Urheilu ja liikkuminen on mulle edelleen tosi tärkeää ja iso osa mun arkea, vaikken enää kouhkaa treeneistäni niin paljoa kuin aiemmin. Tällä hetkellä tuntuu hassulta kirjoitella jostakin yksittäisestä treenistä, ellei ole mitään sen tähdellisempää kirjoitettavaa. Liikun lähes päivittäin, mutta suhtaudun liikkumiseen nykyään paljon neutraalimmin. En kellota hampaat irvessä työmatkapyöräilyn kestoa tai juokse lenkkejä kilometriaikojen ohjaamana. Teen juttuja, joista innostun ja jotka tuntuvat hyvältä, sellaisella teholla ja intensiteetillä mikä kulloinkin tuntuu sopivalta.
Kirjoittelin pari päivää sitten keihäänheittotreeneistä. On aivan mahtavaa oppia aikuisena uutta! Pystyttekö samaistumaan? Mulla meni monta vuotta siihen, että uskalsin kokeilla uimahallissa vapaauintia. En ollut koskaan uinut vapaata, vaikka aina olin halunnut. En uskaltanut kokeilla, koska… tuntuu aivan kertakaikkisen typerältä 35-vuotiaana kertoa, että mä pelkäsin näyttäväni typerältä tai että tekisin itsestäni naurunalaisen. Aivan kuin kenelläkään olisi aikaa tai kiinnostusta katsoa, miten joku random muija ui?
Mä koen, että tämä rohkaistuminen on tapahtunut sitä mukaa kun itseluottamukseni on kohentunut ja olen hyväksynyt itseni kaikkine puutteineni. Rohkaistuminen uuden opetteluun tuntuu tosi hyvältä. Olen saanut onnekkaasti olla ymmärtäväisten ja ihanien ihmisten opeissa. Minua on opettanut matkan varrella useampi ihminen. Esimerkkinä mainittakoon muutama: Juoksua minulle on valmentanut Joonas ja Mikko, polkujuoksun maailmaan minut tutustutti Janne, uinnin tekniikkaa opetti Noora, painonnostoon minut rohkaisi rakas aviomieheni ja näitä oppeja mulle syvensi vähän aikaa sitten Veera. Endorfiinikylässä-videosarjassa kävin kokeilemassa eri bloggaajien treenejä. Kukaan näistä ei ole (tietenkään) nauranut minulle tai edes naurahtanut, jos en ole ymmärtänyt tai jos olen yrittänyt ja epäonnistunut. Jokainen on kannustanut ja kehunut edistysaskeleita, rohkaissut ja inspiroinut.
Rohkeuden puutteen vuoksi olen jättänyt monia asioita elämässä väliin. Onneksi enää ei tarvitse. Kirjoitan tätä tilitystä siksi, että tekin uskaltaisitte, jos olette ajatelleet yhtään samoin kuin minä. Itsensä ylittäminen on mahtavaa, tarkoitti se sitten kuperkeikan tekemistä tai sitä, että uskallat juosta julkisesti. Rohkaistuminen lähtee pienistä teoista, jotka on kuitenkin itselle suuria edistysaskeleita. Mitä ne sinulle voisi olla?
Tuorein itseni ylittäminen tapahtuu ensi viikon torstaina kun osallistun 2XU:n järjestämään Urban Swim Challengeen, jossa uidaan avovedessä (siis meressä!) 1500 metriä tai 3000 metriä. Kilpailu edellyttää märkäpuvussa uimista, muuten kisaan ei ole asiaa. Lähden siis ihan kylmiltäni kokeilemaan avovesiuintia ja uin ensimmäistä kertaa märkäpuvussa. Olen todella innoissani! Mä uin tuon lyhyemmän matkan, koska en osaa yhtään kuvitella minkälaista on uida avovedessä, jossa on mukana muita kilpailijoita. Kilpailuun saan lainaksi 2XU:n märkäpukua. 🙂 Mahtavaa! Saa antaa vinkkejä!
