Varustelupostaus
1. Vaelluspäivän postaus: Suomujoen vartta etelään
2. Vaelluspäivän postaus: Suo siellä, vetelä täällä
Keskiviikkoaamu oli kolea ja pilvinen. Edellisiltana suunnittelemani aamunavauksena suoritettava joen ylitys ei tuntunut enää yhtään hyvältä idealta. Päätimme kokeilla vaihteeksi joen pohjoispuolta, koska sinne puolelle piti joka tapauksessa päästä, että kaavailemani oikoreitti onnistuisi. Karttaan merkittyihin ylityspaikkoihin ei nyt näin sateisen kesän jälkeen uskaltanut luottaa, olimmehan sen edellisenä päivänä todenneet.
Suoritimme taas tutut aamurituaalit ja riisuimme housut pois ja jokeen vain. Nyt harmittaa kun en kuvannut ylitystä, mutta en uskaltanut jättää kameraa kaulaan roikkumaan, jos olisin keikahtanut virtauksen voimasta jokeen. Joen virtaus oli aika voimakasta, vaikka vettä oli korkeintaan polveen saakka. Ylitys ei ollut pitkä, mutta varpaat ehtivät kohmettua aika kivasti. Rami kiipesi joen törmältä ensin ylös ja nosti minut sitten perässä. En tiedä olisinko itse edes päässyt siitä kohtaa omin voimin ylös. Marssimme vähän matkaa ilman alaosia sopivan kiven päälle pukemaan. Nauratti ajatus siitä, että joku olisi juuri silloin tullut vastaan. 😀
Tämän päivän reittisuunnitelmiini kuului myös kosteikkojen ja soiden kiertely siten, että kipuaisimme parin vaaran yli kompassisuunnan avulla. Tulimme risteyskohtaan, josta meidän piti lähteä kömpimään pitkin Könkäänvaaran rinteitä ja seuraavaksi Aaslakkapään yli. Maasto näytti vähän turhan vaivalloiselta vaaran juurelta katsottuna, joten päätimme kuitenkin pysytellä polulla, joka kulki Hikiojan vartta. Kosteimimmissa paikoissa aikomuksenamme oli kiivetä hiukan korkeammalle vaaran rinteelle. Reitti osoittautuikin helpommaksi kuin kuvittelimme, ristesimme jossakin vaiheessa karttaan merkityltä polulta mönkijä-/huoltoreitille, jota köpöttelimme pitkät ja kuivat pätkät, pahimman suon ylikin pääsimme suhteellisen kuivin jaloin.
Reitin loppupäässä puut alkoivat olla koko ajan matalampia ja kitukasvuisempia ja vaaran rinteet harvenivat puista. Kohta vaarat vaihtuivat tuntureiksi. Tässä vaiheessa näimme reissun ensimmäiset porotkin. Heti kun maisema alkoi avartua ja muistuttaa Kilpisjärven aavoja tunturimaisemia tuntui kuin minun olisi helpompi hengittää ja ajatuksille olisi enemmän tilaa. Fiilistelin ihan urakalla ja askel keveni. Olimme matkalla vastaan tulleilta ihmisiltä kuulleet, että seuraavan tuvan pihaan on tulossa yksi luokkaretkiseurue yläasteikäisiä nuoria, joten siihen emme ainakaan aikoneet leiriytyä, vaikka Rautulammen tuvan alue oli upean näköinen paikka. Täytimme tuvan pihan purosta pullot ja jatkoimme noin kilometrin verran eteenpäin. Meitä vastaan tuli joukko nuoria ja yksi opettaja, joka kertoi, että tuvan pihaan on suuntaamassa myös lukiolaisluokka. Tsempit vaan sinne tuvan pihapiirissä majoittuville! 😀
Ennen reissuun lähtöä olimme tsekanneet säätiedot ja tiesimme odottaa torstaipäiväksi sadetta. Ehdimme kuitenkin ennen sadetta kuivatella koko ajan kovenevassa tuulessa kosteutta keränneitä makuupussejamme ja tuulettaa teltan joen kosteuden jäljiltä, syödä kaikessa rauhassa päivällisen ja istuskella leirissä ennen telttaan siirtymistä. Heti makuupusseihin kömmittyämme alkoi sade, joka ei ihan heti loppunutkaan…
On tosi mukava lukea vaelluspostauksia. Kamala vaelluskuume vain iskee 😀
Kiva kuulla, että näitä on mukava lukea! Itsekin tykkään kirjoittaa näitä. Huomaan, että tämä aihepiiri sai mun bloggaamismotivaation taas nousemaan. 🙂
Voi että, niin hienoa! Fiilistelen täällä näitä postauksia ja oma reissukuume kasvaa.. koskaan en oo tehnyt oikeeta vaellusta, mutta joskus on päästävä! Tuo varustelulista on kyllä melkoinen, mutta pikkuhiljaa…