Sipoonkorpi Trail

Tänään oli elämäni ensimmäinen polkujuoksukilpailuni. Olin matkalla kisapaikalle Kuusijärven ulkoilualueelle, kun kännykkäni tuli Heidiltä viesti “moneltako se kisa alkaa, mun tekis mieli tulla juoksemaan”. Kisaan oli aikaa reilu tunti ja jälki-ilmoittautuminen oli sulkeutumassa ihan hetken kuluttua. Naputtelin viestin, että kohta alkaa, mutta tänne vain, mä ilmoitan sut mukaan. 😀 Heidi oli ihanan spontaani ja riuhtaisi itsensä yökkäreistä trikoisiin ja aamupalapöydästä käytännössä suoraan pelipaikoille. 😀

Oli tosi kiva saada juoksukaveri ja juurikin Heidi, koska tiesin hänen olevan mua paremmassa juoksukunnossa, niin saisin samalla kiriseuraa. Heidi saapui paikalle ehkä puoli tuntia ennen starttia. Hölkättiin nopeasti lämpöä kroppaan ja parit dynaamiset venytykset ja sitten viivalle. Mun jännitys hellitti siinä samalla kun Heidi tuli seuraksi ja naureskeltiin hänen äkkilähdölleen.

Juoksu tuntui heti alusta asti hyvältä. Ensimmäinen kilometri taisi olla hiekkatietä, jonka jälkeen pääsimme ihan rehellisesti polulle. Olin aivan onnesta soikeana. Loikittiin mutaisten kohtien yli, kiveltä toiselle ja pompittiin juurakoiden yli. Olen sanonut ennenkin, mutta sanon taas – juoksu polulla on aivan eri asia. Ihan eri laji. Oon ihan rakastunut tähän!

Juoksimme rennosti ja fiilistellen. Pysähdyttiin välillä ottamaan kuvia ja juteltiin koko matkan. En paljoa kelloa vilkuillut, mutta jokaisen kilometrimerkin kohdalla hämmästelin, että miten tämä menee näin nopeesti. Olin jotenkin varautunut, että polulla juokseminen olisi jotenkin tuplasti hitaampaa. Hitaampaa se toki oli verrattuna tasaiseen maastoon, mutta yllättävän rivakasti me vilistettiin. Meidän suut kävi koko matkan, ei paljoa hiljaisia hetkiä ollut. 🙂

Tulimme käsi kädessä maaliin ajassa 1:07:53 ja sijoituimme naisista jaetulle neljännelle sijalle. Ei ollenkaan huono tuollaiseksi rennoksi vauhtikestävyyslenkiksi. Parasta oli kuitenkin itse juoksu ja fiilis. Mä rakastan juoksemista! Vihdoinkin juoksu kulkee! Kyllähän se tekee onnelliseksi.

Mulla (meillä) oli jalassa uudet Zero Pointin kompresisotrikoot ja molemmat todettiin juoksun jälkeen, että hyvät oli. Ennen juoksua tuntui, että alkaakohan trikoot valumaan jalassa, mutta ei ollenkaan. Edelleenkin lämmin suositus Zero Pointin tuotteisiin. Oon tykännyt kyllä kaikista. Sit nuo Salomonin Speedcrossit toimi hyvin niille suunnitellussa maastossa. Maasto oli paikoitellen todella liukasta – märkä kallio, sammal, liukkaat pitkospuut… Melkein olisi voinut olla nastat alla. Mä veikkaan, että nämä tossut tulee olemaan kovassa käytössä ensi kesänä. Sen verran pahasti tämä laji nyt kolahtaa. Juuri nyt tuntuu, etten juokse tasaisella enää ollenkaan.

Suosittelen myös tuota Sipoonkorpi Trail -tapahtumaa. Ihanan lämminhenkinen tapahtuma. Osallistumismaksuun (30 euroa/21 km ja 25 euroa/10 km) kuului rantasauna. Seuraava kisa juostaan lokakuun 3. päivä.

Ps. Lenkin data löytyy täältä.

Puskajuoksurakkautta

Ennen juoksin vain asfaltilla ja pitkiksillä saatoin joskus poiketa puskaan puskapissan verran. Asiat ovat nyt muuttuneet ja nykyään juoksen myös siellä puskassa. En tiennyt, että se voi olla niinkin kivaa kuin se on!

Janne Hietala sanoi sen hyvin. “Asfaltilla juostessa odottaa, että lenkki on ohi ja lenkin jälkeen tulee hyvä fiilis. Metsässä juostessa matkan tekeminen on se juttu.”

