Kotakönkäältä Suomunruoktuun

Kuljemme vaelluksillamme valtaosan matkoista poluilla, mutta tällä kertaa osa päivän reitistä piti mennä kompassisuunnalla. Olemme vuosien mittaan kehittyneet hurjasti suunnistajina. Vaikka harvemmin täytyy ihan tosissaan suunnistamalla suunnistaa, kun etenemme polkuja pitkin, mutta aina täytyy kuitenkin tietää missä olemme ja mihin ilmansuuntaan olemme matkalla. Suunnistustaito on tärkeää.

Tiukkaa nousua ja taistelua suolla

Kahdeksan aikaan aamulla tuvassa alkoivat aamutoimet. Ensimmäisenä lähtöä teki vaellustaan lopetteleva mies ja seuraavaksi Luirojärven suuntaan jatkava helsinkiläismies. Me lähdimme tuttuun tapaan viimeisenä.

Talvivaelluksella, etenkin näin kevätaikaan, olisi fiksumpaa kääntää rytmiä aikaisemmaksi, koska yöpakkaset kovettavat hangen ja hanki kantaa hyvin noin puoleenpäivään asti, mutta auringon paistaessa ja lämpöasteiden noustessa hanki alkaa taas upottamaan.

Talvivaellus: Päivä paikoillaan

Heräsin ensimmäiseen vaellusaamuun todella hyvin nukutun yön jälkeen pirteänä ja toiveikkaana. Edellisen päivän negatiivisista ajatuksista ei ollut enää tietoakaan. Nukuin hämmästyttävän hyvin autiotuvan kivikovalla laverilla. Olihan minulla laverin päällä toki retkipatja, mutta normaalisti herään vähän väliä siihen, kun joku paikka puutuu ja täytyy vaihtaa asentoa. Tuona yönä en muista heräilleeni pahemmin. Muistan vain sen, että uudessa (täysin kierrätysmateriaaleista tehdyssä) talvimakuupussissani oli kuuma nukkua, vaikka pidin sitä vain peittona. Sitä ei ainakaan tarvitse seuraavilla reissuilla jännittää, onko makuupussi riittävän lämmin. Kyllä on!

Ensimmäisen talvivaelluksemme ensimmäinen päivä

Aikaisemmin vaelluksen ensimmäisenä päivänä olen ollut suorastaan riemuissani siitä, että pääsen luontoon. Tällä kertaa maastoon lähteminen jännitti ja suorastaan pelotti. Emme tienneet yhtään, mitä on edessä. Olimme kuulleet vuokraamon eräketun monet varoitukset ja niistä säikähtäneinä olimme varautuneet pahimpaan.

Laitoimme liukulumikengät jalkoihimme ja lähdimme etenemään lämpimässä säässä ja ohuessa tihkusateessa kohti Suomunruoktua. Melko nopeasti ymmärsimme, mitä lumen pehmeys tarkoittaa. Liukulumikengät eivät hämäävästä liuku-etuliitteestään huolimatta juurikaan liukuneet. Eteneminen oli hidasta jalkojen siirtelyä ja nostelua. Ramin painon alla suksi painui lähes jokaisella askeleella, eikä hän voinut yhtään liu’uttaa suksia. Minulla sukset liukuivat paremmin enkä minun sukset painuneet lumeen yhtä useasti.

Kymmenen päivän vaelluksemme toinen päivä

Aamu oli aurinkoinen. Teimme aamutoimet kaikessa rauhassa, kuten aina vaelluksillamme. Vein lämmitettyyn tupaan makuupussini ja edellisestä päivästä kosteat kengät kuivumaan ja lämpiämään. Makuupussi oli kastunut teltan seiniin tiivistyneestä kosteudesta. Vasta myöhemmin hoksasimme jättää teltan tuuletusikkunat auki, jonka jälkeen makuupussi ei enää kerännyt kosteutta. Ramin makuupussi ei kostunut kertaakaan, vain minun pussi helmeili kosteudesta. Mulla oli joka yö makuupussissani lämmin, välillä melkein jopa liian lämmin. Ehkä se kostuminen johtui siitä?

Espoosta Kiilopäälle

Tänä vuonna lähdimme vaellusreissullemme lentäen. Ihana appiukko tuli aamuvarhain hakemaan ja kyyditsi meidät lentokentälle. Lentämällä vaellusreissulle lähteminen toi pakkaamiseen vähän ekstrahaastetta. Rinkan painosta emme olleet huolissamme. Minulle pientä päänvaivaa aiheutti se, että rinkan ulkopuolelle ei saanut jättää mitään roikkumaan matkan ajaksi. Rinkkani oli aivan ääriään myöten täynnä, koko 68 litraa täynnä tavaraa. Kymmenen päivän vaelluksen ruoat veivät puolet rinkan tilasta. Rinkkaan ei myöskään saanut pakata kaasuja ja koko vaellusreissun ajan täytyi kantaa mukana myös ne vaatteet ja hygieniatarvikkeet, joita tarvitsi vaelluksen jälkeen matkustamiseen ja peseytymiseen.