Kävin eilen aamulla Johannes Hatsolo Hattusen kirjan julkistamistilaisuudessa. Johannes on tosi inspiroiva ihminen ja hän puhuu tärkeistä asioista minua puhuttelevalla tavalla. Päätin kirjoittaa tapahtuman kirvoittamista ajatuksistani postauksen, sillä minusta tuntuu, että instagram-postaukseni jäi pintaraapaisuksi, josta johtuen väärinymmärryksen riski on suuri. Tässä välissä kerkesin jo avautumaan aiheesta lisää instagram storiesin puolella.
Olen joskus kertonut, että minulla on tapana yrittää ymmärtää ihmisten syitä toimilleen, vaikka ihminen toimisi typerästi. Pyrin myös itse tunnistamaan itsessäni syyt negatiivisille tuntemuksille.
Negatiivisia tuntemuksia minussa on herättänyt somessa ja blogeissa jo jonkin aikaan vallalla oleva kannustaminen unelmien tavoitteluun. Unelmien tavoittelusta puhutaan yhtä monesta eri näkökulmasta kuin on ihmisiäkin, mutta silti jokin siinä on aina ärsyttänyt minua. Syy on minussa.
Unelmia saa ja pitää olla. Tietenkin! Ihmiset unelmoivat oletettavasti siksi, että elämästä muotoutuisi vieläkin parempaa ja että menisi elämässä eteenpäin. Itselläni on pyrkimys koko ajan kehittyä niin ihmisenä kuin ammatillisestikin. Minulla on vain trauma tästä unelmien tavoittelusta, siitä tämä angstisuuteni kumpuaa. Liitän unelmien tavoittelun aikaisempien ihmissuhteiden vuoksi pelkästään rahaan. Raha on välttämätöntä, mutta yksistään rahan tavoittelua en näe missään määrin järkevänä. Olin niin angstini vallassa, etten nähnyt metsää puilta.
Johannes sanoi eilisessä puheessaan, että hyvinvointi ei ole sitä miten syöt, tai miten liikut, vaan hyvinvointi lähtee sisältäpäin. Nimenomaan. Omaa hyvinvointia ja uskoa itseensä voi kehittää. Oman hyvinvoinnin kautta unelmatkin ovat helpommin saavutettavissa. Kannattaakin treenata omaa henkistä kestävyyskuntoa. Haasta itseäsi eri tavoin. Mene mukavuusalueen ulkopuolelle ja katso mitä tapahtuu. Tee se treenissä, työpaikalla, ihmissuhteissa, kohtaamisissa. Unelmoi asioista, jotka ovat mielestäsi tavoittelemisen arvoisia. Muista aina tehdä asioita, joita itse haluat, eikä niitä jotka ovat joidenkin yleisten standardien mukaan tavoittelemisen arvoisia. Ole aina oma itsesi.
Itse en todellakaan ole ennen uskonut itseeni enkä ole oikein uskaltanut edes unelmoida, koska olen ajatellut, ettei unelmointi kosketa minua. Olen koko elämäni jollakin tapaa hävennyt itseäni ja epäillyt omia kykyjäni. Minulla on ollut todella huono itsetunto. Olen epäillyt älykkyyttäni ja olen pitänyt itseäni aina paljon muita huonompina. Onnistumisia olen pitänyt tuurina tai vahinkona. Viime aikoina on paljon puhuttu huijarisyndroomasta. Olkoon se sitten nimitys sille, kun luulee onnistumisten johtuvan siitä, että on onnistunut hämäämään muita ihmisiä uskomaan, että osaa ja pystyy.
