Elämän plussat ja miinukset

Processed with VSCO

Kysyin itseltäni mitä minulle kuuluu ja vastasin tosi hyvää. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kysyttäessä vastaa rehellisesti mitä kuuluu. En koskaan sano tosi hyvää, ellei näin ei ole. Elämä tuntuu siis hyvältä tällä hetkellä monestakin syystä. Olen esimerkiksi niin innoissani lanseeraamastani #kaamostaistelu-kampanjasta, että meinaan tukehtua omaan innokkuuteeni. 😀 Uskon taas selviäväni yhden kaamoksen yli suhteellisen hyvällä mielellä. Aikuistumisessa on se hyvä puoli, että aina oppii ja kehittyy. Joka vuosi ei tarvitse kompuroida samojen kysymysten äärellä, ei ainakaan yhtä pahasti polvet ruvella. Virheistä oppii. Mun elämässä tuntuu olevan asiat tällä hetkellä oikeilla paikoillaan. Välillä pitää rähistä ja kyseenalaistaa, että osaa taas arvostaa kaikkea sitä mitä itsellä on. Jos vain eleskellä möllöttelis menemään, niin  kaikesta siitä onnesta tulisi itsestäänselvyys. Pitää muistaa olla kiitollinen ja itseäni haluan muistuttaa siitä, että vain minä olen vastuussa onnellisuudestani.

Olen kiitollinen…

  • perheestäni
  • mielekkäästä työpaikasta
  • hyvistä työkavereista
  • blogiyhteistöistä
  • terveydestä, sekä omasta että perheeni terveydestä
  • uudesta valmentajastani
  • kodista, jossa viihdyn piene sisustamisen jälkeen
  • toimivasta uusperhekuviosta
  • lasten harrastuksista
  • ystävistä
  • tulevasta lomasta

Silloin kun elämä tuntuu takkuiselta ja mikään ei tunnu mielekkäältä, suosittelen laatimaan listan elämän plussista ja miinuksista. Mä tein tuollaisen listan vähän aikaa sitten. Ensin hirveän kiukun vallassa listasin miinuksia. Lista loppui yllätyksekseni aika lyhyeen, jonka jälkeen rupesin listaamaan plussia. Plussia tuli helposti enemmän, olin itse jopa vähän yllättynyt, koska olin lietsonut itseni kauheaan tyytymättömyyden tilaan. Listan laadittuani kävin miinusten kimppuun. Mietin kohta kerrallaan miten minua vaivaavat asiat saisi ratkaistua. Kaikkiin asioihin löytyi jonkinlainen ratkaisu. Aina on asioita, joita ei voi ratkaista heti, mutta silloin voi laatia pidemmän tähtäimen suunnitelman asian hoitamiseksi, sekin helpottaa parhaillaan meneillään olevaa ahdistusta keskeneräisyydestä.

Koska ajatuksissani oli ensin kirjoittaa kuulumisia, lisään tähän loppuun kuvia viime viikoilta.

Oli I love me -messut.
On peitelty vene talviunille.
…ja samalla saimme ihastella kaunista auringonlaskua.
Ollaan nautiskeltu kiireettömistä viikonloppuaamuista.
Olen iloinnut niistä treeneistä, joita pystyn tekemään. Vasen olkapää ei anna tehdä juuri mitään, mutta moni asia silti onnistuu. Niistä oon kiitollinen.
Vanha ystävyyssuhde on elvytetty uudelleen. <3
Fudismimmien treenit jatkuvat lumesta huolimatta vielä ulkona, lämmintä kerrastoa vaan päälle, niin on kiva treenata. * Kerrasto saatu Helly Hansenilta
Oon nauttinut etätyöpäivän rentoudesta. Ei tarvitse miettiä asua eikä mukaan pakattavaa lounasta, voin ihan yhtä hyvin syödä kolme aamupalaa ja sitten päivällisen.
Piipahdimme työporukalla (+puolisot) viettämässä pikkujouluja Suomenlahden toisella puolella. Mahtava reissu! *Reppu saatu Haglöfs
Kaunis Tallinna

Ps. Kaikki kuvat on otettu Honor8:lla. En ole edelleenkään löytänyt puhelimesta mitään vikaa.

4 thoughts on “Elämän plussat ja miinukset”

  1. Heippa!

    Olen jo kauan lueskellut sun blogia, mutta nyt vasta kommentoin. Olet ihanan rehellinen ja kirjoitat niin “myötä kuin vastamäessä.” Ei mitään siloteltua glamour-elämää, vaan tavallista arkea, johon itse voin samaistua.

    Hyvä idea kirjoittaa listaa, mistä on kiitollinen. Välillä sitä tosiaan havahtuu siihen, että vaikka välillä kaikki tuntuu kurjalta, niin siinä omassa elämässä on todella paljon asioita mistä olla kiitollinen. Asioita pitäisi osata arvostaa. Liian usein arvostetaan niitä hyviä asioita, vasta kun on liian myöhäistä. Alankin kirjoittaa listaa samantien, koska liikaa on viimeaikoina tullut naristua, kun mikään ei suju. Ehkä on hyvä ottaa marinalle pieni time out. 🙂

    -Noora

    http://www.shapeup.fi/blogi/

    1. Moi Noora, kiitos kommentista! 🙂 Ei tästä mun elämästä oikein glamouria saakaan. 😀

      Mukavaa viikonloppua sulle! Toivottavasti plussat vei voiton miinuksista.

      Elina

  2. Moi !
    Hyvä monen tehdä listaa, näkee asioita ehkä uudessa valossa ja eri tavalla löytää haasteita ja ehkä hyviäkin puolia asioista joita ei ole tajunnut aiemmin.
    Minä olen melko positiivinen luonne ja ajattelen valoisasti asioita ja vastoinkäymisistä löydän jotain hyvää yleensä tai ajattelen että ehkä joskus valkenee miksi näin tapahtui… Ja yleensä niin on käynytkin.
    Aina on valoa tunnelin päässä ja huomenna uusi päivä 🙂

    1. Totta puhut, Marke! 🙂 Negatiivisuudessa vellominen ei oikein auta mitään, positiivisen näkökulman kautta on paljon mukavampi katsoa elämää.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *