to top

Uusi vuosi, uusi alku?

*Yhteistyössä Alku-valmennus

Uusi vuosi on omalla kohdallani startannut aika vauhdikkaasti. Työt vievät suuren osan ajastani, eikä mulla oikein enää meinaa riittää aikaa eikä energiaa blogin päivittämiseen.

Nyt viikonloppuna kun on vihdoinkin ollut ylimääräistä aikaa, uppouduin selailemaan vanhoja valokuvia. Moni bloggaaja ja lehti julkaisee ennen ja jälkeen -kuvia, joissa jostakin on tullut pullukasta hoikka. Minulle on käynyt toisinpäin, tosin pullukka en ole vieläkään. Olen löytänyt tasapainon. Olen tällä hetkellä onnellisimmillani.

Blogini täytti viime viikolla 7-vuotta! Ekaluokkalainen. Aika on mennyt nopeasti ja tuona aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Blogiin asti moni kulisseissa tapahtunut asia ei ole päätynyt, mutta tämä bloggaajana vietetty aika on ollut itselleni opettavaisinta. On koettu konkurssi, opintojen kesken jääminen, on haettu töitä, masennuttu, toivuttu masennuksesta, yritetty erota, erottu, toivuttu erosta, irtisanouduttu, löytynyt uusi kumppani, irtisanottu, menty naimisiin, etsitty urasuuntaa, tehty töitä, kasvatettu lapsia, surtu, iloittu, rakastettu, kasvettu ihmisenä, löydetty itseluottamus…

Nyt kun uppouduin vanhojen kuvien pariin, ajattelin jakaa niitä tännekin. Samalla tulin pohtineeksi elämäntyyliäni, ruokavaliotani ja sitä paljon puhuttua hyvinvointia. Blogia aloittaessani olin laiha pieni rimpula, joka hädin tuskin tiesi mikä on hiilihydraatti tai proteiini, puhumattakaan mikä on gluteeni. Pitkä matka on kuljettu tähän pisteeseen niin ruokavalion kuin treeninkin näkökulmasta.

2008

2009

2010, aloitin työmatkapyöräilyn

2011 (miten niin paha olla?)

2012, ensimmäinen maraton

2013, syksy, jolloin juoksin ennätymaratonin

2014, adidasheimo-kevät, olin masentunut, söin masennuslääkkeitä ja kävin terapiassa. Eroprosessi oli jo päässäni aika pitkällä.

2015, olin rakastunut ja onnellinen. Töissä Sykesportissa ja kaikki oli hyvin.

2015 Syksy – kaikki hyvin

Olen monta kertaa maininnut, miten kieroutunut suhtautuminen minulla oli ennen ruokaan ja liikkumiseen. Liikuin usein rangaistaakseni itseäni. Mitä enemmän liikuin, sitä paremmaksi itseni tunsin. Ja mitä vähemmän söin, sitä kauniimmaksi itseni tunsin. Sairasta. Jos söin herkkuja, siitä seurasi automaattisesti jonkinlainen liikuntarupeama. Vasta ihan viime aikoina olen tajunnut, miten häiriintynyttä touhuni oli. Kuvia selatessani pystyn näkemään ihan jo ihon kunnosta sen pahoinvoinnin. Voin pahoin henkisesti ja fyysisesti. Tämä johtui minulle vääränlaisesta ravinnosta ja oman hyvinvointini laiminlyönnistä.

Kokeilin Alku-valmennusta noin pari vuotta sitten, jolloin sain ihan viimeisimmän herätyksen siihen, että liikkuvan ihmisen ihan oikeasti täytyy syödä kunnolla. Ruoka ei kuitenkaan saa olla mitä tahansa mättöä, vaan kunnollista ruokaa hyvistä raaka-aineista. Alku-valmennuksen myötä löysin myös itselleni sopivan ruokavalion. Kokemuksiani ruokavaliokokeilusta voi lukea täältä.

Alku-valmennus on siis netissä tapahtuva ruokavaliovalmennus, jonka opeilla löydät tasapainon ruokailemiseen ja painonhallintaan. Valmennuksen hinta on normaalisti 89 euroa, mutta nyt tammikuussa hinta on vain 69 euroa. Sain Kukalta arvottavaksi kaksi valmennuspakettia! Toisen arvon täällä blogissa, toisen instagramissa.  Osallistut arvontaan kommentoimalla tätä postausta. Muista jättää kommentin yhteydessä sähköpostiosoitteesi, että saan sinuun yhteyden, mikäli voitto osuu kohdalle. Arvonta päättyy perjantaina 20.1. klo 16.

Itse en lupaa tälle vuodelle muuta kuin juosta yhden maratonin ja treenata sitä varten siskon kanssa. Uusi vuosi ei ole uusi alku, mutta se on toivottavasti hyvä jatkumo tähän mennessä opituille asioille. Teitkö sinä lupauksia? Onko sulla tarvetta muutokselle tai Alku-valmennukselle?

  • Jenni K.

    Ehdottomasti mukana kilpailussa, valmennusta kaipailtas.. ?

    January 15, 2017 at 8:13 pm Reply
    • Heli

      Uusi alku aloitettu
      liikuntaa jatkan kuten ennenkin, ruokavalio pitäisi saada paremmalle tolalle

      January 16, 2017 at 1:11 pm Reply
  • TeiV

    Miettinyt tuota valmennusta ennenkin joten Mukana arvonnassa!

    January 15, 2017 at 8:21 pm Reply
  • tiinanen

    Mukana arvonnassa! 🙂

    January 15, 2017 at 8:27 pm Reply
  • Linda

    Kiitos, kun kirjoitat niin avoimesti. Oma terveellisempi ja energisoivampi ruokavalio sekä liikunta itselläkin haussa, kun aika tuppaa menemään liialti perheen 2+2 lasten ruokkimiseen ja kuskaamiseen… Puuh… Mukana arvonnassa! 🙂

    January 15, 2017 at 8:29 pm Reply
  • Sari

    Lupauksia en uskalla enää tehdä, sillä niistä seuraa vaan armoton stressi ja pettymys, jos en saa pidettyä lupausta. Paino on sahannut ihan uusiin lukemiin ja peilistä katsoo nainen, jonka olisi nyt hyvä saada uusi boosti (Alku) tekemiselle. Muistan noista kuvistasi juurikin tuon maraton kuvan erityisesti. Ihana, että sinulla on nyt paljon parempi olla <3

    January 15, 2017 at 8:29 pm Reply
  • Noora

    Voi että, tulisi niin tarpeeseen tuo valmennus. Mukana!

    January 15, 2017 at 8:33 pm Reply
  • Satu

    Ihanan avoin kirjoitus! Ehdottomasti mukana arvonnassa, tulisi tarpeeseen myös tänne.

    January 15, 2017 at 8:41 pm Reply
  • -S-

    Mukana arvonnassa. Itse en tee mitään uuden vuoden lupauksia, lupauksia voi tehdä pitkin vuotta, jos on tarpeen. Itse erosta toipumassa, joka tapahtui syksyllä. Syksyllä voimat itsestä huolehtimisesta oli vähän niin ja näin, mutta nyt alkaa tuntumaan, että on taas energiaa ja iloa elämässä. Myös liikunta ei oo enää pakkopullaa vaan liikunnanilo on myös palannut onneksi elämään. Tästä vuodesta tulee hyvä 🙂

    January 15, 2017 at 8:50 pm Reply
  • TiinaR

    Mukana ehdottomasti! Oikeanlaista ruokavaliota itsekin edelleen etsin. Kirjoituksesi ovat avoimia ja rohkaisevia!

    January 15, 2017 at 8:57 pm Reply
  • Niina

    En varsinaisesti tehnyt uudenvuodenlupauksia, vaan aloitin jo syksyllä säännöllisemmän ja tavoitteellisemman treenin. Ravintopuoli kaipais kyllä edelleen hiomista, joten tuo Alku -valmennus kuulostais mahtavalta!

    January 15, 2017 at 9:05 pm Reply
  • Jenni

    Tulisi niin tarpeeseen tämä valmennus joten mukana arvonnassa!:)

    January 15, 2017 at 9:14 pm Reply
  • Päivi

    Isojen muutosten takana/keskellä/edessä itse, joten tämä auttaisi eteenpäin ja tällä auttaisin itseni lisäksi erästä entistä (ja toivottavasti tulevaa) rakasta ihmistä myös <3 Yhdessä olemme vahvempia!

    January 15, 2017 at 9:26 pm Reply
  • Kaisa

    Kiinnostaa mokoma, jos vaikka tepsis 😀
    Muutama ylimääräinen kilo tullut vaivihkaa.

    January 15, 2017 at 10:17 pm Reply
  • henna

    Mukana!

    January 15, 2017 at 11:21 pm Reply
  • Paula Koskela

    Kuulosti niin ihanata ajatus tasapainosta liikunnan ja ruuan kanssa. En tahdo löytää sitä itse sen takia Alkuun valmennus kuulostaa hyvältä.

    January 16, 2017 at 3:31 am Reply
  • Miudis

    Lupaukseni on tehdä ravintoremontti, tämä tulisi siis todella tarpeeseen! Mukana arvonnassa!

    January 16, 2017 at 3:33 am Reply
  • Nina Heilimö

    Mukana arvonnassa ja ihan mahtavaa, että voit hyvin! Ison työn olet tehnyt <3!

    January 16, 2017 at 3:38 am Reply
  • Maria

    Mukana 🙂 olen ko valmennukseen osallistumista harkinnutkin, joten toivottavasti arpaonni suosisi!

    January 16, 2017 at 4:34 am Reply
  • maikki

    Mukana arvonnassa! Tulisi kyllä tarpeeseen..

    January 16, 2017 at 4:36 am Reply
  • pikkuninni

    Mukana!

    January 16, 2017 at 4:46 am Reply
  • Silja

    Ehdottomasti osallistun. Imspiroiva postaus 🙂

    January 16, 2017 at 5:13 am Reply
  • Jonsbe

    Mukana! 🙂

    January 16, 2017 at 5:19 am Reply
  • Susanna Nousiainen

    Mukana arvonnassa! Tunnistan hieman itseni kirjoituksestasi mutta itsekin onneksi löytänyt tasapainoisemman tavan syödä ja liikkua. Vielä kuitenkin olisi paljon opittavaa ja vanhat tavat välillä meinaa puskea läpi. Kiitos sinulle hyvästä ja avoimesta kirjoituksesta!

    January 16, 2017 at 5:20 am Reply
  • Katja

    Alku-valmennus kiinnostaa kovasti. Hieno muutos, kiitos kun jaoit. Tsemppiä tähän vuoteen! ?

    January 16, 2017 at 5:20 am Reply
  • Satuinkeri

    Olen aikaisemmin jo katsellut valmennusta ja viime vuoden jälkeen tekisi tosi hyvää laittaa ruokavalio kuntoon. Liikunnan rutiineihin olen jo päässyt.

    January 16, 2017 at 5:29 am Reply
  • Hennis

    Kiinnostaa! Olen vegaani ja käsittääkseni tämä sopii myös vegeruokavalioon.

    January 16, 2017 at 6:26 am Reply
  • Tiina

    Mukana

    January 16, 2017 at 6:32 am Reply
  • Annu

    Mukana?

    January 16, 2017 at 6:36 am Reply
  • Koo

    Olisipa kerrankin tuuria,oon niin mukana!!! 🙂

    January 16, 2017 at 6:48 am Reply
  • Vakiolukija

    Mukana arvonnassa ?

    January 16, 2017 at 6:58 am Reply
  • LK

    Muistan kaikki muut kuvat paitsi kaksi ensimmäistä! Olen siis tainnut lukea blogiasi aika kauan! Lukijalle välittyi armottomuutesi itseäsi kohtaan, mutta en arvannut että voit todella huonosti. Ihanaa, että olet nyt löytänyt oman polkusi ja voit hyvin 🙂
    Mukana arvonnassa myös.

    January 16, 2017 at 7:33 am Reply
  • Mirkku

    Mielenkiintoinen kirjoitus. Mietein,että miksi muutos aina yhdistetään laihtumiseen. Kyllähän ns. normaalipainoinen/laiha voi voida huonosti oman ruokavalionsa/liikunnan suhteen. Alku kiinnostaisi minua paljon ja siksi arvonnassa mukana. Tsemppiä meille ihan jokaiselle!

    January 16, 2017 at 7:45 am Reply
  • Lauranen

    Mukana arvonnassa 🙂

    January 16, 2017 at 7:46 am Reply
  • Inga

    Mukana ehdottomasti

    January 16, 2017 at 7:53 am Reply
  • jaana

    Mukana ?

    January 16, 2017 at 7:59 am Reply
  • Jossu

    Voi tuo tulisi tarpeeseen koska jaan ihan samat taustat sinun kanssasi aina herkuista, henkisestä pahoinvoinnista ja liikunnalla rankaisemisesta lähtien. Nyt olen itsekin päässyt siihen pisteeseen, että lähden hoidattamaan päätäni ja ajatuksiani ammattilaisen luona, joten tämä Alku sopisi sallivaa ja rentoa elämää opetellessa loistavasti 🙂

    January 16, 2017 at 8:01 am Reply
  • Matkatar

    Kyllä vain tarvetta olisi, paino nousee tasaisesti…?

    January 16, 2017 at 8:03 am Reply
  • Outi

    Tämä olisi niin kiva tuki mun juoksu-ja hyvinvointiprojektilleni .

    January 16, 2017 at 8:17 am Reply
  • Kati

    Mukana ? uutta potkua tarvisi, kun uus lenkittäjä saapui taloon ?

    January 16, 2017 at 8:21 am Reply
  • Vivi

    Mukana ?❤
    Kahden alle 2v lapsen kanssa riittää hulinaa, ja tämä mamma tarvitsee lisää energiaa oikean ruokavalion ja treenin avulla ?

    January 16, 2017 at 8:23 am Reply
  • Neiti25

    Tein perinteisen “tänä vuonna mä alan panostamaan liikuntaan ja ruokavalioon ja yritän päästä sellaiseen kuntoon että itsetunto nousis edes vähän.” Lupauksen mutta en oo vielä päässyt alkuun ollenkaan. Syön miten sattuu ja mitä sattuu. Tarvitsisin kovasti valmennusta asian suhteen! Paino on jojoillut vuodesta toiseen ja ei oo yhtään hyvä olla. Alku- valmennus olisi täydellinen alku mulle. ♡

    January 16, 2017 at 8:27 am Reply
  • Janna

    Mukana! ?

    January 16, 2017 at 8:30 am Reply
  • Vesa Haapatalo

    Mukana!

    January 16, 2017 at 8:30 am Reply
  • Riikka

    Oon löytänyt sun blogin vasta vuosi sitten. Tätä on ollut ihana lukea, niin iloja kuin suruja, mutta sitähän elämä on. Kiitos sinulle siitä, sillä se on tuonut myös näkökulmaa omaankiin elämääni.

    Ja mitä Alkuun tulee, olen mukana arvonnassa. 🙂

    January 16, 2017 at 8:30 am Reply
  • Kirsi

    Hyvää alkanutta vuotta? Mukana arvonnassa.

    January 16, 2017 at 8:32 am Reply
  • Heli

    Mukana arvonnassa!

    January 16, 2017 at 8:34 am Reply
  • Jonna

    Mukana. Kunnon ruokavalio olisi opetella syön ihan liian vähän.

    January 16, 2017 at 8:37 am Reply
  • Sonja

    Samanlaisia oivalluksia olen löytänyt elämästäni, häiriintynyt suhtautuminen ruokaan ja liikuntaan on onneksi väistynyt hyvinvoinnin tavoittelun tieltä ja jo useamman vuoden olen treenannut silkasta rakkaudesta lajiin ja nauttinut joka hetkestä. Alku on kiinnostanut jo kauan joten toiveikkaana mukaan arvontaan! 🙂

    January 16, 2017 at 8:49 am Reply
  • Maj

    Mukana arvonnassa.

    January 16, 2017 at 8:51 am Reply
  • Marianne

    Mukana!!

    January 16, 2017 at 8:53 am Reply
  • SanniR

    Aito, avoin ja reflektiivinen postaus. Tuo monelle armollisuutta itseään kohtaan. Haluan olla mukana uudessa alussa, sillä paremmat alut hautautuneet väitöskirjan alle

    January 16, 2017 at 8:54 am Reply
  • Noora

    Omat ruokatottumukset on ollut jo hetken ihan sekaisin. Alku olisi varmasti hyvä sysäys kokonaisvaltaisen hyvinvointiin. Ei niinkään tervetuloa uusi alku vaan tervetuloa uudistuneempi minä!

    January 16, 2017 at 8:54 am Reply
  • Nina

    Tiedät kyllä miksi <3

    January 16, 2017 at 8:55 am Reply
  • Roosa-Maria

    Mukana ehdomasti! Hyvinvointia etsimässä??

    January 16, 2017 at 9:01 am Reply
  • Pirjo-Liisa

    Uutta alkua voisin kokeilla, tulisi tarpeeseen kyllä.

    January 16, 2017 at 9:11 am Reply
  • Pienipippuri

    Täällä olisi tarvetta valmennukselle.
    Ennen pidin itsestäni ja kunnosta todella hyvää huolta.
    Nyt neljän lapsen äitinä (joista kaksi vielä pieniä) olen huomannut, kuinka olen jättänyt oman kunnon/hyvänolon tunteen siihen entiseen aikaan.
    Lukiessani tekstisi heräsin taas siihen vanhaan paloon ja kipinään, että nyt olis aika ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä myös ajattelemaan sitä omaa hyvää oloa ja hyvinvointia.

    Joten mukana ollaan 🙂

    January 16, 2017 at 9:20 am Reply
  • Jenni Siekkinen

    Arvonnassa mukana!

    January 16, 2017 at 9:31 am Reply
  • Sanniina

    Ehdottomasti mukana, tulisi niin tarpeeseen 🙂

    January 16, 2017 at 9:31 am Reply
  • Eveliina

    Mukana arvonnassa, tulisi niin tarpeeseen
    ?

    January 16, 2017 at 9:37 am Reply
  • Kati

    Paljon kokeilleena, tämä olisi uusi Alku, joka jatkuisi loppuelämän.

    January 16, 2017 at 10:15 am Reply
  • Saija

    Mukana! Ruokavalio kaipaisi todellakin viilausta, jotta energiaa arkeen ja liikkumiseen olisi enemmän. Omatoiminen säätäminen on osoittautunut vähän turhan haastavaksi.

    January 16, 2017 at 10:20 am Reply
  • Tarja

    Miten ihanaa olisi vihdoinkin saada ruokailu ja liikunta tasapainoon.
    Toivottavasti tällä kertaa onnistun !!

    January 16, 2017 at 10:21 am Reply
  • Johanna

    Mukana. Kiinnostais kovasti.

    January 16, 2017 at 10:28 am Reply
  • Satu

    Niiin mukana! Tulisi tosi tarpeeseen ?

    January 16, 2017 at 10:47 am Reply
  • poppis

    Hieroja kysyi multa, josko tavoitteelliseen treenaamiseeni liittyy myös tietty ruokavalio. Ei kuulu, vaikka selväsi pitäisi…

    January 16, 2017 at 10:59 am Reply
  • Heidi P

    Aloitin kaksi vuotta sitten reissutyöt ja samalla loppui rakas harrastus. Samalla alkoi ruokailun laatukin huononemaan ja nyt tarvitsisi todellakin uuden.alun…. 10 kg.tullut kahdessa vuodessa ja ruokailuun ei ole oikein otetta. Tarttis tehä jotaki 😉 eli mukana ollaan!

    January 16, 2017 at 11:01 am Reply
  • Helky

    Mukana…uusi alku olisi niin paikallaan 🙂

    January 16, 2017 at 11:02 am Reply
  • Heli

    Ihanan rehellistä tekstiä❤. Olen ennenkin kokeillut viljatonta ja maidotonta ruokavaliota. Ongelmani on vaan se, että millä saisin sen pysyväksi. Raikas hyvä olo on tietysti hyvä motivaattori…Kolmen lapsen harrastusten rumbassa olen päättänyt tänä vuonna pitää myös itsestäni huolta?

    January 16, 2017 at 11:08 am Reply
  • Sara

    Ehdottomasti mukana??

    January 16, 2017 at 11:43 am Reply
  • Marita

    Voi että, tämä olisi niin just mulle! Tunnistan hyvin ajatusmallin siitä, että syömisiä vähentämällä ja liikuntaa lisäämällä asiat olisi “paremmin” ja olisin hoikempi. No, pudotin tällä tyylillä 40kg ja niinhän asiat sujuikin siihen asti kunnes jalka meni rikki liiasta liikkumisesta ja tuli liikuntakieltoa. Nyt yritän opetella miten syödä oikein, ilman että sitä koko ajan kompensoidaan hikirääkillä kun en vaan pysty treenaamaan jalan kanssa yhtä kovaa mitä olen tottunut. Ja kehonhuollolliset tunnit ei paljon rasvaa polta…Toistaiseksi on sujunut kovin huonosti, +5kg tuli syksyn aikana. Olen vähän hukassa nyt itseni kanssa, ja toisaalts pelkän kilojen kapuavan itsekseen ylöspäin. Toivotaan siis että arpaonni osuisi tänne, ja saisin järkevät koko loppuelämää kannattelevat ohjeet terveempään syömiseen 🙂 Ihanaa kevään odotusta sinulle!

    January 16, 2017 at 11:43 am Reply
  • Elina

    Mielenkiintoinen, tämä voisi olla minun juttuni❣

    January 16, 2017 at 11:58 am Reply
  • Kati-Maria Kotiranta

    En tehnyt nytkään lupauksia, mutta ainahan uusi Alku tekisi terää! 🙂

    January 16, 2017 at 12:01 pm Reply
  • Sanna Henttonen

    Samanlaisia ajatuksia ennen ruoasta ja urheilusta kun sinulla. Nykyää treenaamisesta saa kokonaisvaltaista hyvää oloa, ja se on ihan parasta ‘mindfullnessia’ ?❤

    January 16, 2017 at 12:14 pm Reply
  • Leena

    Mukana ollaan, tarvetta olisi ruokarempalle ☺️

    January 16, 2017 at 12:14 pm Reply
  • Tiia-Maria

    Mukana!

    January 16, 2017 at 12:23 pm Reply
  • Anne Kynsilehto

    Mukana ehdottomasti, olisi mukava päästä kokeilemaan Alkua ?

    January 16, 2017 at 12:25 pm Reply
  • Tarja Mäntysaari

    Lupauksista en tehnyt muuta kuin sen, että pyrin ajattelemaan positiivisesti joka hetki. Uusi Alku tekisi siitä ajattelusta vielä helpomman 🙂

    January 16, 2017 at 12:26 pm Reply
  • Tiia

    Mukana! Uusi alku tekisi todella hyvää! ? Ja olen ajatellut tuota valmennusta aiemmin jo,en ole saanut vain itsestäni irti että liittyisin.

    January 16, 2017 at 12:26 pm Reply
  • Heidi

    Kaipaisin niin selkeää ohjelmaa ja ruokavaliota. Yleiskunto ja fiilis on laskenut, nyt täytyy saada parempi olotila.

    January 16, 2017 at 12:28 pm Reply
  • Senja

    Muutoksen tuulet on puhaltaneet omassa elämässäni myös, erosin hiljattain lasteni isästä ja nyt elämään on astunut uusi mies ja uusi onni. Eropäätös oli viisain tekoni koko lyhyen elämäni aikana, viimein tunnen voivani hengittää vapaasti.
    Ruokavalio on ollut hieman retuperällä, varsinkin niinä viikkoina kun lapset ovat isänsä luona. Itselle ei vain tule laitettua ruokaa, treenattua tulee kyllä senkin edestä niinä viikkoina. Alku-valmennus olisi hyvä startti tähän uuteen, onnelliseen elämänvaiheeseen.

    January 16, 2017 at 12:40 pm Reply
  • Tanja Kivinen

    Niin mukana arvonnassa!! ??
    Voi kunpa onni osuisi kohdalle… tämä todella tulisi enemmän kuin tarpeeseen!

    January 16, 2017 at 12:48 pm Reply
  • Erika

    Mukana ?

    January 16, 2017 at 12:56 pm Reply
  • Marjaana

    Mukaan arvontaan. Uusi alku on tarpeen…

    January 16, 2017 at 12:56 pm Reply
  • Anniina

    Terveys on pettänyt viimeisen puolen vuoden aikana ja vaikka paljon ravintomuutoksia olen jo tehnytkin niin lisätsemppi ei olisi pahitteeksi! Toivottavasti onni potkaisisi ?

    January 16, 2017 at 1:05 pm Reply
  • Terhi

    Mukana! Loppuelämäksi terveellinen ruokavalio olisi kyllä lottovoitto!!

    January 16, 2017 at 1:06 pm Reply
  • Jennika

    Mukaan arvontaan, peukkut ja varpaatki pystyssä. Tulis niin tarpeeseen !

    January 16, 2017 at 1:17 pm Reply
  • Sari K.

    Ehdottomasti mukana!
    Kiitos inspiroivat kirjoituksesta ☺

    January 16, 2017 at 1:21 pm Reply
  • Tanja

    Alku-valmennus kiinnostaa. Uudenvuodenlupaukseni oli nukkua enemmän (kuin nykyiset max. viisi tuntia) ja syödä säännöllisemmin. Syöminen on useimmiten kohtuullisen hyvin hallussa, mutta nukkumisen kanssa takkuaa… Mutta onhan tässä onneksi vielä vuotta jäljellä ?

    January 16, 2017 at 1:21 pm Reply
  • Hanna

    Tää olis kyllä lottovoitto! Luvannu en oo muuta kuin että voisi paremmin kuin viime vuonna ja kun saisi ns. potkun perseelle niin vois jotai tapahtuakin.

    January 16, 2017 at 1:21 pm Reply
  • Suvi

    Mukana ehdottomasti ?

    January 16, 2017 at 1:24 pm Reply
  • Maryanne

    Alku on kyllä niiiiin huippu! Mukana jo olenkin 🙂

    January 16, 2017 at 1:27 pm Reply
  • Leena

    Pitäis oppia syömään ? mukana

    January 16, 2017 at 1:36 pm Reply
  • Anne

    Mukana arvonnassa! Itsellä ollut samoja fiiliksiä ja suhtautumisia kuin sulla, viimeisen vuoden aikana olen mennyt parempaan suuntaan.

    January 16, 2017 at 1:37 pm Reply
  • NIna

    Mukana, mukana, mukana 😀

    January 16, 2017 at 1:39 pm Reply
  • Mirva

    Todellakin ois käyttöä tälle valmennukselle! ??

    January 16, 2017 at 1:45 pm Reply
  • Henna

    Tää olis niin tarpeen, pelkällä liikunnalla en saa itseäni kuntoon!

    January 16, 2017 at 1:52 pm Reply
  • Tiina

    Innolla mukana arvonnassa 🙂

    January 16, 2017 at 1:53 pm Reply
  • Anu

    Mukana arvonnassa! 🙂

    January 16, 2017 at 2:05 pm Reply
  • Jutta

    Mukana??

    January 16, 2017 at 2:22 pm Reply
  • Piia

    Alku on ihanaa!

    January 16, 2017 at 2:25 pm Reply
  • Petra

    Mukana 🙂

    January 16, 2017 at 2:30 pm Reply
  • Maamaa

    ilman muuta mukana! Alun kerran alkanut ja siinä epäonnistunut.

    January 16, 2017 at 2:52 pm Reply
  • Iitu

    Monta palasta jo kohdillaan, liikunta ainakin, mutta tällainen uusi alku olisi tervetullut! Mukana arvonnassa!

    January 16, 2017 at 2:59 pm Reply
  • Emilia

    Mielenkiintoa löytys kyllä, mukana ?

    January 16, 2017 at 3:04 pm Reply
  • Henna

    Arvonnassa mukana toiveikkaana 🙂

    January 16, 2017 at 3:13 pm Reply
  • Anna

    Mukana!

    January 16, 2017 at 3:24 pm Reply
  • Marja-Liisa Metsäranta

    Ehdottomasti mukana, 1 viikko takana ja viikonloppuna vähän repsahtamista, nyt taas innolla jatkan.

    January 16, 2017 at 3:47 pm Reply
  • aasimuu

    Tunnistan itseni tuossa rangaistuksesksi liikkumisessa. Olen tehnyt samaa itsekkin ja nyt synnytyksen jälkeen haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä niin ruoka- kuin liikuntatottumukset.. Mukana siis arvonnassa!

    January 16, 2017 at 3:48 pm Reply
  • HeidiP

    Mukana ?

    January 16, 2017 at 3:52 pm Reply
  • Johanna

    Tää tulis NIIN tarpeeseen =)

    January 16, 2017 at 3:52 pm Reply
  • Kirsi

    Mukana arvonnassa ja onnea blogille. 🙂 Vasta vähän aikaa sitten blogisi tuli tutuksi eli paljon on lukemista vielä 🙂

    January 16, 2017 at 4:08 pm Reply
  • Jasmiina Jussila

    Mukana ??

    January 16, 2017 at 4:23 pm Reply
  • Tiina

    Uusi Alku olisi paikallaan! ?

    January 16, 2017 at 4:41 pm Reply
  • Hanna Inkanen

    Mujana (Y) Himoliikkuja, mutta ruoka-asiat pitäisi saada balanssiin :/

    January 16, 2017 at 4:45 pm Reply
  • Jonnu

    Mukana ?

    January 16, 2017 at 4:52 pm Reply
  • Åhlman

    Joo, elämä olis saatava taas järjestykseen… Itsestähän se tulis aloittaa? Tää valmennus saattais olla avuks ?

    January 16, 2017 at 4:53 pm Reply
  • Tanja

    Mielenkiintoista tekstiä lukea! Alku oli enemmän kuin tarpeeseen tämän hetkisen väsyneen kotiäidin terveyttä edistämään. Ja etsimään sitä kautta elämän pieniä iloja!

    January 16, 2017 at 5:00 pm Reply
  • Oona

    Mukana arvonnassa! Mulla ongelmaksi koituu usein liian niukka syöminen, sillä liikun paljon.. siihen siis kaipaisin muutosta!

    January 16, 2017 at 5:45 pm Reply
  • ~M~

    Olet minulle… tai paremminkin blogisi on minulle uusi tuttavuus. Taidanpa jäädä tutkailemaan – ainakin hetkeksi… 🙂

    January 16, 2017 at 5:46 pm Reply
  • Ira

    Mukana!! ??

    January 16, 2017 at 5:56 pm Reply
  • Yiayia

    Olipas kivasti kirjoitettua tekstiä.
    Uusi Alku ruokavalion suhteen ois mullekin ihan tarpeen. Siispä muksna

    January 16, 2017 at 6:02 pm Reply
  • Emilia

    Mukana arvonnassa! Tämän vuoden tavoitteena on voida paremmin ja mikä olisikaan sopivampaa kuin kokeilla Alkua!

    January 16, 2017 at 6:04 pm Reply
  • Soile

    Olis hienoa jos sais tilaisuuden uuteen Alkuun. 🙂

    January 16, 2017 at 6:08 pm Reply
  • Mira

    Mukana arvonnassa! Elämänmuutos olisi tarpeen ja sitä kovasti yritettykin, mutta tästä olisi varmasti apua.

    January 16, 2017 at 6:18 pm Reply
  • Satu

    Viiteen vuoteen mahtuu talon rakentaminen, ero, treeniä ja niukkaa ruokavaliota, uneton vuosi, uusi kumppani, uusi talon rakennus, lähivanhemmuudesta etävanhemmaksi, paikkakunnan vaihto, uudet työtehtävät, julmettu työkuorma, ero ja viime viikonloppuna uusi alku. Treenit olisi tarkoitus viritellä uuteen vauhtiin. Ruokavaliovinkit olisivat super ❤ jotta uni ja pää pysyisivät mukana.

    January 16, 2017 at 6:23 pm Reply
  • Anni

    Mukana arvonnassa! 🙂

    January 16, 2017 at 6:25 pm Reply
  • Elma

    Alku tuntuu toimivan olipa niitä kiloja sitten vähän tai vähän enemmän. Mukana ollaan.

    January 16, 2017 at 6:25 pm Reply
  • Tanja

    Mukana arvonnassa. Terveyssyistä ruokavalio on nyt pakko laittaa kuntoon. Alku-valmennus olisi varmasti hyvä alku siihen 🙂

    January 16, 2017 at 6:25 pm Reply
  • Erja

    Mukana ☺

    January 16, 2017 at 6:33 pm Reply
  • Liikkujanainen

    Valmennus kiinnostaa! Liikun paljon, syön riittävästi, ilmeisesti kuitenkin väärin, eli jopa liikaa (tai siis saan liikaa energiaa). Valmennus toimisi varmaan hyvänä opettajana 🙂

    liikkujanainen.blogspot.com
    liikkujanainen@gmail.com

    January 16, 2017 at 6:34 pm Reply
  • Katim

    Hieno kuvasarja, upea muutos! Kiitos kun jaoit. Mukaan arvontaan… multa puuttuu itsekuri. :/

    January 16, 2017 at 6:40 pm Reply
  • Maria N

    Uuteen nousuun uudella Alulla ?

    January 16, 2017 at 7:03 pm Reply
  • Tiina

    Jatkan löytämälläni polulla liikunnan suhteen -saan siitä hirveästi iloa. Muutaman kilon toivon tiputtavani siinä samalla, ekaa kertaa elämässäni.

    January 16, 2017 at 7:25 pm Reply
  • Anne

    Kiitos hienosti kirjoitetusta blogista ja ihanista kuvista!

    January 16, 2017 at 7:53 pm Reply
  • Eveliina

    Minäkin mukana! Ilahtuneena kasvisresepteistä ja pidempään Kukan juttuja seuranneena olisi ihana päästä myös kokeilemaan! 🙂

    January 16, 2017 at 7:56 pm Reply
  • Minna

    Mukana! Alku on ihan huippu, suosittelen lämpimästi ❤❤❤

    January 16, 2017 at 8:04 pm Reply
  • Anu

    Mukana ?

    January 16, 2017 at 8:06 pm Reply
  • Anu

    Mukana! ?

    January 16, 2017 at 8:42 pm Reply
  • Kaisa

    Energia mimmi! Alkua kaipaillaan täälläkin ! ;D

    January 16, 2017 at 8:48 pm Reply
  • Annika

    Reilusti ylipainoisena olen Alkua harkinnut, ja sen fb-sivujen kautta päädyin tähän blogiinkin.
    Siis mukana.

    January 16, 2017 at 9:07 pm Reply
  • Heli

    Liikunnan aloittaminen on makeannälkäiselle paljon helpompaa aloittaa kuin terveellinen ruokavalio…? Apua tarvitaan, viimeistään näin nelikymppisenä ?

    January 16, 2017 at 9:09 pm Reply
  • Jasmina

    Tavoittelen kesäksi vähän tiukempaa kuntoa 🙂 saa nähdä kuinka käy!

    January 16, 2017 at 10:05 pm Reply
  • Susan

    Uutta Alkua minäkin etsin.

    January 16, 2017 at 10:08 pm Reply
  • minna

    Mukana 🙂

    January 16, 2017 at 11:48 pm Reply
  • Katrina

    Ruuhkavuosien keskellä olisi kiva saada apuja syömiseen. Onnellinen äiti = onnellinen lapsi?

    January 17, 2017 at 3:18 am Reply
  • Kipinä

    Mukana 🙂

    January 17, 2017 at 4:21 am Reply
  • Maria

    Tämä olisi kuin lottovoitto?

    January 17, 2017 at 5:19 am Reply
  • Elina

    Mukana! Koskaan en ole mihinkään nwttivalmennuksee osallistunut- olisiko nyt mun aika ?

    January 17, 2017 at 6:27 am Reply
  • Emilia

    Kyllä sitä uutta Alkua on kovin tässä yritetty aloittaa. Liityin salillekkin, jotta olisi joku motivaattori takavarivossa. Herkkuja tuli vähentää, mutta kun ne vaan on niin hyviä.. Itsetuntoa ei ole hetkeen näkynyt, missälie rantalomalla.

    embyyss@gmail.com

    January 17, 2017 at 6:37 am Reply
  • Kaisa

    Pakko olla mukana, paha autoimmuunisairaus jyllää ja olis pakko saada tästä ote mutta kun on henkisesti niin väsynyt tähän kaikkeen, tää varmaan auttais saamaan asioita raiteilleen. Ihanaa kevättä koko teidän poppoolle, te inspiroitte 🙂

    January 17, 2017 at 8:35 am Reply
  • Helena

    Mukana

    January 17, 2017 at 8:51 am Reply
  • Katri

    Mukana? Uutta alkua kaivataan ?

    January 17, 2017 at 8:56 am Reply
  • Kikkakoo

    Myrskyisen vuoden jälkeen kaipaisin niin uutta Alkua.

    January 17, 2017 at 11:21 am Reply
  • Tara

    Olen tästä haaveillut vaan budjetti ei anna periksi tässä kuussa sitä ostaa, eikä ensi kuussakaan. Urheilu aloitettu, mutta ruokavalio täysin hakusessa eli todellakin mukana kilpailussa!

    January 17, 2017 at 1:50 pm Reply
  • Sini

    On tarvetta uudelle alulle, joten mukana arvonnassa!

    January 17, 2017 at 2:16 pm Reply
  • Anna

    Mukana arvonnassa.

    January 17, 2017 at 3:50 pm Reply
  • Joanna

    Kiitos inpiroivasta blogistasi! Mukana arvonnassa,tulisi niin tarpeeseen.

    January 17, 2017 at 5:50 pm Reply
  • Ella

    Tulisi tarpeeseen sillä kärsin itse aika ajoin vaikeuksista syömisen kanssa, etenkin henkisellä puolella. Ei siis hyvä yhdistelmä maratontreenamisen kanssa!!

    January 17, 2017 at 7:25 pm Reply
  • Sanni

    Mukana! Raskauskiloille kyytiä.

    January 17, 2017 at 8:04 pm Reply
  • Leila

    Mukana arvonnassa.
    Tarvetta olisi uuteen alkuun!

    January 18, 2017 at 6:12 am Reply
  • Kreeta

    Ihana blogi ja ehdottomasti olen mukana arvonnassa. Useita vuosia reuman vuoksi sairaseläkkeellä oltuani on ruokavalioni uuden alun tarpeessa, erityisesti energisyyttä kaipaisi tämä juuri 40 vuotta täyttänyt elämäänsä kovasti. 🙂

    January 18, 2017 at 2:33 pm Reply
  • Mimmu

    Kuulostaa upeelta alulta ? mukana arvonnassa.

    January 18, 2017 at 3:07 pm Reply
  • Justine

    Arvonnassa mukana!

    January 18, 2017 at 7:14 pm Reply
  • Johanna

    Valmennus olisi ihana! Tarvitsisin uutta energiaa elämään ?

    January 18, 2017 at 7:39 pm Reply
  • Tiiu

    Kyllä, mukana arvonassa.

    January 19, 2017 at 9:26 pm Reply
  • Ulla Sipiläinen

    niin haluaisin mukaan!

    January 20, 2017 at 9:11 am Reply

Leave a Comment