Viimeisiä vaellusjuttuja

Aikaisemmat vaelluspostaukset:
Ensimmäinen vaelluspäivä
Toinen vaelluspäivä
Kolmas vaelluspäivä
Neljäs vaelluspäivä
Vaellusvideo

* * *

Viidennen vaelluspäivän aamuun heräsimme Kuonjarjoen autiotuvalta. Saimme nukkua yömme kahdestaan autiotuvassa ja puuhastella aamutoimet ihan omaan tahtiin. Lähdimme aamupäivällä jatkamaan matkaaa sumun läpi kohti Saarijärveä. Pakkasimme kuivat ja lämpimät varusteet rinkkoihin. Rinkat alkoivat olla aika kevyitä tässä vaiheessa, tosin teltta siirtyi mun rinkkaan kannettavaksi, koska Ramin rinkan yksi remmi meni rikki, eikä telttaa saanut mihinkään muualle järkevästi kiinnitettyä. Reitti oli meille jo tuttu, joten tiesimme mitä on edessä. Sovimme, että kävelemme Saarijärven tuvalle ilman ruokataukoa ja jatkamme siitä vielä pienen pätkän telttapaikalle. Olimme päättäneet, että laitamme teltan samaan paikkaan kuin menomatkalla.

Reitti oli aika helppokulkuista suurimman osan matkasta. Saarijärven tuvan lähistöllä alkoi vaikea kivikkoinen pätkä, joka tuntui kestävän, koska liukkaat kivet hidastivat kulkua. Muutaman kerran oli tullut läheltäpititilanne ja horjahduksia, joten en uskaltanut ottaa yhtään riskejä, vaan varmistelin jokaisen kiven pitävyyttä. Ilma oli sumuinen ja sumu piti kivet kosteina ja liukkaina. Varovaisuudesta huolimatta liukastuin kerran ja otin kädellä vastaan. Onneksi se oli vain ihan pieni horjahdus eikä mitään sattunut, kättä vain vähän jomotti pari päivää.

Noin kolmen tunnin vaeltamisen jälkeen saavuimme Saarijärven tuvalle laittamaan ruokaa. Tuvalle osui pari muutakin seikkailijaa, joiden kanssa asiaankuuluvasti vaihdoimme kokemuksia. Ruokatauon aikana aurinko pilkisti pilvien välistä ja tuli kiire päästä jatkamaan matkaa.


*Haglöfsin kevytuntsikka saatu blogin kautta, samoin alla oleva fleece – aivan täydellinen yhdistelmä iltaisin 

Telttapaikalle ei kestänyt kauaa tarpoa ja meillä oli taas koko ilta aikaa nautiskella upeista maisemista ja toistemme seurasta. Telttapaikka oli pienen lammen lähellä, läheltä löytyi myös puro, josta saimme haettua vettä. Pieni haikeus alkoi vähitellen hiipimään mieleen, koska tiesi reissun lähenevän loppuaan.

Jälleen kerran uni korjasi auringonlaskun aikaan, eli kahdeksan pintaan. Seuraava aamu oli uskomattoman kaunis ja koko päivä paistoi aurinko. Auringonpaisteessa erämaa näyttäytyi vieläkin mahtavampana! Siitä seuraavassa postauksessa.

8 thoughts on “Viimeisiä vaellusjuttuja”

  1. Nää vaelluspostaukset on ollu mahtavia! ihana oli myös video teidän reissusta. Niin pysäyttäviä ja rauhallisia maisemia. Tuli hinku itsellekin päästä käsivarren lappiin vaeltamaan. Aikasemmin oon ollu Sevettijärvellä erämaassa ja Kevon luonnonpuistossa. Huikeaa seutua nekin!

  2. Vaellusjutut luettu moneen kertaan. Kiitos, ihan mahtavia. Sama reitti tuli käveltyä pari vuotta sitten, takasin vois mennä ihan koska vaan…Jatkathan samaan malliin?!

  3. Hei,
    ihan mahtava video! Kamala kaiho iski pohjoiseen 🙂 Nuorempana tuli kesäisin tuolla vaelleltua. Ootkos muuten löytäny sellaiselle Face-sivulle kuin Kuukausi yksin erämaassa? Luin ne tarinat ihan täpinöissä! Mukavaa syksyn jatkoa, t. J.

    1. 🙂

      Face-sivua en ollut aikaisemmin bongannut, mutta Rami on tuosta projektista ja tyypistä mulle kertonut. 🙂 Pakko ajan kanssa lukea tarinoita lisää. Mukavaa syksyä sinullekin, Jussi!

  4. Kyselisin tuosta haglöfsin kevytuntuvatakista 🙂 ostin tuollaisen, mutta ilman huppua ja täyte on polyesteriä niin osaatko yhtään sanoa että onko tuo hupullinen versio oikeasta untuvasta tehty vai myös polyesteristä kun en netistä löydä?:) mietin vain että onko tuo minun polyesteri täytteinen hyvä tuonne Lapin vaellukselle hyvä mukaan, kun monet kehunut juuri tuota hupullista versiota mutta vaikuttaa kuitenkin samalta takilta muuten 🙂

    1. Moikka,

      tuo takki ei ole untuvaa, vaan on juurikin jotain untuvan kaltaista keinomateriaalia. Keinomateriaalista huolimatta takki oli varsin lämmin ja miellyttävä vaelluksella. Voin siis suositella. 🙂 Takki toimi myös tyynynä, joten siinäkin mielessä suorastaan välttämätön vaelluksella. 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *