Täydellinen sunnuntaiaamu – sauvarinnetreeni ja pulahdus järveen

Jollakin toisella voi olla eri käsitys täydellisestä aamusta, mutta minulle se oli tänään seuraavanlainen.

Laitoin viikko sitten Garminin juoksuohjelman pauselle, koska haluan liikkua monipuolisemmin enkä orjallisesti kalenteria noudattaen. Tuttu kaava. Minulle käy lähes kaikkien treeniohjelmien ja rutiinien kanssa jossakin vaiheessa niin, että haluan muutosta. Tulee fiilis, että nyt riittää tämä säntillisyys – jotain muuta tilalle. Säntillisen treenaamisen tilalle on tullut lenkit ystävien kanssa ja leppoiset pyörälenkit. Huomaan myös kaipaavani salille tekemään voimatreeniä. Saa nähdä milloin uskallan mennä taas salille. En ole käynyt maaliskuun alun jälkeen kuntosalilla lainkaan, enkä ole myöskään tehnyt oikeastaan ollenkaan lihaskuntoharjoittelua.

Soittelimme Heidin kanssa perjantaina ja sovimme, että menemme sunnuntaina tekemään yhdessä kevyen treenin. Heidin käsitys kevyestä treenistä oli viedä minut Nuuksioon Swinghill-laskettelurinteeseen tunkkaamaan. Haha. Olen kerran aiemmin tehnyt sauvarinnetreenin ja silloinkin Heidin kanssa. Monesti Haukkalammelle ajellessa olen vilkuillut tuota rinnettä kunnioittavasti, kun tiesin, että Heidi käy siinä treenaamassa. Tänään tuli se päivä, kun minäkin pääsin tunkkaamisen makuun.

Kello herätti 7.30. Olimme sopineet, että Heidi hakee minut kahdeksalta. Olin laittanut kaikki varusteet illalla valmiiksi ja aamulla söin nopeasti puuron, keitin kahvit, vedin vaatteet niskaan ja pesin hampaat. Nappasin kahvit termosmukiin mukaan autoon.

Sauvarinnetreeni, eli tunkkaus

Sauvarinnetreeni, eli tuttavallisemmin tunkkaus, on hyvin yksinkertainen harjoitus. Rinnettä kiivetään kävellen ylös sopivan reipasta vauhtia, ei kuitenkaan liian kovaa, ettei maitohapot heti iske jalkoihin. Ylös päästyä voi puhaltaa kävellen muutaman askeleen ja sen jälkeen hölkätä rennosti rinne alas ja taas sama alusta.

Tunkkaus
”Mäen hidasta kapuamista ja erityisesti ylöspäin menemistä. Tunkkaukseen yleensä liittyy hankala maasto ja/tai jyrkät ei-juostavat mäet. Lisäksi voi melkein 100% varmuudella kuvitella tunkkaajalle käteen sauvat , joihin on kiva nojailla. Tunkkaukseen ei yleisesti liity juokseminen, vaan se on kävelyä tai kävelyn ja kiipeämisen sekoitusta. Kiipeäminen harvoin kuitenkaan niin hankalaa, että sitä voisi mitenkään rinnastaa kalliokiipeämiseen. Tunkkaus on yleensä myös pitkäkestoista.” – Antti Niinikoski
”Termi tulee sanasta tunkki, joka on työkalu raskaiden taakkojen nostamiseen. Tunkilla saa vähitellen veivattua lihasvoimin vaikka auton ylös renkaanvaihtoa varten. Joku on siis joskus keksinyt kutsua vastaavaa nitkutusta lihasvoimalla ylämäkeen tunkkaukseksi. Alun perin maastofillaripuolelta, kun on tunkattu (talutettu) ajopeliä jyrkkää mäkeä ylös vähitellen.” – Terho Lahtinen
”Tunkkaus on polkujuoksun ankkakävely, vrt. murtsikkahiihto.” – Eetu Nordman”

Lähde: Trailrunning.fi

Tarkalleen ottaen sauvarinnetreeni on hieman eri asia kuin tunkkaaminen, mutta se mitä me tänään teimme, oli enemmän tunkkaamista.

Sauvarinnetreeni on vähän kuin vetotreeni. Ensin vedetään sykkeet ylös ja alas juostessa sykkeet pääsee tippumaan mukavasti alas. Kiipeämisvauhdista riippuen saa kyllä vedettyä itsensä aika rajoille ja verenmaun suuhun, mutta leppoisasti suorittaessa samalla ehtii puuskutuksen lomassa vähän jutella ja ihastella maisemia.

Me kiipesimme tänään Swinghill-rinteen 13 kertaa ylös. Hommaan meni vähän reilu kaksi tuntia aikaa kuvaustaukoineen. Ensimmäisen neljän nousun jälkeen mietin, etten millään jaksa tehdä tätä kahta tuntia, mutta niin vain aika meni nopeasti ja kaksi tuntia tuli täyteen.

Sauvarinnetreeni on loistavaa vaihtelua tasavauhtisiin peruskestävyystreeneihin tai tasaisella juostuihin vetotreeneihin. Sauvarinne kehittää vetotreenin tavoin kuntoa ja hapenottokykyä, mutta tässä treenissä on koko keho tehokkaammin töissä, erityisesti pohkeet, pakarat ja kädet.

Välineet

Sauvarinnetreenissä tai tunkkaamisessa sauvat saavat olla lyhyemmät kuin hiihtosauvat. Yksinkertainen laskukaava on joko noin 50 senttimetriä omasta pituudesta pois tai 0,68 x oma pituus. Sauvojen ollessa käsissä, kädet saavat jäädä noin 90 asteen kulmaan.

Polkujuoksu- tai suunnistuskengät ovat parhaat tähän tarkoitukseen. Polkujuoksukenkien pohjan kuvionti on suunniteltu siten, että kenkä pitää liukkaalla alustalla. Tavallisilla lenkkareilla kaatuu herkemmin ja loukkaa itsensä.

Treenin jälkeen pulahdus Nuuksion Pitkäjärveen

Kaksi tuntia hujahti luontoa ihastellen, jutellen elämästä ja nauraen hölmöille jutuille. Heidi on ihanaa seuraa, koska hän osaa ottaa ilon irti pienistä asioista, ihastella ympäröivää maailmaa ja nauttia elämästä. Senpä vuoksi kruunasimme ihanan aurinkoisen aamun pulahtamalla vielä Nuuksion Pitkäjärveen.

Heidi hengitteli vedessä minuuttikaupalla ilmekään värähtämättä, kun minä taas vedin korkeintaan kaksi kertaa henkeä ja ponkaisin ylös vedestä. Olo pulahduksen jälkeen oli euforinen. Tuntui ihanalta, että olimme saaneet nauttia aamusta kaikessa rauhassa muun perheen vielä nukkuessa. Tiesin, että kotiin päästyäni muu perhe vasta availee silmiään uuteen päivään.

Kiitos ihanasta aamusta, Heidi! ❤️

Kuvat: Heidi Tainio

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *