1. vaelluspäivä: Suomujoen vartta etelään

Tästä alkaa meidän vaelluskertomuksemme Aittajärveltä Saariselälle. Matkaa kertyi koko reissun aikana noin 65 kilometriä. Tarkkaa kilometrimäärää on mahdotonta arvioida. Alustavan suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus tulla Suomujoen vartta Aittajärveltä etelään niin pitkälle kuin jokea riittää ja sen jälkeen suunnistaa suurinpiirtein suorinta tietä kohti Saariselkää. Päivämatkoja emme suunnitelleet etukäteen.

Meidät vaatettaa Helly Hansen, mun takki* & housut*, Ramin takki.

Saavuimme maanantaiaamuna Aittajärvelle Suomujoen rantaan Ivalossa asuvan työkaverini kyydissä. Mä olin ennen erämaan laitaan siirtymistä vain vilkaissut karttaa. Tiesin maastosta vain sen, että menemme joen uomaa ja että reissun kokonaispituudeksi tulee noin 50-60 kilometriä. Vasta joen penkereellä seistessämme tuli vilkaistua karttaa hiukan tarkemmin. Selvisi heti se mitä olin hiukan pelännytkin – joen uomassa on tietysti kosteikkoja ja soita. Heti kättelyssä lähdimme kiertämään suota ja jouduimme hyvin nopeasti ylittämään vesistön Crocseissa. Crocsit osoittautuivat monessa kohtaa varsin hyväksi lisäksi vaellusvarusteisiin. Paljain varpain ei kauheasti houkuttele tepastella jääkylmässä vedessä, myös leirissä on paljon mukavampi vaihtaa vaelluskengät Crocseihin, niin jalat saa lepoa ja vaelluskengät tuuletusta.

Ensimmäisen päivän maasto oli havumetsää, kallioita ja varvikkoa, suota ja sammalikkoakin oli jonkin verran. Sieniä oli joka paikassa ihan käsittämättömän paljon. Harmikseni en ymmärrä sienistä mitään. Tunnistan vain kärpässienet, tatin ja mustatorvisienen. Pelkillä sienillä, mustikoilla ja puolukoilla olisi reissussa selvinnyt hengissä. Metsässä minulle uutta ja ihmeellistä olivat kaatuneet puut, joita lepäili reitin varrella pitkin pituuttaan. Välillä tuntui kuin olisi kävellyt keskellä puiden hautausmaata. Joen varrella korkeissa kalliokohdissa maisemat avautuivat vähän pidemmälle, mutta muuten maisema rajoittui muutamaan kymmeneen metriin eteenpäin.

Ensimmäinen vaelluspäivä meni rinkan painoon totutellessa ja opetellessa taas optimaaliseen taukojen ja kävelyjen rytmittämiseen. Ensimmäinen lounastauko venähtikin tunnin liian pitkäksi ja meikällä meinasi olla vitsit vähissä. Saatoin hiukan haastaa riitaakin, kunnes sain taas ruokaa kupuun, niin alkoi taas normaali pelleileminen ja läpänheitto. Aiemmalla reissulla tuli todettua, että ruokatauko täytyy olla neljän tunnin välein ja puolta tuntia ennen arvioitua ruoka-aikaa täytyy aloittaa ruoanlaittopuuhat. Usein siinä vaiheessa kun pysähdytään, ei ole vielä nälkä, mutta aina se sieltä on tullut viimeistään siinä vaiheessa kun odottaa BlåBandin valmistumista sen 10 minuuttia.

Päätimme ensimmäisen vaelluspäivän Porttikosken sillan tuntumaan. Pystytimme teltan ihan joen lähelle ja nukuimme kosken kuohunnassa koko yön. Telttaa pystyttäessä meinasi tulla paskat housuun, kun huomasimme, että emme kaikista niistä monista kehoituksista huolimatta olleet pystyttäneet telttaa kotona etukäteen. Olimme katsoneet, että paketista löytyy telttakangas, kaaret ja tikut. Pystyttäessä huomasimme, että teltan runko oli Abisko Shape 2, mutta muut välineet Abisko Shape 3:seen. Shape 3 on isompi kuin kakkonen, joten kaaret olivatkin sitten ihan reilunlaisesti liian pitkät. Hetken aikaa siinä tuskailimme, kunnes hoksasin, että voimme taittaa viimeisen kaaren palan sisään ja saimme tällä tavoin teltan pystyyn ja se näyttikin ihan siltä miltä kuuluikin. Manailimme tyhmyyttämme, mutta huokaisimme helpotuksesta, kun löysimme ratkaisun miten saamme teltan pystyyn.

**Teltta Fjällräven Abisko Shape 2

Ramin keltainen kevytuntuvatakki* Helly Hansen

Olimme saaneet vaeltaa koko päivän aurinkoisessa säässä ja aurinko paistoi ihanasti ihan iltaan saakka. Uni korjasi meidät jo aika varhain, yhdeksän paikkeilla. Seuraavan päivän seikkailusta sitten toisessa postauksessa.

Kommenttiboksiin saa esittää kysymyksiä ja toivomuksia tulevia postauksia ajatellen. Video reissusta on myös työn alla.

*Tähdellä merkityt varusteet saatu
**Fjällräveni Abisko Shape 2 -teltta on lainassa

Mikä ihana viikonloppu!

Naurun ja urheilun täyttämä viikonloppu saatiin eilen päätökseen. Oli todella kivaa ja saimme kokea paljon!

Eilen aamulla aikaisin heräilimme taas aamupalalle ja samalla kirjoittelimme blogeihimme. Aamupalalla aika menikin kuin siivillä ja yhtäkkiä huomasimme, että meinaa (jälleen) tulla kiire. Kiireenvilkkaa ryntäsimme vaihtamaan pyöräilyvaatteet päälle ja ajelimme kisakeskukselle.

Kuulimmekin helpotukseksemme, että reittimme lähtö on ensinnäkin 15 min myöhemmin ja reittiä on helpotettu entisestään pakkasyön takia. Pakkasen liukastamat kivet ja juurakot oli jätetty tältä meidän reitiltä pois. 55 kilometrin reitti oli pysynyt entisellään, mutta kisaajat lähetettiin matkaan muistuttaen, että olkaa varovaisia ja kerrottiin missä paikoissa kannattaa ottaa varovaisesti. Meidän reitti olikin varsin iisi, melkeinpä pelkästään soratietä, joskin nousuja ja laskuja osui tietysti reitille, kun täällä tuntureissa pyöritään. Se sopi meille, tulimme maaliin puhtaina ja yllättävänkin nopeasti. Hotellille saavuttuamme Rami tuli vastaan huoneemme ovella, hän oli lähdössä maalille ottamaan meitä vastaan, mutta siinäpä me jo olimme, emmekä tällä kertaa olleet reitin viimeisiä. 😀 Kaikki kisaan osallistuneet lapset tosin olivat meitä ennen maalissa.

Olimme jo pyöräillessä miettineet loppupäivän suunnitelmat valmiiksi. Ensin suihkuun, sitten lepoa ja sen jälkeen kahdeksi Pirkon pirtille lounaalle ja siitä sitten suoraan patikoimaan, että ehdimme klo 17 ja 18 alkaviin hierontoihin.

Patikoidessa saimme vähän tukkoisuutta ja väsymystä karistettua kropasta pois ja tuli naurettua vatsat kippuralla. Saimme myös vähän tuntumaa tänään (maanantaina) alkavaan vaellukseen.

Meille oli varattu Santa’s Hotels Tunturista hieronta muutenkin jo mahtavan ja kaiken kattavan viikonlopun päätteeksi. Olin hiukan epäileväinen hieronnan suhteen. Mahtaakohan hieronta olla mistään kotoisin? Kuitenkin se on vaan jotain silittelyä. Mitä vielä! Hieroja oli todella asiansa osaava ja sai helpotettua mun pitkään vaivanneita jumeja oikeassa takareidessä, alaselässä ja vasemmassa jatkuvasti oireilevassa olkapäässä. Tunnissa ehdittiin myös hoitaa treenitauosta ja lepäämisestä jumiin menneitä niskoja ja hartioita. Voin siis todella lämpimästi suositella Santa’s Hotelsin urheiluhierojaa. 50 min hieronta ei liiaksi köyhdytä, se maksaa 55 euroa. Ikäväkseni en muista hierojan nimeä, mutta kannattaa pyytää tämän näköistä miestä hierojaksi. 😀

Loppuilta kului taas meidän hotellihuoneistossa takan ja viinilasin äärellä, jälleen kerran vatsat kippuralla nauraen. 😀 Heidi ei meinannut saada tarpeekseen hölmöilyvideosta, jonka otti minusta patikointireissulla. Katsottiinkin sitä melko monta kertaa. 😀 😀

Kiitollinen fiilis viikonlopun kaikista kokemuksista ja Heidille seurasta! Täytyy ottaa jollakin muotoa vastaava uusiksi, oli sen verran kivaa!

Nyt on kupu täynnä aamiaista ja pitäisikin siirtyä huoneeseen laittamaan kamat kasaan, viedä pyörä matkahuoltoon ja sitten heittää rinkka selkään. Viiteen päivään blogiin ei sitten ilmesty mitään, en ehtinyt ajastaa mitään päivityksiä, mutta vaellukselta tulee sitten varmasti ihan kyllästymiseen asti postauksia ja lupasin kirjoitella myös pyöräilyvarusteista tarkemmin sekä Suunnon uudesta Spartan Ultra -mittarista (josta eilisellä patikkareissulla löytyi taas uusia ominaisuuksia).

*Matkakustannukset: Evoke Energy
*Majoitus ja hieronta: Santa’s Hotel Tunturi
*Saariselkä MTB:n tarjosi järjestäjä
*Vaatteet: trikoot, takki, hanskat | Craft, ajolasit | nopeet.fi

Ensimmäisen etapin tunnelmat

Eilen aamulla heräsin ennen kellon soittoa jo ennen seitsemää pilkkopimeässä hotellihuoneistossa. Heidikin oli jo herännyt, joten vaihdoimme parit viestit ja hipsimme hyvissä ajoin aamupalalle läppärit kainalossa.

Kirjoiteltiin blogeihin kuulumisia ja nautimme rauhassa aamupalaa. Sen jälkeen alkoi olla jo hieman kiire. Vaihdoimme pyöräilykamat ja siirryimme lähtöalueelle säätämään Heidin lainapyörä sopivaksi ja viritimme kilpailunumerot pyörien ohjaustankoon. Kisapaikalla on niin pro:n näköistä jengiä, että hiukan hirvitti, mutta sitten muistin, että onhan meilläkin melko pro-kamat. 😀 Jopa nopeet lasit silmillä. Sääennuste lupasi koko pitkäksi päiväksi sadetta. Aamulla sade oli ensin pientä tihkua ja päivän mittaan sade yltyi oikein kunnon ropinaksi. Kisapaikalla kuulutettiin, että pitkä sarja on kokonaan peruttu hurjan sään vuoksi. Ainoastaan eliittijengi pyöräili sen alkuperäisen suunnitelman mukaisen 80 kilometriä.

Lähtö oli pehmeä lasku maastopyöräilyyn, nimittäin ensimmäinen kilometri pyöräiltiin asfalttitietä, joskin se oli suhteellisen tiukkaa nousua kohti Kaunispään huippua. Ennen kaunispään huippua reitti siirtyi maastoon, jossa se pitkälti pysyttelikin koko matkan. Poluille siirtyminen letkassa tuntui jännittävältä. Miten tässä pitää nyt toimia, jos hidastelee muita tai jos haluaa ohi? Letka onneksi hajaantui melko nopeasti ja saimme pyöräillä aika rauhakseen. Reitin puolivälin paikkeilla oli 4 kilometrin pituinen nousu, josta joku kanssakilpailija oli meitä ehtinyt varoittaa. Onneksi se ei ollut meidän mielestä lainkaan paha, nimittäin maasto oli tuossa kohtaa helppoa ja meillä oli ehtinyt tulla hiukan kylmä hitaan enemisen vuoksi ja nousu toi lisää lämpöä kroppaan.

