3. vaelluspäivä: Vaaroilta tuntureille

Keskiviikkoaamu oli kolea ja pilvinen. Edellisiltana suunnittelemani aamunavauksena suoritettava joen ylitys ei tuntunut enää yhtään hyvältä idealta. Päätimme kokeilla vaihteeksi joen pohjoispuolta, koska sinne puolelle piti joka tapauksessa päästä, että kaavailemani oikoreitti onnistuisi. Karttaan merkittyihin ylityspaikkoihin ei nyt näin sateisen kesän jälkeen uskaltanut luottaa, olimmehan sen edellisenä päivänä todenneet.

2. vaelluspäivä: Suo siellä, vetelä täällä

Heräsimme puoli yhdeksältä keittelemään aamukahvit ja pistimme pussipuurot tekeytymään. Tällä reissulla ruokapolitiikkaamme on kaikista helpoimmasta päästä. Kahvit ovat Nescafé-annospusseja, puurot BlåBandin pussimuonaa, samoin kaikki muut ateriat. Välipaloiksi meillä oli Tupla- ja Evoke-patukoita. Tällä menetelmällä säästyimme astioiden tiskaamiselta. Pussiruoat olivat tällä reissulla myös oikein maistuvia, joskin aika kalliita.