Suunnolta on tullut aivan mieletön uutuus: Suunto Spartan Ultra. Kellossa on kaikkien aiempien kellojen hienot ominaisuudet ja nyt tässä on vielä kosketusnäyttö, värinäyttö ja miljoona eri toimintoa. Movescount uudistui tässä samalla. Siellä pääsee nyt tsekkailemaan suosituimmat treenireitit ja sen avulla löytää vaikkapa lomamatkalla hyvät lenkkireitit. Hauskana huomiona tuli huomattua, että joku/jotkut ui näköjään Seurasaarta ympäri. Seurasaaren ympärillä oli kartalla melkoisen vahva sininen rinkula. 😀 Tsekkaa itse täältä. En malta odottaa, että pääsen testaamaan laitetta. Toivottavasti saisin testiin jo ennen tuota kisaa.
Mun piti kirjoittaa postausta juoksemisesta ja sen ihanuudesta, mutta juttu lähti ihan sivuraiteelle. Ehkä seuraavassa postauksessa sitten juoksemisesta.
Ps. Vielä on tanssiminen kokeilematta. Se on mulle se kaikista suurin kynnys.
Hei. Aivan huippua kun ei näin aikuisena enää tarvitse välittää siitä mitä muut ajattelee. Ja todella uskaltaa kokeilla uusia haasteita. Ja kysyä apua jos ei osaa. Itsellä edessä elämäni eka puolimaraton lauantaina?. Ja kun siitä selviää niin sitten alkaa treenaus käsillä seisontaan ja leuanvetoon?. Onneksi muulla on ympärillä samanhenkinen aikuisten naisten poppoo jonka kanssa treenata. Hauskaa kesää sinne
Terveisin minnamalja
Sanopa muuta! 🙂
Miten sun puolimaraton meni? Nyt sitten uusien haasteiden kimppuun!
Hyvää kesää sullekin!
Hei. Puolikas meni suunnitellusti, eli juoksemalla koko matkan alle 2,5h. Se oli tavoite ja se toteutui?. Aika hyytävät vikat kilsat. Mutta ensi vuonna uudestaan?
Terkuin minnamalja
Ihan samat aatokset minullakin, pitää vaan uskaltaa rohkeasti tekemään uusia juttuja. Minulla tämä herääminen tapahtui tosin vasta täytettyäni 40 vuotta. Opettelin uimaan, pyöräilemään maantiellä ja uskaltauduin triathlonin pariin.
Jos innostut avovesiuinnista kunnolla, Seurasaaren ympäriuintia kannattaa kokeilla. Kirjoitin siitä postauksenkin just hiljattain: http://kaukomara.blogspot.fi/2016/06/uintivinkit-seurasaaren-ympari.html?m=1
Tsemppiä ensi viikon avovesiuintiin, toivottavasti on hauskaa!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 🙂
Kiitos tuosta postauksesta! Pitäisi vain löytää uintiporukka, että uskaltaisi tuollaisia matkoja lähteä uimaan. 🙂
Äh, mähän vedin tässä kevään aikana “naisten helppoa ja hauskaa” tanssia, miten en älynnyt pyytää sua sinne! Opeteltiin joka viikko yksi uusi biisi ja kerrattiin vanhoja. Tuu kesällä käymään niin pidän sulle meidä pihanna priva sesstion 🙂
Pitää tulla käymään, sä tuut mulle aina mieleen, kun edes harkitsen tanssin kokeilemista. 😀
Huippu postaus! Samaistun moniin ajatuksiisi ja haluan myös olla rohkaisemassa ihmisiä kokeilemaan uusia juttuja! Itse rakastuin toden teolla pari vuotta sitten vapaauintiin ja siksi myös peukutan sun uudelle haasteelle. Avovesiuinnissa ollaan niiiin kosketuksessa luontoon, että lähemmäksi ei pääse. 😉
Kiitos Satu! Avovesiuinti tuntuu kyllä ihan mun jutulta, mutta meriveden lämpötilasta en oo vielä ihan varma. 😀
Hieno kirjoitus, Elina! Ei ole mitään, mitä ei voisi vielä oppia aikuisiälläkin! 🙂 Vaaditaan vain halua ja kärsivällisyyttä ja sitten se opettelu palkitaan. Mulla suunnistus on ollut sellainen… kyllä se aluksi turhautti kun saattoi juosta polkuja väärään suuntaan ja aina putosi kartalta, mutta nykyään pystyn jo menemään haastaviakin ratoja ja olen löytänyt elämääni ihan parhaan ykkösharrastuksen <3! You can do it!
Ps. Toi Movescount -uudistus on hieno! 🙂 Löytyy polkujakin, ja vaikka just noita avovesiuintipaikkoja, hienoa!
Kiitos Hanna!
Suunnistus on myös yksi sellainen laji, joka kiehtoo. 🙂 Ehkä kokeilen sitäkin joskus vielä. 🙂
Mäkin tykkään Movescountin uudistuksesta, auttaa just polkujuoksureittien löytämisessä.
Mulle tuntuu hankalalta juurikin tuo julkisesti juokseminen :D. Mikäköhän siinä on, automaattisesti lakkaan juoksemasta jos vastaan tulee ihmisiä ja harvassa on ne kerrat että olen juossut esimerkiksi auton ajaessa ohi. Eihän ketään todellakaan kiinnosta missä asennossa minä juoksen tai miten tyhmältä muutenkaan näytän :D.
Mä ymmärrän, muistan juoksuharrastuksen alussa, että erityisesti trikoissa juokseminen tuntui ihan kauhealta. Saatoin juosta aivan liian kovaa jossakin pyörätiellä, koska en halunnut näyttää huonokuntoiselta ja sit olin aivan puolikuollut. 😀
Pelkäsin myös kuntosalilla vapailla painoilla treenaamista, koska en ollut ollenkaan varma omista taidoistani.
Mieli on ihan hassu, koska tosiaan – tuskin ketään kiinnostaa tai edes kiinnittää huomiota. 😀
Mielenkiintoinen kirjoitus. =) Itse olen harrastanut monipuolisesti eri lajeja nuoruudessa, mutta aikuisiällä olen huomannut, että parhaiten motivoidun tavoitteelisesta urheilusta. Tavitsen jotain, jossa kehittymistä voi mitata tarvittaessa., se motivoi treenaamaan silloinkin kun ei huvittaisi. =) Harrastan kaikenlaista liikuntaa muutenkin ja lasten kanssa varsinkin pääsee osallistumaan ja kokeilemaan matalilla suorituspaineilla lajia kuin lajia. Nyt kun olen kärsinyt juoksun suhteen jalkavaivoista, on pitänyt muuttaa harjoittelua monipuolisemmaksi ja koostaa harjoitukset eri lajeista. Aion kokeilla kuitenkin mahdollisimman monia lajeja kesän aikana. Yleisurheilun eri lajit kiinnostavat, mutta en voisi heittää keihästä vain heittoliikkeen nautinnollisuuden (?!) vuoksi, vaan kyllä minua kiinnostaa, kuinka paljon heitin ja parannanko seuraavalla heitolla.. =)
Kiitos Marika! Itseänikin motivoi aina tavoitteet, se konkretisoi harjoittelua. Lasten kanssa on kyllä hauska harjoitella yhdessä asioita ja tehdä muutenkin juttuja. 🙂
Heittoliikeen nautinnollisus. Hmm. 😀 Toisaalta tajuan, oon aina tykännyt heittää esim. jenkkifudista, palloa, nyt keihästä jne. Monipuolinen liikunta on kyllä mielekästä, ei pääse kyllästymään mihinkään.