Asfaltilla juokseminen on myös ihanaa, mutta kyllä tuolla metsässä juokseminen on vaan niin eri asia. Se on ihan kokonaan eri laji. Metsässä täytyy olla koko ajan läsnä, koska jos keskittyminen herpaantuu, niin äkkiä on nenillään turpeessa tai polvet kolisee kallioon.

Juoksimme torstaina keskuspuiston metsiköissä, ei niillä pyöräteillä, vaan siksakkasimme SuuntoSalomon-juoksuporukan kanssa polkuja ristiin rastiin. En ole vielä kovin montaa juoksulenkkiä juossut metsäpoluilla, mutta olen jo nyt ihan rakastunut. Tykkään muutenkin olla metsässä ja tykkään juosta – tässä ne kaksi kivaa asiaa yhdistyy. Kannattaa kokeilla! Metsässä juokseminen on tietysti paljon hitaampaa kuin tasaisella, mutta siellä vauhti tuntuu kovemmalta, kun pitää väistellä kiviä, kantoja ja oksia, pomppia kalliolta toiselle ja vesilammikoiden yli. Polkujuoksu on myös paljon kuormittavampaa ja jyrkimmät nousut täytyy mennä kävellen. Polkujuoksussa on enemmän kyse fiilistelystä kuin itse juoksemisesta – ainakin jos multa kysytään.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että lähden Vaarojen maratonille elämysreissulle, en tekemään mitään jäätävää suoritusta. En aio asettaa mitää tavoiteaikaakaan, tai en ainakaan aio sanoa sitä ääneen, jos sellaisia menen mielessäni päättämään.

Aion muuten juoksuttaa teitä blogin lukijoita toukokuussa keskiviikkoisin. Tarkoituksena on tehdä ihan kevyitä ja lyhyitä lenkkejä, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Tarkoituksena on nauttia liikkumisesta yhdessä ilman sen ihmeempää agendaa. Laittakaa Sykesportin Facebook-sivu ja Instagram-tili seurantaan, sitä kautta asiasta infotaan lisää.

Tuntumaa polkujuoksuun

Mulla on uusi harrastus, se on polkujuoksu.  Kuten edellisessä postauksessa kerroin, mun tämän kauden päätavoite on Vaarojen Maraton ja sehän vaatii alle polkujuoksutreenejä. Minä onnekas pääsin Suunnon ja Salomonin järjestämään polkujuoksuporukkaan, jonka mukana sain henkilökohtaisen harjoitusohjelman ja loistavan treeniporukan. Juoksut siis jatkuvat myös Sykesport goes HCR -projektin jälkeen. HCR-projekti alkaa olla puolessa välissä ja ihanaa kun on senkin jälkeen tiedossa suunniteltuja treenejä. Parasta on se, että mun ei tarvitse itse suunnitella niitä.

Viime viikonloppuna kävimme Nuuksiossa ihmettelemässä keväistä luontoa ja samalla ottamassa tuntumaa polkujuoksumaastoon. Kävelimme kahdeksan kilometrin reitin, mutta matkaa kertyi kaiken kaikkiaan 10 kilometriä, kun reittiin sisältyi pieni harharetki. 😀 Reittiä kävellessä tuli todettua, että maastossa liikkuminen on huomattavasti hitaampaa ja raskaampaa kuin tasaisella. Tosi älykäs olo tuli, kun tämän tajusi, mutta silti se jotenkin yllätti, miten paljon hitaampaa se on. Vähän jopa rupesi hirvittämään tuo Vaarojen Maraton ja tulevat polkujuoksutreenit. Onneksi tässä on reilusti aikaa!

Lokakuiselle 43 kilometrin reitille en aio missään nimessä asettaa minkäänlaista tavoiteaikaa. Menen reissulle fiilistelemään ja nauttimaan maisemista. Tuota tapahtumaa on moni kehunut elämyksellisesti ja sitä se varmasti onkin.

Onko teillä kokemusta polkujuoksusta tai Vaarojen Maratonista? Minkälaiset tossut toimii maastossa? Kertokaa kaikki!

Talvijuoksupukeutuminen

Viimeksi kirjoittelin talvipyöräilystä. Nyt voisin kirjoittaa muutaman sanan talvijuoksusta. Olen pyöräilyn lisäksi juossut ympäri vuoden jo useamman vuoden. Tässäkin lajissa varusteet ja pukeutuminen on avainasemassa. Sama pätee itse asiassa melkein lajiin kuin lajiin näillä leveysasteilla tähän vuodenaikaan. Juoksussakin olen vähitellen kokemuksen kautta oppinut miten pukeudutaan mihinkin säähän.

Lämpöasteiden ollessa lähellä nollaa puen talvijuoksutrikoot tai windstoppertrikoot ihan pelkältään, yläosastoon riittää kerrastopaita ja ohut tuultapitävä takki. Kengiksi kelpaa normaalit juoksukengät. Pipoakaan en välttämättä laita, tai hanskoja, koska olen sen verran kova hikoilemaan. Sadekelillä täytyy vähän tarkemmin miettiä mitä materiaalia pistää päälle, koska lämpöasteiden ollessa lähellä nollaa, luonnollisesti sadekin tuntuu kylmältä. Sadekelillä valitsen usein normaalien kenkien sijaan goretex-kengät, jotka on ihan ykköset huolimatta siitä, että ovat vähän raskaammat. Märissä sukissa on vaan niin nihkeetä olla.

-5 – 10 ° C pakkasella laitan normitrikoiden alle jo jotakin välikerrosta, usein paras ratkaisu on jonkintyyppinen villamateriaali. Mun käytetyimmät kerrastohousut on ostettu Lidlistä. Ihan huiput. Yläosastoon valitsen kerrastopaidan lisäksi takin sen mukaan onko kovakin tuuli. Reisissä kylmä tuntuu helpommin kuin yläkropassa. Tässä vaiheessa päällä on jo hanskat ja pipo.

-10 – 20°C pakkasella jalkaan lähtee windstoppertrikoot tai softshelltrikoot ja näiden alle tietysti kerrastohousut, keskivartaloa suojaan tuubilla, jonka kiskon myös takapuolen päälle. Yläosaan laitan kaksi kerrastopaitaa päällekkäin ja näiden lisäksi tuulitakki. Näillä pakkasilla kauluri on must, jonka voi vetää hengityssuojaksi, jos pakkanen tuntuu hengityksessä.


Kuvissa Salomonilta testissä olevat Windstopper-trikoot ja Salomonin Speedcross 3 -trailrunning lenkkarit, joissa on goretex-kalvo. Ihan ygöset kylmällä ja märällä säällä ja pitää yllättävän hyvin myös liukkaalla. Vähän klohmot nämä tietty on verrattuna kevyihin ja tuettomiin, mutta kaikkea ei kai voi saada. Nuo tuulta pitävät trikoot on kyllä huiput ja istuu jalkaan hyvin. Yläosassa Lidlin tuulitakki – joskus halvalla voi saada hyvääkin. 🙂

-20 – 25°C pakkasella mä jatkan juoksemista. 😀 Näillä pakkasasteilla on pakko nöyrtyä vetämään tuulihousut trikookerrosten suojaksi, laittaa säärystimet jalkaan ja edellä mainittujen kerrosten lisäksi melkein kommandopipokin on aika kova sana. Näillä pakkasilla on pakko hengittää jonkinlaisen ohuen buff-huivin tai kommandopipon läpi. Joskus olen yläkroppaa suojannut ihan fleecelläkin. Tässä vaiheessa pukeminen on jo yhdenlainen urheilusuoritus. Pakkaslenkille lähteminen vaatii jo vähän asennetta, mutta kannattaa nähdä se vaiva. Pakkasjuoksussa on sitä samaa hohtoa kuin sadekelin lenkeissä. Niistä saa jotenkin ekstrahyvän fiiliksen.

Unohdinko jotakin oleellista? Kysykää lisää, jos jokin asia jäi arveluttamaan. Iloisia pakkashuuruisia lenkkejä!

Ps. Silloin kun silmäripset ja kulmakarvat on pakkaselenkin jälkeen huurussa, on suorastaan pakko ottaa selfie ja postata se someen. 😀

Kuulumisia ennen uutisia

Pikainen tervehdys ennen nukkumaanmenoa. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, mulla on holdissa monta kivaa postausaihetta ja yksi ihan uutinenkin. Pidättelen niitä vielä hetken, kunnes saan postaukset kunnolla toteutettua ja uutiseen liittyvät faktat kohdalleen. Stay tuned. 😉

Nyt kuulumisia kuvien muodossa tähän väliin.

Sain joululahjaksi Crescentiltä Crescent Zepto Comp -cyclocrossin. Love!

Pyörä pääsee tulevalla viikolla vasta kunnolla oikeuksiinsa, koska alla on nastarenkaat ja pyörä on muutenkin talvivarusteltu.


