Päivä tuvalla lunta lapioiden ja kirjoja lukien

Edellisien päivien vaelluskertomukset:

Ensimmäinen vaelluspäivä
Toinen vaelluspäivä

Jälleen heräsimme kellonsoittoon. Lopulta muutaman torkutuskerran jälkeen nousimme ylös puoli kahdeksalta. Rami nousi minua ennen, kuten aina, ja laittoi heti tulet kamiinaan. Tuuli oli vinkunut ja paukkunut tuvan rakenteissa koko yön.

Konkoilin aamun pimeydessä huussille, jonne olikin yllättäen hiukan vaivalloista mennä. Kovan tuulen lisäksi koko yön oli tainnut myös sataa lunta, sillä huussille kulkeva polku oli täysin ummessa. Aamupalaa syödessä pohdimmekin, että mikä olisikaan meidän tämän päivän suunnitelma. Alkuperäisen suunnitelman mukaan aikomuksenamme oli edetä Lankojärveltä Porttikoskelle. Lunta satoi edelleen ja tuulenpuuskat humisivat puissa. Päätimme ottaa aamun rauhassa ja pohtia myöhemmin päivän agendaa.

Verkkainen vetelehtiminen puhui omaa kieltään ja päivän kirkastuessa tilanne vaati enää sen, että toinen sanoisi asian vihdoinkin ääneen. Minä olen levoton ja turhaudun helposti, siksi olin lähtemisen kannalla. Kaipasin fyysistä rasitusta ja ajattelin, että umpihangessa hikoilu olisi vain kivaa. Rami on harkitsevampi ja kannatti välipäivää. Taivuin järjen ääneen (kuten aina) ja sanoin lopulta ääneen “taidamme jäädä tähän”.

Päätöksen jälkeen asetuin ikkunan ääreen lukemaan kirjaa. Rami touhuili pihalla omiaan. Hetken päästä puin päälle ja menin seuraksi. Rami lapioi ajankuluksi nuotiopaikkaa esiin. Minäkin nappasin lapion kouraan ja ryhdyin lapioimaan tuvan rappusia, polkua huussille ja polkua avannolle. Yritin kaataa myös naistenvessan kakkatornin, mutta jäätynyt keko ei liikahtanutkaan. Kyllästyttyäni näihin puuhiin puin sukset jalkaan ja lähdin hiihtelemään tuvan ympäristöön. Yritin tutkailla löytyisikö mitään merkkejä Porttikoskelle vievästä urasta. Hyvin nopeasti minullekin valkeni syy, miksi Rami oli kannattanut paikoilleen jäämistä. Lunta oli nimittäin nivusiin asti ja lyhyt hiihtely pihapiirissä sai hien pintaan. Mitään uraa ei myöskään löytynyt. Reilun viiden kilometrin matkasta olisi voinut tulla pitkä ja hikinen, paluumatkasta puhumattakaan.

Pieniä askareita tehdessä päivä kului rattoisasti. En edes turhautunut, vaan oikeastaan oli aika kiva ottaa rennosti ja levätä. Saimme olla myös tämän päivän ihan kahdestaan. Päivän pimennyttyä siirryimme tuvan lämpöön. Kahdeksan aikaan kömmimme makuupusseihimme lukemaan kirjojamme. Sain luettua Komtuurin surman loppuun ja pääsin siirtymään toisen kirjan mukana Ahvenanmaalle (Ulla-Lena Lundber: Leo). Enää ei tarvinnut pelätä henkimaailman tyyppejä tai kynttilän sytyttäjiä.

Lue myös:
Näin valmistauduin tammikuiselle talvivaellukselle
Talvivaelluksen pakkauslista – Oliko minulla mukana mitään turhaa tai puuttuiko jotain?