Ilma oli kolea ja tuuli tuntui purevalta. Päivän suunnitelmamme oli edelleen avoinna. Kumpikin taisi mielessään toivoa välipäivää, ja päivän venyessä kohti puoltapäivää, vihdoinkin sanoimme sen ääneen “jäämmekö vain tähän”.
Kuudes vaelluspäivä päättyi Sollumusjärven autiotuvalle. Tupa tuntui luksukselta erämaassa vaeltamisen jälkeen.
Viidennen vaelluspäivän etappi oli kevyt, mutta illalla noussut myrsky aiheutti ylimääräistä päänvaivaa.
Kuinka ollakaan, neljännen päivän reitti osoittautui todella kivikkoiseksi ja raskaaksi. Raskaammaksi kuin olisimme voineet kuvitellakaan.
Kolmannen päivän vaellus oli tähän astisen elämän raskain. Vätsärin erämaan vaativista maastoista ei turhaan varoitella.
Toisena vaelluspäivänä etenimme Anna Greetan järviltä Vuontisjärville. Suuri osa matkasta taittui mönkijäuraa pitkin, mutta Uutuanjoen ylityksen jälkeen hyppäsimme pois polulta.
Yhteydenotot: endorfiinikoukussa(a)gmail.com
KOMMENTIT