Kaapista ulos

Postaustahti ei päätä huimaa. Mielen on vetänyt hieman matalaksi oikean olkapään tilanne. Tilannehan ei siis ole mitenkään kovin vakava, mutta mun pitää nyt pitää taukoa nosto- ja työntöliikkeistä ja katsotaan mihin suuntaan käden tilanne kehittyy. Mitä yläkropan liikkeitä jää jäljelle? En tiedä. Ortopedi soitti mulle keskiviikkona ja kertoi, että olkapäässä ei ole mikään ihan rikkirikki, mutta tilanne ei ole mikään paras mahdollinen myöskään. Hän epäili, että takakapseli on löystynyt käsilläseisontaharjoituksista. Hauiksen jänne on rispaantunut ja pientä turvotusta on AC-nivelessä ja subarcomiaalibursassa. Lääkäri pyysi käymään vastaanotolla, että voidaan miettiä konkreettisemmin jatkoa. Fyssarille pitäisi kans varata aika, että hän voisi miettiä mulle jotain korvaavia harjoitteita – mitä ne on? Ehkä Sami tietää. En tiedä miksi tämä vetää nyt niin maihin. Lääkäri meinasi, että jos tilannetta ei saa rauhoittumaan, niin viimekädessä leikataan. Ei kuulosta kyllä yhtään kivalta mun korviin. En ihan äkkiä ole valmis siihen samaan leikkaus- ja kuntoutusrumbaan kuin puolitoista vuotta sitten.

Kävin näyttämässä kättä myös Helsingin Urheiluhieronnan Tuukalle. Tuukkakin meinasi, että olkapään kuppi on löysä ja olkapään lihaksetkin on ihan jumissa. Olkapäätä hierottiin varovaisesti ja Tuukka teippasi sen kinesioteipillä parempaan asentoon. En tiedä mikä muhun meni hieronnan jälkeen kun vaan itketti. Ystäväni Sari meinasi, että ihminen kun on psykofyysinen kokonaisuus, niin joskus kosketus laukaisee ihmisessä tunteita. Näin se varmaan oli. Lisäksi sitten tämä harmistus koko käsiasiasta. Vitsi jos olisin tiennyt, että olkapää ei kestä käsilläseisontaa, niin olisin jättänyt ne kyllä tekemättä. Paskempi homma on nyt olla käyttämättä käsiä kokonaan.

Olen viime aikoina huomannut pohtivani menneitä. Olen palannut lähimenneisyyteen ja kauemmaksikin. Elämä on muuttunut vuodessa todella paljon. Aika tarkalleen vuosi sitten olin tosi syvällä. Mulla oli tosi paha olla. Menin lääkäriin, sain diagnoosiksi pitkäaikainen masennus ja kouraan reseptin masennuslääkkeisiin ja lähetteen psykoterapiaan. Vuoden intensiivisen psykoterapian avulla olen nyt omanarvontuntoinen ja hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. Mun ei tarvitse enää syödä lääkkeitäkään. Mun 33-vuoden mittaiseen elämään on mahtunut paljon tapahtumia. Niistä ei nyt sen enempää. Ehkä joskus toiste.

Kaikkea tätä se tunnemylläkkä hieronnan jälkeen varmaan myös oli. Mua ajoittain harmittaa se, että masennusta pidetään jonkinlaisena heikkoutena ja epäonnistumisena. Sellaisena olen itsekin sitä ehkä pitänyt, koska olen tätä asiaa salannut. Ei ole ihme, jos mieli väsyy, kun elämä tuo eteen monenlaisia koettelemuksia. Vaikka olen ollut masentunut, se ei ole poistanut mun perusluonnetta ja kokonaan työkykyäni.

Nyt asiat on hyvin, tai paljon paremmin. Olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Elämä ei vieläkään ole kevyttä ja helppoa. Milloin se olisi? Se vain menee niin, kun elämässä tapahtuu isoja asioita, niin sitä aina palaa vuodenaikojen vaihtuessa edellisvuoden tapahtumiin. Ehkä ensi syksynä viime vuoden muistot tuntuvat kaukaisemmilta ja helpommilta.

Olen edelleen perusluonteeltani iloinen ja optimistinen, välillä en sitä pystynyt olemaan. Jos palataan aloittamaani aiheeseen, olkapäähän, niin pystyn kaikesta huolimatta iloitsemaan siitä, että mun jalat toimii. Pystyn juoksemaan ja pyöräiemään – se on paljon!

Tämä blogi ja blogin aihepiirin asiat ovat niitä, jotka on pitänyt mua pinnalla vaikeinakin aikoina.

Vereslihalla,
Elina, masennuksesta toipuva

82 thoughts on “Kaapista ulos”

  1. Voimia! Hienoa, että hait ja sait apua ja myös oikeasti hoitoa siihen masennukseen ja sen syihin eikä vain lääkeitä! Masennus ei ole heikkoutta eikä sen kanssa ole leikkimistä. Valoa syksyysi <3

  2. Masennus ei todellakaan ole epäonnistumista tai heikkoutta vaan inhimillisyyttä. Tsemppiä olkapään/käden kanssa ja myös muihin elämän myllerryksiin.

    1. Niinpä, tämän oivaltamiseen meni itselläni tovi, siksi halusinkin antaa sairaudelle kasvot. Jospa se avaisi edes muutaman ihmisen silmät.

      Kiitos paljon! <3

  3. Voimia, olet ihana.
    Inspiroit meitä monia. Itse olen jo vuoden elänyt uudenlaista elämääni sinun innostamana. Sinusta sain motivaatiokipinän muutokseen! Kiitos!
    Mukavaa lukea myös henkilökohtaisempaa tekstiä, vaikkakin rankkaa sellaista. Voimia toipumiseen, epäonnistuja et ole.

  4. Hienoa Elina, että pystyit kirjoittamaan tästä aiheesta, ei varmasti ollut helppoa. <3 Paljon tsemppiä ja jaksamista! Kyllä se aurinko alkaa taas paistaa sulle, toivottavasti mahdollisimman pian! Kaikkea hyvää! 🙂 t: Karoliina

    1. Ei ollut helppoa, mutta ehkä se kannatti. 🙂 Pelotti oikeasti tosi paljon.

      Niin paistaa, säteet jo osuu muhun! Kiitos Karoliina!

  5. Pitkään olen blogiasi lukenut, mutta en olisi osannut aavistaakaan masennustasi. Ei mulla mitään fiksua sanottavaa ole. Mutta hienoa että olet jo toipumassa. Ja kovasti voimia jatkossakin <3

  6. Kiitos Elina avoimuudestasi ja rohkeudestasi – ihana lukea blogia, jota kirjoittaa ihminen ihmiselle. Valoa ja avartuvia maisemia syksyyn!

  7. Blogiasi kauan lukeneena olen aina samaistunut sinuun erillä tavalla, kuin muihin bloggaajiin. Tuntuu, että “tuntisin” sinut, vaikken ole koskaan edes nähnyt sinua. Itsekin vaikeita aikoja elämässä kokeneena voin samaistua hyvin tunteisiisi, ja tahdon toivottaa paljon voimia. ❤ Kyllä se vielä helpottaa. Juuri tuo vuodenaikojen vaihtelu tuo itsellenikin voimakkaita muistoja, joka laittaa käsittelemään menneitä asioita uudelleen ja uudelleen. Kiitos aitoudestasi ja rohkeudestasi ja tsemppiä käden kanssa.

  8. Hienoa että olet jakanut ajatukset julki, kulkenut sen helvetillisen tien, mitä osa ei osaa edes käsittää, tarkoitan tässä nyt tuota masennusta. Se ei ole helppo kertoa / jaksaa asjatuksia. Kuitenkin liian moni ei ei saa sitä akuuttia hoitoa mitä ne tarvitsevat, noustakseen jälleen edes siihen tasolle että jaksavat jokapäiväisen elämän tuomat haasteet, olivat sitten työelämässä tai eivät. Onneksi sinä olet siinä verkostossa. 🙂 Pitkään seuranneena, myös suunnon sivujen kautta, oli kuitenkin yllätys tämä, että positiivisen kuoren alla voi olla myös tämmöistä.. Tukiverkosto on se paras asia tämmöisten asioiden kanssa. Sinulla niitä on. Kiitos että olet sen jakanut. Tsemppiä ja onnen tuomia päiviä jatkossa. 🙂

    1. Kiitos kannustavista sanoista Mixsu! Kuoren alta saattaa löytyä yllättävä sisus. 🙂

      Kiitos paljon tsempeistä! Kaikkea hyvää sinullekin!

  9. Oot upee nainen, hymyilytti lukea tekstistä, että olet päässyt aiemmista tuntemuksista eteenpäin. Tiedän ehkä edes osittain mitä oot läpikäynyt, eikä niitä omia tuntojaan voi muille oikein selittää. Kunpa näkisit itsesi mun silmin, vaikka ei olekaan kuin pari kertaa törmätty. Oot uskomattoman elinvoimainen nainen!

