Ensimmäisen etapin tunnelmat

Eilen aamulla heräsin ennen kellon soittoa jo ennen seitsemää pilkkopimeässä hotellihuoneistossa. Heidikin oli jo herännyt, joten vaihdoimme parit viestit ja hipsimme hyvissä ajoin aamupalalle läppärit kainalossa.

Kirjoiteltiin blogeihin kuulumisia ja nautimme rauhassa aamupalaa. Sen jälkeen alkoi olla jo hieman kiire. Vaihdoimme pyöräilykamat ja siirryimme lähtöalueelle säätämään Heidin lainapyörä sopivaksi ja viritimme kilpailunumerot pyörien ohjaustankoon. Kisapaikalla on niin pro:n näköistä jengiä, että hiukan hirvitti, mutta sitten muistin, että onhan meilläkin melko pro-kamat. 😀 Jopa nopeet lasit silmillä. Sääennuste lupasi koko pitkäksi päiväksi sadetta. Aamulla sade oli ensin pientä tihkua ja päivän mittaan sade yltyi oikein kunnon ropinaksi. Kisapaikalla kuulutettiin, että pitkä sarja on kokonaan peruttu hurjan sään vuoksi. Ainoastaan eliittijengi pyöräili sen alkuperäisen suunnitelman mukaisen 80 kilometriä.

Lähtö oli pehmeä lasku maastopyöräilyyn, nimittäin ensimmäinen kilometri pyöräiltiin asfalttitietä, joskin se oli suhteellisen tiukkaa nousua kohti Kaunispään huippua. Ennen kaunispään huippua reitti siirtyi maastoon, jossa se pitkälti pysyttelikin koko matkan. Poluille siirtyminen letkassa tuntui jännittävältä. Miten tässä pitää nyt toimia, jos hidastelee muita tai jos haluaa ohi? Letka onneksi hajaantui melko nopeasti ja saimme pyöräillä aika rauhakseen. Reitin puolivälin paikkeilla oli 4 kilometrin pituinen nousu, josta joku kanssakilpailija oli meitä ehtinyt varoittaa. Onneksi se ei ollut meidän mielestä lainkaan paha, nimittäin maasto oli tuossa kohtaa helppoa ja meillä oli ehtinyt tulla hiukan kylmä hitaan enemisen vuoksi ja nousu toi lisää lämpöä kroppaan.

Eteneminen oli hidasta, varsinkin kivikkoisilla ja juurakkoisilla poluilla. Välillä mä innostuin päästelemään alamäessä oikein kunnolla, lauloinkin ääneen, kunnes hoksasin katsoa taakseni. Heidi oli jäänyt pitkälle taakse ja odottelin neonkeltatakkista naista saapuvaksi, hänellä ei nimittäin ollut lukkopolkimia ja muutenkin paljon varovaisempi suhtautuminen touhuun. Heidille vartalo on työväline eikä hänellä ole varaa rallatella tuntureissa ihan reikäpäänä. Mulla tuntuu välillä puuttuvan se itsesuojeluruuvi päästä, kun tekee mieli rynttyyttää pitkin varvikoita niin kovaa kuin pyörällä pääsee.

Kilometrit taittuivat huomattavan hitaasti, välillä sen hitauden huomasi jyrkissä kivikkoisissa kohdissa, kun mä etenin pyörän päällä ja Heidi pyörää taluttaen ja vauhti oli  lähestulkoon sama. Kolmen kympin kohdalla rupesi tuntumaan, että olisihan se sauna aika kova sana. Soitettiinkin Ramille, että tulisiko hän meitä vastaan maalille ja toisi lompakot, että voisimme hakea kaupasta saunajuomat samalla reissulla. Rami oli parhaillaan itse tunturissa kävelemässä ja epäili ehtivänsä maalille ennen meitä. Koko päivän kestänyt sade oli jo päässyt kaikista vaatekerroksista läpi ja alkoi olla melkoisen kylmä. Varpaita paleli ihan älyttömästi ja tuossa vaiheessa alkumatkasta huippuhyviksi fiilistelemäni hanskatkin taipuivat sateen alla. Jalkoja ei tosin palellut koko matkana, vaikka housut eivät olleet sadekelille suunnitellut. Aivan loistavat syyskelin pyöräilyhousut nuo Craftin versiot (täytyy koittaa kaivaa mallin nimi, jos tämä kiinnostaa).

Kunto ei loppunut koko matkan aikana kesken. Hymy ei myöskään hyytynyt, välillä kirosimme eteen tulleita soita ja vaikeita kivikkoisia nousuja, mutta kiroamisen päälle tuli aina nauru. Mikäs tässä, ei meillä olisi ollut parempaakaan tekemistä tällaisena sadepäivänä. Ihan viimeisimmät kilometrit tuntuivat pitkiltä ja vaikeilta ja sitä se olikin, nimittäin eteneminen oli tosi hidasta. Olivat ryökäleet lykänneet suonkin sinne ihan maaliviivan läheisyyteen. 😀  Saavuimme maaliin ääneen nauraen ja käsi kädessä, olimme koko kisan viimeisimmät. 😀 Kokemusta rikkaampina, aivan jääpuikkoina, mutta kuitenkin hymyilevinä.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen meidän oli pakko päästä ihan ensiksi suihkuun sulattelemaan, tosin suihkutimme ensin meidän hiekasta ja mudasta rohisevat pyörät. Vaatteiden riisumiseen meni ihan älyttömästi aikaa, koska kohmeiset sormet eivät totelleet. Menin vaatteet päällä suihkuun ja vaikeroin pisteleviä varpaita lämpöisen suihkun alla. Pikaisen sulattelun jälkeen menimme nauttimaan Pirkon pirtin ateriasta, joka kuului kisan osallistumismaksuun. Olikin kyllä parhaat kisajärjestäjän eväät tähän mennessä!

Suosittelen kyllä maastopyöräkilpailuun osallistumista, vaikkei olisi lajista niin perillä. Kannattaa tosin valita reitti oman kokemuksen ja kuntotason mukaan sopivaksi. Meille se 80 kilometrin reitti olisi ollut auttamatta aivan liikaa. Ei tällä kokemuksella eikä tällä sairastelulla. Maastopyöräkilpailussa pääsee turvallisessa ympäristössä kokeilemaan erilaisia reittejä.

Tänään täällä leijailee hentoisia lumihiutaleita taivaalta. En osannut millään varautua tällaiseen säähän. Tänäänkin täytyy vetää rapaiset Craftin housut jalkaan. Nyt vaihtamaan kisakamoja päälle. Tänään on edessä on vain 15 kilometrin taival.

*Lapin reissun meille kustantaa: Evoke Energy
*Majoituksen tarjoaa Santa’s Hotel Tunturi
*Saariselkä MTB:n osallistumisen tarjoaa tapahtuman järjestäjä
*Vaatteet: trikoot, takki, hanskat | Craft, ajolasit | nopeet.fi