*Lenkkarit, reppu ja windstopper-trikoot Salomon

Oon ilolla kirmannut työmatkoja. Juoksu tuntuu ihanalta, vaikka kunto on kaikilta osin tippunut. Ehkä se sieltä nousee, kun saa taas rytmistä kiinni.

Oon oppinut uuden jutun. 😀 Kehonpainotreenit edelleen kiinnostelee, mutta samaan aikaan yhtäkkiä taas innostaa voimatreenit. Voimatreenistä saa ihan erilaisia kiksejä ja onnistumisenkokemuksia.

Ihanaa talvista vuoden viimeistä viikkoa! <3

Juoksutapahtumien viikko

Viime viikolla olin kahdessa juoksutapahtumassa ja yhdessä vähän erilaisessa juoksutapahtumassa. Juokseminen on vaan edelleen ihanaa.

Keskiviikkona juoksin RunFestissa DoubleSquaren tiimissä Nanan, Monnan, Ainon ja Tuukan kanssa. Tuo päivä oli tapahtumarikas, mutta onneksi kaikesta härväyksestä huolimatta juoksu sujui niin kuin olin ajatellutkin, eli viidesosapuolimaraton alle 20 minuuttiin. Juoksu oli kevyttä ja kivaa, vaikka vauhti oli minun mittapuulla kova. Keskivauhti oli 4:47 min/km.

Seuraavana päivänä kävin tutustumassa Amer Sportsin uuteen myymälään ja samalla reissulla pääsin testaamaan Salomonin trailrunning-kenkiä ja osa porukasta otti tyypit uudesta Suunnon Ambit 3 -sykemittarista. Mä myöhästyin tiedotustilaisuudesta sen verran, etten ehtinyt kuulla mitä kaikkea uutta, hienoa ja mahtavaa mittari sisältää muuten kuin sen, että laite on synkassa puhelimen kanssa samaan tapaan kuin uudet kännykkään synkassa olevat kellot, jotka näyttävät saapuvat puhelut jne.

Kävimme kaupunkiympäristössä trailrunning-lenkillä, eli polkujuoksemassa. Polkujuoksu on ehkä näin urbaanissa ympäristössä vähän hassu sana, mutta polkujuoksun pointti on juosta vaihtelevassa maastossa erilaisilla alustoilla. Meidän juoksuttajat olivat suunnitelleet meille hauskan lenkin. Mutkiteltiin keskuspuistossa, erilaisia mäkiä, pieniä polun pätkiä ja rappusia. Siinä rupatellessa noin yhdeksän kilometrin lenkki meni kuin siivillä. Polkujuoksu rupesi kiinnostamaan ja sitähän täytyisi sitten hommata siihenkin tarkoitukseen uudet kengät. 😉

Amer Sportsin uudesta myymälästä voit lukea jutun Arctic Sports Addictsista.

Lauantaina oli sitten taas vuorossa Midnight Run. Tällä kertaa en ollut asettanut mitään tavoitetta juoksulle ja olin luvannut juosta ystäväni kanssa yhtä matkaa. Lähtölaukauksen jälkeen mua juoksutti. Voi vitsit, että kaasu poltteli ja teki mieli päästellä, mutta maltoin mieleni ja hillitsin itseni piiskaamaan ystäväni saavuttamaan hänen tavoitteensa. Juoksu oli ihanaa. Jokainen askel oli kevyt ja kimmoisa. Ystävän varmaan teki mieli pätkiä mua turpaan, koska mun suu kävi koko ajan. “Hyvä hyvä, sä jaksat! Nyt tämä mäki vain ja kohta rullataan alamäkeä. Noniin, nyt takareisistä voimaa, sä jaksat. Enää vain tämä mutka ja kohta ollaan maalissa.” 😀 Me saavutettiin tavoite, saavuimme alle tunnissa maaliin. Mä olin kyllä siinä mielessä tosi paska jänis, koska en ollut suunnitellut vauhdinjakoa yhtään ja alussa päästeltiin kuitenkin vähän turhan kovaa, jonka vuoksi vauhti hiipui loppua kohden.


Midnight Runin juoksin uusissa Peak Performancen juoksuvaatteissa. Trikoot on kivan napakat ja istuvat. Tykkään.

Juoksutapahtuma oli tälläkin kertaa ihan huippu. Tuollainen meininki pitäisi olla aina juoksutapahtumissa. Että melkein koko matkan reitin varrella sois poppi täysillä ja lähtöviivalla jengi tanssii. Mä tykkäsin.