Sandis Trail Sprint – Suljetun saaren juoksu

Perjantaina oli aivan mahtava aamupäivä! En ehkä toivu tästä endorfiinihumalasta ihan hetkeen. Sain 2XU:lta kutsun Sandis Trail Sprintin kutsuvieraskilpailuun, joka juostiin perjantaina aamulla. Varsinainen tapahtuma avoin kilpailu on lauantaina 9.5.2015. Kilpailu järjestettiin varuskunnan alueella Santahaminan saarella. Saarelle ei luonnollisesti ole tavallisilla pulliaisilla normaalisti mitään asiaa, joten olin aivan innoissani menossa katsomaan minkälainen saari se on ja minkälainen tapahtuma siellä järjestetään.

Tällä viikolla jalat ovat tuntuneet tosi tukkoisilta ja mietin onko mun ollenkaan järkevää lähteä kisaan mukaan, kun näin lähellä HCR:ää ei ole järkevää tehdä kovia treenejä ja kropan pitäisi antaa palautua ennen ensi lauantaita. En silti mistään hinnasta halunnut jättää tapahtumaa väliin. Juokseva Hartsa nappasi mut toimistolta kyytiin ja me kaksi hermostuksesta pulputtavaa tyyppiä kurvasimme varuskunnan porteista sisälle. Jotain tosi jännää ja juhlallista siinä on, kun henkilöllisyys tarkistetaan porteilla ja ympärillä pyörii kavereita kovat kaulassa ja osa kurkkusalaateissa.

Tapahtuma oli pieni kutsuvierastilaisuus. Olisikohan meitä ollut sata juoksijaa paikalla. Siinä me hermostuneesti juttelimme keskenämme ja lämmittelimme. Paljon tuttuja kasvoja oli joukossa, mukana myös kaverini Anna, jonka kanssa asetuimme viivalle.

Itse reitti oli tosi vaihteleva ja raskas. Ihan alku meni pienen matkaa metsikössä, jonka jälkeen pitkältä tuntuva pätkä hiekalla (raskasta). Sen jälkeen taas metsää ja kalliota. Reitti kulki välillä ihan puhtaasti pöpelikössä, ei mitään varsinaista tallattua polkua. Sitten alkoi osuus, jossa Annan ja Harrin selät lähti loittonemaan, nimittäin kalliot. Olin valinnut jalkaani maastojuoksuun suunnitellut kengät, mutta ne eivät tietenkään toimineet sateesta liukkaalla kalliolla, koska pohjissa ei ollut nastoja. En tiedä mitkä kengät noihin olosuhteisiin olisi ollut parhaimmat. Moni kehui nastakenkiä, mutta sellaisia mulla ei (vielä) ole. Anna ja Harri veti tavallisilla lenkkareilla, jotka tuntui olevan paremmat kuin ne mun kengät.

Kallioilla liukastelin kuin bambi liukkaalla jäällä. Ylämäet menin nelinkontin ja alamäet liukuen ja könyten miten milloinkin. Muutaman vaarallisen oloisen liukastumisen jälkeen päätin hidastaa tahtia ja kävellä kalliopätkän. Hidastamisesta huolimatta tömähdin kerran oikein maukkaasti pyllylleni. Vasen pakara odottaa ilmestyväksi mojovaa mustelmaa. Pöpelikössä liukastuin jotenkin kaatuneeseen puuhun, jossa törötti katkennut oksa, joka tökkäsi paljon kärsineeseen vasempaan sääreen. Muutama kirosana livahti ilmoille, joita ei ollut kukaan kuulemassa. Jatkoin taas astetta hitaammin matkantekoa. Kalliopätkän loputtua alkoi ihana maastopätkä, jolloin pistin koneesta vähän lisää kierroksia peliin. Lopuksi vielä oli apinaradan muutamat esteet ja kohta kuuluikin kuulutusten äänet. Siihen asti oli kuulunut linnunlaulua, meren kohinaa ja varuskunnan ampumaharjoitusten ääniä. Kohta näin edessäni Annan ja Harrin selät. Hieman ihmettelin, koska olin tosiaan ihan kävellyt ne kalliopätkät, mutta maalissa selvisi, että he olivat eksyneet matkalla.

Juoksin yhden kierroksen, eli seitsemän kilometriä. Olin osanottajista viides nainen ja kello pysähtyi maalissa aikaan 52 minuuttia ja rapiat. Juoksun aikana ja juoksun jälkeen fiilis oli ihan huippu. Kalliokohdissa tosin otti päähän se liukastelu, mutta upeat maisemat peitti sen harmituksen alleen. Maisemat olivat aivan mielettömät! Ennen starttia mietin onko mulla liian vähän vaatetta päällä, mutta juostessa mulla oli ihan älyttömän kuuma. Katselin merta sillä silmällä ja hekumoin ajatuksesta mereen kastautumisesta. Maalissa ehdotin Annalle ja Harrille, että käydään uimassa. Onneksi nämä kaksi ovat yhtä hönttejä kuin minä ja sinnehän me paineltiin mereen vaatteet päällä. Tuo viimeisteli mahtavan tapahtuman. Jäi aivan huippuhyvä fiilis pitkäksi aikaa. Aivan täydellinen viikonlopun aloitus!