Tässä kohtaa reittiä hoitelin pari työasiaa ja soittelin pari puhelua, että bloggaajien voimistelutapahtumaan saatiin vietyä Evoke-juomia ja patukoita. Onneksi homma saatiin hoidettua, sain tämän tiedon kännykkääni, myöhemmin puhelin sitten pimeni.

Eteneminen oli hidasta, varsinkin kivikkoisilla ja juurakkoisilla poluilla. Välillä mä innostuin päästelemään alamäessä oikein kunnolla, lauloinkin ääneen, kunnes hoksasin katsoa taakseni. Heidi oli jäänyt pitkälle taakse ja odottelin neonkeltatakkista naista saapuvaksi, hänellä ei nimittäin ollut lukkopolkimia ja muutenkin paljon varovaisempi suhtautuminen touhuun. Heidille vartalo on työväline eikä hänellä ole varaa rallatella tuntureissa ihan reikäpäänä. Mulla tuntuu välillä puuttuvan se itsesuojeluruuvi päästä, kun tekee mieli rynttyyttää pitkin varvikoita niin kovaa kuin pyörällä pääsee.

Kilometrit taittuivat huomattavan hitaasti, välillä sen hitauden huomasi jyrkissä kivikkoisissa kohdissa, kun mä etenin pyörän päällä ja Heidi pyörää taluttaen ja vauhti oli  lähestulkoon sama. Kolmen kympin kohdalla rupesi tuntumaan, että olisihan se sauna aika kova sana. Soitettiinkin Ramille, että tulisiko hän meitä vastaan maalille ja toisi lompakot, että voisimme hakea kaupasta saunajuomat samalla reissulla. Rami oli parhaillaan itse tunturissa kävelemässä ja epäili ehtivänsä maalille ennen meitä. Koko päivän kestänyt sade oli jo päässyt kaikista vaatekerroksista läpi ja alkoi olla melkoisen kylmä. Varpaita paleli ihan älyttömästi ja tuossa vaiheessa alkumatkasta huippuhyviksi fiilistelemäni hanskatkin taipuivat sateen alla. Jalkoja ei tosin palellut koko matkana, vaikka housut eivät olleet sadekelille suunnitellut. Aivan loistavat syyskelin pyöräilyhousut nuo Craftin versiot (täytyy koittaa kaivaa mallin nimi, jos tämä kiinnostaa).

Kunto ei loppunut koko matkan aikana kesken. Hymy ei myöskään hyytynyt, välillä kirosimme eteen tulleita soita ja vaikeita kivikkoisia nousuja, mutta kiroamisen päälle tuli aina nauru. Mikäs tässä, ei meillä olisi ollut parempaakaan tekemistä tällaisena sadepäivänä. Ihan viimeisimmät kilometrit tuntuivat pitkiltä ja vaikeilta ja sitä se olikin, nimittäin eteneminen oli tosi hidasta. Olivat ryökäleet lykänneet suonkin sinne ihan maaliviivan läheisyyteen. 😀  Saavuimme maaliin ääneen nauraen ja käsi kädessä, olimme koko kisan viimeisimmät. 😀 Kokemusta rikkaampina, aivan jääpuikkoina, mutta kuitenkin hymyilevinä.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen meidän oli pakko päästä ihan ensiksi suihkuun sulattelemaan, tosin suihkutimme ensin meidän hiekasta ja mudasta rohisevat pyörät. Vaatteiden riisumiseen meni ihan älyttömästi aikaa, koska kohmeiset sormet eivät totelleet. Menin vaatteet päällä suihkuun ja vaikeroin pisteleviä varpaita lämpöisen suihkun alla. Pikaisen sulattelun jälkeen menimme nauttimaan Pirkon pirtin ateriasta, joka kuului kisan osallistumismaksuun. Olikin kyllä parhaat kisajärjestäjän eväät tähän mennessä!

Suosittelen kyllä maastopyöräkilpailuun osallistumista, vaikkei olisi lajista niin perillä. Kannattaa tosin valita reitti oman kokemuksen ja kuntotason mukaan sopivaksi. Meille se 80 kilometrin reitti olisi ollut auttamatta aivan liikaa. Ei tällä kokemuksella eikä tällä sairastelulla. Maastopyöräkilpailussa pääsee turvallisessa ympäristössä kokeilemaan erilaisia reittejä.

Tänään täällä leijailee hentoisia lumihiutaleita taivaalta. En osannut millään varautua tällaiseen säähän. Tänäänkin täytyy vetää rapaiset Craftin housut jalkaan. Nyt vaihtamaan kisakamoja päälle. Tänään on edessä on vain 15 kilometrin taival.

*Lapin reissun meille kustantaa: Evoke Energy
*Majoituksen tarjoaa Santa’s Hotel Tunturi
*Saariselkä MTB:n osallistumisen tarjoaa tapahtuman järjestäjä
*Vaatteet: trikoot, takki, hanskat | Craft, ajolasit | nopeet.fi

Epäonnisten matka Saariselälle

Matkamme kohti lappia starttasi kotipihasta jo viideltä torstaiaamuna. Tämän projektin yllä on leijunut kyllä melkoinen epäonnen verho, sillä mun flunssa on vaikeuttanut treenaamista ja viime metreille saakka on pitänyt jännittää pääsemmekö osallistumaan kisaan lainkaan. Viime viikolla Heidi soitti tuskastuneen kuuloisena puhelun “et usko, mun pyörä on varastettu”. Ai saakeli. Onneksi alkuperäiseen suunnitelmaan kuului lainapyörät Saariselkä MTB:n tapahtuman järjestäjältä ja Heidille järjestyi pyörä paikan päältä.

Sulloimme aamuvarhaisella automme täyteen tavaraa – oli rinkat, pyöräilykamat ja isot matkalaukut. Pääsimme lähestulkoon Lahteen, jolloin auton moottorvalo alkoi vilkkua ja kohta se jämähti pysyvästi palamaan. Kurvasimme moottoritien reunaan ja yritimme nopeasti miettiä mitä voisimme tehdä. Luimme auton manuaalista mitä valon palaminen voisi mahdollisesti tarkoittaa. Siellä meidän huojennukseksi luki, että autolla voi vielä ajaa. Starttasimme auton, jonka moottoriääni kuulosti epämääräiseltä ja ajoimme seuraavalle P-paikalle, että pääsimme vähän turvallisempaan paikkaan miettimään mitä seuraavaksi.

Oli ilo huomata, miten kumpikin pysyi tilanteessa rauhallisen rationaalisena eikä kumpikaan alkanut raivoamaan. Kello oli vasta vähän yli puoli kuusi ja mietittiin kenelle tuohon aikaan voi soittaa. Mä googletin vimmatusti Lahden autovuokraamojen aukioloaikoja ja ehdinkin rekisteröityä yhteen ja olin jo tilaamassa taksia meille, kunnes Rami päätti soittaa isälleen. Ramin isällä on maailman kultaisin sydän. Hän päätti muuttaa päivän suunnitelmia ja ilmoittaa työpaikalleen, että pitääkin ylimääräisen lomapäivän ja suuntaakin työpaikan sijaan auton nokkansa kohti Lahden moottoritietä. Noin tunnin päästä hän saapui paikalle, luovutti meille oman autonsa ja otti Ramin laukeamispisteessä olevan Nissanin omaksi murheekseen. Mä siinä salassa vieritin parit liikutuksen ja kiitollisuuden kyyneleet. Miten voi tarpeeksi kiittää tuossa tilanteessa?