Ihan viime vuosina olen alkanut ihan oikeasti uskomaan itseeni ja sen seurauksena elämässä on ruvennut tapahtumaan hyviä asioita. Edelleen tulee hetkiä, jolloin ajattelen olevani keskimääräistä tyhmempi tai lahjattomampi. Olen lahjakkaan ja älykkään sisarusparven musta lammas, omasta mielestäni. Kukaan ei ole koskaan verrannut minua muihin eikä kukaan ole sanonut minulle, etten riittäisi itsenäni. Ihan itse olen itseäni soimannut ja ruoskinut. En ole riittänyt itselleni. Toivoin hartaasti olevani jossakin asiassa poikkeuksellisen lahjakas, kuten sisarukseni. Olen oppinut hyväksymään, etten ole missään erityisen hyvä, vaan olen enemmän keskivertotyyppiä ja se saa riittää.
Tänä päivänä olen ylpeä siitä, että olen ihan omin neuvoin päässyt elämässäni tähänkin saakka. Olen vihdoinkin alkanut luottamaan itseeni ja pitämään itseäni ihan hyvänä tyyppinä. Minulla on elämässä kaikkea mitä elämääni kaipaan.
Elämä on järjestänyt eteeni vaikka minkälaisia yllätyksiä. Koskaan en ole luovuttanut. Olen kaatunut, mutta aina olen noussut nopeasti ylös ja keksinyt ratkaisun mennä eteenpäin. Koettelemukset ovat jättäneet syviä arpia, mutta enää ne eivät ole kipeitä tai tulehtuneita. Nykyään voin silittää arpiani ja miettiä, että arvet ovat tehneet minusta sen kuka olen nyt.
Ps. En ole vielä lukenut Johanneksen kirjaa, vastahan eilen sen sain, mutta kirja vaikuttaa todellakin lukemisen arvoiselta.
Hei Elina. Julkaisin tänään hyvinvointivaikuttajat.fi sivustolla Timo Haikaraisen haastattelun. Timo kannustaa haastattelussa huomaamaan omat pienetkin onnistumiset ja sitä kautta löytämään pystyvyyden tunteen. Mielestäni tämä on loistava vinkki. Itseään voi aina kehittää, jos ei jotain vielä osaa tai hanskaa. Oikein hyviä kirjoitushetkiä Sinulle!
Hienoja ajatuksia. Itsensä tutkiskelu ja asioiden oivaltaminen on ihanaa (joskin välillä myös pelottavaa) 🙂
Me tehdään lasten kanssa välillä sellasia unelmointi juttuja. Et kaikkien pitää kertoo ihan hulluimmatkin toiveet ja unelmat. 5v lapsille se on että ne haluu syödä äitin kokoisen jäätelön ja sen ja sen lelun ja koti olis iso hop loppi jne… yllytän oikeen suuriin “unelmiin” ja kannustan käyttämään mielikuvitusta niin paljon kun vaan keksivät. Sit lopuksi kun kaikki on sanonut unelmansa ja haluamisensa, on sellainen vapaa olo. Ihan kun niitä asioita ei haluiskaan niin enään. En osaa selittää. Se tekee tosi hyvää. Sitten puhumme mitä ihania juttuja meillä on ja mistä ollaan kiitollisia. Aina sen jälkeen on super hyvä olo. Ite esim unelmoin että matkustaisin ympäri maailmaa ja tekisin sitä ja tätä. Unelmoinnin jälkeen oon jo väsy ajatuksesta et pitäis lähtee. Heh
Tietysti on myös unelmia joita kohti pyrkii tietoisesti joka päivä esim hyvä terve elämä!
Täällä yksi, jonka mielestä unelmien tavoitteleminen on positiivista, mutta jota silti hämää jatkuva unelmien tavoittelemisen esilletuominen. Ehkä siksi, kun tuntuu, että tästäkin tulee suorittamista – halutaan koko ajan enemmän ja unohdetaan nauttia ja iloita jo saavutetuista unelmista! Teema on monisyinen ja omat ajatukset menee solmuun sitä pohtiessa. Hienoa, että kirjoitit aiheesta ja sain lukea ajatuksiasi. Muutenkin pidän sun blogista ja kirjoitustyylistä tosi paljon! 🙂