  10. Se että hakee avun kun siltä tuntuu, on jo superrohkeaa! Valoisaa loppuvuotta ja sitäkin ihanampaa tulevaa! Onneksi on liikunta, joka on lääkettä 🙂

  11. Voihan masennus. Se ei todellakaan ole heikkoutta vaan ihan kamala sairaus. Mietin monesti masentuneita ihmisiä ja sitä, että miksi toiset eivät millään ymmärrä ettei se masentunut voi sille mitään eikä vaan pysty. Varmasti monella masentuneella on jonkinlainen henkinen paine muitten ihmisten takia ja se on kyllä väärin.

    Olkapäälle paranemisia =), mulla kremppaa jalkapohja enkä pääse juoksemaan. Olen kuitenkin päättänyt, että en ota asiasta vielä stressiä vaan katsotaan rauhassa nyt aluksi, että lähteekö paranemaan ja jos ei niin stressaan sitten vasta. =D

    1. Noihan se on. Eikä se auta, että sanoo, että “piristy nyt, ota itseäsi niskasta kiinni”. Siinä vain lataa lisää paineita ja pahentaa sitä epäonnistunutta oloa.

      Kiitos! <3

  12. Tykkään susta niin että halkeen! Ihana rehellinen postaus-taas. Mukavaa että on samankaltaisia ihmisiä, jotka eivät kaihda puhumista ikävistä asioista. Sillä teeskentely jos kokin se vasta raastavaa olisikin. Tsemppiä olkapäähän ja pääjänkin 😀 Kaikki täällä kamppailee elämässään ajoittain. Toiset siitä puhuvat, toiset ei. Minä ainakin puhun. Tykätköön muut tai eivät.

  13. Oli rohkeaa avautua, arvostan! 🙂 Itsellä lapsettomuuden suru vei vuosiksi pohjalle. Juoksemalla ja muutenkin liikunnan avulla olen toipunut. Blogisi on inspiroinut ja motivoinut minua jo lähes kaksi vuotta 🙂 Kiitos!

    Tsemppiä olkapään kanssa ja muutenkin 🙂

  14. Elina ♡ pääsin niin sun tunteeseen… masennus, kaikki…sitä palaa todellakin siihen vuodenaikaan jolloin on ollut vaikeaa. Itse olen nyt tuossa tilanteessa, aloittamassa terapiaa, eheytymässä. Toivottavasti olkapää saadaan kuntoon! Aurinkoista päiviä sulle!

    1. Ihanaa kun pystyt ajattelemaan nyt jo noin, että olet matkalla eheämpään itseesi. Hirveästi voimia ja rohkeutta kohdata asiat!

  15. Hienoa,ett kirjoitit näinkin avoimesti. Monesti näistä asioista vaietaan. Tsemppiä sinulle kovasti ja paljon iloa elämääsi!

  16. Wau, olet rohkea! Tiedän mistä puhut, sillä itse olen vaivaisen 19 vuoden elämäni aikana ehtinyt jo kokea kaikkea mahdollista läheisen itsemurhasta vahinkoraskauteen ja syömishäiriön kautta masennukseen. Nyt olen ainakin päällisin puolin terve, tosin päänsisäisiä asioita saa työstää vielä pitkään, jotta tunnen itseni jälleen täysin terveeksi. Vaikeuksia tuntuu olevan koko ajan, mutta kaikesta menneestä vahvistuneena uskon, että kyllä tämä tästä vielä kunnolla iloksi muuttuu. Haluan uskoa, että kenellekkään ei anneta kannettavaksi enempää kuin jaksaa kantaa. Toivon todella, todella paljon että tuo pitää paikkaansa ja sateen jälkeen paistaa aurinko.
    Tsemppiä syksyyn Elina, oot tosi vahva nainen! Susta ja sun kirjotuksista saa paljon motivaatiota, ihailen todella!

    1. Voih! <3 Kamalan raskasta. Kuulostaa, että osaat arvostaa elämän perusasioita.

      Kiitos paljon ja tsemppiä sinullekin! Sateen jälkeen paistaa aurinko, aina.

  17. Arvostan sua vielä vähän enemmän tämän postauksen luettuani. En siksi, että olet sairastanut masennusta, vaan siksi että uskallat kertoa siitä. Masennus on niin monelle vieläkin peikko, jota piilotellaan kaapeissa ja sängyn alla, vaikka sehän on sairaus muiden joukossa.

    Minusta on mukavampi lukea harvemmin tämmöisiä ajatuksella kirjoitettuja postauksia, kuin päivittäin sellaisia “hyvää kuuluu ja taas mennään” -postauksia. Kaikkea hyvää sinulle! 🙂

  18. Ihana, rohkea Elina! Ei ollut varmasti helppo avautua noin arkaluontoisesta asiasta julkisessa blogissa. Hienoa että oot parantumassa, ja osaat tässäkin tilanteessa kääntää sen positiivisen puolen, että pystyt kättäsi kuitenkin käyttämään. Toivottavasti kuntoutus lähtee sujumaan hyvin 🙂

    Tsemppiä kaikessa! <3

  19. Oon lukenut sun blogia noin kolme vuotta, ja tämä on ensimmäinen kerta kun kommentoin. Mun mielestä on hienoa kun kirjoitat välillä mitä pinnan alla on, ja muutenkin oot rohkeasti oma ittes. Sen takia tätä blogia luen, en lukisi blogia jossa esitetään elämän olevan jotain mitä se ei ole. Vaikeat asiat on osa elämää, ja sydämmellisesti toivon että sun fiilikset paranee tästä hetkestä eteenpäin. Ethän liikaa katsele taaksepäin vaan eteenpäin uusiin unelmiin. Oon jonkun verran sua nuorempi, ja oon aina ajatellut susta että olet sellainen äidin roolimalli, joka haluan myös ehkä tuleville lapsilleni olla. Eli jalat maassa tyyppi, joka urheilee ja pitää itsestään huolta. Paras roolimalli lapsille on mun mielestä ihminen joka pitää myös itsestään huolta. En ajattele että masennus on heikkous tai epäonnistuminen, ja mun mielestä on hienoa että oot hakenut apua ja hienoa että olo on jo parantunut. Kiitos tästä blogista, toivottavasti jatkat tätä blogia vielä pitkään 🙂

    1. Voi vitsi mikä kommentti! <3 Kiitos!!

      Yritän katsoa sopivassa suhteessa taakse ja eteen. 🙂 Ensin vähän taakse, että pääsee eteenpäin. 🙂

  20. Hatun nosto Sinulle! Hienoa, että otit tuon masennuksen puheeksi. Suomessa on omituinen suhtautuminen masennukseen. Olet äärettömän rohkea tyyppi! Kiitos, että bloggaat! 🙂

  21. Luin tämän postauksen heti aamusta ja pitkään istuin kommenttilaatikko edessäni jättääkseni jotain merkkiä, mutta sanoja ei vaan tullut. Olet rohkea ja upea nainen <3 En nyt vieläkään mitään syväluotaavaa tähän osaa laittaa, mutta olet arvokas juuri omana itsenäsi. Tuo on se asia jonka kanssa kipuilen itsekin ja välillä menen askeleen eteenpäin ja välillä tulen sen saman askeleen taaksepäin. Eteenpäin mennään.

    Tsemppiä syksyyn 🙂

  22. Tsemppiä ja muista olla itsellesi armollinen! Se meiltä ruuhkavuosia eläviltä urheiluhulluilta äideiltä usein unohtuu <3

    1. Sitä tietynlaista armollisuutta olen opetellut ja läsnäoloa. Se on jotenkin tässä kiireessä ja hektisyydessä vaikeaa.

      Kiitos! <3

  23. Kiitos tästä! En voi sanoiksi pukea, kuinka kiitollinen olen tästä tekstistä! Ihanaa, että rohkaistut jakamaan ittestäs tämänkin puolen. Meitä kohtalontovereita nimittäin riittää! Juuri samoja juttuja olen itsekin miettinyt, yksin ja terapiassa, ja huomannut, että joskus vaikeinta on olla armollinen itselleen ja hyväksyä, ettei ole epäonnistunut vaan sairas…

  24. Ihan mieletöntä, niin tuttua! Uskomatonta että joku osaa pukea sanoiksi. Minkä joskus luulee heikkoudeksi, voikin kääntyä vahvuudeksi. Taidat olla rautaa 🙂

  25. Rohkeaa, todella rohkeaa ja ihailtavaa kertoa näin arasta aiheesta julkisesti! Jokaista elämä kolhii, toisia enemmän ja tosia vähemmän. On rohkeaa pyytää apua ja vielä rohkeampaa ottaa se vastaan. 🙂 oot mun idoli!

  26. Kiitos, että otit asian avoimesti esille. Masennuksella on edelleenkin ikävä leima, vaikka kyse on sairaudesta. Itsekin olen vaikean masennuksen läpikäynyt ja elänyt myös sen häpeän mitä sairauteen liittyy. Itse en rohkene asiaa useinkaan ottaa esille ja oletkin hurjan rohkea kun näin julkisesti tulit kaapista ulos asiasi kanssa. Hyvä että asiasta puhutaan, ehkä vielä joskus osaamme olla itsellemme ja toisillemme armollisempia.

    Hyvää alkavaa talvea sinulle! 🙂

    1. Mä todella toivon, että masennusta ei jatkossa tarvitsisi hävetä ja se ikävä leima poistuisi.

      Kiitos ja kaikkea hyvää sinullekin! 🙂

  27. Jos jaksaisin niin näpyttelisin 100 sydäntä. Mutta se näyttäis tylsältä.
    Kaikkea hyvää ja jaksamisia sinulle ihana serkkunen <3

  28. Olen hieman nuorempana jo aikaisemmin ihaillut sinua, sporttista elämäntyyliäsi ja kykyä sovittaa se äitiyteen. Itsekin toivon saavani sen kaiken: uran yhteensovitettua lapsiin ja omaa innostusta ja jaksamista harrastamiseen 🙂
    Samalla “täydellinen elämäsi” on aiheuttanut hieman stressiä (kuten hauskojen, kauniiden & aikaansaavien bloggaajien seuraaminen on minulla tapana vähän tehdä) siiä, mitä itse saa omassa arjessa aikaan ja mitä “pitäisi” saada..
    Vaikka en (itse jo toista vuotta terapiassa käyvänä) kenellekään masennusta toivoisi on jotenkin helpottavaa lukea kohtalotovereista. Etenkin kun he ovat sporttisia ja fressejä esikuvia. Muistuu taas mieleen, että jokaisella on om taistelu taisteltavana, eikä kaikki aina ole sellaista, miltä se ulkopuolisen silmiin näyttää.

    Voimahaleja sinulle!! Ja kiitos inspiroivana esikuvana olemisesta <3

  29. Masennus ei todella kerro heikkoudesta. Se, että olet sen kohdannut ja päässyt eteenpäin kertoo vahvuudesta. Se, että asiasta kirjoitat kertoo rohkeudesta! Kaikkea hyvää syksyysi ♥

  30. Olen seurannut matkaasi jo vuosia, hassulla tavalla elämämme ovat linkittyneet toisiimme jo paljon ennen endorfiinikoukkublogiakin. Vanhalla vpalstalta muistan sut jo hyvin.

    Kiitos kun kerroit. Kiitos kun valat uskoa muihin. Elämä heittelee, mutta siitä pitää vain päättää selvitä. Avioero on itselläni ajankohtainen ja välillä tuntuu vaikealta jaksaa edes hengittää.

    Aurinkoa ja valoa, sitä toivon sinulle ja perheellesi. <3

  31. Ihana, rohkea Elina! Meillä jokaisella on tarinamme ja taakkamme, harva niitä arvaakaan. Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Ihanaa että voit jo paremmin =)

  32. Vau, olet kyllä upean rohkea nainen! Minä käyn läpi täysin samoja asioita, masennusta ja terapiaa, mutten ole vielä kyennyt kuin avopuolisolleni kertomaan siitä. Ehkä jonain päivänä… Oot mun idoli!

  33. Hei, täällä toinen <3 lääkitys vielä käynnissä ja syksy painaa päälle, mutta onneksi ollaan jo opittu, että kaikesta selviää 🙂 Hyvä me ja kaikki muut! Ei se heikoutta ole, se on vaan kemiallista epätasapainoa ja sairauksia ei pitäisi koskaan joutua häpeämään. Harmi tosiaankin, että masennus on niin tabu

  34. Olet niin rohkea ja aito, kiitos tästä! Itsekin syvällä käyneenä, tämä on hyvin lohduttavaa lukea. Itselläni on myös tällä hetkellä kaikki hyvin, mutta toki pieni pelko välillä hiipii jos paha olo valtaakin vielä mielen… Onneksi on tämä liikunta, se antaa niin paljon hyvää oloa ja mielen virkeyttä. Voimia sinulle arkeen ja kovasti tsemppiä kuntoutukseen! Kiitos hienosta blogista, olet mahtava! <3

  35. “tulla lujaksi,pysyä pehmeänä.Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle” Tommy Tabermann

    Voin niin samaistua tähän tekstiin.Ihana Elina,rohkea ja vahva teksti <3

    1. 🙂 Kaikesta voi selvitä. Siihen menee oma aikansa ja pitää tehdä paljon duunia oman pääkopan kanssa, mutta askel kerrallaan…

Leave a reply to Taru Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *