Tämän kauden päätavoite lähestyy kovaa vauhtia ja jännitys kasvaa tiimalasin hiekan vähetessä. Ei mennyt tämäkään juoksukausi ihan suunnitelmien mukaisesti. Tällä kertaa en ole kauhean pettynyt tai turhautunut, vaikken ole saanut viettää kesäiltoja juosten ja ihaillen maisemia. Aikaisempina vuosina kesäiset pitkät juoksulenkit ovat olleet kesän kohokohtia. Muistan vieläkin soittolistan kesän 2013 maratontreeneistä ja ajatukset, joita olen tuolloin ajatellut. Tältä kesältä on paljon hyviä muistoja, mutta ne on kerätty muista jutuista. Olen saanut viettää hyviä hetkiä metsässä rakkaimpien kanssa, purjehtinut ja nauttinut kaikesta liikunnasta. En ole pakottanut itseäni liikkumaan, jos ei ole siltä tuntunut, vaan olen tehnyt kaiken liikkumisen ilosta. Kulunut vuosi on ollut monella tapaa minulle opettavainen. Olen huomannut, että urheileminen samassa mittakaavassa on menettänyt merkitystään. Enää en saa siitä suorittavasta urheilemisesta samanlaista tyydytystä kuin ennen, eikä minulla ole enää tarvetta jatkuvalle itseni rääkkäämiselle. Huomaan muuttuneeni myös muuten. Olen nykyään itseäni kohtaan lempeämpi ja armollisempi. Alan vähitellen hyväksymään itseni tällaisena. Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse miellyttää kaikkia tai muuttaa itseäni muita varten. Kelpaan itselleni ja se on paljon se.
Melkein ihan yhtä notkea kuin Heidi. 😀
On ollut jännä huomata, että vaikka olen urheillut huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, kunto ei ole kuitenkaan merkittävästi huonontunut. Maratonkunto on toki ihan oma lukunsa ja siihen nähden olisi vielä paljon tehtävää ja enää ei ole aikaa tehdä asialle oikein mitään. En silti ajatellut perua osallistumistani Vaarojen maratonin 43 kilometrin reitin suhteen, todellakaan. Menen reissun vaikka kamera kaulassa fiilistellen ja patikoiden, jos juoksu ei suju, mutta aikomus on kuitenkin tehdä parhaani ja yrittää juosta suurimman osan matkasta. Ihana lähteä, siitä tulee varmasti mieletön reissu SuuntoSalomon-tiimin kanssa!
Mahtavaa on myös se, että yhdestä pitkäaikaisesta unelmasta tulee vihdoinkin totta. Olemme lähdössä ensi viikon perjantaina kohti Kilpisjärveä ja Lapin erämaata. Lähdemme viikon pituiselle vaellukselle Ramin kanssa. Varusteet ovat nyt vihdoinkin hankittuina. Enää pientä viilausta ja yksityiskohtien suunnittelua, mutta muuten alkaa olla valmista. En millään malttaisi odottaa! Olisin halunnut lähteä jo tänään metsään, mutta muut askareet menivät edelle. En osaa edes kuvailla kuinka onnellinen olen päästessäni vihdoinkin Lappiin! En ole koskaan käynyt Kittilää pohjoisempana ja erämaassa en ole käynyt koskaan. Uskon, että pärjään erämaassa ihan hyvin, koska rakastan ulkoilmaelämää enkä ole mikään prinsessa. Pystyn olemaan askeettisissa oloissa enkä ala kiukuttelemaan, jos tulee haasteita matkan varrelle. Silti jännittää miten kaikki menee ja miltä tuntuu vaeltaa pitkiä pätkiä raskaiden kantaumusten kanssa. Mitä jos nyrjähtää nilkka? Mitä jos eksymme? Mitä jos tulee pissatulehdus? Mitä jos tulee riita? Vaatteet ja varusteet ovat viimeisen päälle, eikä niiden puolesta tarvitse pelätä mitään sääolosuhteita. Kävimme eilen ostamassa rinkat, makuupussit, makuualustat ja retkikeittimen Scandinavian Outdoorista. Saimme siellä aivan loistavaa palvelua. Meidän yhteyshenkilömme Scandinavian Outdoorilla oli miettinyt varusteet meidän tarpeisiin, eikä meidän tarvinnut pähkäillä rinkan kokoa, makuualustojen tai makuupussien ominaisuuksia ja vertailla tuotteita. Pääsimme tosi vähällä vaivalla ja olen tosi kiitollinen tästä avusta! Kiitos Kuutti!
Nyt jatkan lauantainviettoa ja keskityn juustojen syömiseen, joten palaillaan. Teen retkivarusteluista erikseen vielä postauksen ja retkestä tulette ihan varmasti kuulemaan kyllästymiseen saakka.
Miten sun lauantai? Mitä puuhaat? Ja hei, kerro mistä sä unelmoit?
*lenkkarit: Salomon, takki: Salomon, shortsit: adidas, sukat: Zero Point, sykemittari: Suunto – kaikki saatu blogin kautta
Minusta laatu korvaa määrän monessa lajissa. Useat harrastavat vaikkapa juoksua ihan hulluja määriä vaan siksi, että on niin muodikasta juosta 5 x maratonin mittaisia viikkomääriä. Eikä lenkille lähdöstä silloin enää nauti, vaan homma menee suorittamisen puolelle. Mukavaa vaellusreissua teille, odotellaan kuvia!
Tuo on niin totta. Jos tekee paljon, mutta hajamielisesti ja keskittymättä, siitä ei ole edes mitään hyötyä. Riippuen toki siitäkin mitä tavoittelee.
Kiitos, kuvia ja videoa tulee! 🙂
Mä olin pitkään unelmoinut pitemmästä vaelluksesta ja kun ei sopivaa kaveria löytynyt matkaan (mies ei päässyt enkä ihan ketä tahansa olisi kestänyt),ni mä lähdin yksin! Oli niin mahtavaa! Se tapahtui tänä syksynä ja nyt mielessä pyörii uudet kohteet, joissa haluan käydä. Ihan huippua reissua teille!
Wau, siistiä! Olisi kiva kuulla lisää minkälaista yksin vaeltaminen oli. Voisin kuvitella, että mäkin tykkäisin siitä.
Juuri saavuimme muonioon mökille hetta-pallas vaellukselta. Aivan huikea reissu oli, nyt seuraavaa reissua suunnittelemaan! Rentouttavaa vaellusta teille!
Ai että!! Miten nämä viimeiset päivät ennen reissua onkin niin pitkiä!? En malta odotaa! Kiitos reissutoivotuksista!
Hei! Täysin asian vierestä, mutta olisiko mahdollista että kirjoittaisit talvijuoksukenkien valinnasta? Mitä vaihtoehtoja on tarjolla ja mitä asioita olisi hyvä ottaa huomioon kenkiä valitessa? Ajattelin kerrankin valmistautua talvikauteen, aiempina vuosina kenkien ostaminen on aina jäänyt ja niin on jäänyt juoksukin.
On mahdollista! Voisin hyvinkin tehdä talvijuoksukenkien valinnasta postauksen ja samalla talvijuoksuvarusteista.
Moi, mukava lukea, että olet itsellesi armollisempi nykyään. Olen seuraillut blogiasi jo useamman vuoden, ja sen, että olet toipumassa tietynlaisista elämän karikoista kyllä huomaa. Itse olen nyt pikku hiljaa toipumassa viiden vuoden mittaisesta pitkäkestoisesta vaikeasta masennuksesta, ja viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa lenkillä moneen moneen vuoteen! Ennen urheilin hampaat irvessä ja ulkonäkökeskeisesti ja urheilutauko on johtunut masennuksen lisäksi pelosta, että palaan vanhoihin suorittaviin kaavoihin, mutta mä osasinkin vain ottaa rennosti ja nauttia! Kiva huomata, että sunkin liikkuminen johtuu kipinästä ja ilosta liikkua.
Varmasti nämä henkilökohtaisen elämän myllerrykset näkyy välillisesti täällä blogissakin. Teen itsekin välillä oivalluksia, jotka heijastelee elämän kaikkiin osa-alueisiin.
Itsekin masennuksesta toipuneena huomaan, että urheilu on ennen ollut minulle pakokeino, joskin silloinkin myös nautinnon lähde, mutta nykyisin se on paljon rennompaa ja monipuolisesti nautinnollisempaa.
Kiva kuulla, että sullakin toipuminen on pitkällä ja suhtautuminen liikuntaan muuttunut sallivampaan suuntaan. 🙂 Ihania syksyisiä treenihetkiä sulle! Nautitaan paremmasta elämästä! 🙂
Yksin vaeltaminen oli ihanaa! Sai mennä just sitä vauhtia, kun halus ja tehä kaikki päätökset siten miltä itsestä hyvältä tuntu. Ei tarvinnut kuunnella valittamista! Mieli lepäsi ja kaunis luonto toi onnen ja ilon läikähdyksiä sydämeen ❤️suosittelen kokeilemaan! Missään vaiheessa mua ei pelottanu, mutta rinkka olis voinu olla kevyempi.. Kyllä metässä vois olla paljon pitempäänkin jos olis mies mukana, kun ikävän vuoksi ei kauhean kauaa viiti olla erossa..(ja hän voisi kantaa majoitteen ja ruokahommat)
Helppo uskoa! 🙂
Tosin meillä meni ihmeellisesti aivan yksiin reittien pituudet, ruokatauot ja muut. Ei tullut edes riitaa! :O
Mä voisin tuon reissukokemuksen jälkeen muuttaa metsään. 😀
Tuskin mulla miehen kanssa riitaa tulis, ku harrastetaan yhdessä näitä erähommia, mutta ihan ketä tahansa muuta en kyllä kaveriks ottais
😀