Uusi vuosi, uusi elämä?

Vuodenvaihde on hyvä sauma tarkastella omaa elämää vähän kriittisemmin. Mihin olen tyytyväinen? Mitä muutoksia haluaisin tehdä? Mitä haluaisin saavuttaa? Muita hyviä tarkastelun hetkiä ovat lomat ja muut arjesta irtaantumisen hetket, jolloin saa vähän etäisyyttä omiin tottumuksiin ja rutiineihin. Silloin näkee tarkemmin, mitkä jutut ovat itselle tärkeitä ja mistä olisi ehkä valmis luopumaan.

Vuodenvaihteeseen liittyviin elämän täyskäännöksiin suhtaudun epäluuloisesti. Muistan, miten vuosi toisen perään tein aina samat lupaukset ja jo muutaman viikon päästä täytyi nöyrtyä myöntämään, ettei taaskaan onnistunut. En osannut tehdä riittävän realistisia lupauksia, vaan päätin muuttaa elämäni täysin. Halusin muuttua yhdessä yössä toiseksi ihmiseksi.

Vanhoista pinttyneistä tavoista ja tottumuksista ei pääse eroon yhdessä yössä. Yhtälailla uusien tottumuksien ja tapojen opettelu vie aikaa. Pikakelasin eilen elämääni blogin alkuajoille, jolloin syvällisempi sukeltaminen terveellisten elämäntapojen maailmaan alkoi. Tuohon aikaan sain elämääni hallinnan tunteen ja onnistumisen kokemuksia himotreenaamisella, syömisten sairaalloisella tarkkailemisella ja yltiöpäisellä siivoamisella. Halusin tuolloin löytää tasapainon syömiseen ja herkutteluun. Pääni täytti ajatukset herkuista ja sain tyydytystä näläntunteesta ja herkuista kieltäytymisestä. Repsahtelin silti usein ja saatoin yhdeltä istumalta syödä jättipussin karkkia ja perään puoli pakettia jäätelöä. Eikä tehnyt edes tiukkaa! Moitin itseäni tällaisesta ja oli aivan normaalia, että vedin rangaistukseksi salilla kolmen tunnin treenisessiot hyppien ryhmäliikuntatunnilta toiselle. Sairasta ja surullista. Tuolloin en osannut käsitellä tunteitani oikein muuten kuin treenaamalla itselleni aina hetkeksi hyvän olon. Tiedätte hyvin tarinani. Siitä on nyt kahdeksan vuotta aikaa ja vasta nyt olen löytänyt tasapainon. Niin kauan siihen meni, että saavutin sellaisen elämän, johon olisin edes suurimman osan ajasta tyytyväinen. Tällä kertaa minulla ei ollut uudenvuodenaattona listaa asioista, jotka haluaisin elämässäni muuttaa.

Asetan itselleni aina säännöllisesti tavoitteita. Teen pitkän tähtäimen tavoitteita ja lyhyemmän tähtäimen tavoitteita. Asetan tavoitteita vähän jokaiselle elämän osa-alueelle. Mitä konkreettisempi tavoite, sitä selkeämpää tavoitteen eteen työskentely on. “Haluan tulla hyväksi ihmiseksi” -tavoite on vähän vaikeampi. Miten tulla hyväksi ihmiseksi?  Minkälainen on hyvä ihminen? Tavoitteiden asettamista helpottaa, kun ensin mietit mitkä arvot sinua ohjaa. (Lue Emmin postaus.) Arvot eivät ole niitä, jotka haluaisit niiden olevan, vaan niitä, joiden mukaan teet valintoja arjessa. Tämä on hyvä hetki olla itselleen oikeasti rehellinen. Mieti omaa ajankäyttöäsi ja tarkastele mihin aikaasi käytät ja minkälaisia asioita teet mieluummin kuin toisia ja miksi? Jos sanot, että perhe on sinulle tärkein, mieti miten se näkyy valinnoissasi vai näkyykö?

Omien arvojen vaaliminen on tärkeää. Opintojen pariin siirtyminen oli minulle tärkeä päätös myös arvojeni kannalta. Nyt minulla on enemmän aikaa perheelleni ja tehdä asioita, jotka itse koen merkityksellisiksi. En silti kannusta sellaiseen, että jokaisen pitäisi heittäytyä tyhjän päälle etsimään, josko universumi tarjoaisi jotakin mahtavaa. Universumi antaa sen minkä olet omilla valinnoilla, onnenkantamoisilla ja työllä ansainnut. Unelmointi ja haaveilu on ihanaa, mutta omien haaveiden ja epärealististen tavoitteiden tuputtaminen toiselle ei ole tarpeellista. Meistä kaikista ei ole unelmaduunareiksi. Ajatella, että kaikki eivät halua tavoitella samaa kuin sinä tai minä. Mielestäni tärkeintä olisi olla tasapainossa omien valintojen kanssa. Tee ylpeänä sitä mitä teet. Ei ole arvokkaampia tai vähempiarvoisia töitä tai ammatteja. Meitä kaikkia tarvitaan.

Jakakaa toki ajatuksianne aiheesta ja jatketaan keskustelua kommenteissa. Miten sinä ajattelet näistä asioista?

On/off-kytkin puuttuu

Singahdin keskeltä arkea ja kiirettä lomalle. Olin lauantaiaamun lennolla niin väsynyt, että nukuin pää taakse retkahtaneena, suu auki ja kuola poskelle valuen peräti kaksi tuntia. Emme päässeet lentokoneessa vierekkäisille paikoille, mutta emme jaksaneet asiasta nurista. Rami istui minua kahdeksan riviä taempana. Matka meni hyvin ja nopeasti.

Olimme perillä Kreikassa Kosin saarella aamupäivällä ennen yhtätoista. Täällä on ihanan lämmin eikä yhtään liian kuuma. Perille päästyämme kävimme heti ensitöiksemme ruokakaupassa ostamassa ruokatarpeita ja Rami laittoi niistä meille ruokaa. Ruoan jälkeen kävelimme rantaan, josta löysimme meille sopivan rauhaisan paikan. Luin kirjaa, heittelimme kiviä yrittäen saada niitä osumaan toisen napaan, kävimme uimassa ja lötköttelimme.

Mun arki on sellaista, että pääkoppa käy jatkuvasti ylikierroksilla. Yritän muistaa kaiken ja teen koko ajan jotakin. Yritän erilaisin menetelmin muistaa tehdä kaikki mitä milloinkin pitää tehdä kotitöistä palkkatöihin ja blogitöihin ja lasten asioihin. Ennen muistin ilman kalenteria ja muistiinpanoja kaikki asiat, mutta nykyään kapasiteetti ei millään riitä kaikkeen. Olen laatinut minulle sopivat menetelmät selviytyä arjesta. Käytän Moleskine-kalenteria, siis paperikalenteria, jossa toisella sivulla on kuluvan viikon kalenteri ja toinen sivu on tyhjä muistiinpanoja varten. Muistiinpanosivu täytyy erilaisista to do -asioista. En selviäisi päivääkään ilman kalenteriani ja vielä erillistä muistivihkoa. Lomalle näistä kumpikaan ei lähtenyt mukaan. En halua muistaa mitä loman jälkeen tapahtuu.

Tästä hullunmyllystä on vaikea laskeutua lomalle ja yrittää olla tekemättä mitään. Olisin toivonut, että voisin napista painamalla kytkeä kaikki ylimääräiset ajatukset pois ja heittäytyä rentoutumaan. Ei ihan onnistunut. Kroppa tosin hoiti hommansa ihan hyvin. Eilen illalla yritin pysyä hereillä, mutta uni korjasi minut jo ennen kahdeksaa. Heräilin välillä Ramin kysymyksiin, mutta silmäluomet painuivat väkisin aina uudestaan kiinni. Yhdeksän jälkeen kävin pesemässä hampaat ja menin suosiolla peiton alle.

Heräsin aamulla virkeänä nukuttuani kellon ympäri. Tänään olen vähitellen osannut laskeutua lomamoodiin ja sammuttaa ne kaikki mieleen pulpahtavat työasiat ja muut arkiset mietteet. Tämäkin päivä on mennyt aivan löysästi. Kauppaan, rannalle, syömään, rannalle. Sain rannalla luettua loppuun Johannes Hatsolo Hattusen kirjan Elämä breikkarin silmin. Siinä on muuten kirja, joka kannattaa lukea. Motivoiva ja liikuttava tarina Johanneksen elämästä. Kirja laittoi kyllä pohtimaan omaa elämää, valintoja ja unelmia uudestaan. Olen niin kovasti vastustanut sitä hehkutusta unelmoinnista, kunnes tajusin, että jokainen itse määrittelee omat unelmansa.

Minulle loma on viimeiset reilut kaksi vuotta tarkoittanut sitä, että lomalla olen todella lomalla. Kännykästä on netti pääosin pois päältä ja työsähköposti on otettu pois päältä. Tällä lomalla pyrin samaan, sillä poikkeuksella, että tulen tänne blogiin kirjoittamaan kuulumisia. Hotellissamme piti olla hyvä wi-fi, eipä ole. Saan vaivoin blogin sivun auki ja postauksen lataamiseen menee todennäköisesti oma aikansa. Netti on niin hidas, etten jaksa odottaa facebookin feedin latautumista tai että ehtisin nähdä instagramiin tulleet uudet kuvat. En saa myöskään kamerasta kuvia siirrettyä koneelle, koska koneen kovalevy on niin täynnä. Onni onnettomuudessa. Saatte reissukuvat sitten kun palaan täältä kotiin. Voin nyt siis oikeasti ottaa rennosti.

Umpiossa on kiva elää, kun huomaa ajatusten lähtevän aivan eri tavalla liikkeelle. Nyt jätän tämän postauksen latautumaan ja menen istumaan miehen seuraksi hotellin parvekkeelle. Heippa!

Haaveilua

Olen viime aikoina havahtunut haaveilemasta. Tänään pysähdyin miettimään asioita, joista haaveilen. Haaveita ja unelmia on erilaisia. On pitkän tähtäimen unelmia, joiden saavuttamista varten on laadittu tavoitteet. On haaveita ja sitten on vielä arvoja. Kaikki nämä niputtaa helposti samaan, mutta itse erittelisin näitä jotenkin siten, että unelmat ovat kaukaisia, melkein saavuttamattomia. Unelmien saavuttamiseksi täytyy tehdä välitavoitteita, joiden avulla se unelma alkaa vähitellen piirtyä tarkkarajaiseksi kuvaksi, jonka yksityiskohdat rupeavat näkymään koko ajan selvemmin. Minulle haaveilu on sellaista kepeää ja ohimenevää – nyt olisi kiva tehdä sitä tai tätä. Mielestäni kaikki haaveilu ja unelmointi heijastaa niitä arvoja, joita sinä vaalit.

Haaveilun ja unelmoinnin sivutuotteena tulee usein kateus. Kateus on pahinta myrkkyä ihmismielelle! Pyrin tunnistamaan itsessäni syyn, miksi tunnen kateutta jotakin toista kohtaan. Kateus tulee usein ulos vihamielisyytenä, ylimielisyytenä tai muuten negatiivisena suhtautumisena. Kateellinen vähättelee toisen saavutuksia ja saavutusten eteen tehtyä työmäärää tai pahimmillaan iloitsee toisen vastoinkäymisistä. Kateus ei auta mitään, se vain myrkyttää. Miksi kadehtia ketään, jos voi itse pyrkiä muuttamaan elämäänsä sellaiseen suuntaan, joka miellyttää itseään enemmän?

Kateuden tunteen edessä on hyvä miettiä mitä oikeastaan kadehtii. Kannattaisi yrittää arvioida mitä se kateuden kohde on joutunut tekemään ja uhraamaan saavuttaakseen sen jota sinä kahdehdit. Lähes aina kateuden kohteena on jotain sellaista, mitä on vaikea saada tai saavuttaa. Väittäisin myös, että tällaisten asioiden eteen on joutunut tekemään melkoisen paljon töitä ja ehkä uhraamaan aikaa tai jopa ihmissuhteita. Maallinen omaisuus ei ilmesty tyhjästä, ei ura, menestys tai koulutus. Ihmissuhteidenkin eteen täytyy tehdä töitä, jotta ne pysyy kunnossa.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että ketään ei kannata kadehtia. Kaikilla ihmisillä on omat huolet ja murheet. Tuskin kenenkään elämä on yhtä ruusuilla tanssimista, jolle kaikki vain ilmestyy ilmaiseksi eteen.

Minä haaveilen…

Viikon yhtäjaksoisesta purjehduksesta äitini kanssa. Tämä kuva on neljän vuoden takaa, jolloin purjehdimme Oulusta Ahvenanmaalle lähestulkoon yhtäjaksoisesti.

Vaelluksesta tuon maailman parhaan tyypin kanssa.

Yhdessäolosta koko perheen kanssa.

Reissuista tämän tyypin kanssa. Haaveilen myös koko perheen yhteisestä reissusta ja jokaisen tytön kanssa erikseen tehdystä kahdenkeskisestä reissusta.

Asioita oppii arvostamaan ihan eri tavalla, jos niitä ei pidä itsestään selvinä. Vaikeuksien kautta oppii iloitsemaan pienistä, koska pienistä hyvistä hetkistä koostuu onnellinen arki.

Ps. Unelmoin minäkin lihavammasta tilistä, nousujohteisesta urasta, isommasta asunnosta ja sähköautosta, mutta näitä varten on välitavoitteet.

Ajatuksia unelmoimisesta

Kävin eilen aamulla Johannes Hatsolo Hattusen kirjan julkistamistilaisuudessa. Johannes on tosi inspiroiva ihminen ja hän puhuu tärkeistä asioista minua puhuttelevalla tavalla. Päätin kirjoittaa tapahtuman kirvoittamista ajatuksistani postauksen, sillä minusta tuntuu, että instagram-postaukseni jäi pintaraapaisuksi, josta johtuen väärinymmärryksen riski on suuri. Tässä välissä kerkesin jo avautumaan aiheesta lisää instagram storiesin puolella.

Olen joskus kertonut, että minulla on tapana yrittää ymmärtää ihmisten syitä toimilleen, vaikka ihminen toimisi typerästi. Pyrin myös itse tunnistamaan itsessäni syyt negatiivisille tuntemuksille.

Negatiivisia tuntemuksia minussa on herättänyt somessa ja blogeissa jo jonkin aikaan vallalla oleva kannustaminen unelmien tavoitteluun. Unelmien tavoittelusta puhutaan yhtä monesta eri näkökulmasta kuin on ihmisiäkin, mutta silti jokin siinä on aina ärsyttänyt minua. Syy on minussa.

Unelmia saa ja pitää olla. Tietenkin! Ihmiset unelmoivat oletettavasti siksi, että elämästä muotoutuisi vieläkin parempaa ja että menisi elämässä eteenpäin. Itselläni on pyrkimys koko ajan kehittyä niin ihmisenä kuin ammatillisestikin. Minulla on vain trauma tästä unelmien tavoittelusta, siitä tämä angstisuuteni kumpuaa. Liitän unelmien tavoittelun aikaisempien ihmissuhteiden vuoksi pelkästään rahaan. Raha on välttämätöntä, mutta yksistään rahan tavoittelua en näe missään määrin järkevänä. Olin niin angstini vallassa, etten nähnyt metsää puilta.

Johannes sanoi eilisessä puheessaan, että hyvinvointi ei ole sitä miten syöt, tai miten liikut, vaan hyvinvointi lähtee sisältäpäin. Nimenomaan. Omaa hyvinvointia ja uskoa itseensä voi kehittää. Oman hyvinvoinnin kautta unelmatkin ovat helpommin saavutettavissa. Kannattaakin treenata omaa henkistä kestävyyskuntoa. Haasta itseäsi eri tavoin. Mene mukavuusalueen ulkopuolelle ja katso mitä tapahtuu. Tee se treenissä, työpaikalla, ihmissuhteissa, kohtaamisissa. Unelmoi asioista, jotka ovat mielestäsi tavoittelemisen arvoisia. Muista aina tehdä asioita, joita itse haluat, eikä niitä jotka ovat joidenkin yleisten standardien mukaan tavoittelemisen arvoisia. Ole aina oma itsesi.

Itse en todellakaan ole ennen uskonut itseeni enkä ole oikein uskaltanut edes unelmoida, koska olen ajatellut, ettei unelmointi kosketa minua. Olen koko elämäni jollakin tapaa hävennyt itseäni ja epäillyt omia kykyjäni. Minulla on ollut todella huono itsetunto. Olen epäillyt älykkyyttäni ja olen pitänyt itseäni aina paljon muita huonompina. Onnistumisia olen pitänyt tuurina tai vahinkona. Viime aikoina on paljon puhuttu huijarisyndroomasta. Olkoon se sitten nimitys sille, kun luulee onnistumisten johtuvan siitä, että on onnistunut hämäämään muita ihmisiä uskomaan, että osaa ja pystyy.

Ihan viime vuosina olen alkanut ihan oikeasti uskomaan itseeni ja sen seurauksena elämässä on ruvennut tapahtumaan hyviä asioita. Edelleen tulee hetkiä, jolloin ajattelen olevani keskimääräistä tyhmempi tai lahjattomampi. Olen lahjakkaan ja älykkään sisarusparven musta lammas, omasta mielestäni. Kukaan ei ole koskaan verrannut minua muihin eikä kukaan ole sanonut minulle, etten riittäisi itsenäni. Ihan itse olen itseäni soimannut ja ruoskinut. En ole riittänyt itselleni. Toivoin hartaasti olevani jossakin asiassa poikkeuksellisen lahjakas, kuten sisarukseni. Olen oppinut hyväksymään, etten ole missään erityisen hyvä, vaan olen enemmän keskivertotyyppiä ja se saa riittää.

Tänä päivänä olen ylpeä siitä, että olen ihan omin neuvoin päässyt elämässäni tähänkin saakka. Olen vihdoinkin alkanut luottamaan itseeni ja pitämään itseäni ihan hyvänä tyyppinä. Minulla on elämässä kaikkea mitä elämääni kaipaan.

Elämä on järjestänyt eteeni vaikka minkälaisia yllätyksiä. Koskaan en ole luovuttanut. Olen kaatunut, mutta aina olen noussut nopeasti ylös ja keksinyt ratkaisun mennä eteenpäin. Koettelemukset ovat jättäneet syviä arpia, mutta enää ne eivät ole kipeitä tai tulehtuneita. Nykyään voin silittää arpiani ja miettiä, että arvet ovat tehneet minusta sen kuka olen nyt.

Ps. En ole vielä lukenut Johanneksen kirjaa, vastahan eilen sen sain, mutta kirja vaikuttaa todellakin lukemisen arvoiselta.

Unelmista ja positiivisuudesta

Olen pohtinut viime aikoina keskustelua ja elämänohjeita, jota käydään unelmoinnista ja unelmien tavoittelusta. Olen jostakin syystä ärsyyntynyt tästä keskustelusta ja siitä, miten kaikkeen pitäisi suhtautua positiivisesti, että universumi vastaisi samalla mitalla sinulle.

Oikea elämä ei aina kuitenkaan mene niin. Tiedättekö kun joskus elämä tuo eteen kasan paskaa? Välillä se on sellaista liejua, että sen pois lapioiminen on käytännössä mahdotonta ja lapioidessa siihen sotkeutuu väistämättä itsekin. Joskus se on nätti kikkare, jonka voi kevyesti vippasta pois tieltä. Pahoittelen kuvottavaa kielikuvaa, mutta aika totta, vai mitä? Vaikea siihen liejuun on suhtautua positiivisesti, ainakaan ihan äkkiä, jos on yltä päältä paskassa.

Omalla asenteella on ihan älyttömän paljon merkitystä, tietysti. Mutta sellainen mustavalkoinen ajattelu siitä, että täytyisi aina suhtautua kaikkeen hymyssä suin, että saisi sitä hymyä takaisinkin, on suoraan sanottuna ärsyttävää. Että jotenkin pitää pinnistellä ja tukahduttaa aidot tuntemukset ansaitakseen positiivisuutta elämään?

Ratkaisevaa on se, miten suhtaudut elämän eteen tuomiin vastoinkäymisiin. Mielestäni päälle liimattu hymy ei auta mitään, vaan sen pitää olla aitoa. Väkisin pinnistelty positiivisuus ei myöskään pelasta universumin kostolta. 😉 Mielestäni tunteiden saa antaa tulla, mutta joskus on hyvä miettiä mikä on oikea osoite tunteiden purkamiseen. Tunteet pitää käsitellä ja sitten siirtää taakse. Vastoinkäymisistä voi aina oppia jotakin uutta. Negatiivisiin kokemuksiin ei kannata jäädä kylpemään eikä varsinkaan kantaa niitä mukanaan katkerana. Ohimenevä katkeruus on ihan ok, mutta happamana jatkuvasti eläminen myrkyttää huolellisesti kaikki lähellä olevat, itsesi mukaan lukien.

Positiivisessa asenteessa on toki paljon hyvää. Positiivisella ja uteliaalla asenteella saatat havaita sellaisia mahdollisuuksia, joita joku urautunut ja katkera ihminen ei kaikelta rypemiseltään kerkeä huomaamaan. Itse yritän muistaa vaikeuksien keskellä, että voin vaikuttaa vain siihen, miten itse hoidan oman osuuteni ja teen kaiken sen mihin voin itse vaikuttaa. Niiden asioiden murehtiminen on turhaa, joihin et voi mitenkään vaikuttaa.

Unelmien tavoittelu

Unelmia on eri tasoisia ja varmasti jokainen saavuttaa elämässään useampia unelmia. Se, mitä näillä blogien ja kirjojen sankaritarinoiden unelmien toteutumisella tarkoitetaan, on menestystä työelämässä, kasapäin rahaa, hulppeita lomamatkoja, taloudellista riippumattomuutta… Tarkoitusperät näihin inspirointitarinoihin on tietysti hyvät, näin ainakin haluan uskoa. Mutta nämä unelmat eivät ole ihan yhtä simppelisti kaikkien saatavilla. Suomessa kaikilla on näennäisesti samat mahdollisuudet. Kaikilla on mahdollisuus käydä ilmaista koulua tohtoriksi saakka. On sosiaaliturva, joka vähentää mahdollisuutta tipahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle. En silti voi sietää sitä, kun sanotaan, että kaikilla meillä on yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Väittäisin, että kantakaupungin arvoasunnoissa neljättä sukupolvea asuva perijä saa hieman erilaiset lähtökohdat elämään, kuin vaikkapa kaupungin laitaman lähiössä asuvan alkoholistiperheen lapsi, jolla ei ole minäkäänlaista mallia työntekoon, kouluttautumiseen tai edes omasta hygieniasta huolehtimiseen. Jälkimmäisen perheen lapsi saattaa joutua varastamaan ruokaa pysyäkseen hengissä. Miten sä siitä tilanteesta ponnistat niihin porukoihin, jotka lapioivat kultalusikalla kaviaaria suuhunsa? Nehän ovat kaksi eri maailmaa.

Unelmointi on tärkeää. Jos ei ole unelmia, ei ole toivoa. Se, mikä mielestäni näissä unelmointitarinoissa jää painottamatta, on se valtava työmäärä, joka niiden unelmien saavuttamiseen täytyy tehdä. Mikään ei tule ilmaiseksi. Puhuisin unelmien sijaan tavoitteista. Nyt tässä kohtaa valtava lamppu syttyi pääni yläpuolella. Nyt mä ymmärrän miksi mua ärsyttää tämä niin paljon. Unelma on sana, joka mulle itselleni merkitsee jotakin saavuttamatonta, se on jotakin sellaista jota on suorastaan mahdotonta saavuttaa. Kuten vaikkapa se, että haluaisin lentää. Unelmia pitää olla, että uskaltaa edes ajatella mitä elämä olisi, jos voisi itse päättää kaikesta. Unelmoiminen mahdollistaa mahdottomien ajattelemisen, että itselläkin olisi joskus mahdollista tehdä jotakin sellaista, joka tuottaisi suurta nautintoa ja eläisi vailla minkäänlaisia huolia. Toinen asia mikä tässä unelmakeskustelussa monesti särähtää on se, miten usein se unelmointi tarkoittaa materian tavoittelua. Onko elämässä ainoa tavoittelemisen arvoinen asia raha?

Kärjistin nyt aika huolella ja tein tahallani vääränlaisia tulkintoja. Haluan nyt vain vähän herätellä keskustelua.

Minkälaisia ajatuksia herää?

Unelmista totta

Tämä viikko ei ole ollut mikään ihan tavanomainen. Tällä viikolla päättyi lähes viiden vuoden pituinen työsuhde ja loikkasin kohti unelmaa. Aloitin blogin vähän ennen kuin siirryin tuohon työsuhteeseen, joka juuri päättyi. Tuolloin viisi vuotta sitten elämäni oli aika mustaa. Perustin blogin, että saisin pidettyä itseni positiivisena. Päätin tuolloin, että kirjoitan blogiin vain kivoja asioita, että saisin sitä kautta elämääni edes hiukan valoa, vaikkakin se oli välillä väkisin väännettyä. Muistan tuolta ajalta juoksulenkkejä, jolloin mun henki ei kulkenut, kun ahdisti niin paljon. Elämä on tuon jälkeen kulkenut monennäköisiä reittejä. Välillä on ollut kevyempää ja välillä taas raskaampaa. Sitähän se elämä on. Jo tuolloin viisi vuotta sitten perustaessani Endorfiinikoukussa-nimisen blogin ajattelin, että mitä jos jonakin päivänä voisin kirjoittaa työkseni. Olin juuri keskeyttänyt journalismin opinnot elämäntilanteen pakosta. Aluksi kirjoittelin blogia ihan vain itselleni, tosin lisäsin blogin heti tuolloin Blogilistalle. Jostakin kummasta blogiin löysi lukijoita ja kohta vielä vähän lisää. Vuoden kirjoittelun jälkeen Evita-lehti bongasi minut ja pyysi heidän sivustolle bloggaamaan. Tuossa vaiheesa uskalsin kertoa julkisesti, että kirjoitan blogia. Bloggasin Evitan alla siihen asti, kunnes lehti lopetettiin. Evitasta siirryin FitFashioniin, jossa bloggasin lähestulkoon sen avaamisesta alkaen viime vuoden loppuun saakka.

Viimeisemmän vuoden aikana on tullut mietittyä monia asioita ihan uudesta näkökulmasta. Vihdoinkin uskalsin lähteä tavoittelemaan onnea ja unelmia. Jotain hyötyä on ollut masennuksesta ja sen johdosta terapiaan hakeutumisesta. En häpeile kertoa käyväni terapiassa, päinvastoin. Suosittelen terapiaa kaikille. Sen avulla saa jäsenneltyä omia ajatuksiaan ja elämän varrella käytyjä kokemuksia ja niiden vaikutusta itseen. Olen saanut siitä niin paljon apua, joten miksi pitäisi hävetä kertoa muille, minkä avulla minusta on tullut rohkeampi ja itsevarmempi. Viime kesän lopulla päättyi pitkä parisuhde. Päätös ei ollut helppo, mutta siitä rohkaistuneena uskalsin laittaa elämää muiltakin osin uusiksi. En aio edelleenkään käsitellä eroasiaa blogissa, mutta sen verran haluan sanoa, että eroon ei liity mitään dramaattista. Teini-ikäiset kasvoivat aikuisiksi ja huomasivat kasvaneensa eri suuntiin. Lasten isä on edelleen hyvä tyyppi ja kunnoitan häntä.

Viime vuoden lopulla uskalsin avata suuni ja sanoin ääneen, että haluaisin tehdä bloggaamista ja blogin aihepiiriin liittyviä juttuja täyspäiväisesti. Vakuutusyhtiössä oli ollut kivaa ja mielenkiintoista, mutta olin valmis ottamaan rohkean loikkauksen ja hypätä kohti tuntemattomampia vesiä. Sitten tarjoutui mahdollisuus siirtyä Sykesportiin tuottajan hommiin. En meinannut uskoa mahdollisuutta todeksi. Haaveista tulee totta. En uskaltanut iloita asiasta kunnolla ennen kuin nimi oli paperissa. Mun elämä oli viistellyt aika matalalla viimeiset vuodet, joten on vaikea uskoa, että mulle tapahtuu hyviä asioita. Nyt uusi elämä on sitten alkanut! Eilen oli ensimmäinen päivä Sykesportin toimistolla. Olen tosi innoissani!

Luin eilen uusinta Kauneus ja Terveys -lehteä ja sieltä Vilman haastattelua. Vilma sanoi haastattelussa hyvin, että hyvinvointi lähtee siitä, että ensin arvostaa itseään. Kukaan ei voi arvostaa sua, jos et itse arvosta itseäsi. Sitä kautta unelmatkin voivat toteutua. Itsensä arvostaminen ja hyväksyminen ei tule helpolla, ei ainakaan minulle, mutta sen eteen kannattaa tehdä töitä. Unelmat voivat toteutua! Sitähän mä tässä halusin sanoa.

Ihanaa lauantaita rakkaat lukijat, olkaa armollisia itsellenne! Mä olen tässä parhaillaan matkalla Turkuun rentoutumaan ja treenaamaan (sitä yläkroppaa :D). Kirjoittelen Turku-postausta sitten kun palaan kotiin.