisi käsittämättömältä, että söisin ruokaa, josta joudun kärsimään.

Minun elimistöni ei siedä lähestulkoon mitään lisäaineita eikä myöskään fodmap-hiilihydraatteja, koska minulla on ärtyvän suolen oireyhtymä, joka tarkoittaa sitä, että ohutsuoleni ei kykene imeyttämään näitä hiilihydraatteja. Oireiden voimakkuus vaihtelee päivästä, stressitasosta ja hormonitoiminnasta riippuen hyvin paljon. Toisinaan siedän vähän vaikkapa valkosipulia, toisina päivinä pienikin määrä tekee olosta sietämätöntä. Noudatan siis fodmap-ruokavaliota, mutta vatsani kestää kuitenkin jonkin verran viljoja ja syön niitä aamuisin.
Kun lopetin itseni näännyttämisen ja rupesin syömään sen verran, että jaksan treenata ja olla hyväntuulinen. Ai mitä kävi? No, mahdun edelleenkin samoihin vaatteisiin, lihas alkoi tarttua paremmin ja minusta tuli terveemmän näköinen. (Ainakin omasta mielestäni.) Tärkeintä kaikessa on kokonaisvaltainen hyvä olo – sellainen rauha, että näin on hyvä. Vatsa ei oireile, ihokaan ei ole enää jatkuvalla kukinnalla ja treenit kulkee. Minulla ei ole ylimääräisiä kiloja, vaan ylläpidän tätä painoa mukailemalla Alku-ruokavaliota (syön vähän enemmän hiilareita, koska treenaan paljon).
En palaisi mistään hinnasta entiseen ruokavaliooni. Voinnissani on tapahtunut niin merkittäviä muutoksia. Nykyään jos syön jotakin minulle sopimatonta, kärsin siitä monin tavoin. Minulle ei tule pelkästään vatsa kipeäksi, vaan se heikentää mun tehoja suoriutua arjesta ja mielialakin laskee. Suosittelen kyllä kaikkia karsimaan ruokavaliosta ainakin lisäaineet pois, voisin kuvitella, että pelkästään se saa olon kohenemaan.
Haluaisitko sinä opetella ruokavalion, jota noudattamalla saat syödä tarpeeksi ja siitä huolimatta mahdolliset ylimääräiset kilot karisee? Alku-ruokavalio ei ole näännyttämistä, vaan loppuelämän kestävä ruokavalio. Haluatko ottaa selvää, miltä tuntuisi voida hyvin? Voit voittaa ilmaisen valmennuksen kommentoimalla tätä postausta. Saan arpoa teille kolme ilmaista valmennusta. Muista jättää postauksen yhteydessä sähköpostiosoitteesi. Tässä valmennuksessa kirsikka kakun päällä on aktiivinen facebook-ryhmä, josta saa vertaistukea ja voi kysyä asiantuntijoilta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, ryhmän jäsenyys pysyy valmennuksen päätyttyäkin. Arvonta päättyy sunnuntaina 9.4.
Ps. Haluan painottaa, että jokaisen täytyy itse löytää itselleen sopiva ruokavalio. Alku-valmennus ei ole fodmap-ruokavalio, jos fodmap-ruokavaliota haluaa noudattaa, sen soveltaminen onnistuu Alku-ruokavalioon, kun korvaa fodmap-hiilareita sisältävät ruoka-aineet jollakin toisella.
ARVONTA PÄÄTTYNYT!
Olisi ihana voittaa valmennus, tulisi tarpeeseen ?
Olisi ihanaa voittaa alku ja saada hyvä startti kohti kesää! Ennen kaikkea haluaisin päästä eroon vatsaväänteistä. Halukisin lisää energisyyttä ja hymyä elämääni, sillä eihän niitä voi koskaan olla liikaa!
Täällä myös ?, valmennuksesta olisi iloa ja apua ?.
Kiva kirjoitus, mukana arvonnassa!:) Alku -valmennus tekisi hyvää minunkin ruokavalioon. Olen tehnyt hurjan työn ja päässyt normaalipainoon mutta painon ylläpitäminen on yllättävän hankalaa. Tulee syötyä joko liikaa tai liian vähän.
Valmennus olisi mahtava apuväline vatsavaivojen taltuttamiseen!
Kiitos kyllä 🙂 Valmennus tulisi tarpeeseen!
Minä haluaisin tietää miltä tuntuu voida hyvin!
Kuulostaa ihan samoilta vaivoilta mistä itse kärsin. Rajoittaa tällä hetkellä aika paljon elämää. Fodmap-ruokavaliota sovellan tällä hetkellä itsekin. Ongelmana tällä hetkellä on löytää hyviä proteiinin lähteitä lihan lisäksi. Olen soija-allerginen ja maitoa ei käytä koska sekin aiheuttaa vatsaongelmia. Olisipa hienoa päästä kokeilemaan Alku-valmennusta! Blogiasi olen seurannut vuosia, mutta nyt ensi kertaa kommentoin! ?
Minäkin haluaisin siirtyä kasvipohjaisempaan ruokailuun, mutta se ei näiden vaivojen vuoksi ole oikein mitenkään mahdollista! Täytyy vielä huomauttaa, että Alku-ruokavaliosta pitää itse kuitenkin huomata poimia ne fodmapit pois ja vaihtaa itselleen sopiviin.
Mulla on tämä proteiinin saanti sama ongelma, siksi on vaikea luopua esim. rahkasta. Lihaa kun en halua niin kauheasti syödä, kalaa tulee syötyä varmaan suosituksiin nähden jo liikaa. Kasvislinjaa suosin, mutta IBS:lle se on haastava ja pavut ja palkokasvit vatsalle ihan tappoa. Valkuaisia napsin kun keltuaisistakin tulee jotain allergisia oireita.
Oi olispa ihana saada uutta inspiraatiota mm. syömiseen! Olen ihan kevätfiiliksissä ja ehkä pienen päivityksen tarpeessa talven jälkeen – ei voisi siis parempaan saumaan tämä uusi Alku tulla 🙂
Kiitos voimaannuttavista pohdinnoistasi blogissa. Alku-valmennus olisi kiva kokea ❤.
Mukana kisassa 🙂
Olen mukana. Vatsavaivoja minulla on riittävästi ja vähän liikaakin omiin tarpeisiin, olisi hienoa kokeilla tästä apua niihin. IBS-diagnoosi täälläkin!
Vuosia erinäisistä vatsaongelmista kärsineenä olisi ihanaa voittaa avaimet käteen-paketti, jonka avulla treenaus ja ravinto tukisivat toinen toistaan sen enempää ilmavaivoja aiheuttamatta.
Mukana arvonnassa!
Tätä juuri tarvitsisin, voi kun arpaonni suosisi?
Valmennuksesta potkua! 🙂
Mukana arvonnassa! Epämääräisten vatsavaivojen kanssa kamppaillaan täällä(kin) 🙂
Oih! Olisi ihanaa voittaa valmennus. Itselläni on colitis ulcerosa, joka rajoittaa ruokavaliota melko paljon ja juurikin FODMAP on vähän laajennettuna nyt käytössä. Liikunnan puolella nyt on jo pidempään ollut tavoitteena saada lihasta tarttumaan, mutta ei meinaa tarttua… josko tässä olisi siihen apu?!
Mukana! ?
Ehdottomasti mukana! Tuki on todella tärkeä asia tässä ruokailun kunnostamisessa ?
Olen innostunut liikkumisesta, mutta ylipainoa on ainakin 15kg. Mielelläni oisin sutjakampi ja jaksavampi työkaveri ja äiti.
Mukana?
Kiitos ihan huikeasta blogista! Vuosia tätä lukeneena olen löytänyt vastauksen moneen itseäni askarruttavaan asiaan. ?Mukana arvonnassa.
Olen ensivierailulla blogissasi ja taidan jäädä vakiovieraaksi, niin hyvin kirjoitat!
Osallistunpa Alku-arvontaankin koska sairastumisen myötä on syöminen mennyt pipariksi ja uusi alku pitäisi taas löytää. Mikähän siinä on, että vakavampi sairastuminen on ainakin minulle tekosyy unohtaa kaikki hyväksi havaittu ruuan suhteen ja alkaa käsittämättömällä tavalla mässäämään ja tietoisesti laittaa kaikki (kirjaimellisesti) läskiksi? Enhän luovu muistakaan rutiineistani vaikka sairauksia ilmenee puen edelleen aamuisin vaatteet päälleni ja harjaan hampaat, miksi sitten ruokavaliosta? Antaa mennä kun on alamäki – ajattelu varmaan. Joten mukana arvonnassa ja jäänpä seurailemaan kirjoituksiasi!
Hyvää kevättä!
Paula
Sinun kertomus kuulostaa kovinkin tutulta. Sairastan IBS:ää ja olen tullut tieni päähän vatsaoireiden kanssa. Tavitsen apua. Tiedän miten olisi hyvä syödä, mutta minulta puuttuu siihen jonkinlainen tuki ja tsemppi, jotta pystyn pitämään oikean linjan yllä. Vatsan temppuilu masentaa ja luo sosiaaliset tilanteet toisinaan vaikeiksi. Välillä vatsan kanssa on parempia jaksoja, mutta nyt on taas menossa sellainen kausi, että tuntuu tulevan oireita ihan kaikesta. Elelen yksin kahden lapseni kanssa ja koitan ottaa riittävästi lepoa työntäyteiseen arkeen, jotta vatsakin saa rauhaa. Nukkuminen on hyvää ja siitä pidän huolta, syön pääasiassa kasvispainotteisesti, puhdasta alkuperäistä ruokaa ja noudatan gluteenitonta linjaa, mutta tarvitsisin lisäohjausta ja tukea. Maitotuotteista luopuminen tuntuu vaikealta. Kaikki apu olisi siis nyt tarpeen!
Vatsa oireilee eikä ruuan suhteen oo mitään käsitystä mitä pitäis tehdä, alku ruokaohjeiststa vois olla apua.
Mä niiiin haluan voittaa tämän! Olen monen montaa kertaa katsonut valmennusta ja unelmoinut pääseväni siihen, mutta valitettavasti tämän hetkinen rahatilanne ei anna myöden.. Jospa nyt tulisi mahdollisuus 🙂
Mukana arvonnassa! ☺
Uusi alku koko loppuelämälle olisi hyvä myös tänne 🙂 täällä jojoillaan, ollaan hiilarikoukussa (juu ne eivät ole niitä kaikista terveellisimpiä hiilareita) ja ihmetellään väsynyttä ulkomuotoa..
Mukana! 🙂
Kuulostaa niin omalta tarinalta,epämääräisistä vatsavaivoista olisi ihana päästä eroon ja voida hyvin,Alkua olisi kiva päästä toteuttamaan 🙂
Olisi huippua saada apua ja vinkkejä ruokavalioon! Allergikkona on kangistunut kaavoihin, jotka eivät välttämättä ole parhaat.
Oih! Alku-valmennus näyttäisi olevan lähellä omaa ajatusmaailmaani ja kaipaan juuri hieman uutta inspiraatiota ruokavaliooni ? Mukana arvonnassa ?
Olisi ihana voittaa tämä alku valmennus! ? kaipaan kovasti uusia vinkkejä ruokavalioon!
Mukana kisassa!
Minulla myös vatsa oireilee joihinkin ruoka-aineisiin, mutta myös kokonaisvaltainen hyvinvointini näkyy ja tuntuu vatsassa, etenkin stressi. Löytyisijöhän tästä apu?
Olisipa mahtavaa voittaa, IBS myöskin täällä ? kokonaisvaltainen hyvinvointi unelmissa ?
Oi, tulisipa tarpeeseen! Samanlaisista vatsaoireista alkanut kärsiä lähiaikoina. Ois huippua panostaa terveelliseen ruokavalioon, kun olisi enemmän tietoa asioista!
Melkein kaikkea on tullut kokeiltua. Toimisikohan tämä?
Oma “täydellinen” ruokavalio on vielä löytämättä ja välillä epämääräiset ja inhottavat mahavaivat vaivaa, diagnoosina juurikin ärtyneen suolen oireyhtymä:/ mielenkiinnolla lähtisin kokeilemaan ruokavaliota, josta on ollut apua ongelmiin!
Mukana arvonnassa, ehdottomasti!? Liikunta tullut elämääni jäädäkseen – välillä puhti lopussa…. olisi kiva kokeilla auttaisiko ruokavalio? Valmiit ohjeet olisi plussaa. ?
Mukana arvonnassa 🙂
Ihanaa, että voit paremmin. 🙂 ♥ itsekin tarvitsis nyt uutta alkua pitkän sairastelun jälkeen ja mietin mikä olisi sopivin vaihtoehto.
Hei! Mukana arvonnassa!
Postauksesi on äärimmäisen ajankohtainen myös omalla kohdallani. Olen tällä hetkellä aika hukassa ruokavalioni kanssa.
Juoksu alkoi sujua aivan toisella tapaa, kun sain asiantuntevan juoksuvalmentajan rinnalleni. Uskon, että jos saisin oikeanlaista ohjausta myös syömiseen, voisin paljon paremmin ja juoksukin siirtyisi taas aivan toiselle tasolle. Siksipä olen mukana tässä arvonnassa.
Olisi ihanaa voittaa valmennus ja nipistää kropasta muutama kilo ennen kesää – uusin fiiliksin.
Mukana arvonnassa!
Mukana! Vatsan kanssa ongelmia täälläkin ? sekä arki kiireistä ja tuntuu että syömiseen ei kerkeä panostaa tarpeeksi. Fodmap on tuttu mutta jäänyt taka-alalle sekin..
Tutulta kuulostaa. Mielelläni haluaisin löytää hyvän olon ja toimivan ruokavalion ilman liiallisia kikkailuja.
Voi kyllä, tähän on pakko osallistua ja toivoa voittoa kotiin 🙂 Itse kaipaisin pääsyä tuohon, johon sinä olet päässyt: riittävää, terveellistä ruokailua joka tukisi liikuntaa ja arjessa jaksamista 🙂
Kärsin myös ajoittaisista vatsavaivoista enkä ole vielä saanut selville mistä ne johtuvat. Olen siis innolla mukana arvonnassa!
Tämä tulisi niin tarpeeseen, saisi uuden alun tälle kaikelle josta toivottavasti joskus nousen. Tämä olisi yksi askel parempaan <3
Kuulostaisi ihanalta!
Mukana! ? Alku-valmennuksesta olen jo kauan haaveillut, mutta opiskelijana ei rahat yksinkertaisesti riitä “ylimääräiseen”. Kärsin myös itse IBS-oireyhtymästä, joten Alusta löytyisi varmasti apua kehittelemään parempia vatsaystävällisiä reseptejä! 🙂
Upeaa, mikä muutos! Olen jo todella pitkään harkinnut Alku-valmennusta, mutta en ole raaskinut…muutos pelottaa….en ehkä arvosta kehoani vielä niinkuin pitäisi, mutta opettelen :-). Haluaisin olla virkeämpi ja alkaa taas liikkumaan. Valmennus voisi antaa tähän sykäyksen.
Olen monen vuoden jälkeen vihdoin löytänyt itselleni tasapainon syömiseen. Kaikkea mahdollista on tullut kokeiltua fodmapista vähähiilariseen ruokavalioon. Mutta välillä meinaa ideat loppua niin Alku:sta saisi uusia vinkkejä 😉
Mukana arvonnassa! Olen paatunut leivänpuputtaja kunnon iltaruoan sijasta, joten vinkit ruokavalion monipuolistamiseen olisivat tarpeen.
Hei,
olen jo pidempään katsellut tätä valmennusta ‘sillä silmällä’. Keksin heti kolme ihmistä, joiden kanssa lähtisin uutta Alkua yhdessä toteuttamaan.
Ihanaa Kevättä!
Hyvä teksti ja koskettaa aika tavalla. Itse en ole vielä Alkua kokeillut, olisi ihana voittaa kyseinen valmennus ja saada apua vatsalle ja itselleni.
Mukana arvonnassa! 🙂
Kuulostaa tutuilta vaivoilta! Pitkään olen alku-valmennuksesta haaveillut, mutta opiskelijabudjetti ei ole antanut periksi. Jospa nyt! ☺️
Ehdottomasti haluaisin mukaan Alku-valmennukseen. Takana on vuosikausien kierre stressiä, kovaa treeniä, ruokavaliokokeiluja, lapsen kanssa valvomista, työ- ja opiskelukiireitä – haluaisin todella löytää ruokavaliosta voimaannuttajan arkeen <3 Toivotaan kohdalleni osuvaa arpaonnea ja Alku-valmennuksesta nimensä mukaisesti uutta Alkua elämääni!
Tarpeeseen tulisi valmennus, osuisipa joskus arpaonnikin kohdalle ?
Moikka:) mie periaatteesa tiiän mite pitäs syyä…..mutta….apu varmasti tarpee….
Mukana! Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä keho Alku-ruokavaliosta sanoisi.
Minulla on aina ollut herkkä vatsa, elän ns. vatsani kautta, joten se reagoi herkästi jokaiseen elämäni tapahtumaan. Olisi siis kiva kokeilla olisiko Alku-valmennus minullekin vastaus auvoisampaan elämään. Tykkään treenata päivittän, joten sikälikin hyvän ravintotasapainon löytyminen olisi jees.
Samaten voisin tässä kiittää kivasta blogistasi, olen seurannut jo useamman vuoden ja samaistunut monessa kohdassa 🙂
Mukana arvonnassa ?
Hyvä postaus! Todellakin mukana arvonnassa. 😀
?? Täällä toinen koko elämänsä vatsoireiden kanssa kamppaillut (nyt jo melko hyvin ruokavalio kunnossa). Mukana arvonnassa.
Voi tämä voisi olla ratkaisu munkin vatsan kanssa. Mukana siis 🙂
Minäkin olen tasapainoisemman syömisen ja treenaamisen polulla. Alku on ollut osa sitä ja suuri tuki edelleen. Mielenkiinnolla kurkkaisin myös uudistuneita alkupaketteja. ?
Mukana arvonnassa ??
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tekisi tosi hyvää 🙂
Alku-filosofia sopii mulle!
Mukana!
Kuulostaa hyvältä ?
Mukana arvonnassa ?
Tämä kiinnostaa ! Tavoitteena olisi löytää pysyvä balanssi ruoan suhteen, hetkittäin kun tuntee olevansa ihan hukassa ja pää tyhjänä oikean tasapainon kanssa.
Alku on ihan paras! Oon ollu mukana valmennuksessa, ja taas harkinnut sitä.. mut katsotaan ensin suosiiko arpa. Mukana arvonnassa siis!
Mukana arvonnassa! Tulisi enemmän kuin tarpeeseen!
Kuulostaa vallan hyvältä ja sopivalta ja mielenkiintoiselta 🙂
Voi että jos arpaonni osuisi, mukana!
Mukana arvonnassa
Oioi, mukana arvonnassa! Valmennus auttaisi varmasti paljon.
Olipa kiva lukea sun tiestä parempaan oloon. Itsellä aikalailla samanlaista menoa ja vatsakivut ja vaivat haittaavat elämää aina kun elämässä sattuu ja tapahtuu ja syömiset on mitä sattuu.
Alku on aina kuulostanut mun mieleen kovin järkevältä ja olispa huippua päästä mukaan valmennukseen, joten mukana arvonnassa.
Niin mukana! Tekis kyllä eetvarttia!
Minäkin mukana! Olo on ollut henkisesti ja fyysisesti jo pitkään surkea, painoa tullut kerättyä viime syksystä 8 kg ? En saa millään otetta mistä mistään, sama mitä syön, on huono omatunto, sitten stressaantunut, skarppaan ja syön pari päivää liian vähän ja retkahdan taas… Tulis niin tarpeeseen. ?
Mukana arvonnassa! Olis ihana löytää joku tasapaino syömiseen.
Mukana! 🙂
Itse kärsinyt anoreksiasta ja syömishäiriöistä nuorena. Nykyään olen suht tyytyväinen itseeni ja syön 90% ajasta tarpeeksi ja suht hyvin.
Paha ärtynyt suoli vaivannut reilu 10 vuotta.
Vatsavaivoja on ja välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta tuntuu että välillä on ihan hukassa kyllä ruokavalion kanssa.
Olisi ihana tällainen valmennus! Nyt kun täytin 30 vuotta, olen vihdoin kiinnostunut syömään niin että jaksan ja olisi hyvä olla.
Laura.nurminen86@gmail.com
Kuulostaa ihanalta. Oma vatsanikin reagoi selvästi johonkin, aina ei edes tietoa mihin. Olis ihanaa löytää joku “punainen lanka” tähän syömiskuvioon. Liian helposti menee övereillä tai vajareilla ja kumpikaan ei hyvä. Tasapaino olis jees.
Mukana?
Mie tahon ?
Ihanaa taas lukea sun ajatuksiasi! Blogisi on “tervehenkinen”, jota on mukava lueskella. 🙂
Mukana ?
Mukana 🙂
Hyvä kirjoitus, täyttä asiaa. Monet ongelmat poistuisi monilta, kun ruokavalio olisi kunnossa. Itsekin kaipaisi hiomista ruokavalion suhteen.
Mukana arvonnassa ?
Tämäpä olisikin hieno voitto. Pyrin kyllä syömään mahdollisimman puhdasta ruokaa, mutta sitä kun yksikseen väsäilee työpäivän päätteeksi, niin kyllä välillä on todella hukassa. Joskus ei jaksa, joskus ei viitsi ja joskus ei osaa. Kaipaan uudistusta. Ja virkeyttä. Olisi hienoa saada kroppa toiminaan niin, että illalla uni maittaa ja virtaa riittää aamusta alkaen koko päiväksi.
Hieno kirjoitus!
Suoliston hyvinvoinnilla on niin kokonaisvaltainen vaikutus oloon ja eloon ?
Mukaan arvontaan!
Mukana 🙂 Olisi hienoa saada apua vatsavaivoihin.
Mukana arvonnassa!
Valmennus tulisi tarpeeseen! Pidempiä pätkiä ulkomailla asuessa olen huomannut kuinka herkkä vatsani oikeasti on ja välillä on vaikeaa erottaa mistä ruoista erilaisia oireita tulee. Olisi mahtavaa saada kokoon ruokavalio jonka kanssa ei tarvitsisi kärsiä turvotuksesta ja vatsakivuista.
Hienoa, tarvisisin juuri tälläistä
Mukana arvonnassa 🙂
Syömisellä on tosi iso vaikutus hyvinvointiin, omalta kohdalta sanoisin sen olevan melkeinpä isoin.
Tämä olisi oikein mielenkiintoinen kokeilu! Mukana arvonnassa siis tämäkin tyyppi 🙂
Mukana minäkin 🙂
Minäkin vatsavaivaisena osaisin arvostaa uutta Alkua. Siispä mukana arvonnassa.
Jes! Tästä ehdottomasti apua uskomattomimpiinkin vaivoihin, mukana siis 🙂
Mukaan arvontaan! Tämä valmemnus kiinnostaa minua kovin 🙂
Mukana arvonnassa.
Alku on kyllä se ruokavalio-ohje, jonka valitsisin jos jonkun päättäisin ostaa, joten osallistun arvontaan 🙂 Itsekin joudun “hieman” rajoittamaan syömisiä ja etenkin hiilareita, koska kärsin myös ärtyvästä suolesta.
Oli todella mielenkiintoista ja inspiroivaa lukea sinun kokemuksistasi! Olen seurannut Alku-valmennukseen liittyvää sivustoa ja se kiinnostaa todella paljon. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että olisi aika lähteä mukaan!! Jos arvonnassa vielä onnistaisi, niin se olisi huippua!
Hei! Mukana arvonnassa! (:
Mukana arvonnassa!! 🙂 Olen niin kauan katsonut tätä valmennusta, että olisi aivan mahtavaa ja täydellistä, jos siihen nyt pääsisi mukaan! 🙂
Viime yö taas valvottu piinaavien vatsakipujen kourissa. Kerran Alkua aloittaneena haluaisin todellakin sukeltaa syvemmälle 🙂 Voitto auttaisi tsemppaamaan haluani saada ärtynyt suolisto voimaan paremmin <3
Voi kyllä tulisi tarpeeseen. Mukana siis arvonnassa 🙂
Minä niin toivon, että saisin apuja ruokavalioon. Pudotettavaa painoakin on. Ennen kaikkea että voisi hyvin ja olisi energinen fiilis. Niin mukana 🙂
Tulisi kyllä tosi tarpeeseen ❤
Täällä toinen jolla sama suolisto-sairaus enkä ole päässyt tasapainoon ruokavalion kanssa. Tahtoisin!!!!!!
Olisi aivan ihanaa voittaa tämä palkinto ?
Tulisi kyllä niin tarpeeseen nyt kun olen menettänyt motivaationi täysin vaikka silti treenailen kuntosalilla niin ei minulla kuitenkaan ole sellaista intoa siellä treenailla…
Olisi aivan mahtava juttu ???
Olen pikkuhiljaa löytänyt ruokavalion, jonka avulla jaksan enkä kärsiä vatsavaivoista. Matka on vielä kesken, joten olisi kiva päästä kokeilemaan Alku -valmennusta 🙂
Olisi mukava kokeilla Alkua ja syödä monipuolisesti ja tarpeeksi.Aktiivisesti liikkuvainen kun olen ?
Mä haen inspiraatiota keski-iän (?) tuomaan löysyyteen — juoksukouluun jo ilmottauduttu ja tiedän, että ruokavalio vaatisi myös fiilausta. Oisko se tämä?
Kelpaisi 🙂
Mikäli ostaisin jonkun verkkovalmennuksen ravintoon, niin se olisi tämä. Mukana arvonnassa. ?
Olisi ihanaa saada uusi alku terveempään elämään <3
Ehdottomasti mukana, voi kunpa onni suosisi 🙂
Pitkään jatkunut stressi, opiskelut ja työt, kolmen lapsen kanssa.. treenaaminen jäänyt taka-alalle, ruokavalio ihan huonossa jamassa ja kaikenlaisia terveysongelmia tullut kuvioihin.
Joka ikinen päivä mietin, että kun _pitäisi_ jaksaa taas panostaa syömisiin ja liikkumisiin, pitää itsestä huolta..
Tällainen valmennus olisi siis ihan nappi juttu minulle!
Olisipa mukavaa voittaa Alku! 🙂
Olisi mukava kokeilla tätä ruokavaliota, olen siis mukana arvonnassa. 🙂
Mukana ?
Mukaan arvontaan! Haluaisin löytää itselleni sopivan ruokavalion. Yksin se ei ole onnistunut.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olen vuoden verran pudottanut 25 kg muilla dietteilla. Olen myös liittynyt juoksukouluun ja alkanut treenamaan ja joogamaan enemmän. Varsinkin juoksu on opettanut että ruokavaliolla on suuri merkitys suoritukseen vaikka en huipulla treena. Vielä en ole kuitenkaan löytänyt uudelle elämäntyylilleni sopivaa ruokavaliota joten Alku kiinnostais. Enpä ollut myöskään törmännyt fodmapiin joten tutkailen sitäkin!
Hep! Alku kuulostaa hyvältä. Mukana arvonnassa!
Arvontaan mukaan, koska tämä valmennus olisi saatava! ?
Mukana arvonnassa ✌?
Kyllä ruokavalio kelpaisi, sillä olen itsekin kärsinyt jo aivan liian pitkään ongelmista ruokavalioni kanssa. Paljon olen kuullut hyvää palautetta kyseisestä valmennuksesta!! 🙂
Tämä tulis kyllä tarpeeseen! Haluan voida hyvin ja tämä valmennus antaisi varmasti oikeanlaisen ohjeistuksen siihen!☺
Olisipa mahtavaa voittaa valmennus! Itse olen myös kärsinyt pitkään vatsavaivoista ja ilmeisesti ärtyneen suolen oireyhtymä minullakin. Näin ollen olen saanut vatsani voimaan paremmin aika lailla samoilla keinoilla kuin sinäkin. Maitohappobakteereista olen myös saanut paljon apua. Kuitenkin ruokavalion kanssa kamppailen edelleen ja hieman haluaisin pudottaa painoa. Tuo valmennus tulisi niin tarpeeseen! 🙂
Minä, joka en oikein ikinä pääse alkuun minkäänlaisen terveellisen ruokavalion aloittamisen kanssa, ilahtuisin tuosta Alku.fi valmennuksesta suuresti 🙂
Voi tulisi kyllä niin tarpeeseen. Vatsan kanssa taistelua takana vuosia ja olisi ihanaa jos olon saisi helpommaksi.
Koko kehon ilo olisi voittaa tämä valmennus ??
Ehdottomasti mukana 🙂
Mukana! Monta mutkaa mahtuu omaan ruokahistoriaani ja Alku.fi olisi kivaa kokeilla.
Minulla on samoja oireita ja ärtynyt suoli. Ehkä Alku-valmennuksesta olisi mullekin apua? 🙂
Tästä valmennuksesta ois kyl suuuri apu ja hyöty ☺
Mielenkiintoista olisi testata kyseistä valmennusta, josta olen kuullut paljon hyvää. 🙂
Oi, palkinto tässä arvonnassa on huippu!
Uutta Alkua kaivattaisiin.
Mukana arvonnassa 🙂
Mukana! Vaikuttaa mielenkiintoselta. 🙂
Oi, olisipa huikeaa voittaa tämä palkinto! Liian pitkään vatsavaivojen kanssa taisteltu.
Mukana arvonnassa.:)
Mukana arvonnassa! Olen jo jonkin aikaa kärsinyt tietynlaisista vatsaongelmista ja tullut nyt siihen tulokseen että kärsin juurikin tuosta ärtyvän suolen-oireyhtymästä joten tukea tarvittaisiin että saan ruokavalion kuntoon. Asia on ruvennut vaivaamaan jo ihan turhan paljon sillä joudun tosi usein piipahtamaan puskassa lenkkeillessäni ja juoksen säännöllisesti. Vaiva siis haittaa aikalailla tällä hetkellä. Vähän olen nyt perehtynyt fodmap-ruokavalioon ja sekin on kyllä auttanut.
Kyllä kuulosti teksti tutulta! Mukana ollaan!
Alku-valmennus on kiinnostanut jo pidemmän aikaa. Jospa nyt onni suosii ?
Mukana ollaan ?? Olisi kiva päästä kokeilemaan jotain uutta ja löytää se oma ruokavalio tuen kera! Itsellä ollut vaikea kun ei ole oikein tiennyt, mistä lähteä liikkeelle?
Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂 uusi Alku kuulostaa upealta.
Mukana arvonnassa! Vuosien kamppailu vatsakipujen kanssa ilman mitään virallista diagnoosia tuntuu turhauttavalta, ruokailun kun saisi kuntoon jonkun tsemppaamana olisi enemmän kuin lottovoitto! ??
Mukana arvonnassa?
Mukana! Ruokailun kanssa olen paininut vuosia. Aivan liian helposti kaikkea höttöä tulee syötyä.
Mukana. Tulis tarpeeseen.
Mukana kisassa!
Tarpeeseen tulisi. Osallistun arvontaan vaikka tiedän etten voitakaan. Yrittää pitää silti aina!
Pienen lapsen äitinä olisi ihana oppia syömään oikein jaksamisensa kannalta ☀
Voi. Mä niin tarvisin tätä. ❤
Tutulta kuulostavat nuo mahaongelmat. Oikean ruokavalion etsiminen on kyllä haastavaa mutta onneksi omilla valinnoilla voi ainakin jonkin verran helpottaa oloa! Alku-valmennus kiinnostanut jo pidemmän aikaa, kuullut siitä paljon hyvää:)
Paino sen kun nousee vaan, sokerikoukku vaivaa, väsyttää jne. Olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Eli tarpeeseen tulisi todellakin. 🙂
Kiinnostaisi kyllä käydä läpi oma ruokavalio, mutta kun puhuit omituisista vatsaoireista, niin onko kokemusta tai tietoa, jotta kuinka paljon selän kunto ja jumius voi vaikuttaa vatsan toimintaan?
Mukana mahtavassa arvonnassa!
Mukana! Uusien ruokavalioiden kokeileminen houkuttaa aina, on ihanaa jos löytäisi vielä parempia valintoja lautaselleen. Pääsisi eroon lopuistakin pieniestä vaivoistaan.
Voi mää oon niin mukana!
Osallistun arvontaa <3 Tarpeeseen tulisi tämä! Minulla on epäsäännöllistä syömistä, jatkuvaa napostelua, liikaa makeansyöntiä enkä jaksa/osaa itse tehdä ruokaa. Työttömänä ei myöskään ole mahdollisuutta ostaa kalliita kursseja. Ylipainoa on reilusti ja sen myötä huono olo fyysisesti ja henkisesti.
Mukana, Alkua olen himoinnut jo pitkään
Mukana kisassa?tarpeeseen tulisi järkevöittämään ruokailua.
Mukana arvonnassa ?
Mukana arvonnassa!
Aktiiviliikkujana saanut kärsiä kilpirauhasen ongelmista ym oireista, jo yli 3 vuotta ja + 30kg , eivätkä lähde millään pois. Arvonnassa mukana ehdottomasti..
Mukana ?
Itselleni jo ostin tuon valmennuksen, mutta antaisin valmennuksen ystävälleni. Paljon ollaan keskusteltu gluteenittomuudesta, maidottomuudesta, sokerittomuudesta ja vegaanisesta ruokavaliosta ja sen vaikutuksesta suolistoon ja yleiseen jaksamiseen. Mukana siis arvonnassa ?
Upea arvonta! Olen lukenut Alku -ruokavaliosta ja harkinnut sen ottamista elämääni jo jonkun tovin, mutta vielä olen jäänyt harkitsemaan asiaa ja niin teen nytkin jos vaikka arpaonni suosisi ja toisi alun pitkäaikaiseen hyvinvointiin ?
Ehdottomasti, tahdon <3
Mukana arvonnassa 🙂
Tämä kuulostaisi tosi hyvältä, sen verran alkaa olla veto pois niin fyysisesti kuin henkisestikin et jottai tarttis tehdä. 🙂
Olen ihan hukassa vaikka tiedän että alku-ruokavalio sopisi vatsalleni eriomaisesti. Tarvitsisin ryhmän voimaa ja tsemppiä!Tämä kolmen lapsen äiti tarvitsisi kunnon potkun takapuoleen??
