Kevyempi päivä päättyi myrskyyn

Ensimmäisen vaelluspäivän kertomus
Toisen vaelluspäivän kertomus
Kolmannen vaelluspäivän kertomus
Neljännen vaelluspäivän kertomus

Heräsin taas jo puoli yhdeksän aikaan. Huutelin reiluna kaverina Ramin hereille ja onnistuin huijaamaan hänet hakemaan meille vettä kahvinkeittoa varten. Itse sen sijaan jatkoin vielä köllöttelyä. Pää oli taas kipeä. Ehkä pitäisi jatkossa ottaa vaelluksille purentakisko mukaan.

Tänään meillä on tiedossa kevyempi ja lyhyempi kävelypäivä. Suunnistamme ensin pienen pätkän karttaan merkitylle polulle ja loppupäivän saammekin kävellä polkua pitkin. Aamutoimien kanssa ei tänä aamuna ole sitäkään vähää kiirettä, kuin normaalina aamuna. Aamupalan jälkeen kirjoittelin vaelluspäiväkirjaa kaikessa rauhassa. Vasta yhdentoista aikaan rupesimme purkamaan leiriä.

Polun saavuttaminen teki onnelliseksi

Pieni suunnistuspätkä oli edellispäivien tapaan sitä samaa kivipeltoa, joka tässä vaiheessa kävi jo hermoille. Lyhyt pätkä oli sen verran raskas, että polulle päästyämme olimme todella onnellisia. Nauratti ihan ääneen, kun tuntui niin helpottavalta, että tuo samainen polku vie meidät aikanaan reissun päätepisteeseen saakka. Tätä polkua ei ole merkattu maastoon, täytyi siis edelleen vähän suunnistaa, koska kivikossa polut aina välillä hävisivät ja polun pää piti etsiä aina uudestaan, mutta kulkeminen oli tästä eteenpäin ihan älyttömän paljon helpompaa ja kevyempää.

Maasto oli kivikkoa lukuun ottamatta aika tasaista. Korkeuseroja ei ollut juurikaan, jonka vuoksi päivän kävely eteni joutuisasti. Suunnistuksesta vapautuneen energian sai nyt käyttää ympäröivän luonnon ihmettelyyn. Olin hyvällä tuulella. Kevyempi päivä tuli tarpeeseen. Luonto oli tällä pätkällä uskomattoman kaunista. Välillä sateli vettä, mutta sitten vähän väliä aurinko pilkisteli pilvien takaa paljastaen myös sinisen taivaan aina pieniksi hetkiksi. Näimme kauniita turkoosin värisiä järviä, hiekkarantoja ja kangasmetsää.

Kaunis leiripaikka Tuulijärven rannalla

Päivämatka Ylemmältä Porijärveltä Tuulijärvelle meni yllättävän äkkiä. Jo reilun neljän tunnin taivaltamisen jälkeen olimme Tuulijärven eteläisessä päässä (tai lounaisessa, miten sen nyt haluaa ajatella), jonne olimme ajatelleet leiriytyä. Tuulijärvi oli upea paikka. Kauniita leiripaikkoja olisi ollut vaikka kuinka paljon. Leiriydyimme järven rantaan jonkun toisen retkeilijän tekemän tulipaikan läheisyyteen. Ilma oli aurinkoinen, joten ajattelin illasta tulevan kauniin. Haaveilin mukavasta illasta nuotion äärellä. Laitoin auringosta latautuvan kelloni puuhun latautumaan. Oli onnellinen olo.

Saimme leirit pystyyn hyvälle paikalle. Leiriini tyytyväisenä köllähdin riippumattooni hetkeksi lepäämään ennen iltaruuan laittoa ja nuotiohommia. Lueskelin kirjaa, kun tarppiin alkoi tipahdella ensin hentoja pisaroita ja kohta vähän isompia. Olin niin uppoutunut kirjaan, etten aluksi huomannut sateen ja tuulen yltymistä. Havahduin siihen, kun sade tihkutti jalkopäästä riippumaton sisälle. Singahdin salamannopeasti ulos säätämään tarppia parempaan asentoon. Samalla sain poimia myös “latautumassa” olevan kellon puusta takaisin ranteeseeni. Edelliset tuulettomat päivät olivat tehneet sen, että olin laittanut tarpin huolettomasti kahdella kiilalla maahan ja aivan liian ylös tällaiseen keliin.

Sitten nousi myrsky

Aluksi hentona alkanut sade ja tuuli yltyi vähitellen myrskylukemiin. Ryhdyimme asemoimaan tarppeja ja riippumattoja keliin sopivalla tavalla. Tehtävä ei ollutkaan ihan helppo ja vaati useita yrityksiä. Vastaavassa kelissä emme ole aiemmin olleetkaan riippumatoilla. Jokaisena aiempana päivänä olimme hehkuttaneet riippumattoretkeilyä maasta taivaisiin, mutta nyt tuli telttaa ikävä.

Laitoin tarpin alemmaksi ja nostin riippumaton mahdollisimman ylös ja kauaksi tuulen suunnasta. Lisäsin neljä kiinnitysnarua eli nyt tarppi oli kuudesta pisteestä kiinni maassa. Tämä ei vielä riittänyt. Edelleen vesi tuli tuulen mukana riippumattoon ja kiilat irvistelivät maasta tuulen voimasta. Aloin olla jo hieman epätoivoinen, ja samalla koitin asennoitua siihen, että ensi yönä kastutaan. Aikani ährättyä sain tarpin laitettua lähes teltaksi riippumaton ympärille ja kiilat maahan niin lähelle riippumattoa kuin mahdollista. Lisäksi etsimme isot kivet kiilojen päälle.

Tuuli oli niin raju, että isot kivetkin heiluivat tuulen tarttuessa tarppiin. Operaatio vei aikansa, mutta lopulta luotin siihen, että viritelmä pitää minut kuivana aamuun saakka. Lapioimme kaatosateessa iltaruuat ennätysajassa kitusiin. Valitsin tälle päivälle pahimman ruuan, koska tuolloin ruuan maulla ei ollut mitään merkitystä. Muina iltoina tein kaakaon ruuasta jäljelle jääneestä (keitetytstä) vedestä. Nyt tuuli oli jäähdyttänyt veden kylmäksi, niin kaakao jäi tällä kertaa juomatta.

Ulkona ei viitsinyt olla yhtään ylimääräistä hetkeä, niin ei auttanut kuin mennä riippumattoon tappamaan aikaa. Makasin riippumatossani, kun kuulin Ramin riippumaton suunnalta musiikkia. Höristin korviani ja kuulin laulun: “Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille…” Yhtäkkiä sisältäni purkautui itku. Olin itsekin vähän hämilläni, että mitäs tämä nyt on. Kai se oli jotain helpotuksen ja onnen sekoitusta. En tuossa mielentilassa jaksanut enää uppoutua kirjaan, vaan koitin kohdata tunteeni ja pohdiskelin elämää. Katselin puhelimestani valokuvia ja videoita rakkaista ihmisistä. Tuossa hetkessä kirkastui, kuinka tärkeitä he minulle ovatkaan. Jäin kuuntelemaan myrskyä ja kuuntelin tätä biisiä. Oli maaginen tunnelma, vähän jopa pelottava.

Olipahan opettavainen päivä. Myrskystä huolimatta sain hyvin unen päästä kiinni.

Päivän reitti
Ylimmäinen Porijärvi–Tuulijärvi
Matka: 10 km
Kesto: 4 h 11 min, josta liikkeellä 3 h 8 min