Umpihankea ja hikipisaroita
Päivästä muodostui raskas. Viimeiset kaksi kilometriä ennen Rautulampea rämmimme umpihangessa, jossa eteneminen oli uskomattoman raskasta.
Päivä tuvalla lunta lapioiden ja kirjoja lukien
Verkkainen vetelehtiminen puhui omaa kieltään ja päivän kirkastuessa tilanne vaati enää sen, että toinen sanoisi asian vihdoinkin ääneen. Minä olen levoton ja turhaudun helposti, siksi olin lähtemisen kannalla. Kaipasin fyysistä rasitusta ja ajattelin, että umpihangessa hikoilu olisi vain kivaa. Rami on harkitsevampi ja kannatti välipäivää. Taivuin järjen ääneen (kuten aina) ja sanoin lopulta ääneen “taidamme jäädä tähän”.
Toinen talvivaelluspäivä – liikkeelle aamuhämärässä
Tuvan hiljalleen lämmetessä kampesin itseni ylös punkastani. Huussireissulla huomasin aamun jo sarastavan punertavana taivaanrannassa, vaikka aurinko nousisi tänään vasta muutaman tunnin päästä ensimmäisen kerran kaamoksen jälkeen. Kaunis aamu sai minuun liikettä ja ryhdyin innokkaana suorittamaan minulle uusia talvivaellusrutiineja.
Talvivaellus: Päivä paikoillaan
Heräsin ensimmäiseen vaellusaamuun todella hyvin nukutun yön jälkeen pirteänä ja toiveikkaana. Edellisen päivän negatiivisista ajatuksista ei ollut enää tietoakaan. Nukuin hämmästyttävän hyvin autiotuvan kivikovalla laverilla. Olihan minulla laverin päällä toki retkipatja, mutta normaalisti herään vähän väliä siihen, kun joku paikka puutuu ja täytyy vaihtaa asentoa. Tuona yönä en muista heräilleeni pahemmin. Muistan vain sen, että uudessa (täysin kierrätysmateriaaleista tehdyssä) talvimakuupussissani oli kuuma nukkua, vaikka pidin sitä vain peittona. Sitä ei ainakaan tarvitse seuraavilla reissuilla jännittää, onko makuupussi riittävän lämmin. Kyllä on!
Käsivarren erämaassa: Puolivälissä reissua
Heräsimme Meekonlaaksosta erittäin hyvin nukutun yön jälkeen. Olo oli kuin uudestisyntynyt ja edellisen päivän lihaskivut olivat tiessään. Telttakankaaseen ropisi sade, joten rupesimme laittelemaan aamupalaa teltan katoksessa. Onneksi lainateltassamme oli tuollainen katos. Söimme puurot teltassa, mutta lähdimme juomaan kahvit ja syömään aamupalajälkkärisuklaapatukat lähellä olevan Tullin tuvan terassin katokseen. Ulkona oli aika koleaa ja sumuista. Odottelimme hetken sateen loppumista, mutta eipä se hellittänyt kuin aina hetkeksi, joten päätimme vain pistää sateesta huolimatta leirin kasaan ja lähteä paluumatkalle. Tuntui hassulta, että olimme jo reissun puolivälissä. Aloimme vasta sisäistämään, että olemme erämaassa ja aloimme tottumaan erämaassaoloon. Onneksi kuitenkin oli vielä monta päivää edessä, eivätkä ajatukset karanneet erämaan ulkopuolelle.
KOMMENTIT