2. vaelluspäivä: Suo siellä, vetelä täällä

Varustelupostaus
1. Vaelluspäivän postaus

Tiistaiaamu valkeni kauniina ja yllättävän lämpimänä. Ensimmäinen teltassa nukuttu yö sujui heräillen ja totutellen kovaan alustaan, vaikka alusta oli oikeastaan ensimmäisenä yönä aika pehmeä, sillä telttamme oli pehmeän varvikon päällä.

Heräsimme puoli yhdeksältä keittelemään aamukahvit ja pistimme pussipuurot tekeytymään. Tällä reissulla ruokapolitiikkaamme on kaikista helpoimmasta päästä. Kahvit ovat Nescafé-annospusseja, puurot BlåBandin pussimuonaa, samoin kaikki muut ateriat. Välipaloiksi meillä oli Tupla- ja Evoke-patukoita. Tällä menetelmällä säästyimme astioiden tiskaamiselta. Pussiruoat olivat tällä reissulla myös oikein maistuvia, joskin aika kalliita.

Aamutoimiin meni pari tuntia kaikkinensa, sen verran aikaa se otti joka aamu. Emme halunneet hötkyillä, vaan ihan rauhakseen pistimme kamat rinkkaan ja teltan pakettiin.

Toinen vaelluspäivä alkoi joen eteläpuolelta, jonne olimme siltaa pitkin juuri edellisiltana saapuneet. Lähdimme etenemään ja jälleen heti edessä oli suo. Lähdimme kiertämään sitä ja kiersimmekin ihan reippaasti kaukaa. Välillä vähän arvelutti olemmeko kartalla lainkaan. Sää oli tosi lämmin ja vaelsimme koko päivän pelkässä kerrastopaidassa.

Porttikosken autiotupa

Ensimmäisestä suosta selvittyämme oli edessä toinen. Ja kolmas. Teimme muutaman vekin turhaan arpoessamme oikeaa reittiä. Jälleen kerran suon kohdalla vähän arvelutti taas lähteä kiertämään, joten päätimme pistellä suoraan läpi, vain vähän suon reunaa kulkien. Katsoimme kartasta joen ylityspaikan ja sinne päästyämme totesimme, että tästä ei nyt sitten pääsekään muuten kuin uimalla, koska vesi on sen verran korkealla. Palasimme takaisin turhautuneena – taas ylimääräistä kävelyä ainakin puoli tuntia. Sitten vihdoinkin pääsimme palaamaan alkuperäiselle polulle, oli edessä vesistönylitys. Vaihdoimme Crocsit jalkaan, avasimme rinkan remmit ja kävelimme jälleen yhden kosteikon yli. Totesin Ramille ylityksen jälkeen, että ei vaihdeta kenkiä ihan vielä, edessä on ihan varmasti vielä märkää. Ja niin oli. Seuraavan pätkän menimme sitten ihan rehellisessä suossa. Suo on kaunis kaukaa katsottuna, se näyttää keltaiselta viljapellolta, jossa on kauniita suopursuja, mutta lähellä paljastuu pelottava totuus. Suolla käveleminen on pelottavaa, mättäiden välissä on vettä ja mutaa. Astuin aina varovaisesti mättäälle ja kokeilin kantaako se ja sitten varovainen askelma toiselle. Minä kuljin edessä ja Rami tuli perässä. Se että mätäs kantaa minun alla, ei takaa sitä, että 40 kiloa painavampi mies pääsee kulkemaan samaa reittiä. Miten mä saisin edes tuon järkäleen pois suonsilmäkkeestä, jos hän sellaiseen putoaa? En mitenkään. Sydän tykyttäen päästiin vihdoinkin suolta pois ja vaihdoimme vaelluskengät taas jalkaan.

Tässä vaiheessa olimme tehneet matkaa vähän nihkeilläkin fiiliksillä. Tätäkö tämä vaellus tulee olemaan? Pelkkää suota ja soiden kiertelyä? Maisemat olivat metsää ja kosteikkoa ja sitä jokea, joka alkoi jo vähän jopa kyllästyttämään. Neljä ja puoli tuntia olimme tarponeet kartalla lyhyen näköistä pätkää. Olimme arvioineet, että saamme kääntää kartan sivua nopeastikin, kun mietimme etenemistahtia edellisen päivän vauhtiin. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa, jos halusimme pysyä tavoitteessa ja pitää päivämatkat maltillisina. Meidän tavoitteena oli edetä kartalla noin tuvan väli aina joka päivä ja se tarkoitti kilometreissä 10-12 kilometriä.

Olimme väsyneinä onnistuneet jotenkin putoamaan kartalta emmekä millään bonganneet Lankojärven tupaa, joka oli meidän tämän päivän tavoitteemme. Olimme eri puolella jokea, mutta emme bonganneet edes ylityspaikkaa. Minä aloin olla väsynyt kävelemiseen ja Rami kartan lukemiseen. Kohta meitä vastaan tuli pariskunta, joka kysyi meiltä kuinka pitkä matka on Lankojärven tuvalle. Luulimme heidän olevan matkalla meidän kanssa samaan suuntaan, mutta nopeasti selvisi, että he ovat matkalla tuvalle, jonka me olimme huomaamattamme ohittaneet, jopa ihan reippaasti. Olimme siis tulleet kolmisen kilometriä ohi. Onneksi. Saimme heti laittaa leirin pystyyn ja ruveta lepuuttamaan väsyneitä jalkoja. Tämän päivän kävelysaldoksi tuli n. 17-18 kilometriä kaikkine turhine vekkeineen. Tähän kului aikaa 6,5 tuntia.

Leiri pistettiin tänäänkin yllättäen joen varteen. Päivä oli niin lämmin ja ilta tuuleton, että saimme vihaiset hyttyset riesoiksemme. Rami kyhäsi meille nuotiota varten kivikehikon ja mä keräsin risuja poltettavaksi, että saisimme istua iltaa rauhassa ilman hyttysiä. Olimme niin hikisiä ja nuutuneita, että päätimme pulahtaa jokeen. Rami meni rohkeana edeltä ja mäkin sitten lähdin ensin vain kokeilemaan, mutta omaksikin yllätykseksi kävin ihan kokonaan uimassa. Oli aivan ihanaa ja tuli heti niin paljon raikkaampi olo.

Siinä onkin sitten uintireissun jälkeinen kalsarikeijjo. Voinkin tässä sitten sopivasti kehua tuota Helly Hansenin kerrastoa. Kerrasto kuivuu hetkessä ja pysyi suhteellisen freesinä koko reissun ajan. Kerrasto lämmittää ihanasti olematta kuitenkaan liian kuuma. Yläosa on teknistä materiaalia ja alaosa merinovillaa. *Kerrastopaita ja kerrastohousut saatu.

Kauaa ei ulkona pystynyt istumaan, eikä nuotiokaan oikein häätänyt hyttysiä pois, joten menimme tosi aikaisin nukkumaan. Suunnittelin meille tulevan päivän reitin valmiiksi, Rami oli pitkän päivän jälkeen niin kyllästynyt koko kartan näkemiseen, että sanoi kaikkien reittien kelpaavan. 😀 Mun suunnitelma oli ylittää joki meidän leirin kohdalta heti aamutuimaan ja jatkaa sitten joen pohjoispuolta eteenpäin.

Jatkoa seuraa…