Talvivaellus: Päivä paikoillaan

Lue ensin:
”Voi olla, että reissu jää tekemättä”
Ensimmäisen talvivaelluksen ensimmäinen päivä

Heräsin ensimmäiseen vaellusaamuun todella hyvin nukutun yön jälkeen pirteänä ja toiveikkaana. Edellisen päivän negatiivisista ajatuksista ei ollut enää tietoakaan. Nukuin hämmästyttävän hyvin autiotuvan kivikovalla laverilla. Olihan minulla laverin päällä toki retkipatja, mutta normaalisti herään vähän väliä siihen, kun joku paikka puutuu ja täytyy vaihtaa asentoa. Tuona yönä en muista heräilleeni pahemmin. Muistan vain sen, että uudessa (täysin kierrätysmateriaaleista tehdyssä) talvimakuupussissani oli kuuma nukkua, vaikka pidin sitä vain peittona. Sitä ei ainakaan tarvitse seuraavilla reissuilla jännittää, onko makuupussi riittävän lämmin. Kyllä on!

Normaalisti heti aamiaisen jälkeen rupeamme laittamaan tavaroita rinkkaan ja alamme valmistella lähtöä. Rami oli taas kumman hiljainen. Hän kävi jokaisen pienenkin askareen jälkeen uudestaan lepäilemään. En alkanut painostaa liikkeellelähtöajatuksilla. Meillä ei ollut kiire mihinkään, koska emme todennäköisesti tulisi pääsemään tällä reissulla Luirojärveä pidemmälle ja meillä olisi vielä kahdeksan päivää aikaa olla maastossa. Muistimme viime syksyn vaellukselta, että matka Suomunruoktulta Tuiskukuruun on vaivalloinen, siksikään mulla ei ollut mitään erityistä hinkua päästä liikkeelle.

Rami sai sanottua, että olo on heikko ja kuumeinen ja meni omalle paikalleen torkkumaan. Minä yritin kuluttaa aikaa kirjoittamalla päiväkirjaa, lepäilemällä itsekin ja ihastelin vauhdilla etenevää kevättä. Vesi lorisi räystäissä, linnut liversivät ja tuvan edessä virtaavan joen penkereellä olleet lumikinokset hupenivat silmissä. Minusta oli ihan mukavaa vain olla, eikä haitannut jäädä toiseksi yöksi samaan tupaan. Toivoin, että Ramin olo kohenisi eikä menisi pahemmaksi. Onneksi iltaa kohden olo näytti paranevan.

Opettelin tekemään kiehisiä.

Iltapäivällä tuvalle tuli uusia vaeltajia. Ensiksi tuli mukavan oloinen yksinvaeltajanainen. Hän oli lyhyellä irtiottoreissulla ja majoittui varaustuvan puolelle. Lounashommia aloitellessamme pihaan tuli hiukan erikoinen hahmo, joka ei tervehtinyt ketään. Hänen kanssaan tuli hiukan pelottavan oloinen välikohtaus. En ole koskaan törmännyt vaellusreissuilla töykeään tai ilkeään kommunikointiin. Nyt tuli sellainenkin koettua. Välikohtauksesta jäi ikävä fiilis ja sitä oli tarvetta puida. Kummallisen hahmon kanssa samaan aikaan tuvalle saapui mukava ja puhelias mies, jonka kanssa jutustelimme välikohtauksesta ja monesta muusta. Mukava mies aikoi jäädä autiotupaan yöksi.

Tuvan pihapiiriin saapui vielä muitakin iloisia vaeltajia, joiden kanssa aika kului mukavasti ja välikohtauksen ikävät fiilikset väistyivät. Muut vaeltajat majoittuivat varaustupaan tai telttaan. Illalla viimeiseksi pihaan hiihteli vielä yksi mies, joka asettui autiotupaan seuraksemme.

Emme ole aiemmin juurikaan yöpyneet autiotuvissa, vaan olemme hakeutuneet omaan rauhaan. Jokainen uusi tuvalle tulija aina vähän jännitti. Tuvat ovat pieniä ja tunnelma voi helposti olla kiusallinen, jos kanssamajoittujien kanssa ei synkkaa. Tällä kertaa kävi hyvä tuuri! Iltaruokaa laittaessa jäimme koko porukka pöydän ääreen istuskelemaan ja varaustuvan puolella majoittunut yksivaeltajanainen liittyi meidän seuraan. Istuimme pöydän ääressä puolilleöin juttelemassa ja nautiskelemassa rommia. Oli tosi mukava tunnelma ja mukavia ihmisiä. Tästä illasta jäi erityisen hyvä mieli.

Illalla viimeiseksi kiitin miehiä mukavasta päivästä ja toivotin hyvät yöt!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *