Jatkanpa aiemmin aloittamiani pohdintojani bloggaamisestani. Olen muuttunut tässä bloggaajaurani aikana melkoisesti.
Kuluneen parin vuoden aikana olen kaiken kriiseilyn seurauksena löytänyt elämääni tasapainon ja olen vihdoinkin sinut itseni kanssa. Enpä arvannut, että tämä elämän arvojärjestyksen löytyminen muuttaisi minua bloggaajana. Olen pohtinut, miksi bloggaaminen samaan tapaan kuin ennen ei tunnu enää mielekkäältä. Miksi en laita enää kuvia, joissa näkyy paljasta pintaa? Miksi en edes treenaa niin paljon ja pakkomielteisesti, että ne vatsalihakset enää edes näkyisivät?
Muutokseen on monta syytä. Yksi ehkä isoimmista on se, että olen vihdoinkin hyväksynyt itseni. Vaikken millään myöntänyt tai vilpittömästi edes tajunnut hakevani tietynlaisilla jutuilla ja kuvilla hyväksyntää tai huomiota, niin kyllä se näin jälkikäteen ajateltuna sitä oli. Suhtaudun tällä hetkellä hieman huvittuneesti näihin kuviin ja suhtaudun myötätuntoisesti sen aikaista itseäni kohtaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, ettei koskaan tullut postattua mitään kovinkaan uskaliasta.
Toinen merkittävä syy postaamani sisällön muuttumiseen on omat lapseni. Lapset kasvaa ja sitä myöten tulevat mukaan sosiaaliseen mediaan. Minä äitinä ja vanhempana olen se henkilö lapsilleni, jonka tehtävänä asettaa tytöille rajat ja opettaa medialukutaitoa. En halua, että lapset seuraavat vaikkapa instagramissa tilejä, joihin tulee vähäpukeisia kuvia. Onkin aika selvää, etten voi itsekään tehdä sellaista ollessani roolimalli lapsilleni. Miltä se nyt näyttäisi, jos oma äiti olisi muiden vartaloaan puolialastomana mutkalle vääntelevien naisten jatkona?
Vähäpukeisuus tuntui jossakin vaiheessa kuuluvan bloggaamiseen. Että olisi jotenkin suorastaan välttämätöntä näyttää, miltä treenattu vartalo näyttää. Ulkonäkö oli keskiössä eikä kokonaisvaltainen hyvinvointi, puhumattakaan henkisestä hyvinvoinnista. Onneksi treenaaminen ei ole minulle enää vartalon muokkausta, vaan se on taitojen opettelemista, itsensä haastamista ja nautintoa.
Enää ei blogissa näy tämänkaltaisia kuvia. Tämän postauksen kuvat ovat vuosilta 2013 ja 2014. Mitä mieltä muutoksesta? Onko muutos välittynyt teille? Miltä se tuntuu?
Omaan silmääni nuo kuvat eivät missään nimessä näytä pahoilta. Musta on tosi kiinnostavaa nähdä, miten erityyppinen liikunta muokkaa kehoa ja minkätyyppisen kropan eri urheilulajien harrastamisesta voi ikään kuin sivutuotteena saada, ja vähän siitä vinkkelistä nyt näitä katsonkin. Toki on myös täysin ymmärrettävää, jos itse näitä vähän vieroksut, kun tiedät taustat.
Omasta blogistasi välittyy sellainen tervejärkinen suhtautuminen liikuntaan ja erityisesti ulkoiluun – itsehän en malta käydä edes salilla näinä aikoina, kun senkin ajan voisi viettää ulkona kevätsäässä, ja siksi arvostankin tätä 😀 Uskoisin, että pystyt tätä samaa asennetta välittämään myös lapsillesi, jolloin se instagramin yms “seulominen” käy toivottavasti heille helpommaksi. En kyllä yhtään kadehdi nykyajan teinejä, joilla ulkonäköpaineita on varmaan enemmän kuin koskaan ennen, ja harva se päivä törmää tämäntyylisiin juttuihin: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001151914.html
Kiitos Hanna! Munkaan mielestä kuvat eivät ole sieltä pahimmasta päästä. Valitsinkin sellaiset kuvat, joita ei niin kauheasti tarvitse hävetä. Instagramiin on tullut lisäiltyä jotain sellaista, joita vähän nolostuttaa katsoa.
Itseänikin kiinnostaa eri urheilulajien vaikutus kehoon. Usein se laji ne treenit eivät ole koko totuus, vaan keittiössä tehdään iso osa sitä työtä myös. Lisäksi kaikkeen vaikuttaa niin yksilölliset jutut. Se joka toimii mulla, ei välttämättä toimi sulla. 🙂
Kasvattaminen on varmasti ennenkin ollut vaikeaa, mutta nyt näitä tällaisia hallitsemattomia kanavia on joka paikassa ja niiden valvominen on ihan mahdotonta. Yritämme tehdä parhaamme, täytyy vaan toivoa, että se riittää. 🙂
Nämä sanat kolahti niin, että pitää ehkä tulostaa itsellekin johonkin:
“Ulkonäkö oli keskiössä eikä kokonaisvaltainen hyvinvointi, puhumattakaan henkisestä hyvinvoinnista. Onneksi treenaaminen ei ole minulle enää vartalon muokkausta, vaan se on taitojen opettelemista, itsensä haastamista ja nautintoa.”
Itse vasta opettelen tätä, mutta tarvitsen paljon armollisuutta itseä kohtaan. Enkä siis ole (koskaan ollut) mikään supertimmi, vasn ihan tavallinen normaalivartaloinen suomalainen perusnainen.
Tänä aikana on vaan niin vaikeaa päästä sellaiseen tasapainoiseen olotilaan itsensä ja ulkomuotonsa kanssa, koska joka paikka huutaa sitä, että pitäisi näyttää selluliitittömältä barbielta. Armollisuutta, lempeyttä ja itsensä kuuntelua se vaatii. Kannattaa vähän väliä kysyä sitä, miksi pitäisi näyttää erilaiselta? Olenko onnellisempi silloin? 🙂
Ihanaa kevättä! 🙂
Olipa ihana lukea tämä kirjoitus.
Ja tosiaan hyvän päätöksen olet tehnyt. Itsellä vanhin tytär sairastui anoreksiaan reilu vuosi sitten ja hänen puheistaan hyvin ilmenee kuinka ahdistavaa on instagram ja muu somemaailma, koska ne ovat täynnä puolipaljaita naisia. Ulkonäköpaineet ovat niin suuria nykyään.
Kiitos tästä blogista! Aivan ihana lukea sinun kirjoituksia ja varsinkin tämä kosketti itseäni todella paljon.
Voi että! 🙁 En voi edes kuvitella, miten raastavaa tuollaista on seurata vieressä.
Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että tykkäät!
Enpä ole tietoisesti tajunnutkaan että et ole enää “paljastavia” kuvia tänne laittanut, vaikka eivät nuokaan mielestäni mitenkään liikaa ole. Ovathan yleisurheilijatkin pikkutopissa ja -shortseissa televisiossa kilpailemassa, eikä se musta liian paljastavaa ole. Mutta siis niin, nyt kun miettii niin kyllä sun blogi nykyään on ehkä jollain tavalla vähän rennompi ja syvällisempi. Ehkä noista “paljaista” kuvista tulee alitajuisesti sellanen pinnallinen fiilis, vaikka sitä ei ajattelisikaan. Mutta hyvä että ajattelet lapsiasi, kyllä mustakin tuntuis hassulta jos oma äitini hilluisi vähissä vaatteissa netissä 😀
Totta tuokin. Huippu-urheilijalle kroppa on työväline ja jotenkin siihen suhtautuu eri tavalla kuin tavalliseen mammaan, joka vaan haluaa esitellä itseään internetissä. 😀 Kaikki aina riippuu näkökulmasta, josta asiaa kattelee. 🙂 Bikinikuvat rantalomakuvien joukossa mun mielestä menee ihan sujuvasti, mutta jos laitetaan bikinikuvia seksikkäissä poseerausasennoissa, niin ollaan jo vähän jännän rajamailla. Nämä on niin hienovaraisia juttuja. Itse tein tämän valinnan siksi, koska on niin vaikea selittää lapsille näitä hiuksenhienoja eroja.
Kiitos kommentista ja näkökulmastasi! 🙂
Minusta on ollut ihana nähdä miten “hyvinvointi”blogista on tullut oikea hyvinvointiblogi. Olen itse aikoinaan kamppaillut syömishäiriön kanssa ja nykyään olen jo nuo ajat ohittanut ja hyväksynyt, mutta samalla tuntuu että oppinut aika monta samanlaista ajatusta kuin sinäkin, ja kaikki jotka ovat joutuneet käymään itsensähyväksymisprosessia suuressa mittakaavassa läpi.
On upeaa, että on myös aitoja hyvinvointibloggaajia, eikä sellaisia jotka sanovat itsensä hyväksynnän ja rakastamisen olevan tärkeää ja samalla postaus on täynnä vähäpukeisia kuvia omasta rasvattomasta vartalosta!
Kiitos! 🙂 Olipa väkevästi sanottu. Tuntuu tosi hyvältä kuulla!
Hyvä kirjoitus! toivottavasti jatkat bloggaamista! 🙂
Kiitos Taru! Varmasti jatkan, mutta vähän eri suuntaan vain. 🙂
Aika vähän nykyään ehdin lukemaan blogia, mutta muutoksen olen huomannut. Itsekin äitinä mietin millaista kuvaa haluan itsestäni ja perheestäni antaa ja jättää sosiaaliseen mediaan, joten ymmärrän huolen siitä millaisena lapset tulevat näkemään sinut blogisi kautta. Ja tuntuu hyvältä nähdä kuinka postauksista huokuu hyväksyntä ja tyytyväisyys itseensä. MUTTA mä en nää sun vatsalihaserottuvuuspostauksiakaan pahana: sä olit ensimmäinen, joka sai mut ymmärtämään, että äidiksitulon jälkeenkään ei ole pakko pistää ihan kaikkia omia harrastuksiaan ikuisesti syrjään ja näyttää perunalta. MUN vatsalihakset kiittää SUN vatsalihaskuvia! 🙂
Kiitos! 😀 Nauroin ääneen kun luin tämän kommentin. Itsekin luulin äidiksi tultuani, että äitiys tarkoittaa sitä, että näytän pullataikinalta. Siksi mä ehkä halusinkin jotenkin todistella, että voi olla muutakin. Urheilullisuus kuitenkin näkyy muutenkin kuin paljastamalla ihoa. 🙂 Ja tärkeintä on sellainen yleinen aktiivisuus ja tervehenkinen elämä kuin rasvattomuus. 🙂
Ps. Kerro terkut sun sikspäkille 🙂
Terveiset vastaanotettu, vieläkun tuo takapuoliosastokin ottaisi mallia susta 😀 Tottakai aina lihaserottuvuutta tärkeämpää on oma hyvä olo, halusin vain tuoda myös tämän puolen esiin jottei sinulle jäisi kuvaa ettei sun navanvilautuksista olisi ollut konkreettista hyötyäkin meille muille. 🙂
Haha. Vai sillälailla! 🙂 Onhan se toki kiva kuulla, että kropan likoon laittaminen on motivoinut muita. 🙂 Niitä upeita veistoksellisia vartaloita kun löytyy sitten vähän joka nurkalta, niin en enää haluaisi olla yksi heistä. Vaikka toisaalta en koskaan tule olemaan fitness enkä mikään diettaaja…