Työmatkapyöräily

Vihdoinkin olisi toivepostauksen aika. Sain joulukuun lopulla Crescentiltä yhteistyöprojektin yhteydessä testiin uuden cyclocross-pyörän (Crescent Zepto Comp), joka varusteltiin talvikelpoiseksi. Yhteistyöprojektin tuotoksia pääsette tässä tammikuun aikana ihmettelemään, jolloin on tulossa useampi video ja yksityiskohtaisempi artikkeli talvipyöräilystä, pyörän talvivarustelusta ja pukeutumisesta.

Ennen näitä viimeistellympiä tuotoksia kerron vähän omia kokemuksia työmatkapyöräilystä ja talvipyöräilystä.

Crescent Zepto Comp

Mun ensimmäinen kunnollinen pyörä – Gary Fisher Marli

Aloitin työmatkapyöräilyn keväällä 2010, jolloin olin aloittanut työt uudessa työpaikassa. Mulla oli pyörävarastossa ollut useamman vuoden käyttämättömänä Hobbyhallista ostettu pyörä. Ajelin sillä innokkaasti, kunnes se varastettiin. Ostin samasta lafkasta uuden pyörän, joka osoittautui paljon huonommaksi kuin edeltäjä. Sata kilometriä viikossa hinkatessa ei viitsisi ihan millä tahansa konkelilla sotkea ja kun pyöräilyyn hurahtaa, niin siihen hurahtaa. Taistelin tuolla halpispyörällä yhden kesän ja jotenkin sopivasti talven kynnyksellä avain katkesi pyörän lukkoon ja pyörä jäi talvehtimaan työpaikan pihalle. Keväällä päätin, että rutkulla sitkuttelu saa riittää ja käännyin pyöräilevän ystäväni puoleen. Ostin häneltä maastopyörän. Rakastin tuota Gary Fisherin Marlinia koko sydämestäni ja pyöräilyinnostus lennähti ihan uusille leveleille. Pyörän vaihtamisen yhteydessä tuli satsattua varusteisiinkin vähän. Pyörässä oli lukkopolkimet, joten ostin pyöräilykengät ja vähän paremman kypärän. Tuolloin oli vielä kesä, joten muita varusteita ei kauheasti tarvinnut miettiä. Oikeasti työmatkapyöräilyyn tai talvipyöräilyyn ei mitään kovin hifiä pyörää edes tarvitse, mutta varoitan vain, että lajiin saattaa hurahtaa. Mä nimittäin halusin kohta maantiepyörän ja jokaiseen eri käyttötarkoitukseen oman pyörän. Morjens.

Syksyllä 2011 päätin, että alan polkemaan työmatkat läpi talven ja kävin vaihdattamassa Fillarikellarissa pyörään nastarenkaat. Tätä ennen tosin olin ehtinyt jo vetää muutamat kunnolliset tällit molemmille lonkille.

Syksyn mentyä pidemmälle rupesi ilmenemään erilaisia haasteita varustelun kanssa. Varpaat ja sormet jäätyy aika äkkiä, vaikkei ole edes pakkasta. Pyörä ilman lokasuojia, on märällä kelillä sama kuin pyörisit kuralätäökssä muutaman 360 ihan vain huvikseen. Märälle ja kylmälle kelille on suorastaan mahdotonta löytää sellaisia housuja, jotka on lämpimät ja pysyy kuivana. Takiksi kelpaa vedenpitävä kevyt tuulitakki, jonka alle voi lisätä kerroksia. Tuulihousut eivät ole pyöräillessä mukavat, puhumattakaan mistään sadehousuista. Housut kuin housut kuluu tosi äkkiä takapuolesta, kun niitä käyttää niin älyttömän paljon. Paras ja oikeastaan ainoa ratkaisu tähän on softshell-housut ja ne lokasuojat. Kovallakin pakkasella pärjää softshell-housuila, kun alle laittaa villakerrastoa. Tosi kovalla pakkasella olen tainnut laittaa noiden housujen päälle vielä tuulihousut, mutta näitä kertoja on talvessa ehkä yksi tai kaksi. Varpaiden palelemiseen on tosi helppo lääke – kengänsuojukset. Ihmeellistä, miten yksi ohut kankaanpala lämmittääkin niin paljon. Tuli aika nopeasti huomattua, että kaiken maailman viritykset ja huonolaatuiset kamat tulee äkkiä kalliiksi, kun koko ajan joutuu ostaa uusia tilalle.

Tuli kuvauksissa jonkin verran repeiltyä tälle varustukselle. 😀

Joku ehkä miettii miksi hullussa sitkutella pyörällä töihin päivästä toiseen, vuodenajasta riippumatta. Voisin sanoa, että kokeile, niin tiedät. Olen moneen kertaan yrittänyt sitä fiilistä avata. Mulle se on vaan sellainen juttu, jota mä tarvitsen. Aamulla ennen töitä hetki ulkona omien ajatusten kanssa ja sama nollaus illalla töiden päätteeksi. Ei sitä vaan pysty kuvailemaan. Mä nautin työmatkapyöräilystä ihan älyttömästi, kelistä riippumatta, kunhan varusteet on oikeanlaiset.

Jos maltatte vielä hetken, niin saatte lisää aihepiirin postauksia ja videoita. Sillävälin voitte laittaa kommenttiboksiin kysymyksiä ja toiveita asioita, joista haluaisitte mun kirjoittavan.