Blogiani pitkään seuranneet ovat takuuvarmasti joskus nähneet minusta kuvan vatsa paljaana. Vaikka vatsalihakseni näyttivät tuolloin lähestulkoon teräksisiltä, sitä ne eivät ole kuitenkaan koskaan olleet. Nimittäin. Ensimmäistä lasta odottaessani, raskauden puolivälin paikkeilla minut kiidätettiin kiireesti Jorvin päivystykseen kovien vatsakipujen vuoksi. Itse en osannut arvuutella kivun syytä. En tiennyt tuolloin miltä tuntuu supistus. Supistuksia ne eivät olleet, vaikka terveyskeskuksessa lähetteen kirjoittanut lääkäri uumoili synnytyksen käynnistyneen ja kohdunsuun muka auenneen. Syy jäi tuolloin hiukan hämärän peittoon, mutta myöhemmin kun minulle selvisi miltä supistus tuntuu, tajusin, että kipu oli tuolloin jotakin muuta. Kipu tuntui vatsan pinnalla ja aiheutui todennäköisesti vatsalihaksien repeytymisestä.
Ensimmäisen synnytyksen jälkeen odottelin ja odottelin, että vatsalihasten välissä oleva rako menisi umpeen, jotta voisin aloittaa vatsalihasten harjoittelemisen. Sitä päivää ei koskaan tullut. Parin vuoden päästä syntyi toinen lapsi, ja siitä parin vuoden päästä kolmas. Vatsalihasten välissä oleva rako vain oli ja pysyi. Olen oppinut elämään vajavaisten vatsalihaksieni kanssa tietämättä kuitenkaan mitä niille voisi tehdä. En ole synnytysten jälkeen pystynyt tekemään tavallisia vatsarutistuksia. En vain pääse ylös. En pääse ylös ilman käsien avulla tehtyä heilautusta, vaikka miten yrittäisin. Olen monesti häpeillyt tätä esimerkiksi ryhmäliikuntatunnilla tai jossakin yhteistreenissä. Olen vuosien varrella opetellut tekemään sellaisia vatsalihaksia, joita pystyn tekemään ja olen pyrkinyt tekemään enemmän syviä lihaksia siinä toivossa, että se auttaisi erkauman paranemista ja aina vatsalihaksia tehdessäni yritän aktivoida samalla lantionpohjan. Vaiva ja sen lieveilmiöt eivät kuitenkaan ole poistuneet.
Olen viimeisen vuoden aikana kuullut muutamassa eri yhteydessä, että vatsalihasten erkauman voisi korjata oikeanlaisilla harjoitteilla ilman leikkausta!! Leikkaus ei kuulosta nimittäin mitenkään kovin houkuttelevalta ajatukselta. Erkauma aiheuttaa minulle muita ikäviä vaivoja, kuten selkäkipua ja huonoa lantionpohjalihasten hallintaa.
Viimeisen vuoden aikana kun olen ruvennut treenaamaan painonnostoa, olen huomannut että vatsalihasten hallinta, lantion hallinta ja lantionpohjalihasten hallinta on todella keskeistä. En voi kehittyä painonnostossa, ellei keskivartalo ole kunnossa. Ilman keskivartalon tukea ja oikeanlaista hengitystekniikkaa ei edes kyykky luonnistu. Minusta tuntuu, että lantionpohjalihasten kunto on huonontunut painonnostoharjoittelun lisääntyessä. En tiedä liittyvätkö nämä toisiinsa, mutta ajattelin ottaa asiasta selvää. Pääsen ensi viikolla kuuntelemaan luentoa aiheesta Str/ke MVMNTin järjestämään tilaisuuteen. Toivottavasti olen tuon jälkeen viisaampi. Minulle saa myös vinkata aiheen osaajia, joiden puoleen voisin vaivani kanssa kääntyä.
Näistä aiheista on vaikea kirjoittaa, sillä ne tuntuvat niin intiimeiltä ja kiusallisiltakin, mutta vastaavasta kärsii niin moni muukin, että ajattelin olla rohkaistua ja kirjoittaa. Tuskin kenellekään synnyttäneelle naiselle tulee yllätyksenä, että lantionpohjalihaksia täytyy treenata, ettei aivastaessa tule pissat housuun, tai jos vetää maksimivauhtisen spurtin? Mä ainakin tiedän mistä puhun, valitettavasti. Kiusallista ja ikävää, mutta ilmeisesti hoidettavissa? Toivottavasti tästä seuraa onnellinen loppu ja kertomus siitä, miten onnellinen loppu saavutetaan.
