Ajatuksia itsestä, vaelluksesta ja maratonista

Tämän kauden päätavoite lähestyy kovaa vauhtia ja jännitys kasvaa tiimalasin hiekan vähetessä. Ei mennyt tämäkään juoksukausi ihan suunnitelmien mukaisesti. Tällä kertaa en ole kauhean pettynyt tai turhautunut, vaikken ole saanut viettää kesäiltoja juosten ja ihaillen maisemia. Aikaisempina vuosina kesäiset pitkät juoksulenkit ovat olleet kesän kohokohtia. Muistan vieläkin soittolistan kesän 2013 maratontreeneistä ja ajatukset, joita olen tuolloin ajatellut. Tältä kesältä on paljon hyviä muistoja, mutta ne on kerätty muista jutuista. Olen saanut viettää hyviä hetkiä metsässä rakkaimpien kanssa, purjehtinut ja nauttinut kaikesta liikunnasta. En ole pakottanut itseäni liikkumaan, jos ei ole siltä tuntunut, vaan olen tehnyt kaiken liikkumisen ilosta. Kulunut vuosi on ollut monella tapaa minulle opettavainen. Olen huomannut, että urheileminen samassa mittakaavassa on menettänyt merkitystään. Enää en saa siitä suorittavasta urheilemisesta samanlaista tyydytystä kuin ennen, eikä minulla ole enää tarvetta jatkuvalle itseni rääkkäämiselle. Huomaan muuttuneeni myös muuten. Olen nykyään itseäni kohtaan lempeämpi ja armollisempi. Alan vähitellen hyväksymään itseni tällaisena. Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse miellyttää kaikkia tai muuttaa itseäni muita varten. Kelpaan itselleni ja se on paljon se.


Melkein ihan yhtä notkea kuin Heidi. 😀

On ollut jännä huomata, että vaikka olen urheillut huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, kunto ei ole kuitenkaan merkittävästi huonontunut. Maratonkunto on toki ihan oma lukunsa ja siihen nähden olisi vielä paljon tehtävää ja enää ei ole aikaa tehdä asialle oikein mitään. En silti ajatellut perua osallistumistani Vaarojen maratonin 43 kilometrin reitin suhteen, todellakaan. Menen reissun vaikka kamera kaulassa fiilistellen ja patikoiden, jos juoksu ei suju, mutta aikomus on kuitenkin tehdä parhaani ja yrittää juosta suurimman osan matkasta. Ihana lähteä, siitä tulee varmasti mieletön reissu SuuntoSalomon-tiimin kanssa!

Mahtavaa on myös se, että yhdestä pitkäaikaisesta unelmasta tulee vihdoinkin totta. Olemme lähdössä ensi viikon perjantaina kohti Kilpisjärveä ja Lapin erämaata. Lähdemme viikon pituiselle vaellukselle Ramin kanssa. Varusteet ovat nyt vihdoinkin hankittuina. Enää pientä viilausta ja yksityiskohtien suunnittelua, mutta muuten alkaa olla valmista. En millään malttaisi odottaa! Olisin halunnut lähteä jo tänään metsään, mutta muut askareet menivät edelle. En osaa edes kuvailla kuinka onnellinen olen päästessäni vihdoinkin Lappiin! En ole koskaan käynyt Kittilää pohjoisempana ja erämaassa en ole käynyt koskaan. Uskon, että pärjään erämaassa ihan hyvin, koska rakastan ulkoilmaelämää enkä ole mikään prinsessa. Pystyn olemaan askeettisissa oloissa enkä ala kiukuttelemaan, jos tulee haasteita matkan varrelle. Silti jännittää miten kaikki menee ja miltä tuntuu vaeltaa pitkiä pätkiä raskaiden kantaumusten kanssa. Mitä jos nyrjähtää nilkka? Mitä jos eksymme? Mitä jos tulee pissatulehdus? Mitä jos tulee riita? Vaatteet ja varusteet ovat viimeisen päälle, eikä niiden puolesta tarvitse pelätä mitään sääolosuhteita. Kävimme eilen ostamassa rinkat, makuupussit, makuualustat ja retkikeittimen Scandinavian Outdoorista. Saimme siellä aivan loistavaa palvelua. Meidän yhteyshenkilömme Scandinavian Outdoorilla oli miettinyt varusteet meidän tarpeisiin, eikä meidän tarvinnut pähkäillä rinkan kokoa, makuualustojen tai makuupussien ominaisuuksia ja vertailla tuotteita. Pääsimme tosi vähällä vaivalla ja olen tosi kiitollinen tästä avusta! Kiitos Kuutti!

Nyt jatkan lauantainviettoa ja keskityn juustojen syömiseen, joten palaillaan. Teen retkivarusteluista erikseen vielä postauksen ja retkestä tulette ihan varmasti kuulemaan kyllästymiseen saakka.

Miten sun lauantai? Mitä puuhaat? Ja hei, kerro mistä sä unelmoit?

*lenkkarit: Salomon, takki: Salomon, shortsit: adidas, sukat: Zero Point, sykemittari: Suunto – kaikki saatu blogin kautta

Vaelluskenkien testiretki

Retkeily on mulle nyt se juttu. En voi vieläkään juosta eikä saliharjoittelu ole kauheasti houkutellut. Metsässä käveleskely ja kehonpainoharjoittelu tuntuu nyt kivalta tekemiseltä. Muutenkaan oman kropan äärirajoille puskeminen ja kalenterin kanssa treenien suunnitteleminen ei ole viime kuukausina tuntunut mielekkäältä. Nyt vain tekee mieli olla metsässä ja nauttia hetkestä. Eilen harmittelin muun muassa sitä, kun ei voi mennä metsään etätöihin. 😀 Siellä ei vaan oo riittävää verkkoa eikä sähköä.

Viime perjantaina töiden jälkeen pakkasimme retkikamat ja lähdimme Nuuksioon. Alunperin oli tarkoitus olla metsässä sunnuntaihin asti, mutta tulimmekin jo lauantai-iltana pois. Lauantain ja sunnuntain väliselle yölle oli luvattu sen verran runsasta sadetta, ettei houkutellut jäädä kärvistelemään aamupalahommien kanssa ilman retkikeitintä. Lauantain aamupalan tekeminen otti aikansa. Retkikeitin on nyt sitten ostoslistan ensimmäisenä ennen seuraavaa retkeä.

Viikonloppuinen metsäretki oli meidän ensimmäinen yhteinen yön yli kestävä retki. Reissuun meidät innoitti keskiviikkoinen visiitti Scandinavian Outdooriin. Kävimme tuolloin valitsemassa itsellemme vaelluskengät syksyn Lapin reissua ajatellen. Vaelluskengät kun täytyy kävellä tutuiksi ennen varsinaista koitosta, niin päätimme lähteä kokeilemaan kenkiä heti ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana. Minulle valikoituivat jalkaan sopivalta tuntuvat mustikanväriset Lowa Mauriat ja Ramille hänen jalalleen sopivan tuntoiset Meindlit.

Perjantaina työpäivän päälle kävely hiostavassa metsässä ja raskailla jaloilla tuntui työltä. Aluksi vaelluskengätkin tuntuivat kömpelöiltä, mutta totesimme molemmat seuraavana päivänä jalan jo tottuneen kenkään. Minulla selässä oli vielä painava rinkka. Ramin onneksi ainoa lainaksi irronnut rinkka oli naisten mallia ja sinne sitten menikin suurin osa kamoista. Vaelsimme perjantaina lyhyehkön matkan tutun nuotiopaikan läheisyyteen. Mä olisin ollut valmis jäämään ensimmäiseen ihan kelvolliseen paikkaan, nimittäin bongasin silmän kantamattomiin mustikkaa. Kyykin mukini täyteen mustikkaa ja söin sen hetkessä tyhjäksi ja kohta taas menin poimimaan lisää. Hymyilin, hihittelin, heitin hölmöä läppää eikä mulle ollut mitään väliä mihin telttamme laitamme. Mä olin jo perillä. Rami naureskeli mulle, että mikä sulla nyt on, ku vaikutin kuulemma suorastaan humalaiselta. 😀 Ei mulla mikään ole, mulla on nyt vain hyvä olla tässä ja nyt.

Rami kuitenkin etsi meille parhaan mahdollisen paikan teltalle kauemmaksi muista ihmisistä ja mä tulin mustikoineni perässä. Pistimme teltan pystyyn, fiilistelimme vähän aikaa paikkaa ja lähdimme laittamaan iltaruokaa. Nuotiopaikalla oli paljon ihmisiä. Tosi moni oli saanut saman idean lähteä viikonlopuksi metsään, se vähän harmitti, koska olin jotenkin mielessäni maalannut kuvan metsästä, jossa olisi vain me kaksi.

Perjantai-ilta oli yllättävän lämmin ja kaunis. Kömmimme joskus yhdentoista aikaan makuupusseihimme nukkumaan. Aamu valkeni myös kauniina. Piipahdin yhdeksän aikaan kyykkypissalla, otin kuvan teltan suuaukosta ja jatkoin unia. Molemmilla taisi olla suuri unentarve, koska nousimme ylös vasta puoleltapäivin. Aamupalan tekemiseen menikin sitten hetki jos toinenkin. 😀 Halusimme nauttia luonnosta ja aamun rauhasta ihan kahdestaan emmekä halunneet lähteä yleiselle nuotiopaikalle. Teimme nuotion rantakiville läheisen lammen rantaan. Märkien puiden sytyttämiseen ja veden kiehuttamiseen nuotiossa menikin vähän turhan kauan ja nälkä ehti olla melkoinen. Mä taas odotellessa kyykin pitkin puskia ja söin pahimpaan nälkään mustikoita. Vihdoinkin saimme syötyä ja juotua muutamat kupilliset kahvia, jonka jälkeen päätimme laittaa leirin pystyyn, viedä teltan autolle ja hakea samalla juomavettä ja jatkaa käveleskelyä vielä.

Sitten vain seuraavaa metsäretkeä suunnittelemaan, ensin vain pitää hommata se retkikeitin/trangia. Nuuksion karttakin olis hyvä hankinta, niin voisi pistellä ulos merkityiltä reiteiltä. Repoveden kansallispuistokin kiinnostais ja sinne ei olisi edes pitkä matka.

Nyt kuitenkin hyppään metroon ja menen kodin kautta salille, että en mä vielä ihan kokonaan ole metsänpeikoksi ryhtynyt. 😀

*Minun vaelluskengät saatu Scandinavian Outdoorista, Rami maksoi omistaan.

Sumu syleilee

Välillä tuntuu, että toistan itseäni ja toistankin. Totean vaan usein saman asian – luonto parantaa ihmisen.

Yleensä jos on kovin ahdistunut tai stressaantunut, luonto tekee erityisesti silloin ihmeitä. Mutta tänä aamuna totesin, että luonto tekee vaan niin hyvää ihan muutenkin. Tänään oli kaunis sumu. Sumussa on jotain jännää. Se tuntuu jotenkin salaperäiseltä. Jokainen luontokappale on sumun keskellä ihan yksin, mutta samaan aikaan siinä turvallisessa syleilyssä.

Lähdin ihan varhain kävelylle ja siinä käveleskellessä se sumukin vähitellen hälveni pois. Luonnon kauneus tuntuu rakastumisen tunteena. Tekee erityisen hyvää kävellä aistit auki. Ei kiirettä, ei mitään suorittamista, vaan oleilua. Nappasin lähtiessä kameran mukaani, en ottanut pikkukameraa, vaan ison järkkärin. Tuntui hyvältä kuunnella sitä sulkimen raksahtavaa ääntä pitkästä aikaa. Tuli huomattua, että tatsi on hävinnyt, mutta se vanha rakkaus valokuvausta kohtaan sai uuden kipinän.

Katselin etsimen läpi sumuista merta ja harjoittelin käsitarkennusta tulevaa Lapin reissun videokuvaamista ajatellen. Odotan sitä aivan älyttömästi. Sain eilen uudet vaelluskengät, joissa on nyt ensimmäinen suojakerros kuivumassa. Huomenna lähdemme Nuuksioon yöksi testaamaan niitä.

Ylitsepursuavaa onnellisuutta

Olen ollut lomalla ja yhtäkkiä näköjään lomalla blogistakin. Olen viettänyt elämäni kesää ja siitä nyt muutama onnenhuuruinen lause tännekin.

IMG_6292

Viime viikon torstaina menimme kihloihin. Meille sopivalla tavalla arkiromanttisesti lenkkarit jalassa yleisurheilukentän laidalla sateessa. Treenistä ei tuona kertana ihme kyllä tullut mitään. Teki mieli vain tanssahdella sateessa ja hihkua.

Perjantaina vietimme Ramin 30-vuotissynttäreitä perheen ja lähimpien ystävien kanssa

Lauantain vietimme perä-Espoossa grillaten ja viettäen ihanaa aikaa Ramin perheenjäsenten kanssa. Kävimme yöuinnilla ja tanssin 3-vuotiaan tytön kanssa. 🙂

Sunnuntaina sain oman kolmikkoni takaisin isältään. Ilta meni sohvalla katsoen Lomakaverit-leffaa ja syöden jättikokoisen jäätelöannoksen.

Maanantai meni viikkosiivouksen tekemiseen ja illalla kävimme tekemässä tyttöjen kanssa kuntopiiriä Ramin tehdessä omaa treeniä.

IMG_6550

IMG_6585

Tiistai ja keskiviikko on mennyt uidessa ja ulkoillessa perheenjäsenten kanssa. Ihania kesäpäiviä osunut tällekin viikolle. En ole kokenut koko kesänä tarpeelliseksi valittaa säistä. Sää on mikä on ja minkä sille mahtaa?

IMG_6643

IMG_6627

IMG_6613

Tänään heräsin aamuvarhain ja pyöräilin Vallillaan Training for Warriors -salille vetämään hurrikaani-treenit. Aivan paras aamun aloitus. Treenin jälkeen on aivan ylitsepursuavan hyvä fiilis, että tekee mieli syleillä koko maailmaa ja rakastaa kaikkia.

IMG_6652

Kruunaus tälle päivälle on mun ja Ramin Lapin vaellusreissun konkretisoituminen ensimmäiseen hankintaan. Ostin nimittäin kartan reitille Kilpisjärvi-Halti-Pältsa ja nyt alkaa reissun varsinainen suunnittelu ja varustelu. Kyseessä on ihan ensimmäinen erämaavaellus meille kummallekin. Aiheesta tulossa postaus jos toinenkin, kun reittisuunnitelmat ja varustehankinnat tarkentuvat.

Treenit eivät ole oikein sujuneet viime päivinä. Penikkatauti estää juoksemisen ja jostakin syystä motivaatiota muuhun treenaamiseen on todella vaikeaa löytää. Päätin aloittaa testijakson Kayla Itsines -treenejä. Mua kiinnostaa tuo konsepti, koska kovakuntoinen siskonikin testasi ko. treenejä eikä ole viikkoon kävellyt normaalisti. 😀 Ja onpahan edes jotain muuta ajateltavaa sillä aikaa kun jalat toipuu juoksukuntoon takaisin.  Viime viikolla jalkoja käsiteltiin pariinkin otteeseen Helsingin Urheiluhieronnassa ja siitä on ollut selkeä apu, mutta vielä ei kokonaista lenkkiä pysty juoksemaan. Olen myös miettinyt palkkaavani jonkun kehonpainotreeniin painottuneen personal trainerin. Mä tuun kiukkuiseksi, kun joudun itse miettimään jotain korvaavia treenejä ja teen niitä ihan puolivillaisesti. Eilenkin vain pötköttelin radalla ja katsoin kun Rami teki liikkuvuustreeniä. No okei, punnersin mä ehkä 60 ja tein saman verran vatsoja ja borsovilaisia. Tekee mieli vääntää se mondo rullalle, koska en voi itse juosta. 😀

Kaikenlaisia vinkkejä retkeilyyn ja treenimotivaation löytymiseen saa kirjoitella kommenttiboksiin.

Ainiin, hurahdin Snapchattiin. Mut löytää sieltä nimimerkillä elinamie.

Viisikko pyöräretkellä

Kävimme koko perheen voimin pyöräretkellä. Ihana ilma, ihanan lämmintä. Pikkuiset jaksoivat pyöräillä 6,5 km. Reippaat.

Minä ja mun murut

Kesä tulee

Puss

Otaniemi

Mites teidän sunnuntai ja viikonloppu?