Vaelluskenkien testiretki

Retkeily on mulle nyt se juttu. En voi vieläkään juosta eikä saliharjoittelu ole kauheasti houkutellut. Metsässä käveleskely ja kehonpainoharjoittelu tuntuu nyt kivalta tekemiseltä. Muutenkaan oman kropan äärirajoille puskeminen ja kalenterin kanssa treenien suunnitteleminen ei ole viime kuukausina tuntunut mielekkäältä. Nyt vain tekee mieli olla metsässä ja nauttia hetkestä. Eilen harmittelin muun muassa sitä, kun ei voi mennä metsään etätöihin. 😀 Siellä ei vaan oo riittävää verkkoa eikä sähköä.

Viime perjantaina töiden jälkeen pakkasimme retkikamat ja lähdimme Nuuksioon. Alunperin oli tarkoitus olla metsässä sunnuntaihin asti, mutta tulimmekin jo lauantai-iltana pois. Lauantain ja sunnuntain väliselle yölle oli luvattu sen verran runsasta sadetta, ettei houkutellut jäädä kärvistelemään aamupalahommien kanssa ilman retkikeitintä. Lauantain aamupalan tekeminen otti aikansa. Retkikeitin on nyt sitten ostoslistan ensimmäisenä ennen seuraavaa retkeä.

Viikonloppuinen metsäretki oli meidän ensimmäinen yhteinen yön yli kestävä retki. Reissuun meidät innoitti keskiviikkoinen visiitti Scandinavian Outdooriin. Kävimme tuolloin valitsemassa itsellemme vaelluskengät syksyn Lapin reissua ajatellen. Vaelluskengät kun täytyy kävellä tutuiksi ennen varsinaista koitosta, niin päätimme lähteä kokeilemaan kenkiä heti ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana. Minulle valikoituivat jalkaan sopivalta tuntuvat mustikanväriset Lowa Mauriat ja Ramille hänen jalalleen sopivan tuntoiset Meindlit.

Perjantaina työpäivän päälle kävely hiostavassa metsässä ja raskailla jaloilla tuntui työltä. Aluksi vaelluskengätkin tuntuivat kömpelöiltä, mutta totesimme molemmat seuraavana päivänä jalan jo tottuneen kenkään. Minulla selässä oli vielä painava rinkka. Ramin onneksi ainoa lainaksi irronnut rinkka oli naisten mallia ja sinne sitten menikin suurin osa kamoista. Vaelsimme perjantaina lyhyehkön matkan tutun nuotiopaikan läheisyyteen. Mä olisin ollut valmis jäämään ensimmäiseen ihan kelvolliseen paikkaan, nimittäin bongasin silmän kantamattomiin mustikkaa. Kyykin mukini täyteen mustikkaa ja söin sen hetkessä tyhjäksi ja kohta taas menin poimimaan lisää. Hymyilin, hihittelin, heitin hölmöä läppää eikä mulle ollut mitään väliä mihin telttamme laitamme. Mä olin jo perillä. Rami naureskeli mulle, että mikä sulla nyt on, ku vaikutin kuulemma suorastaan humalaiselta. 😀 Ei mulla mikään ole, mulla on nyt vain hyvä olla tässä ja nyt.

Rami kuitenkin etsi meille parhaan mahdollisen paikan teltalle kauemmaksi muista ihmisistä ja mä tulin mustikoineni perässä. Pistimme teltan pystyyn, fiilistelimme vähän aikaa paikkaa ja lähdimme laittamaan iltaruokaa. Nuotiopaikalla oli paljon ihmisiä. Tosi moni oli saanut saman idean lähteä viikonlopuksi metsään, se vähän harmitti, koska olin jotenkin mielessäni maalannut kuvan metsästä, jossa olisi vain me kaksi.

Perjantai-ilta oli yllättävän lämmin ja kaunis. Kömmimme joskus yhdentoista aikaan makuupusseihimme nukkumaan. Aamu valkeni myös kauniina. Piipahdin yhdeksän aikaan kyykkypissalla, otin kuvan teltan suuaukosta ja jatkoin unia. Molemmilla taisi olla suuri unentarve, koska nousimme ylös vasta puoleltapäivin. Aamupalan tekemiseen menikin sitten hetki jos toinenkin. 😀 Halusimme nauttia luonnosta ja aamun rauhasta ihan kahdestaan emmekä halunneet lähteä yleiselle nuotiopaikalle. Teimme nuotion rantakiville läheisen lammen rantaan. Märkien puiden sytyttämiseen ja veden kiehuttamiseen nuotiossa menikin vähän turhan kauan ja nälkä ehti olla melkoinen. Mä taas odotellessa kyykin pitkin puskia ja söin pahimpaan nälkään mustikoita. Vihdoinkin saimme syötyä ja juotua muutamat kupilliset kahvia, jonka jälkeen päätimme laittaa leirin pystyyn, viedä teltan autolle ja hakea samalla juomavettä ja jatkaa käveleskelyä vielä.

Sitten vain seuraavaa metsäretkeä suunnittelemaan, ensin vain pitää hommata se retkikeitin/trangia. Nuuksion karttakin olis hyvä hankinta, niin voisi pistellä ulos merkityiltä reiteiltä. Repoveden kansallispuistokin kiinnostais ja sinne ei olisi edes pitkä matka.

Nyt kuitenkin hyppään metroon ja menen kodin kautta salille, että en mä vielä ihan kokonaan ole metsänpeikoksi ryhtynyt. 😀

*Minun vaelluskengät saatu Scandinavian Outdoorista, Rami maksoi omistaan.