Valmennus tulis tarpeeseen!
Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂
mukana arvonnassa – olisi kyllä huippua voittaa! Itsellä on kyllä niin hakusessa myös itselle sopiva ruokavalio, ei ole oikein vielä päässyt selville siitä mikä ja miten paljon on hyvä juuri minulle
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa! Tulisi kyllä tosi tarpeeseen 🙂
Mukaan arvontaan! Tuo ruokavalio voisi toimia minullakin, ainakin sen perusteella mitä olen muista blogeista ja netistä lukenut.
Mukana! Alku-ruokavalio vaikuttaa aidosti fiksulta ja juuri minulle sopivalta.
Hyvä arvonta, olis ihana voittaa.
Voi kyllä! Olen mukana tässä arvonnassa. 🙂
Oi, tämä olisi ihana palkinto. Tulisi todella tarpeeseen.
Suurin toivein mukana – fibromyalgia saattaisi laantua tällä ruokavaliolla. Ja mieliala sen myötä nousta ?☯️
Oijoi, mukana arvonnassa! Arpaonnea mulle 🙂
Olen ehdottomasti mukana arvonnassa. Toiveena olisi mahtua taas farkkuihin. Uusia en suostu ostamaan!
Mukana arvonnassa!
Blogikirjoituksia on kiva lukea, saa vinkkejä omaan elämänmuutokseen ☺ kiitokset!
Ois ihanaa voittaa Alku, oon sitä jo jonkun aikaa kelaillu mut rahatilanne ei anna myöden. Tähän pääosin huonoon alkuvuoteen se myös toisi kaivattua piristystä 🙂
Tämä valmennus voisi olla kokeilun arvoista!
Kiitos erittäin motivoivasta kirjoituksesta. Olisi aivan ihanaa voittaa Alku-valmennus. Minusta tuntuu että olen koko ikäni ollut hukassa ruokavalioni kanssa ja sinun tarinasi kuullostaa myös minulle hyvin tutulta. Olisi ihana saada uusi ALKU elämäntapoihin, opetella tasapaino syömisen kanssa ja tällä tavoin olemalla esikuva myös lapsilleni.
Olisi mahtava voittaa paketti 🙂 vähän tähän olen jo tutustunutkin puren kautta ja tykkään paljon. Gluteeniton ruokavalio on pakollinen itselläni koska sairastan keliakiaa ja siksi olen tykännyt näistä ohjeista. Tsemppiryhmä, uudet treenit ja uusi alku olisi silti niiiin kiva 🙂
Mukana arvonnassa. olisi mahtava aloittaa uusi elämä uudella ruokavaliolla
Olisko tämä se mistä löytäisin itselleni energiaa ja parempaa oloa. Jotta jaksaisi arjessa paremmin. ?
Olen yllättänyt itseni tilanteesta, johon en kuvitellut päätyväni. Elän.erittäin hektistä ja stressaavaa kevättä, jonka seurauksena ruokavalioni on muuttunut melko epäterveelliseksi. Tässä voisi olla avain muutokselle.
Hieno kirjoitus! Uusi alku elämälle olisi ihana juttu!
Kaikkia systeemejä vuorotellen kokeilleena vaa’alla ramppaajana olisi ihanaa antaa aidolle hyvinvoinnille mahdollisuus <3
Voi miten hienoa olisi saada kokea Alku ?
Alku kiinnostaisi kovasti!
Vatsa ja päänahka. Loppuelämän ruokavalio kuulostaisi hyvältä!
Alku-valmennus, kiitos tänne. 🙂
Kyllä kiitos mukana!
Ehdottomasti mukana!
Mukana, tämä valmennus kiinnostaisi. 🙂
Kevät ja uusi alku. Mukana.
Mukana. Syön just nuin, karkkia ja leipää ? Aina en niitäkään. Tulis niin tarpeeseen.
Oi, toi ois täydellinen juttu just nyt!
Mukana. Olispa ihana päästä osallistumaan valmennukseen .
Äärimmäisen hienoa, että joku on löytänyt sopivan ruokavalion juuri itselleen. Niin moni vielä etsii, minäkin!
Ruokavaliohaasteita täälläkin; suoliston puolesta l ja g ja henkiseltä puolelta vege. Joskus meinaa viitseliäisyys loppua ja tulee valittua ei-niin-terveellinen ranskikset ja falafel -linja liian usein…
Itsellänikin on ollut vatsaongelmia, pelkästä ruokavaliosta. Tää tulisi todella tarpeeseen, niiin mukana!
Aivan ihana ihana arvonta, joka olis mahtavinta voittaa.
Kesällä olis tarkoitus olis osallistua pullukka runille, mut elämä on rempallaan sisäilmasairastelujen vuoksi. Tämä piristäisi niin suuresti ❤️
Ehdottomasti mukana!☺
Mukana arvonnassa. 🙂
Ehdottomasti haluaisin mukaan.
Mukana 🙂 apua turvotukseen.
Upeaa työtä olet tehnyt ja hienoa, että olet löytänyt omaa hyvinvointiasi edistäviä asioita. Olen jo jonkin aikaa tuota Alkua miettinyt, siksi olisi kiva päästä siihen tutustumaan. Olen itseni aiemmin näännyttänyt jos jonkinlaisella dieetillä ja ollut kaukana hyvinvoinnista tuijottamalla aina vain vaa’an lukemia. Nykyään suhtaudun ruokaan huomattavasti rennommalla otteella ja olen hyväksynyt vaakalukeman. Haluaisin kyllä timmimpään kuntoon, mutta vaa’an numeroilla ei siltikään ole sen tavoitteen kanssa mitään tekemistä – onneksi 🙂
Olisi ihana voittaa valmennus, sillä olen kärsinyt jo pitkään vatsavaivoista, joihin en ole omin avuin löytänyt helpotusta 🙁
Alku-ruokavaliovalmennuksen voittaminen arvonnasta olisi huippua, sillä todella kaipaan neuvontaa ja ohjeistusta lisäaineettoman ruokavalion löytämisessä. Minulla on diagnosoitu suolistosairaus ja olen vakuuttunut, että pystyn vaikuttamaan sairauden kulkuun edes osittain ruokavaliolla. Kiitos Elina, kun nostat esiin ruokavalion merkitystä terveyden näkökulmasta!
Alku-valmennus kuulostaa juuri sopivalta ratkaisulta ongelmaani. Tällä hetkellä en tiedä syönkö tarpeeksi monipuolisesti ja samat ruoat viikosta toiseen alkavat tökkiä. Inspiraation toiveissa olen siis innolla mukana arvonnassa! ?
Mukana kisassa 🙂
Mukana ??
Olisi mahtavaa voittaa ja saada raskauden jälkeinen ruokavalio heti kuntoon 🙂
Oi, tämä tulisi kuin tilauksesta minulle! Sen verran vaikea on myös oma IBSini ajoittain ja tuntuu, että tilanne oikein eskaloituu näin keväisin. Saan kyllä tilanteen kuriin, mutta huomaan helposti lipsuvani kuitenkin liian tiukasta ruokavaliosta. Tämä saattaisi olla yksi keino saada aikaan pysyvämpi muutos.
Mä luulen että mun elämä muuttuis täysin positiivisempaan suuntaan tän avulla! Tää olis just sitä mitä tarvitsen. ♡
Hei! Mukana arvonnassa! ? Tulis tarpeeseen! – Sari
Hei! mukana arvonnassa. Tälläinen suunniteltu ruokavalio tekisi hyvää ja tällä saisi monipuolisen ja ravintorikkaan ruokavalion. 🙂 t. Laura
Hei, täällä kaipaan uutta Alkua! Tulisi niin tarpeeseen <3 toiveena terveellinen, säännöllinen ruokavalio sekä sokerikoukusta irti pääseminen.
Oi ihana olisi päästä Alku-valmennukseen. Eli mukana ollaan! ?
Voisi olla virkistävää, mukana arvonnassa! ?
Mukana <3 Ruokavaliota olen korjannut ja korjannut. Vatsani on hankala ajoittain. Pikkuhiljaa alan tietää mikä sopii ja mikä ei silti.
Moi, tämä kuulostaa tosi kiinnostavalta! Juoksen tavoitteellisesti ja välillä olen ihan kuutamolla siitä, miten pitäisi syödä. Useimmiten on haasteena se, että syö riittävästi ja riittävän monipuolisesti.
Haluaisin olla mukana arvonnassa. Oma ruokavalio on retuperällä, itsetunto matalalla ja sokerikoukku vaivaa. Kamalaa olla minä juuri nyt. Haluaisin uuden alun ja rakastaa olla minä.
Moi! Mä olen miettinyt tuota alkua tai sen kokeilua jonkin aikaa. Haluaisin oppia löytämään itelleni sopivan ruokavalion, mutta se on kovin hankalaa, vaikka pääasiassa syönkin jo terveellisesti en oikein tiedä mikä aina välillä aiheuttaa tukalaa oloa.
Noudatan fodmap-ruokavaliota. Silti aina välillä tulee tilanteita, että vatsa on kipeä ja turvottaa. Olisi hyvä kerrata valmennuksen avulla mitä sitä kannattaisi syödä, että välttyisi vatsanväänteiltä.
Toivoisin pääseväni valmennukseen, sillä minulla on myös ärtyvän suolen oireyhtymä, kiloja kertynyt ja mikään ruoka ei tunnu sopivan, tai välillä sopii ja toisena päivänä ei käy. Ruokien sopimattomuus myös ilmenee aika rajusti ripulina, eli toivon kovasti joskus löytävän itselle sopivan ruokavalion. Fodmapia olen kokeillut jonkin verran, mutta ehkä yksin siitä ei saa niin isoa hyötyä tai osaa käyttää oikein.
Mukana arvonnassa 🙂
Mukana arvonnassa kotiäiti, joka kaipaa energiaboostia ennen töihin paluuta vuosien jälkeen.?
Mukana arvonnassa!! Fodmap ruokavalio auttoi jo paljon ja tuon valmennuksen avulla saisin vielä enemmän ideoita ruokailuihin.
Mukana arvonnassa. Toivon todella, että onni potkaisee ??
Mukana arvonnassa. Mikä lie kevätväsymys iskenyt. Koko ajan väsyttää ja se johtaa yleensä huonoon syömiseen, siihen kierteeseen on helppo sujahtaa, pois pääsy onkin sitten toinen juttu. Alku on tarpeen!
Kärsin myös jatkuvista vatsavaivoista, mahassa kiertää, turvottaa ja ilmaa kertyy. Tämä vaikuttaa kyllä treenaamiseen ja erityisesti mielialaan, kun on päivittäin hankala olla. Kiinnostaisi mitkä pähkinät ei sinulle sovi? Voisin itsekkin kokeilla jättää ne pois.. Hyvät ja uudet ruokavalio vinkit kiinnostaa ehdottomasti ?
Mukana arvonnassa! Vatsaongelmien kanssa on tullut kärsittyä koko ikä niin tulisi tarpeeseen 🙂
Mukana 🙂
Tämä tulisi niiiiii tarpeeseen 🙂 ihanaa kevättä!
Tahtoo mukaan????????Itselleen sopivan ruokavalion löytäminen toisi varmasti tarmoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia?
Tää olis niin hyvä, mukana ollaan arvonnassa! 🙂
Ei kai tässä mitään voi hävitäkään. Vatsavaivoja ollut ihan riittävästi viime aikoina.
Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
Arvonta on jo päättynyt.