Hei! Erkauman ja lantionpohjan voi todella saada kuntoon hyvän fysioterapeutin opastuksella. Suosittelen lämpimästi Ira Rissasta, http://www.irarissanen.fi. Hän on Suomen parhaita ellei paras asiantuntija erkauman kuntoutuksessa. Oma erkaumani todettiin 1,5 v. toisen lapseni syntymän jälkeen, ja 9 kk:ssa sain sen kuntoon. Vaati kärsivällisyyttä, ahkeraa harjoittelua ja ennen kaikkea sen oivaltamista, miten lantionpohjaa oikeasti pitää treenata. Sitä ei yksin voi tietää. Tsemppiä, kuntoutus on erittäin palkitsevaa! PS. Voimaharjoittelua ei pitäisi aloittaa isoilla painoilla, ennen kuin erkauma on kunnossa.
Kiitos vinkistä! 🙂
Olin tosiaan ollut siinä käsityksessä, että leikkaus on ainoa tapa hoitaa vaivaa. Olen yrittänyt parhaan kykyni mukaan pitää huolta lantionpohjalihasten kunnosta ja välttää niitä pahimpia vatsalihasliikkeitä. Siihen aikaan kun mulla oli pieniä lapsia (sain esikoisen 13 v. sitten), sain joka kerta neuvolassa ja lääkärissä erilaisia vastauksia mitä asialle pitää tehdä ja mitä ei pidä tehdä. Lähinnä listattiin asioita, joita ei saa tehdä. Jäin vaille neuvoja miten asian kanssa tulisi edetä ja toimin sitten parhaaksi katsomallani tavalla.
Voimaharjoittelua olen tehnyt viime syksystä alkaen hyvin pienillä painoilla ja itse asiassa painonnostoharjoittelun myötä tämä ongelma oikeastaan valkeni minulle. Olin luullut, että näkyvät vatsapalat tarkoittaa hyviä vatsalihaksia, mutta huomasin, etten saanut keskivartalosta tukea lainkaan.
Mä niin toivon, että tämä asia korjaantuu. Ja toivon, että asiasta puhuttaisiin enemmän ja osattaisiin neuvoa ihmiset oikeiden asiantuntijoiden luokse. Tiedän niin monta, jotka kärsii samasta vaivasta.
Moi! Luulen, että tämä taitaa olla aika yleinen ongelma, josta vain puhutaan liian vähän. Olen myös ymmärtänyt, että erkaumaa voi hoitaa erilaisilla harjoitteilla eikä leikkaushoitoa tarvitsisi kuin joissain tosi vaikeissa tapauksissa. Itse lueskelin ja hain tietoa paljon tähän liittyen ennen ja jälkeen synnytyksen. Erkaumaa ei itselle onneksi jäänyt..Tsemppiä kuntoutukseen! ♡
Mä uskon myös, valitettavasti. Pitäisi puhua enemmän, mutta vaiva on niin kiusallinen ja intiimi, ettei paljoa tee mieli huudella. Nyt sitten huutelin oikein kunnolla. Uhraudun muiden naisten puolesta. 😀
Hei! Hieno kirjoitus! Metallisydän kirjoitti juuri samasta aiheesta blogiinsa, kannattaa käydä lukemassa.
Mä huomasin sen myös. Hyvä, että asiasta puhutaan! 🙂 Itse en osannut aikanaan etsiä apua enkä oikeastaan edes tiennyt, miten moneen asiaan tämä vaikuttaa. Luulin, että kyseessä on vain esteettinen haitta, kunnes ongelmia alkoi ilmaantumaan.
Heippa,
Niin kun ylhäällä mainittiin niin Ira on yksi pioneeri tällä alalla:) olen myös itse fysioterapeutti ja työskentelen mm. äitien kanssa juuri näiden asioiden parissa. Otan vastaan itse Mommy and Me:ssä Kulosaaressa. Autan mielelläni ja minuun voit myös ottaa yhteyttä s-postin kautta. Marika.stahl@gmail.com
Moi Marika,
kiitos viestistä ja tarjouksesta! <3 Ehdin jo sopia tapaamisen toiseen paikkaan. Mutta ehkäpä joku lukija löytää avun kauttasi!
Hei, kiitos kun kirjoitit asiasta! Samaistun… Osaako kukaan vastata, että jos erkauman saisikin kurottua oikeanlaisella “jumpalla” kuntoon, kuinka pysyvää jumppaa se vaatii lopun elämän? Ja voiko erkauman pienennyttyä tehdä jälleen normaalisti kaikenlaisia vatsalihasliikkeitä? Googlettelin itsekin asiaa ja nyt kaipaisin äkkiä “älä tee ainakaan näitä” -listaa, sillä olen tainnut tehdä paljon ja pitkään tilannetta vain pahentavia liikkeitä ja liikuntaa 🙁 Tsemppiä sinulle ja toivottavasti kirjoitat aiheesta uudestaankin, jos saat omiin kysymyksiisi vastauksia 🙂
Ainakaan näitä ei pitäisi tehdä, ennen kuin vatsa on palautunut: vatsarutistukset, lankku, kontallaan tehdyt keskivartaloliikkeet (liikaa painetta jännesaumaan, joka on suorien vatsalihasten välissä), voimakkaat vartalon kierrot, sivu- ja takataivutukset, raskaat ponnistukset, kuten syväkyykyt ja maastavedot, hyppyjä sisältävä kovatempoinen ryhmäliikunta (askellus ok), juoksu.
Kun erkauma on kunnossa, saa vähitellen alkaa tehdä myös em. asioita. Toki keskivartalonhallintaa ja lantionpohjaa kannattaa edelleen vahvistaa. Erkaumassa ei ole kyse vain suorista vatsoista, vaan niitä yhdistävän jännesauman vahvuudesta sekä lantionpohjan toimivuudesta.
Mitä pitäisi tehdä? Mitä saa tehdä? En silti kannustaisi synnyttäneitä lopettamaan kaikenlaista liikuntaa. Koen, että itselleni on kuitenkin liikkumisesta ollut selkeästi paljon apua (mieliala, fyysinen kunto) eikä vain haittaa, vaikka vääränlaisella toiminnalla olen mahdollisesti pahentanut tilannetta. Minun kohdalla tilanne meni huonommaksi painonnostoharrastuksen aloittamisen jälkeen.
No samoja kysymyksiä mäkin mietin! Toivottavasti pystyn pian antamaan vastauksia ja kertomaan lisää.
Älä tee -listaa kyllä löytyy. Olen itse tehnyt kaiken väärin viimeiset 13-vuotta.
Hei ja kiitos tästä kirjoituksesta! Tästä aiheesta pitäisi ehdottomasti olla lisää tietoa saatavilla. Itse hoksasin oman erkaumani vasta 4 vuotta nuorimmaisen lapsen syntymän jälkeen. Olinkin moneen otteeseen ihmetellyt, että miten tää mun vatsa voi olla joskus niin omituisen mallinen ja pömpöttävä vaikka olen ihan hoikka. Mulla on myös turvotusta ja ongelmia vatsantoiminnan kanssa, ja kun sain nämä osa-alueet paremmalle tolalla, niin tajusin, että kas kanjonihan siinä keskellä on. Koetin Turun seudulta etsiskellä ammattiapua, mutta en löytänyt. Netistä löysin ohjeistuksia googlettelemalla “diastasis recti” ja johonkin suomenkieliseenkin blogiin taisin eksyä. Noin vuoden olen tehnyt aktivointiharjoitteita, jättänyt ne selkeät kielletyt pois ja tehnyt keskivartoloa tukevia treenauksia esim. jumppapallolla – ja rako on kyllä kaventunut, se ei ole enää niin syvä ja ryhti on suoristunut. Mutta välillä mietin, että teenkö kuitenkin vielä jotain treeniä, mikä aihettaa vahinkoa. Ja se on myös minua mietittänyt, että onko edes mahdollista saada rakoa pysyvästi kuntoon vai vaatiiko loppuelämän jumppaamisen?
Ehdottomasti pitäisi!
Mä aloitin tänään yhteistyön Hyvinvointistudio Lupauksen kanssa ja aion kertoa blogissa, miten projekti etenee. Ymmärsin tämänpäiväisen keskustelun aikana, että ensin pitää jumpata vatsa kuntoon ja opetella käyttämään lihaksia oikein. Sen jälkeen riittää tavallinen ylläpitävä liikunta.
Suosittelen kääntymään Ira Rissasen puoleen! Hän on asiantuntija. En ihmettele, ettet aikanaan löytänyt tietoa, sitä ei nimittäin suomessa ole kauaa ollut! Itse löysin Iran odottaessani kolmatta lastani ja siinä vaiheessa olin tajunnut kärsineeni tietämättäni erkaantumasta esikoisen syntymästä saakka, ja siitä oli 8 vuotta! Minullakin ongelma ilmeni kuntosalitreenien yhteydessä, kun huomasi että keskivartalosta ei vain saa sitä tukea mitä kuuluisi saada. Kova harjoittelu aiheuttaa valtavan paineen vatsaan ja lantionpohjaan, kun lihakset eivät tue niinkuin niiden kuuluisi! Pahimmillaan aiheuttaa itselleen kohdunlaskeuman. Urheiluhullun näkökulmasta kiellettyä on ollut ihan kaikki, onneksi on ollut tuo vauva, muuten olisi varmaan pää hajonnut! Nyt olen siis jumpannut Iran ohjeilla tammikuusta saakka ja kanjoni on kaventunut useita senttejä. Huikeinta on ollut saada se keskivartalon tuki takaisin! Vielä on hiukan kurottavaa, olin ilmeisesti pahentanut erkaantumaa juurikin liian kovalla treenillä ja juoksuharrastuksella, joten korjaantuminen on ollut tuskallisen hidasta! Mutta loppusuoralla ollaan ja kun maaliviiva ylittyy, aloitan varmaan painonnoston tms. ihan vaan siksi että voin!
Kiitos vinkistä! Ehdin jo tosin solmia Hyvinvointistudio Lupauksen kanssa sopimuksen, mutta kiva, että vinkkaatte täällä asiantuntijoiden nimiä, että muut vastaavassa tilanteessa olevat löytävät apua vaivoihinsa. 🙂
Mä oikein muistelin, minkälaisia ohjeita sain silloin 13-vuotta sitten. Ohjeet olivat hyvin niukkoja, jos niitä sai lainkaan. Jos ymmärsi kysyä jotakin, sai joka kerralla erilaisen vastauksen. Siihen aikaan internet ja google oli myös aika uusia juttuja 😀
Mä luulen kans, että oon omalla toiminnallani aiheuttanut erkaumalle vain lisää hallaa, mutta toivoin pääseväni samoihin fiiliksiin sun kanssa! 🙂
No niin. Löytyy näköjään niitä kohtalotovereita useampiakin. Itselläni vatsalihakset ja lantionpohja ovat nuorimman lapsen jälkeen (13 v) olleet todella huonossa jamassa. Vatsa meni jo ensimmäisen lapsen synnytyksessä (22v sitten) , josta lopulta tuli hätäsektio ja vatsa viillettiin auki navasta alaspäin pystysuunnassa. Nuo vaivat aivastaessa ja juostessa tai hyppiessä ovat myös tuttuja. Niistä puhutaan aivan liian vähän, onhan se tietysti hieman arka aihe, varsinkin jos kyseessä on nuorehko nainen. Jotenkin myös tuntuu, ettei mikään vatsalihastreeni tuota tulosta, mutta ehkä syy on juuri siinä, että omaan treeniohjelmaan kuuluu lankut, kierrot ja erilaiset rutistukset. Lisäksi teen juuri maveja ja kyykkyjä, joskin syväkyykyt olen jättänyt vähemmälle, koska ne kuormittivat polvia hieman liikaa. Jään seuraamaan sun vinkkejä asiaan liittyen 🙂
On myös mulle helpottavaa huomata, että en todella ole vaivani kanssa yksin. Olen tyytyväinen, että uskalsin ottaa asian esille, joskin tuntuu edelleenkin aika kiusalliselta. Uskon, että tämä uhrautuminen muiden vastaavassa tilanteessa olevien naisten edestä kannattaa. 🙂
En voi sanoa mitään muuta ku KIITOS!! Oot enkeli! Sain lapsen 5kk sitten ja koko ajan ollut sellanen inhottava epävarmuus et treenaankohan liian kovaa, kuuluuko navan alapuolella olla vieläkin koloa, onko tää inhottava juostessa tapahtuva vaiva ikuista, voinkohan nyt jo lisätä painoa kyykkyihin jne.. Löysin tän kirjotuksen kautta tuon verkkovalmennuksen ja oon niin onnellinen siitä! Just eilen lenkin jälkeen mietin et mistä ihmeestä voin saada apua/ vastauksia ja sit tulin lukee taas sun blogia, ni tadaa vastauksia!!! 😀
Kiitos Taru! <3 Mahtavaa kuulla, että postaus ja vinkit tulivat oikeaan aikaan. Toivottavasti verkkokurssista on sinulle apua!