Siirsimme varusteemme Ramin isän autoon ja jatkoimme matkaa kohti lappia. Matka olikin sitten pitkä. Voi jeeveli, että se on pitkä. Olimme vasta puoli yksitoista illalla hotellin pihassa. Lapissa on vähän eri meininki. Olin soittanut Santa’s Hotels Tunturiin, että saavumme vasta respan sulkeutumisen jälkeen, joten meidän huoneen avain odotti postilaatikossa pääovien ulkopuolella. Kuka tahansa olisi voinut käydä nappaamassa sen sieltä, mutta ei lapissa. Hotellin pihassa oli myös monta autoa, jossa oli huikean kalliit maastopyörät katolla lukitsematta. Seuraavana päivänä samat pyörät olivat hotellin aidan vieressä, edelleen lukitsematta. 🙂

Pääsimme huoneistoomme, joka on kuin lämmin ja turvallinen tuulahdus lapsuudesta. Sisustus ja kodinkoneet muistuttivat lapsuuden kavereiden koteja. 🙂 Laitoimme saunan lämpiämään ja asetuimme taloksi. Saunan jälkeen uni pyrki väkisin silmään. Aamulla heräsimme vaivoin yhdeksältä, että ehdimme kymmeneltä päättyvälle aamiaiselle.

Päivä alkoi ihanan aurinkoisena ja matkustamisen kankeus ja pöhötys karisi vähitellen, kun käpyttelimme Saariselän keskustaa edes-takaisin. Päivä hurahti kisatunnelmia sivusta seuratessa. Pääsimme Ramin kanssa ensimmäiselle huoltopisteelle jakamaan urheilujuomaa. Oli mahtava päästä katsomaan miltä se meininki näyttää. Serkkunikin pyöräili siinä pitkällä matkalla ja pysähtyi siihen huoltopisteelle – halasi, joi urheilujuoman ja jatkoi matkaa. 🙂

Iltapäivällä saimme Heidinkin Saariselälle, nappasimme hänet matkalaukkuineen kyytiin ja kurvasimme Kaunispään Huipun ravintolaan myöhäiselle lounaalle, jonne olimme saaneet kutsun tulla syömään ja nauttimaan upeista maisemista.

Iltaa istuimme meidän huoneistossa pelleillen pyöräilyvarusteilla ja puhumalla kaikesta maan ja taivaan välillä. Tuli siinä nautittua lasit viiniäkin, kun ei tässä niin tosissaan olla. Heidin kanssa on aina niin mukavaa ja tulee naurettua.

Nyt istumme Heidin kanssa aamupalapöydässä ja heti kun saan tämän postuaksen julkaistua, siirrymme pukemaan pyöräilykamat päälle ja hivuttaudumme vähitellen lähtöviivalle. Starttaamme klo 10 matkaan, tänään pyöräilemme 40 kilometriä, eli puolet lyhyemmän  matkan kuin alunperin oli tarkoitus.

Valoa tunnelin päässä

Vihdoinkin lähes neljän viikon sairastaminen näyttää siltä, että loppu todellakin häämöttää. Enpä olisi voinut huonompaan saumaan tilata tällaista flunssaa. Ehkä se oli vaan nyt tarpeen, vaikka kärsivällisyyttä koeteltiin ihan urakalla. Tulipahan katsottua telkkaria, neulottua pitkästä aikaa ja urpoiltua kotona neljän päivän sisällä siihen pisteeseen saakka, että Rami sanoi mulle, että “mene ulos, mene edes seisomaan tuohon pihalle hetkeksi”. 😀 Minulle ei sovi liikkumattomuus, vaikken mikään himotreenaaja ole ollut enää ainakaan vuoteen, ehkä jopa kahteen vuoteen.

Tiistaina kävin kokeilemassa treenaamista – tuntui hyvältä!
Tänään pyöräilin töihin ja fiilistelin uutta sykemittaria. Suunto Spartan Ultraa. Tästä juttua myöhemmin. 🙂

Neljän viikon sairastaminen tarkoittaa myös neljän viikon lähes totaalista treenitaukoa. Arvaatteko jo? Ei, en silti ole perumassa Saariselkä MTB:tä, mutta tässä tilanteessa alkuperäistä suunnitelmaa on ollut pakko muuttaa. Lopullista päätöstä matkan ja etappien määrästä emme ole tehneet, mutta ainakin perjantain etappi jätetään väliin. En osaa sanoa vielä muuta. Mua harmittaa ihan hirveästi, kun suunnitelma muuttui. Tuntuu, että olen pettänyt Heidin ja yhteistyökumppanit, mutta ei sairastumiselle voi mitään (tietenkään). Terveydellä en aio leikkiä, kolmen lapsen äidin ei ole varaa hölmöillä. Ja nyt varsinkin osaa arvostaa terveyttä kun on ollut monta viikkoa sairas/puolikuntoinen.

Lauantaipäivän kisavarustus, sään mukaan täytyy valita joko pitkät tai lyhyet trikoot. (*Varusteet saatu blogin kautta, paitsi kypärä ja työkalut.)
Sunnuntaipäivän kisavarustus ja eväitä, jälleen täytyy valita sään mukaan pitkät vai lyhyet trikoot. (*Kaikki paitsi kengät ja kypärä saatu blogin kautta).

Treenitauon aikana on tullut mietittyä jälleen omaa suhdetta liikkumiseen ja mikä minua kiinnostaa ja motivoi. Tykkään tehdä monenlaisia juttuja, mutta tekemiseni vaatii jonkin punaisen langan. Tarvitsen tavoitteen jota kohti mennä että tekeminen tuntuu mielekkäältä ja sitä myöten usein myös treeneistä tulee johdonmukaisempia ja suunnitelmallisempia. Nyt syksyksi on jo yksi tavoite, se on Espoon Rantamaratonilla puolikas New Balancen tiimissä. Alunperin olin ajatellut kokonaista, mutta tällä sairastelemisella varmaan parempi tyytyä puolikkaaseen.

Nyt kuitenkin lopetan jaarittelun ja painun pehkuihin, huomenna aamulla aikaisin (jo klo 05) lähtö kohti Lappia. Kuullaan. Ehkäpä jo autosta päivitän jotakin. 🙂

Saariselän reissu lähestyy…

Viikon ja kahden päivän päästä automme starttaa kotipihasta ja suuntaa kohti Lappia ja Saariselkää. Siitä seuraavana päivänä suoritamme Heidin kanssa kolmepäiväisen pyöräilykilpailun ensimmäisen etapin ja lähtöä edeltävänä päivänä mulla loppuu antibioottikuuri.

Nämä vaihtuivat antibioottikuuriin.

Maastopyöräilykisaan valmistautuminen ei ole siis sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Olen tässä viimeiset kolme viikkoa yskinyt ja mulla on ollut monenlaisia tuntemuksia kehossa. Kuumetta ei ole ollut, mutta välillä olen ollut tosi väsynyt ja voipunut. Välillä olen uskaltautunut varovaisille lenkeille, jotka ovat sujuneet hiukan vaihtelevasti. Pitkä rauhallinen pyörälenkki reilu viikko sitten sujui ongelmitta, mutta juoksulenkit ovat olleet epämiellyttäviä kokemuksia – sykemittarissa on näkynyt pelottavan korkeita sykelukemia, joiden vuoksi olen alkanut epäröimään olenko kunnossa lainkaan ja ihmetellyt mitä ihmettä kehossani tapahtuu.

Viime viikolla tuntui, että yskä alkaa hiukan hellittää ja uskaltauduin torstaina siskon kanssa lenkille. Lenkki sujui alkuun ihan leppoisasti, mutta lopussa sykkeet alkoivat taas kivuta korkeuksiin. Lenkki kostautuikin sitten ikävästi ja yskin viime viikonloppuna keuhkoni kipeäksi. On ollut todella vaikeaa arvioida voiko mennä lenkille vaiko en, jos välillä on aivan pirteä ja hyvävoimainen olo ja toisena hetkenä piiputtaa ja väsyttää.

Eilen sain sitten varattua ajan lääkäriin ja sainkin sitten pitkän antibioottikuurin ja avaavaa astmalääkettä. Näillä tropeilla pitäisi epäilty mykoplasmakin taittua. Nyt mun täytyisi jollakin ihme konstilla yrittää ottaa iisisti ja luottaa siihen, että alkukesän treenit riittää Saariselkä MTB:n läpi suorittamiseen. Maanantain otin hiukan rennommin, koska keuhkoja kuumotti ja poltteli edelleen, pää oli kipeä ja olo oli ihan turpaan saanut.

Ensi viikolla pakataankin sitten Saariselälle pyöräilykamojen lisäksi vaellusvarusteet! En olekaan kauheasti täällä hehkutellut, että pyöräilykisan jälkeen suuntaamme Ramin kanssa vajaaksi viikoksi erämaahan! ❤️ Haluaisitteko, että kirjoittaisin jotakin vaellussuunnitelmista, varusteista, muonituksesta, reitistä? Haluaisitteko kuulla Ramin ajatuksia? Päätimme jo viime reissulla, että teemme tulevastakin vaelluksesta videon, joten sellainen on sitten jollakin aikataululla taas luvassa. Tai kiinnostaisiko pyöräilykisaan valmistautuminen myös varustepuolella?

200 kilometriä maastopyöräilyä viikonlopun aikana

Työkaverini kysyi minulta maaliskuussa, lähtisinkö elokuussa Saariselälle maastopyöräilykilpailuun. Vastasin samantien kyllä ennen kuin olin perehtynyt tapahtumaan tai maastoon tai edes kilpailun matkan pituuteen.

Seuraavaksi rupesin miettimään kenet saisin haastettua mukaan tempaukseen. Tässä vaiheessa tiesin jo, että Saariselkä MTB on pyöräilytapahtuma, jossa pyöräillään kolmena perättäisenä päivänä lähestulkoon 200 kilometriä. Fitness- ja sporttibloggaajia löytyy joka oksalta, mutta en tiedä montaakaan, joka pystyy edes harkita tuollaiseen suoritukseen ryhtymistä, joten ainoa nimi joka nousi mieleeni oli Heidi. Heidi on melkein yhtä pöhkö kuin minä ja sanoi heti, että “joo, lähden”.

Pyörien valitsemiseen ja sopivien löytämiseen meni paljon aikaa ja lopulta kävi niin onnellisesti, että ostin pyörän ihan itselleni. Ahh. Kävimme koeajamassa täysjoustoa, jäykkäperää ja vaihdoimme lukuisia sähköposteja. Vihdoin ja viimein viime viikolla saimme pyörät itsellemme ja pääsemme aloittamaan treenit ihan todenteolla. Vielä on reilu kuukausi aikaa hioa kunto kohdalleen.

Pyöriksemme valikoituivat Cube LTD SL:t. Olen nyt polkenut muutaman kymmenen kilometriä omalla maastokiiturillani ja ai että se onkin hyvä! Yhden rantareittien polkulenkin olen käynyt vetämässä ja totesin maastopyöräilyn aika haastavaksi, mutta hurjan hauskaksi! Sykkeet nousee tappiin jo jännityksestä.

Nyt mua suoraan sanottuna hirvittää edessä oleva koitos. Meillä ei ole kummallakaan kokemusta maastopyöräilystä, joten en osaa  yhtään arvioida kuinka paha rupeama meillä on edessä. Tapahtuman sivuilla kerrotaan, että reitti ei ole kauhean tekninen, mutta kilometrien puolesta voisin kuvitella, että ihan kevyestä rupeamasta ei ole kyse. Bonuksena tietysti ne tunturimaisemat.

Onneksi Atte Sakari lupautui jalomielisesti opettamaan meille maastopyöräilyä, joten ensi maanantaina pääsemme ottamaan tuntumaa maastoon ihan oikeasti. Pidän teitä ajan tasalla treenien etenemisestä. Pysykää kuulolla.

* * *

Pyöräilytapahtuman osallistumiset meille tarjoaa Saariselkä MTB
Majoitukset tarjoaa Santa’s Hotel Tunturi Saariselkä
Matkat kustantaa Evoke Energy