Tärkeintä on olla rehellinen itselleen

*Kaupallinen yhteistyö Yvette

Kuten viimeisimmissä postauksissa olen kirjoittanut, itseni löytäminen on ollut melkoisen työn takana. Minulle on ollut tärkeää löytää oma polkuni, jota minun on hyvä ja turvallista kulkea. Uskon kaiken tämän heijastuvan myös lapsiini. Lapseni, tyttäreni, ovat minulle tärkeintä mitä minulla on. Toivon hartaasti, että heidän naiseksi kasvamisensa olisi vähemmän kivuliasta kuin itselleni.

Aion rohkaista lapsiani toteuttamaan itseään, kuuntelemaan sydäntään ja tavoittelemaan asioita, joita he itse kokevat tärkeiksi. Minulla on luonnollisesti lapsiani kohtaan tiettyjä toiveita ja odotuksia, mutta pyrin siitä huolimatta antamaan heille tilaa ja vapautta löytää omat tapansa elää ja olla.

Haluan vaalia kotonamme sellaista ilmapiiriä, jossa jokainen voi ilmaista omat tunteensa ja mielipiteensä vailla tyrmäystä. Että saa ihmetellä, kyseenalaistaa ja kokeilla asioita turvallisissa rajoissa. Minä vanhempana asetan tietyt rajat, mutta samaan aikaan minun täytyy kunnioittaa vähitellen itsenäistyviä lapsiani antamalla heille riittävästi tilaa muodostaa maailmankuvansa ja arvomaailmansa itse.

Yritän muistaa murrosikäisten lasteni kanssa miltä minusta tuntui olla hämmentynyt nuori, jonka sisällä oli välillä ihan selittämätöntä raivoa ja toisessa hetkessä ylitsepursuavaa iloa ja onnea. Miten olisin itse toivonut silloin, että minulle sanotaan tai miten minuun suhtaudutaan?

Minä en voi syyttää ketään toista siitä minkälainen minusta on tullut. Ei ole kenenkään vika, että olen joutunut kokemaan ikäviä asioita tai että olen ollut ahdistunut ja masentunut. Kukaan ei ole vastuussa minun tunteistani enkä minä myöskään ole vastuussa kenenkään toisen tunteista. Jokainen ihminen on itse vastuussa siitä minkälaisia arvoja elämässään vaalii ja miten arvomaailmaansa toteuttaa.

Tärkeintä on olla aina rehellinen itselleen. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään voinko olla ylpeä siitä miten toimin? Voinko seisoa sanojeni takana? Miten arvoni toteutuvat arjessa? Kohtelenko muita ihmisiä niin kuin haluaisin, että minua kohdeltaisiin? Olenko pahansuopa vai ystävällinen?

Äitinä oleminen on ehdottomasti kasvattavin rooli. Lasten kautta oppii koko ajan uutta itsestään. Minun aarteeni, kunpa voisin olla teille riittävän hyvä! Rakastan teitä eniten maailmassa! ❤️

Yvetten slogan kuuluu: Dare to be – Uskalla olla. Sopii hyvin viime aikaisiin pohdintoihini.

Kuvissa on rakas esikoiseni, joka antoi luvan kuvien julkaisemiseen. ❤️

Saan antaa teille  -15 % alennuksen Yvette.fi-verkkokauppaan. Tarjouksen voi lunastaa käyttämällä koodia ELINA15. Tarjous on voimassa vain 4 päivää, toimi nopeasti!

Yvetten valikoimista löytyy treenivaatteita lapsista aikuisiin ja isokokoisista pienikokoisiin sekä -rintaisiin.

Kuvat: Alice Pittacolo
(Hänet voi tilata kuvaamaan potretteja, tapahtumia tai tuotekuvia.)

9 thoughts on “Tärkeintä on olla rehellinen itselleen”

  1. Ihanat kuvat <3. Ja niin upeita sanoja, tärkeitä mietteitä. Samojen asioiden äärellä olen itsekin, vaikka kasvatankin pientä poikaa – miten tukea ihmisen alkua ja antaa tilaa, vaikka haluaisinkin suojata häntä kaikelta pahalta.

    <3

  2. Oi, ihania kuvia! Todella hyvällä maulla toteutettuja – näytätte molemmat supersöpöiltä ja samalla viattoman naisellisilta. Tykkään! 🙂

Leave a reply to Elina Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *