Mönkijäuraa Uutuanjoelle asti

Ensimmäisen vaelluspäivän kertomus

Nukuin ensimmäisenä yönä uskomattoman hyvin. Kellokin kehui palautuneeni hyvin. Sain unipisteitä ennätykselliset 97/100. Yöllä ei palellut vähääkään enkä muista juurikaan edes heräilleeni. Heräsin aamulla puoli kahdeksalta siihen, kun Rami rapisteli jotakin pussia. Luulin unenpöpperössä ääntä sateeksi. Aamu oli aurinkoinen, mutta kolea ja kostea yön jäljiltä. Tykkään heräillä kaikessa rauhassa, joten pötköttelin lämpimässä makuupussissa aikani ja seurailin Ramin aamupuuhia.

Sain itseni kammettua makuupussista ylös aamutoimiin. Kiittelin itseäni hyvästä aamupalavalinnasta. Tuntui luksukselta syödä leipää vaelluksella. Nautiskelin aamupalan hartaudella, mutta jätin kuitenkin aamupalaksi varatun puuron syömättä. Ruisleipä riitti hyvin viemään nälän. Laittelimme kaikessa rauhassa leirin kasaan. Ensimmäisinä päivinä menee aina vähän kauemmin pakkaamiseen ennen kuin syntyy kunnolliset rutiinit ja tavarat löytävät omat paikkansa rinkassa. Kun leirin pakkaa rauhassa ja ajatuksella, niin päivän päätteeksi leirin pystyttäminen sujuu mukavammin, kun tavarat löytyvät nopeasti.

Maisema kuin kivisateen jäljiltä

Lähdimme jo ennen yhtätoista liikkeelle, joka on meille harvinaisen aikaisin. Taisimme olla aika innoissamme kumpikin. Lähdimme jatkamaan matkaa karttaan merkittyä mönkijäuraa pitkin. Aikomuksenamme oli kävellä uraa Uutuanjoelle asti ja sen jälkeen lähteä omille poluille. Matka eteni aika mukavasti, koska ei tarvinnut kummemmin suunnistaa. Tiesimme Vätsärin olevan vaikeakulkuista ja hidasta maastoa, mutta tänään matka eteni mönkijäuraa pitkin ihan mukavasti kolme kilometriä tunnissa.

Ihmettelin maisemia ihan ääneen – miten täällä voikin olla tämän näköistä! En ole nähnyt mitään vastaavaa aiemmin. Oli kuin maastoon olisi satanut eri kokoisia kiviä. Kiviä oli kaikkialla.

Ilma oli jotenkin käsittämätön. Ei tuullut aivan yhtään. Yleensä tuntureiden päällä tuulee, muttei tällä kertaa. Kävelin jälleen t-paidassa ja silti hiki valui selkää pitkin.

Uutuanjoki. Rami viemässä videokameraa joen toiselle puolelle kuvaamaan ylityksen.
Leiri Vuontisjärvien rannalla.
Kysyin Ramilta yhtenä päivänä vähän varovaisesti, että tuntuuko hänestäkin siltä, että minulla on aina vähän parempi leiripaikka. Ei kuulemma. Minulla on itsellä aina sellainen olo, että mun leiri on aina vähän parempi.
Paras reissukaveri!

Joen ylityksen jälkeen omille poluille

Pidimme lounastauon ennen Uutuanjoen ylitystä. Ajattelimme, että parempi pitää tauko ennen ylitystä, koska väsyneenä ja nälkäisenä helposti kompuroi tai tekee virheitä. Onneksi pidimme kunnollisen tauon, sillä ylitys oli kyllä yllättävän paha. Vesi ei ollut kovin korkealla, mutta joen pohja oli täynnä eri kokoisia liukkaita pyöreitä kiviä. Löysin käteeni karahkan, johon tukeuduin ylityksessä, mutta silti liukastelin ja horjahtelin. Meinasin pari kertaa kaatua, kun joko keppi tai Crocs juuttui pohjan kivien väliin. Jännitti ja piti ihan tosissaan keskittyä, että suoriuduin ylityksestä.

Tästä seuraavat päivät kulkisimme omia polkujamme, sillä Vätsärin erämaa-alueella ei ole lainkaan polkuja. Päivän määränpäänämme oli Vuontisjärvet, jonne lähdimme suunnistamaan joen vartta pitkin, johon Vuontisjärvet laskee. Suunnistaminen oli joen vuoksi helppoa ja saavuimmekin aika pian Vuontisjärville.

Löysimme mukavan suojaisen leiripaikan järven rannalta. Illalla alkoi vesisade, jonka vuoksi kömmimme taas aikaisin riippumattoihimme lukemaan kirjaa. En taas kerennyt kauaa lukea, kun uni tuli silmään jo puoli kymmenen aikaan.

Päivän reitti
Anna Greetan järvet–Vuontisjärvet
Matka: 12 km
Kesto: 5:20 h, josta liikkeellä 3:06 h

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *