Juoksujengiläisten kisaraportit: Anna

Processed with VSCO with f2 preset

En varsinaisesti ole juoksija, en urheilija enkä edes kovin aktiivinen liikkuja. Minut tunnetaan kavereiden keskuudessa enemmänkin tyyppinä, jolla on kymmenen vuotta vanhat juoksukengät ja joka ei tajua, miksi jotkut ottavat lenkkarit mukaan kaupunkilomalle.

Tänä keväänä juoksin ainakin kahdesti melkein joka viikko, ja Barcelonan-reissulla matkalaukusta veivät farkuilta tilaa lenkkitossut. Loppukeväästä ranteestani löytyi sykemittari, vaatekaapistani useammat kuin yhdet juoksutrikoot, eteisen hyllyltä juoksuvyö ja keittiöstä urheilujuomajauhetta.

Ehkä pääsin mukaan #endorfiinikoukussaRUN-juoksujengiin, koska Elina näki, että tarvitsin tätä: liikuntaa ja puolipakollista ulkoilmaa rankan syksyn jälkeen, keskelle uuvuttavaa talvea ja kevättä. Olen tuntenut Elinan yli kaksikymmentä vuotta, joten hän luultavasti myös muisti, että kyllä minusta sinnikkyyttä ja urheiluhenkisyyttä löytyy. Kävimme melko totisesti yhdessä uimassa vuonna 2001.

Vaikka välillä tuntuikin ylimääräiseltä, kun piti raahautua lenkille liukkaalla, vesisateessa, kiireessä ja itku kurkussa, ryhmä antoi valtavasti. Joskus sitoutuminen ryhmään pelasti ei niin mukavilta vaihtoehto-ohjelmilta. Sitä paitsi nautin siitä, että tapasin näitä naisia.

Koska tiesin jaksavani ja ehtiväni treenata maltillisesti, otin myös maltillisen tavoitteen. Olin viime keväänä juossut elämäni ensimmäisen puolikkaan aikaan 2:01:23. Ajattelin, että jos alle kahden menisi, niin hyvä.

Suuri juoksusuunnitelmani oli, että lähden kahden tunnin jäniksen rinnalle, ja juoksen lopuksi ohi. En osaa oikein sanoa miksi, mutta en pysynyt suunnitelmassani, vaan ajauduin 2:05:n jäniksen aloitusporukkaan, ja ensimmäiset viisi kilometriä tai enemmänkin menivät ruuhkajumissa.

Kokemattomuudestani (tai liiankin rennosta suhtautumisestani) kertonee myös se, etten seurannut aikaa tai vauhtia, ja aloitin kirin liian myöhään tai liian hitaasti. Samalla selityksellä menköön sekin, että kaadoin ensimmäisellä juomapisteellä urheilujuomat päälle. Ei ollut kovin pro-tunnelmat siinä kohtaa.

Edellisvuodesta tuttuun tapaan kilometrit viidestätoista kahdeksaantoista olivat ikävimmät. Pään kanssa meni nyt aiempaa paremmin. Viimeksi se jankutti, että ”mitä sä täällä, kävele vaan”. Nyt en ajatellut vaikeimmilla kilometreillä kävelemistä tai ylipäätään yhtään mitään. Vaikka helle paahtoi, missään vaiheessa ei edes tuntunut kamalan pahalta.

Maaliin tulin ajassa 2:00:42. Vähän jäi kyllä hämäämään.

Anna

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *